Älkää hyvät ihmiset jämähtäkö pakkoruotsittajaksi

Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? Ettekö arvosta sitä, että demokratiassa on kuultava toisia?

RKP on ainoa pakkoruotsia aktiivisesti ajanut puolue. Kaikki pakkoon liittyvät aloitteet ja lisäykset ovat sen aikaansaamia. Toki RKP hyödyntää myös folktinget-verkostoaan muissa puolueissa, mutta on silti kielipolitiikan ja muiden kieliryhmien kielikoulutuksen suhteen se, joka vie. Säätiörahat ovat ehdottomasti olleet avuksi.

Pakkoruotsittajia ovat ihmiset, jotka väittävät, että
- RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
- pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
- koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
- sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
- vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua
- ...

Älkää nyt hyvät ihmiset taantuko tälle tasolle. Haastakaa ajattelunne, haastakaa itsenne!
4364
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Pakkoruotsituksella ja koko kielisysteemillämme ylläpidetään rusujen ja varsinkin heidän eliittinsä etuiluasemaa Suomessa.

Kyse ei siis ole mistään kielestä, vaan sen tuomasta etuoikeuksista. Ja tunnetusti saavutetuista etuoikeuksista on vaikea luopua. Muistakaa vaikka Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmää.

Siksi ei voi olettaa rusutahojen luovuttavan etuiluasemaansa suosiolla, vaan valtaväestön on hankittava omat oikeutensa väkipakolla.

Äänestä

Täytyy+muistaa,+että+RKP+on+nostanut+muiden+kieliryhmien+(yli+95%+väestöstä)+pakkoruotsin+alakoulusta+yliopistoon+kaikkein+tärkeimmäksi+tavoitteekseen.+He+siis+vaativat+muilta,+mutta+kieltäytyvät+kuuntelemasta+muita+näitä+koskevista+asioissa.

Äänestä

Ruotsikot haluavat, että kaikki finnet integroituvat muumilaaksoon..muumilaaksoon

Äänestä

Aloittajan lähes sairaalloinen spammaus alkaa ottaa hänen hermoihinsa, alkaa muuttua epätoivoiseksi itkuksi, kun suomenkieliset suurella enemmistöllä tyrmäävät tuollaisen fanatismin vähemmistöä kohtaan.
Kansalaisaloitekin meni aivan päin peetä. Kyllä on joillakin vaikea elää enemmistödemokraattisessa, vapaassa maassa, jossa kansalaiset saavat itse päättää, eikä mikään netissä riehuva vähemmistö.

1Äänestä
  • Demokratia perustuu siihen, että kansalaisia kuullaan. Mitä pelättävää sinulla olisi, jos näkemyksesi pakkoruotsin suosiosta olisi totta? Asennoitumisesi avoimeen puheeseen osoittaa, että pelkäät ja haluat vaientaa. Ei mikään demokraattinen lähtökohta.

    Äänestä

  • gfsdgfsg kirjoitti:

    Demokratia perustuu siihen, että kansalaisia kuullaan. Mitä pelättävää sinulla olisi, jos näkemyksesi pakkoruotsin suosiosta olisi totta? Asennoitumisesi avoimeen puheeseen osoittaa, että pelkäät ja haluat vaientaa. Ei mikään demokraattinen lähtökohta.

    Kyllä, demokratia perustuu siihen että kasalaisia kuullaan, ja kansalaisilla on vuorostaan demokratiassa erinomaiset mahdollisuudet kansalaisaloitteilla saada asioitaan edistettyä. Mutta kun kansalaisaloite pakkoruotsin poistamiseksi ei kiinnosta kansalaisia riittävästi, niin silloin on vähän kornia syyttää pakkoruotsista yksinomaan tämän palstan "RKP:tä kannattavia", etenkin kun uskoisin, että moni suomenkielinen kirjoittaja, kuten minä, ei edes ole RKP:n kannattaja.

    Ja toisaalta, eikö Persujen pitänyt poistaa pakkoruotsi? Onko Persuilla mitään osaa, arpaa tai vastuuta asiassa?

    1Äänestä

  • vastuuta kirjoitti:

    Syytät pakkoruotsista persuja (joilla on pakkoruotsin poisto puolueohjelmassaan ja jotka saivat ruotsittoman kokeilun hallitusohjelmaan, vaikka RKP:n lonkerot ulottuivatkin torppaamaan tämän keilun) ja syytät kansalaisaloitetta (jonka niin ikään RKP:n lonkerot kamppasivat) mutta haluaisit julistaa koskemattomuuden RKP:lle, joka on koko pakkoruotsijatkumon luoja ja ylläpitäjä! Ei ole demokratiaa tuo eikä tuo ole edes kohtuullista.

    Luepa aloitus uudestaan ja mieti, miksi haluat jatkaa pakkoruotsittajana!

    Äänestä

  • sdgfsdfgsdf kirjoitti:

    RKP on oppositiossa, ja on lisäksi täysin järjenvastaista väittää, että joku puolue estäisi kansalaisaloitteen tekemisen; kansalaisaloite on kansalaisten mahdollisuus suoraan vaikuttamiseen, ja tätä mahdollisuutta pakkoruotsia vastustaneet kannattivat peräti 21000 nimen verran.

    Ja että syytänkö Perusja jostakin? En syytä, vaan kysyn sinulta, mikä on Perusjen kielipolittiinen ohjelma ja mihin ovat kadonneet puheet nimenomaan pakkoruotsin poistosta?

    1Äänestä

  • puheet.poistosta kirjoitti:

    En ole perussuomalaisten palstalla enkä tunne heidän toimintaansa. Ohjelma on ok.

    Sen sijaan olen RKP:n palstalla ja tunnen heidän toimensa pakkoruotsin suhteen: he ovat luoneet pakkoruotsin ja ylläpitävät ja vahvistavat sitä. Kaiken aikaa.

    Koska et halua palata lukemaan, mistä tässä ketjussa on kysymys, kertaan:

    Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? Ettekö arvosta sitä, että demokratiassa on kuultava toisia?

    RKP on ainoa pakkoruotsia aktiivisesti ajanut puolue. Kaikki pakkoon liittyvät aloitteet ja lisäykset ovat sen aikaansaamia. Toki RKP hyödyntää myös folktinget-verkostoaan muissa puolueissa, mutta on silti kielipolitiikan ja muiden kieliryhmien kielikoulutuksen suhteen se, joka vie. Säätiörahat ovat ehdottomasti olleet avuksi.

    Pakkoruotsittajia ovat ihmiset, jotka väittävät, että
    - RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
    - pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
    - koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
    - sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
    - vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua
    - ...

    Älkää nyt hyvät ihmiset taantuko tälle tasolle. Haastakaa ajattelunne, haastakaa itsenne!

    Äänestä

  • sdagfdgsfdr kirjoitti:

    "En ole perussuomalaisten palstalla enkä tunne heidän toimintaansa. Ohjelma on ok."

    Ymmärsinkö oikein: Et siis tunne Persujen toimintaa, ja silti toteat, että heidän "ohjelma on ok :)

    1Äänestä

  • Erittäin_loogista kirjoitti:

    "En ole perussuomalaisten palstalla enkä tunne heidän toimintaansa. Ohjelma on ok."

    Ymmärsinkö oikein: Et siis tunne Persujen toimintaa, ja silti toteat, että heidän "ohjelma on ok :)

    Pakkoruotsin+poiston+suhteen+heidän+ohjelmansa+on+ok.+Ei,+en+todellakaan+tunne+heidän+toimintaansa+-+onko+tämä+taas+se+kohta,+jossa+joku+yrittää+todistaa+pakkoruotsin+kriitikon+olevan+automaattisesti+perussuomalainen+(74%+haluasi+pakon+pois+heti+viime+gallupissa,+niin+suurta+kannatusta+heillä+ei+sentään+ole)+ja+tästä+sitten+taas+seuraisi+jotain+muuta+"kaivonmyrkyttäjäksi"+kutsutun+argumentaatiovirheen+perusteella.Voisitko+ihan+vain+olla+ketjun+aiheessa+mukana+hetken?

    Äänestä

  • asgfddfg kirjoitti:

    Pakkoruotsin poiston suhteen Persujen ohjelma on siis mielestäsi ok - missä mielessä?

    1Äänestä

  • missämielessä kirjoitti:

    Pakkoruotsin poiston suhteen Persujen ohjelma on siis mielestäsi ok - missä mielessä?

    Eikös perussuomalaisten ohjelma kieltenopetukseen ole tässä: "Perussuomalaiset haluavat Suomen pyrkivän kaksikielisyydestä monikielisyyteen. Ruotsin kielestä on tehtävä valinnainen kaikilla kouluasteilla. A2-kielten tarjontaa on lisättävä ja englannin kielen opetusta on tarjottava vapaaehtoisena ensimmäiseltä vuosiluokalta. Virkaruotsin vaatimukset on saatettava lain hengen mukaiseksi, sillä oikeus asioida viranomaisessa täyttyy jo, kun osa viranomaisista osaa ruotsia. Lisäksi pitää selvittää tulkkipalveluiden järjestäminen toisen kotimaisen osaamisen kompensoimiseksi."

    Äänestä

Mikä näistä on sinun tekosyysi pakkorutosittamiselle:

- RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
- pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
- koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
- sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
- vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua

Äänestä
  • "pakkoruotsista ei saa puhua"

    nettifennomaani ei puhu mitään muusta kuin pakkoruotsista - ja mieluiten 100 krt päivässä

    1Äänestä

  • vain.vapaalle kirjoitti:

    "pakkoruotsista ei saa puhua"

    nettifennomaani ei puhu mitään muusta kuin pakkoruotsista - ja mieluiten 100 krt päivässä

    Fanatismi on huono, erittäin huono luonteenpiirre. Demokratiassa tosin senkin harjoittaminen on sallittua, tiettyyn rajaan asti. Onneksi enemmistö meistä suomalaisista on sentään ihan tolkun ihmisiä.

    1Äänestä

  • aikalaillasiis kirjoitti:

    Fanatismi on huono, erittäin huono luonteenpiirre. Demokratiassa tosin senkin harjoittaminen on sallittua, tiettyyn rajaan asti. Onneksi enemmistö meistä suomalaisista on sentään ihan tolkun ihmisiä.

    Fanatismi on surkea elämänasenne eikä kunnioita muita, koska fanaatikko haluaa sulkea muiden suut, jopa näitä itseään koskevissa asioissa. En voisi olla enempää samaa mieltä. Miksi jatkat?

    2Äänestä

  • asdgfdgsdf kirjoitti:

    Fanatismi on surkea elämänasenne eikä kunnioita muita, koska fanaatikko haluaa sulkea muiden suut, jopa näitä itseään koskevissa asioissa. En voisi olla enempää samaa mieltä. Miksi jatkat?

    Miksi jatkat? Juuri niin, mene peilin eteen ja kysy.
    On onnesi, et enemmistö ihmisistä on tavallisia, eikä fanaatikkoja, niinkuin sinä.

    1Äänestä

  • tutkijatietää kirjoitti:

    Miksi jatkat? Juuri niin, mene peilin eteen ja kysy.
    On onnesi, et enemmistö ihmisistä on tavallisia, eikä fanaatikkoja, niinkuin sinä.

    Minä ja kaltaiseni herättelemme avointa keskustelua, toivomme vuoropuhelua, emme ole kieltämässä sitä kuten sinä ja muut fanaatikot.

    Jos uskot, että enemmistö on samaa mieltä kanssasi, sinulla ei ole mitään pelättävää avoimessa keskustelussa.

    Äänestä

  • dfsdfsd kirjoitti:

    Sinä spammaat, en minä. Massapostaus on kiellettyä, mutta harrastat sitä jatkuvasti, se on fanatismia, ei keskustelua.

    1Äänestä

  • fhöewcv kirjoitti:

    Osallistut joka keskusteluun täsmälleen samalla viestillä - mieti nyt vähän!

    Voisit vaihteeksi yrittää sitä keskustelua. Vastaa vaikka tämän keskustelun teemaan: Mikä näistä on sinun tekosyysi pakkoruotsittamiselle:

    - RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
    - pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
    - koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
    - sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
    - vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua

    Äänestä

  • hggfhgfd kirjoitti:

    ...ja sama jatkuu...oletko ihan toivoton?

    1Äänestä

  • demokratiaääni kirjoitti:

    Mieti, mitä tarkoittavat sellaiset sanat kuin keskustelu, vuoropuhelu, argumentointi,...

    Äänestä

  • demokratiaääni kirjoitti:

    ...ja sama jatkuu...oletko ihan toivoton?

    Aloituksesta: Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? ---

    Äänestä

  • afgsdfgsfd kirjoitti:

    Aloituksesta: Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? ---

    Keskustelua? Pari fanaatikkoa propagoi ja jankuttaa samaa vähemmistökieltä vastustavaa soopaa vuodesta toiseen, vaikka mitä vastaisi heille. Kuinka te yhä vaan luulottelette sen olevan jotain argumentointia tai keskustelua?

    1Äänestä

  • Et jatkaisi tätä fanaattista "sulkekaa jo suunne"-häirintääsi, jollet tietäisi, että pakkoruotsin kriitikkoja on paljon enemmän kuin kaksi :)

    Avoin kysymys teille kaikille pakkoruotsittajille: miksi ette voi vain antaa ihmisten valita itse kieliopintojaan, mihin tarvitsette pakkoruotsia?

    Äänestä

  • kannanotto kirjoitti:

    Keskustelua? Pari fanaatikkoa propagoi ja jankuttaa samaa vähemmistökieltä vastustavaa soopaa vuodesta toiseen, vaikka mitä vastaisi heille. Kuinka te yhä vaan luulottelette sen olevan jotain argumentointia tai keskustelua?

    En ole havainnut, että tämän saitin aktiivisimmat fennomaanit yrittäisivät poistaa ruotsia Suomesta vaan pakkoruotsin. Tunnettuahan on, että ruotsin ja pakkoruotsin välinen yhteys on samankaltainen kuin mikä paidalla on pakkopaidan kanssa.

    Äänestä

  • asgsdfgds kirjoitti:

    Et jatkaisi tätä fanaattista "sulkekaa jo suunne"-häirintääsi, jollet tietäisi, että pakkoruotsin kriitikkoja on paljon enemmän kuin kaksi :)

    Avoin kysymys teille kaikille pakkoruotsittajille: miksi ette voi vain antaa ihmisten valita itse kieliopintojaan, mihin tarvitsette pakkoruotsia?

    Kysyt uudelleen ja uudelleen samaa kysymystä - ja vastaat aina itse ensimmäisenä omaan kysymykseen.

    Eli vastaus on: Sun kanssasi on mahdotonta keskustella yhtään mistään. Hae muualta keskusteluseuraa, jos et täällä kykene keskusteluun.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    En ole havainnut, että tämän saitin aktiivisimmat fennomaanit yrittäisivät poistaa ruotsia Suomesta vaan pakkoruotsin. Tunnettuahan on, että ruotsin ja pakkoruotsin välinen yhteys on samankaltainen kuin mikä paidalla on pakkopaidan kanssa.

    Hyvä vertaus :)

    Äänestä

  • hjsdfhkjsfhkjfdh kirjoitti:

    Kysyt uudelleen ja uudelleen samaa kysymystä - ja vastaat aina itse ensimmäisenä omaan kysymykseen.

    Eli vastaus on: Sun kanssasi on mahdotonta keskustella yhtään mistään. Hae muualta keskusteluseuraa, jos et täällä kykene keskusteluun.

    ruotsi ja pakkoruotsi kuin paita ja pakkopaita - niinpä!

    Äänestä

  • sinäkintiedätsen12 kirjoitti:

    ruotsi ja pakkoruotsi kuin paita ja pakkopaita - niinpä!

    Kansalaisaloite ei onnistunut, koska muut kansalaiset ei elä harhaluulojen pakkopaidassa, niinkuin pari nettihörhöä.

    1Äänestä

  • fhöewcv kirjoitti:

    Kansalaisaloite ei onnistunut, koska muut kansalaiset ei elä harhaluulojen pakkopaidassa, niinkuin pari nettihörhöä.

    Kansalaisaloite kaatui yksinkertaisesti rahan ja sillä ostettavan medianäkyvyyden puutteeseen - ja siihen, että edellinen hienosti tavoitteen saavuttanut aloite sai ala-arvoisen kohtelun eduskunnan RKP&folktinget-verkostolta.

    Jonain päivänä teidän on pakko avata silmänne ja teitä hävettää tuo loputon vääristelynne.

    Äänestä

  • skdjflaksjd kirjoitti:

    Median vikako? (olenkohan kuullut tämän selityksen joskus ennenkin...)

    1Äänestä

Nuorten sivustolla (demi) käytiin viikko sitten ilahduttavan avoin keskustelu pakkoruotsista. Sen aloitti kysyjä näin:

Anteeksi kun kysyn mutta mikä siinä pakko ruotsin opiskelussa on niin kamalaa?

Vastaukset olivat hyviä ja yhtä lukuunottamatta pakkoa kritisoivia:

Yks syy on varmaan se, että jotkut on vaan huonoja oppimaan kieliä (koska herranpieksut on niitä sääntöjä ja uusia sanoja vaan niin hitsin paljon) :c

Pakkoruotsi on vielä ok peruskoulussa, vaikka en siitä itse pitänytkään. Lukiossa olisin kuitenkin halunnut valita että haluanko sitä opiskella. Vaikka kävin kertauskurssilla ja tukiopetuksessa ja opiskelin ahkerasti, niin mun oli tosi vaikea päästä niistä lukiokursseista läpi. Missään muussa aineessa ei ollu tätä ongelmaa. Mulla on myös kavereita jotka ei ikinä valmistunu ylioppilaaks ton pakkoruotsin takia. Noh, selvisin onneks tosi kovalla työllä niistä lukion pakollisista ruotsin kursseista MUTTA kuvitteleppa mun vitutus ku tajuan että jumalauta sitä on PAKKO opiskella yliopistossaki. PAKKO käydä se saatanan virkamiesruotsi. Nyt ihan jumalaton stressi että valmistunko mä yliopistosta ikinä ton hiton ruotsin takia.. Muuten kaikki opinnot menny loistavasti.

Mulla on ainakin ongelma, että englannin ja ruotsin lisäksi opiskelen vielä yhtä kieltä. Ei kolme kieltä oo paha, mutta kun haluaisin aloittaa vielä yhden kielen opinnot(josta tiedän että olisi varmasti tulevaisuudessa enemmän hyötyä kuin ruotsista.). En kuitenkaan ole mikään erikoinen kielinainen, joten neljän kielen opiskelu vielä suomen päälle on vähän liikaa. Harmi :(.

Oppiminen on tietenkin kivaa. Ongelma on siinä, että oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan siihen täytyy usein käyttää huomattavan paljon aikaa ja vaivaa. Jos oppimisesta aiheutuvan hyödyn koetaan olevan vähäinen verrattuna tarvittavaan vaivannäköön, niin suurella todennäköisyydellä kyseisen aiheen opiskelu koetaan epämiellyttäväksi. Edellistä soveltaen, pakkoruotsi on perseestä, koska ruotsi on turhaa ja sen opiskelu työlästä.

Itse tykkään kovasti ruotsista, oon aina ollut hyvä siinä ja tykkään kielistä muutenkin. On mulla pari ystävää, jotka kokee ettei kielet oo heidän "juttu"/vahvuus, ja täten kokee sen pakkopullana ja inhottavana.

Pakkoruotsi on resurssien tuhlausta.

Se, että en ole koskaan oppinut sitä kunnolla ja se, että muistini on kuin kanalla. Englanninkielisiä sarjoja (ilman tekstityksiä) on kyllä tullut tapitettua enemmän kuin tarpeeksi eli se kyllä taipuu, mutta ruotsia kun ei itärajan tuntumassa tarvitse missään. Tasan kerran elämässä mukaalukien 6 vuoden aspaurani aikana olen törmännyt ihmiseen, joka on alkanut puhumaan mulle ruotsiksi. Kieltä kun ei käytä, niin se unohtuu aivan totaalisesti jo muutenkin, ja vielä kun yhtälöön lisätään olematon muistini niin avot.

En tiedä millä lottorivillä revin virkamiesruotsista kiitettävän, mutta businessruotsin kurssi on juuri sitä, että melkein jokaisen sanan joutuu kääntämään sanakirjan avulla. Ja se vaan on paskaa, perseestä ja äärimmäisen kuluttavaa.

Ruotsin opettelu on jostain muusta tärkeämmästä pois. Lisäksi (puhuttujen) kielten opettelussa on liikaa muistamista ja poikkeuksia

Jos ruotsi ei kiinnosta ollenkaan, vaan esimeriksi joku muu kiinnostaisi? Näin yksinkertaisimmillaan.

Se, että itse pidät jotain 9 miljoonaa ihmisen puhumaa kieltä hyödyllisenä, ei tarkoita että muut pitäisivät.

Koska maailmassa on paljon muita hyödyllisempiä ja kivempia kieliä joita vois opetella sen ruotsin sijaan eikä tuhlata aikaa siihen ruotsiin.

Se, että se on ainoa pakollinen kieli suomeksi opintonsa suorittaville, sekä kieli, jonka pakollisuuden perustelut on muinaisjäänne. Kannatan valinnaisia kieliä.

Sitten rkp-liturgikko: "Ihmisillä on vaan joku asennevamma sitä ruotsin opiskelua kohtaan. Vaikeeks kieleks sitä ei ainakaa voi väittää, kieliopillisesti huomattavasti helpompaa ku esim. enkku."

Ja tähän vastaus: Onko sulla kenties asennevamma älyllistä keskustelua kohtaan, vai miksi rakentelet mieluummin olkiukkoja kuin keskityt kumoamaan vastapuolen argumentteja? Vai oletko ehkä sitä mieltä, että tämä oletettu asennevamma on jokin voimakas yliluonnollinen entiteetti, joka kykenee muuttamaan todellisuutta siten että kaikki pakkoruotsin vastaiset argumentit vain lakkaavat olemasta?

Äänestä
  • Nuorilta painavaa tekstiä, lukekaa ja ymmärtäkää!

    Äänestä

  • skdjfla kirjoitti:

    Nuorilta painavaa tekstiä, lukekaa ja ymmärtäkää!

    Nyt kun olette lukeneet myös nuorten kommentit voisitte vastata.

    Aloituksesta: Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? ---

    Äänestä

  • gjhghfjgh kirjoitti:

    Siis puhutko siitä, että fennomaaneille ei vastata. Kuule, yritetty on, mutta fennomaani ei kelpuuta muiden vastauksia vaan vastaa aina itse omiin kysymyksiinsä, joten aika mahdotonta on keskustelu.

    1Äänestä

  • ymmrrätköhän kirjoitti:

    "Demokratia kieltää pakkoruotsi kritiikin", ei ole mikään vastaus.

    Äänestä

  • ymmrrätköhän kirjoitti:

    Siis puhutko siitä, että fennomaaneille ei vastata. Kuule, yritetty on, mutta fennomaani ei kelpuuta muiden vastauksia vaan vastaa aina itse omiin kysymyksiinsä, joten aika mahdotonta on keskustelu.

    Lukekaa nuoren vastaus pakkoruotsittajalle: "Onko sulla kenties asennevamma älyllistä keskustelua kohtaan, vai miksi rakentelet mieluummin olkiukkoja kuin keskityt kumoamaan vastapuolen argumentteja? Vai oletko ehkä sitä mieltä, että tämä oletettu asennevamma on jokin voimakas yliluonnollinen entiteetti, joka kykenee muuttamaan todellisuutta siten että kaikki pakkoruotsin vastaiset argumentit vain lakkaavat olemasta?"

    Äänestä

  • dgfdsgsdf kirjoitti:

    Pakko on paras opettaja. Se huomasi aikana kun meillä oli yo-ruotsi. Kukaan ei valittanut virkaruotsista ym. Kaikki osasivat ruotsia riittävästi.

    1Äänestä

  • wke4n3nb kirjoitti:

    Pakko on paras opettaja. Se huomasi aikana kun meillä oli yo-ruotsi. Kukaan ei valittanut virkaruotsista ym. Kaikki osasivat ruotsia riittävästi.

    Virkapakkoruotsi ulottui kaikkiin vasta kymmenen vuotta ennen yo-ruotsin poistoa. Kyllä siitä valitettiin jo silloin, mutta mahdollisuudet vaikuttaa olivat olemattomat - pakkoruotsiverkosto vei ja muut vikisivät.

    Pakkoruotsin yo-kokeen pakollisuus poistettiin, koska sitä vaativat kaikki: opiskelijat, vanhemmat, opettajat, rehtorit, opetusalan ammattilaiset... Nimenomaan poisto perustui siihen, että galluppeja tehtiin ja niitä kuunneltiin.

    Pakon poiston perusteet:
    - yo-tutkinto jo turhan kielipainotteinen
    - haluttiin vähentää reppuja ja lyhentää lukion suoritusaikaa
    - matemaattiselle osaamiselle haluttiin tehdä tilaa
    - haluttiin varmistaa, että ammatillista väylää kirjoituksiin tulevat voivat kirjoittaa ylioppilaaksi omin painotuksin

    Tarkistakaa faktat!

    Äänestä

  • Onko kommentteja?

    Äänestä

  • fsgdfgsdfsg kirjoitti:

    Onko kommentteja?

    Kun kommentteja ei ole, niin asia on siis ymmärretty:

    Pakkoruotsittajia ovat ihmiset, jotka väittävät, että
    - RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
    - pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
    - koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
    - sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
    - vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua
    - ...

    Älkää nyt hyvät ihmiset taantuko tälle tasolle. Haastakaa ajattelunne, haastakaa itsenne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haastakaaitsenne kirjoitti:

Täällä on yritetty saada vuoropuhelua RKP:n kannattajien ja pakon kriitikkojen välille, mutta RKP:n kannattajat yrittävät kaivautua poteroihin ja väistää keskustelun. Miksi? Ettekö arvosta sitä, että demokratiassa on kuultava toisia?

RKP on ainoa pakkoruotsia aktiivisesti ajanut puolue. Kaikki pakkoon liittyvät aloitteet ja lisäykset ovat sen aikaansaamia. Toki RKP hyödyntää myös folktinget-verkostoaan muissa puolueissa, mutta on silti kielipolitiikan ja muiden kieliryhmien kielikoulutuksen suhteen se, joka vie. Säätiörahat ovat ehdottomasti olleet avuksi.

Pakkoruotsittajia ovat ihmiset, jotka väittävät, että
- RKP saa pakkoruotsittaa, jos muut eivät pysty estämään,
- pakkoruotsista ei saa puhua, koska pakko on paha sana mutta pakkoruotsi on kaunista ja hyvää,
- koska eduskunnassa kansalaisaloite kielivapaudesta ei mennyt läpi (vaikka ruotsiton koulukokeilu menikin ja pääsi jopa hallitusohjelmaan ennen hämärää torppaustaan), tästä aiheesta ei enää saa puhua, se kuulemma on demokratian halveksuntaa
- sellaisten sanojen toistelu kuin "kansalliskieli" ja "toiseksi suurimman kauppakumppanin kieli" riittävät perustelemaan ihan mitä tahansa, siitä, ettei mitään pakkoruotsin kaltaista ole missään muualla maailmassa, ei saa puhua
- vaikka pakkoruotsia vastaava pakkosuomi olisi Ruotsissa järjetön ja kohtuuton ja aiheuttaisi pahoja ongelmia ja kuitenkin tavallisen suomalaisen ja tavallisen riikin kannalta molemmat pakot ovat yhtä järjettömiä, tästäkään asiasta ei saisi puhua
- ...

Älkää nyt hyvät ihmiset taantuko tälle tasolle. Haastakaa ajattelunne, haastakaa itsenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu