Miksi valehtelua sanotaan populismiksi?

Ennen valehtelua sanottiin reilusti ja suoraan valehteluksi. Soinismin kasvun ja jytkyjen myötä valehtelun suhteen on alettu hienostelemaan sekä elvistelemään ja valehtelua sanotaan fiinisti populismiksi. Miksi?

Johtuuko tämä osittain siitä, että Soinin mukaan ps puolue perustettiin aikoinaan saunaillassa ja ilmeisesti räkäkännissä?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kauheaa!!!

Äänestä

Populismi ja valehtelu on yksi ja sama asia. Varsinkin Soini on hyvin ylpeä siitä, että ei koskaan puhu totta.

Äänestä

Populismi on Suomen syöpä. Onneksi aidot suomalaiset ovat persuja rehellisempiä.

Äänestä
  • Kuten tuo talosussanomien artikkeli kertoo, niin aidot suomalaiset ovat menneet uskomaan populismiin täysillä. Itse asiasasa heitä on huijattu lähes kaikin tavoin EU-asioissa joista nämä mainitsemasi aidot suomalaiset ovat aivan pihalla.

    Äänestä

Käärmeillä on myrkkynsä, valehtelijoilla populisminsa, molemmat vaarallisia, populistit noista saavat vielä pahempaa jälkeä aikaan.

Äänestä
  • Tässä on hyvä esimerkki siitä kuinka valtamedia vedättää omalla populismillaan tavallista kansaa.

    "Yle väittää: muslimeja pakotetaan Eurooppaan talviolosuhteissa

    Ylen toimittaja Sari Taussi luultavasti ei keksi omiaan, vaan on vain suomentanut uutistoimisto AP:n uutisen, jonka kerrotaan olevan uutisen lähteenä."

    Sitten otetaan faktat mukaan:

    >Ensinnäkin, kukaan ei pakota muslimeja veneisiin eikä edelleen Eurooppaan.
    Tietenkään kukaan ei pakota muslimeja yhtään mihinkään. He lonnivat ihan omasta vapaasta tahdosta Eurooppaan paremman elämän perässä.

    Sen jälkeen Sari Taussi olisi voinut tajuntarkistaa väitteen ”ihmisiä pakotetaan aluksiin hyytävistä talviolosuhteista huolimatta.”

    Hyytävistä? Accu Weatherin mukaan Välimerellä on täysi kesä. Ilman lämpötila laskee öisin 15 asteen pintaan ja päivisin elohopea jollottaa esimerkiksi Tripolissa perjantaina klo 12.00 26 asteen pinnassa. Siis suomalaista kesää vastaava sää.

    Meriveden lämpötilan kerrotaan olevan esimerkiksi Wikipedian mukaan marraskuussa reilu 20 lämpöasteen paremmalla puolella. Mikä näistä oloista tekee hyytävän?"

    http://mvlehti.net/2016/11/19/yle-vaittaa-muslimeja-pakotetaan-eurooppaan-talviolosuhteissa/

    Äänestä

Poliittisesti korrekti termi on kai muunneltu totuus, kun lupaillaan asioita mitä ei voi käytännössä edes toteuttaa. Saman tason politiikkaa kuulee missä tahansa lähiökapakassa. Toivottavasti vaan tämän vuosikymmenen ilmiö.

Äänestä
  • Kun maa ei ole itsenäinen, niin asioita on vaikea toteuttaa, paitsi niitä ulkoa päin saneltuja ja vaadittuja.

    Äänestä

Soini on kääntänyt takkinsa myös EU asioissa. Soini valehtelee aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenttä.pohtii kirjoitti:

Ennen valehtelua sanottiin reilusti ja suoraan valehteluksi. Soinismin kasvun ja jytkyjen myötä valehtelun suhteen on alettu hienostelemaan sekä elvistelemään ja valehtelua sanotaan fiinisti populismiksi. Miksi?

Johtuuko tämä osittain siitä, että Soinin mukaan ps puolue perustettiin aikoinaan saunaillassa ja ilmeisesti räkäkännissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu