Moni ei muista, että näitä näkee kokomaailmaViralliset sivut toivon mukaan saa säilytettyä tiedos salassa, esim pankit -ainakin toistaiseksi.
Leaked Source -sivusto paljastaa, että Adult Friend Finderiä ja muita pornopalveluita on käyttänyt kymmeniätuhansia suomalaistunnuksia.
Leaked Source kertoi yli 400 miljoonasta seksisivustoilta vuotaneesta käyttäjätunnuksesta.
Vuototiedoissa on myös valtionhallinnon osoitepäätteitä.
Sivuston sai auki eilen vielä, josta tunnukset oli kopioitavissa.
Otin ne talteen.
Nimeä löytyy kuin "VILKKILÄSSÄ KISSOJA".
Leaked Source -sivusto ilmoitti tietomurrosta, jonka seurauksena jopa 412 miljoonan henkilön käyttäjätunnuksista vuoti tietoja maailmalle.
Vuodon ykköskohde oli maksullinen seuranhakupalvelu Adult Friend Finder. AFF:ää hallinnoiva yhtiö ilmoitti ZDNet-teknologiasivustolle kärsineensä haavoittuvuuksista ja ryhtyneensä korjaustoimiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.