Vaikka närhi ja tiainen vannovat uskonsanan ja isänsydämen avulla vievänsä laumansa voittoon, niin historia toistaa jälleen itseään ja seurauksena on monta terveytensä menettänyttä, katkeroitunutta ihmispoloa.
Kaikille uskonsanalaisille tiedoksi
WordOfWarning
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samalla he särkevät srk:ia.
Myös Mika Yrjölä on hajottamassa Helsingin Saalemia. Mika Yrjölän johtamiseen ollaan samalla lailla tyytymättömiä kuin Lähetysseurakunnassa oltiin Petri Mäkilään. Petri Mäkilä joutui lähtemään Lähetysseurakunnasta, samalla tavoin Mika Yrjölälle ollaan järjestämässä potkuja.
Nykyään on yleistä että palvotaan isää (isä pienellä i:llä koska ei ole ISÄÄ ilman JEESUSTA) eikä enää Jeesusta. Olen kuullut sanottavan "isä vei minut..." "isä näytti minulle " "isä nauratti meitä...kikattelimme tunteja, tyynytkin lensivät". Voi ei.
Ja siis...kokemusta on. Seurasin aikoinaan itsekin isä-henkeä. Se on niin lähellä Pyhää Henkeä, etten ihmettele että moni seuraa eksytystä. Mutta nyt pitäisi herätä. Se vie harhaan ja johtaa ihmisen palvelemaan saatanaa.
Jotain vielä eksytyksestä. Muistan kuinka isä ohjasi minua, tai puhui minulle, tai antoi yllätyksiä... puhuin paljon isästä, en enää Jeesuksesta. Pyhä Henki toimii aina Jumalan Sanan mukaan.
Isä-palvonta ei ole Pyhästä Hengestä, jos siinä ei ole Jeesusta. Ei ole Jeesuksen palvelemista jos Jeesus mainitaan vain rukouksen lopussa, mutta muuten huomio on vain isässä.
Meidän tulee nimenomaan tuntea Jeesus. Kukaan ei mene Isän tykö ilman Häntä. Uskovan elämä ei ole sitä, että ensin otetaan Jeesus vastaan, ja kun on päästy Isän yhteyteen, unohdetaan Jeesuksen seuraaminen ja odotetaan mitä isä sanoo. Nyt on sellainen uskomus, että isä puhuu jatkuvasti uskoville, Jeesus jossain muualla.
Mitä tulee seurakunnan tilaisuuksiin, jos siellä käyttäydytään kuin eläimet, kuin marakatit, koirat, apinat... se ei kirkasta Jeesusta. Pyhä Henki kirkastaa Pyhää, KIIVASTA Jumalaa. Tämä jeesus, joka on joissain seurakunnassa ja joillain uskovilla on kopio, ei elävä Herramme.
Srk:n voisi viedä katsomaan vaikka elävältä poltettavia Jeesukseen uskovia miehiä, naisia ja lapsia, ja katsotaan naurattaako vielä. Näin kerran sellaista kuvissa, ja vaikka se oli vain kuvina, tajusin että olin hysteerisen nauruni ja kohtausteni kanssa ollut jotain muuta kuin Jeesuksen seuraaja. Olin ollut väärän henkivallan vaikutuksen alaisena. Ottanut vastaan väärän hengen.
Suomen hengellinen tila on lähellä kuolemaa. Siinä(kään) ei ole mitään hauskaa.
Tämä henkivalta saa myös aikaan tuntemuksia, että uskova on Jumalan huomion keskipiste, ja ikäänkuin Jumala palvelisi uskovaa.
Jumala tekee mitä tahtoo. Eikö se Raamatustakin käy ilmi? Muistan kuinka ihmettelin ja kiitin isää kun hän antoi juuri sitä mitä halusin...
Henkivalta saa myös aikaan sen, että tulee tiedon sanoja, profetioita, parannetaan jalka pidemmäksi... Haetaan enemmän ihmeitä ja merkkejä, kuin Jeesuksen tuntemista.
Seurakunnista haetaan kokemuksia, fiiliksiä, tunnelmaa, kaikenlaista salakavalasti lihallista. Kaikki voivat olla profeettoja, kaikilla voi olla tiedon sanoja, kaikki voivat parantaa... tämä ei ole Raamatullista.
Näistä siis myös oma kokemus, ja olin aika järkyttynyt kun Jeesus puhui parin uskovan kautta että seuraan väärää henkeä. Ensin en uskonut, sitten uskoin. Tämä isähahmo, joka oli pelleillyt kanssani oli saatana.
Patrick Tiainen on Antikristuksen apostoli! Lukekaa UskonSanan teologia Wikipediasta kohdasta menestysteologia.