kun ensimmäinen ratikka lähtee liikkeelle.
Tamperelaiset rootvallin reunalle hurraamaan
tulevasisuudenennustaja
1856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koskee sellaista liikkeellelähtöä, jolla ratikka menee romurille. Minne se kuuluukin.
Se on rotvalli.
Se on silloin rootvalli. Kas kieli kehittyy sadassa vuodessa. Ei saa aina vastustaa kaikkea
Me Tampereen ulkopuolella asuvat tullaan nauramaan sille hölmöydelle, tamperelainen veronmaksaja itkee, vihervasemmistolaiset loiset hurraa, lopulta töhrii ja rikkoo kalliin ratikan.
Kestää alle viikon raitiovaunuliikenteen alkamisesta kun suurin osa tamperelaisista on jo kehuskellut jollekin tuttavalleen että
Tampereellahan on nyt se raitiovaunu joka on paljon nopeampi ja isompi kuin Helsingin spora. Nääs.
jeps!Noin se tulee menemään. Kehuvat kilvan ratikkaa, mutta kiroilevat kun liikenne ei toimi ja kaupunki on ihan töttöröö. Eivät suostu näkemään syy-yhteyttä.
Orjatkin kehuskelivat kahleillaan Rooman valtakunnassa. Muuta omaa ei ollut
kannattaa varmaan muuttaa Seinäjoelle tai Kokkolaan vain koska siellä EI ole raitiovaunuliikennettä.... joopajoo
Muuta itte. Vie ratikkasi mennessäsi ja maksele se
Onko muissa kaupungeissa rotvalleja?
Tampereen jätti-investoinnit yhtiösalaisuuksien suojassa
http://yle.fi/uutiset/3-9302563
Suurhankkeiden yhtiöittäminen on tietojen saannin kannalta hankala tapa, koska liikesalaisuuden varjolla asiakirjoja voidaan pitää pimennossa. Melkein mitä tahansa voi pitää liikesalaisuutena.
Ratikkaan laitettavia satoja miljoonia euroja pitää käsitellä salassa, ettei kansa pelläästy!
Tampereen ratikka olisi siis kahteen suuntaan ajettava. Ratikan kuljettajalla olisi henkilökohtainen todellinen ongelma. Hän, kun joutuu päätepysäkillä vaihtamaan ohjaamoa. He-He-He. Vaunu täynnä matkustajia. He-He-He. Ihmisten ohittaminen tyyliin "Anteeksi", "Anteeksi". Meneehän sellaisessa ohjaamon vaihdossa kosolti aikaakin. Faneja on paikat täynnä ja naisten kanssa pitää vaihtaa kuulumisia ja puhelinnumeroita. Keskellä ratikkaa seisoisi se iso roikale "Pervo_Pena" nahkatakissaan. Parimetrinen bodari joka lähettelee kuljettajalle lentosuukkoja suppusuullansa. Kun kuljettajaparka tulee kohdalle niin Pena tietysti kouraisee idoliansa kunnolla ja kiihkeästi. He-He-He. Lopulta kuljettajaraasu pääsee ohjaamoon ja matka voi alkaa. Arvaa menikö aikaa. Pysyykö linja aikataulussaan. Tämä ohjaamojen vaihtorumba tapahtuu sitten monta kertaa työpäivän aikana. Ai niin. Tämä olikin jo valtuuston daamien tiedossa. He-He-He. Kristallin kirkaana.
Ei millään pahalla,mutta antaa Arnen laulaa.
https://www.youtube.com/watch?v=VDQKjBrZ4rU
Eihän se niin mee. Molemmissa päissä on kuljettaja koko ajan. Eihän sellaista pitkää junaa voi pelkästään yhden ihmisen käsiin antaa.
Aarnen pakinassa on sinällään yksi, mutta oleellinen ajatusvirhe. Kattos nääs, kun ratikka tulee päätepysäkille, niin sehän tyhjenee ihmisistä. Eikä päätepysäkiltä miteskään tule niin paljon uusia matkustajia, etteikö kuskin olisi helppo kipittää toiseen päähän ajokkia.
Taitaa olla Aarne itte se "Pervo_Pena". He-He-He.
Tupakoiva kuski kulkee vaunun päästä päästä ulkokautta.
Ratikka on sikäli ihmepeli, että jos kuski tupakoi yhden tupakan, ratikka antaa kaksi tupakkaa takaisin. Niin paljon tehokkaampi on ratikka kuin mikään muu.
Ja käy siinä samalla kusella.