Luxury Collection kokemuksia palvelusta

Fefemiehen_Volvokaveri

Kohtuullisen monta miljoonaa äskettäin perinyt lapsuudenystäväni saapui tänään maalta kaupunkiin autonostoaikeissa. Mentiin Messukeskuksen autonäyttelyyn, yhtenä pääkohteena Luxury Collection, jossa oli aikomus koeistua Ferraria ja Lamboa, saman myyjän tiloissa kun olivat esillä.
Ensin liikkeen aitaukseen ei päässyt sisään, kun dirikka hehkutti uutta maasto-Maseratia Suomen ensiesittelyssä. Hän muun muassa kutsui tutustumaan autoihin ja keskustelemaan, kyselemään lisätietoja.
Vähän myöhemmin koetettiin tehdä työtä käskettyä. Liikkeen osaston portilla sanottiin kuitenkin, että sisäänpääsy on vain kutsulla, turha yrittää tulla tutustumaan. Ja tapa, millä ilmoitus tuli, kertoi että oppia ei ollut haettu ainakaan mistään läntisen maailman asiakaspalvelukoulutuksesta. Minua peruspalkkaduunarina kävi risomaan koko tilanne, mutta kaverillani oli varaa nyökätä tyynesti ja kääntyä pois - saahan noita autoja muualtakin.
Minulla ei siis ole tuon firman asiakkaaksi asiaa pinkan puolesta ja kaverini kantaa rahansa muualle (messuilla Truckmasters oli todella asiallinen! Laitteet kalliita, tytöt [yhtä] kauniita [kuin Luxury Collectionilla] ja asiakas otettiin villapaidassakin asiakkaana), mutta ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla, millaista on meno firman kivijalkamyymälöissä, avautuuko ovi jos ei ole italialainen puku päällä?

5

4110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OletPelle

      Taasko persaukinen turhapuro käännytettiin jo portilla. Oletko nyt koko illan suruusi lipittänyt keppanaa ja kello 1 yöllä päätit tulla kertomaan asioiden todellisen laidan?

    • IhmisTuntijat

      Ferrarista Toyotaan. Kyllä ne myyjät noissa paremmanluokan liikkeissä katsoo, että ketä kannattaa palvella ja ketä ei.

    • luxuryhuono

      Rehellisesti joku kommentoi palvelua ja jos se on huono, niin on. Ei siihen tarvi muuta lisätä.

    • Anonyymi

      Ei mitään moitittavaa kyseisestä liikkeestä. Kaikki toimi niinku pitiki joka vuosi. Hyvä palvelu..Jos viivästy ferrarin huolto aikataulusta( ei johtunut heistä )auto tuotiin kotiin veloituksetta. Suosittelen paikkaa.

    • Anonyymi

      Mitäs landepaukut menitte zetorilla.
      Olisitte menneet massikalla.
      Nyt ois pimu ja kusitratti alla.
      Syöpullia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      181
      2356
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1305
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1018
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      95
      1010
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe