Polvijärven "pastorit": jääkaappi täyttyi

Eilisessä tv7-ohjelmassaan kertoivat, että jääkaappi oli täyttynyt osittain ruuasta ja kolehtihaaviin oli ilmestynyt useita rypistettyjä 20€-seteleitä joita kokousolijat eivät olleet antaneet. Näin ylhäältä autetaan. Hyvä juttuja
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No johan on touhua

Äänestä

no entäs sitten?

minulla tyhjenee jääkaappi aina kun syön sieltä jotain.

se on ihan Raamattullista ja todistettu fakta.

tosin Raamatun ruokkimisihmekin on Raamatullista, mutta silti kaiiki se väki jo huomenna joutui itse hankkimaan syötävänsä.

Eli?

Äänestä
  • Valehtelee!

    Äänestä

Nyt kaikki siis katselemaan jääkaappiin !

Lompakko täyttyy myös nykyisen hallituksen aikana jollain salaperäisellä tavalla. Lehtitiedon mukaan myös Nuasjärvi on puhdistunut ratkaisevasti vaikka sinne on laskettu "paskia" torven täydeltä. Pääministerin haju on myös ratkaisevasti parantunut "Mainospipon" suodatinominaisuuksien ansiosta villahan siis suodattaa. Kyllä maailma on ihmeitä täynnä ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jääkaapissa kirjoitti:

Eilisessä tv7-ohjelmassaan kertoivat, että jääkaappi oli täyttynyt osittain ruuasta ja kolehtihaaviin oli ilmestynyt useita rypistettyjä 20€-seteleitä joita kokousolijat eivät olleet antaneet. Näin ylhäältä autetaan. Hyvä juttuja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu