Löysin erään vanhan muualle laittamani kirjoitukseni. Sopi kyllä tännekin ja selittää miksi moni pientuloinen eläkeläinen tai työssäkäyvä kärsii rahan riittämättömyydestä.
""Tätä on sattunut kohdalleni ennenkin. Kävin äskettäin S-marketista hakemassa kahta maitotölkkiä. Valitsin kassan missä lyhin jono huolimatta että edessäni oli iäkäs mummo. Ruokaostoksia niin vähän että ei mummolta varmaan kauan menisi. Siis kuvittelin. Kun oli mummon vuoro hän tempaisi ensimmäiseksi käsilaukustaan myyjälle Veikkauksen kuoren joka oli täynnä täytettyjä pelikuponkeja. Myyjä rupesi latomaan niitä pelikoneeseen ja tulosti varmaan 15 pelitositetta ulos. Uteliaisuuttani katsoin päätteeltä paljonko pelien loppusumma oli eli 52 euroa. Sitten tuli ruokaostosten vuoro. Yhden tuotteen kohdalla mummo hätkähti että oliko se niin kallis? Kun maksoi sätti myyjää ja sanoi että saisi kyllä ruuan hinta halventua Suomessa kun eläke ei meinaa riittää ruokaan. Kysynkin että mikä mummon ruokakaupassa käynnissä oli kallista kun loppusumma oli 68 euroa""
""Tätä on sattunut kohdalleni ennenkin. Kävin äskettäin S-marketista hakemassa kahta maitotölkkiä. Valitsin kassan missä lyhin jono huolimatta että edessäni oli iäkäs mummo. Ruokaostoksia niin vähän että ei mummolta varmaan kauan menisi. Siis kuvittelin. Kun oli mummon vuoro hän tempaisi ensimmäiseksi käsilaukustaan myyjälle Veikkauksen kuoren joka oli täynnä täytettyjä pelikuponkeja. Myyjä rupesi latomaan niitä pelikoneeseen ja tulosti varmaan 15 pelitositetta ulos. Uteliaisuuttani katsoin päätteeltä paljonko pelien loppusumma oli eli 52 euroa. Sitten tuli ruokaostosten vuoro. Yhden tuotteen kohdalla mummo hätkähti että oliko se niin kallis? Kun maksoi sätti myyjää ja sanoi että saisi kyllä ruuan hinta halventua Suomessa kun eläke ei meinaa riittää ruokaan. Kysynkin että mikä mummon ruokakaupassa käynnissä oli kallista kun loppusumma oli 68 euroa""
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sanoisin, että suurimmalla osalla syy köyhyyteen on ihan itse aiheutettua. Osa pelaa rahapelejä suurilla summilla vuodessa, mm tuo kertomasi mummon veikkaukseen latoma 52€ viikossa tekee vuodessa 2704€, jos tuo mummo vielä polttaa tupakkaa askin päivässä, tulee siitäkin vuodessa yli 1800€, joista tulee vuodessa n. 4500€.
Tuollaisella summalla moni makselee omaa asuntoa tai matkustelee kummasti pienistä tuloistaan valittamatta sen kummemin köyhyyttään.
Joskus tekee oiken pahaa, kun katselee markettien auloissa päivästä toiseen samoja eläkeläisiä pelaamassa "mummorullaa", sinne menee eläkkeet pelikoneen nieluun.
Pelaaminen on riippuvuus eivätkä riippuvaiset halua puhua siitä. Tulisi liikaa keskustelua omasta vastuusta. Parempi huudella, että köyhyys on Sipilän syytä tai että kauppa ottaa liikaa katetta tai että vuokranantaja vetää liian kovaa vuokraa.
Kerrankin aiheellinen keskustelu, mutta noinhan se on, demari mantraa vain hoetaan.
Täällähän on moneen kertaan esitetty ääriesimerkki, kuinka 200€ saa vuoden safkat yhdelle henkilölle, eli ruoka on todella halpaa ostaenkin. Silti jotkut saa yhteiskunnan 8€/päivä jakaman ruokarahan hukattua johonkin, eikä siitä riitä ruokaan yhtään. Jokaisella paikkakunnalla lisäksi vielä jaetaan ilmaista ruokaa EU-ruoka-apuna ja silti vielä ulvotaan kurkku suorana yhteiskunnan vääryyttä. On se niin väärin...
Täällä ei ole kertaakaan esitetty esimerkkiä, että 200 euroa riittäisi vuodeksi yhden aikuisen ruokiin, jotka määrältään ja laadultaan vastaavat yleisiä ravitsemussuosituksia. Olen sitä tiedustellut jo monesti, mutta vastausta ei vain tule.
Olet kuin trumppi, että kiistät kaiken ja nostelet noita nostojasi tänne. Tänne on niin moneen kertaa esitetty, että 200€ saa ruokaa niin paljon, että edes yksi henkilö ei niitä jaksa syödä vuoden aikana.
ohessa yksi ESIMERKKI, että miten paljon ruokaa saa 200€ ostaen:
-200kg perunaa maksaa 40€
-200kg silakkaa maksaa 40€
-200kg porkkanaa maksaa 40€
-40kg säkki suolaa maksaa 8€
-30kg lampaanlihaa maksaa 60€
-15kg kaurahiutaleita maksaa 10€
-6,4kg makaronia maksaa 2€
Oheinen on vain ESIMERKKI, mutta kaikki tuotteet on ostettavissa noilla hinnoilla, silakka jopa halvemmalla, jos ostaa rehusilakkaa, joka maksaa 0,16€/kg ja on ihan syötävää silakkaa, sen koko vain vaihtelee niin paljon.
Voi olla että hinnat pitävät paikkansa oikeasta paikasta ostettuina osittain rehuruokina. Vähempikin raha riittää sillä vuotta ei pysy hengissä noilla eväillä ja vedellä. Huh, 40 kg. suolaa vuodessa kun ei meidän perheellä mene kuin 500-1000 gr.
Tuo oli ESIMERKKI, että mitä saa 200€!! Tuskin kukaan vetää kirsoonsa 40kg suolaa vuoden aikana. ESIMERKKI vain osoittaa, miten halpaa ruoka on oikeasti. Ja voin vakuuttaa, että yhdeltä ihmiseltä jää jopa noistakin syömättä, jos ei tuota suolaa oteta lukuun. Tulee meinaan päivää päälle laskettuna melkoinen lasti syötävää ihan oikeasti!!
Em. emmeet ostettavissa ihan kaupasta, ei mitään rehuja. esim. porkkanoita ostin eräästä marketista ison säkin juuri tuolla hintaa, siinä niitä oli iso trukin lavallinen tarjolla. Perunan hinta oli myös erään suuren tavarataloketjun hinta 5kg pussi maksoi 1€.
Täällä vaan monasti väännetään, että ruoka on kallista. Ei se todellakaan ole kallista!! Usein täällä sotketaan kauppalaskuun aina jotain muuta, kuin ihan ruokaa, on pesuaineita wc-papereita yms., joilla ei ole ruuan kanssa mitään tekemistä.
Muistan lapsuudestani 60-luvulla naapurissa erään suurperheen, jossa pienessä talossa asui kolme sukupolvea. Vanha pappa oli seppä ja nuorempi perheenisä teki puusepäntöitä. Tulot eivät olleet varmaan kummoiset, niinpä nuo miehet kalastivat paljon ja tuo perhe eli käytännössä kalalla ja perunoilla ruisleivän ja maidon lisäksi. Marjoja tietty poimivat talven varalle sen ajan mukaisesti. Koskaan en muusta ruuasta kuullutkaan kenenkään naapurin kertoneen heidän ruokapöydässä nähneen. Kyläläiset kävivät heillä ahkeraan, koska seppää ja puuseppää tarvittiin, puhelimia ei vielä silloin ollut, niin nuo miehet tavoitti kotoaan parhaiten ruoka-aikaan.
En muista, että koulussa kukaan tuon perheen lapsista olisi ollut mitenkään erityisen huonokuntoinen, pojat olivat hoikkia ja pitkiä, samoin tytöt.
Kyllä meilläkin kalaa syötiin, kun oikein huonoksi meni aika pahimpaan työttömyyteen silloin 60-luvulla, silakkaa syötiin ja vaarin pyydystämiä särkiä suolattuna.
Monessa perheessä syötiin ennen vanhaa paljon kalaa, sitä sai ilmaiseksi järvestä. Oli terveellistä ruokaa!
Nykyään köyhät syötetään yhteiskunnan toimesta luukkuihinsa, eivät viitsi käydä itse edes kalastamassa. Uus'tyhmyys rehottaa!
Joo mee nyt vielä ilman lupaa kalastelee ja kun saat sakon sekin jää maksamatta.
Onkimiseen (sisältää myös pilkkimisen) eivät 18-64 vuotiaat kalastajat tarvitse yleensä erillistä lupaa eikä kalastonhoitomaksua tarvitse suorittaa.
Taksillako täältä korvesta lähden niihin marketteihin ostamaan halpaa ruokaa? Lähikaupassa huomattavasti kalliimpaa.
Ps. Ei ole täällä maaseudulla ruoka-apua niinkuin kaupungeissa.
Olet tyhmä sika.
"ohessa yksi ESIMERKKI, että miten paljon ruokaa saa 200€ ostaen:
-200kg perunaa maksaa 40€
-200kg silakkaa maksaa 40€
-200kg porkkanaa maksaa 40€
-40kg säkki suolaa maksaa 8€
-30kg lampaanlihaa maksaa 60€
-15kg kaurahiutaleita maksaa 10€
-6,4kg makaronia maksaa 2€"
Tuollainen esimerkki on täysin turha, koska kyse ei ole pelkästä ruoan määrästä, vaan myös sen laadusta. Se ei todista ihmisen saavan niistä vuoden aikana tarvitsemansa ravintoaineet. Ainakin kalsiumin ja d-vitamiinin saanti jää tuolla kokoelmalla pahasti vajaaksi.
Jotta esimerkki todistaisi 200 euron riittävän vuodeksi, se ei saa johtaa ruokavalion vuoksi alentuneeseen toimintakykyyn tai puutostauteihin. Kyse ei ole pelkästään siitä, onko sitä noudattava ihminen hengissä vuoden kuluttua.
Täälläpä maksaa 200 kg perunaa 100€. Kylällä vain yksi kauppa. Järveä ei lähellä. Ei ruoka-apua. Kaikki kun eivät asu leipäjonon vieressä markettien tarjousten äärellä. Joskus voi päästä isolla kirkolla käymään jonkun kyydissä mutta ei silloinkaan aina ole rahaa ostaa vuoden ruokia halvalla markettien tarjouksista. Itse tekemällä ja tarkoin ostamalla kyllä säästää ja saa halvalla. Tuoesimerkki on silti naurettava.
Kyllä äitiä ikävä tulee jos onkimalla pitää ruokansa saada. Ei sen niin helppoa ole että vaan menee ongelle ja kohta on kalaa laukut täynnä. Itse 70 luvulla vielä verkolla pyytämiämme kaloja usean kerran viikossa söimme. Jos ongella olisi pitänyt kalat saada niin nälkään olisimme takuulla kuolleet. Verkoissakin on kustannuksia. Luvat vene verkkojen uusinnat. Verkot kun tuppaa repeilemään. Aina ei tule kalaa vaikka verkot onkin. Muutaman käyttökerran jälkeen täytyy paikata. Korkeintaan yhden suven (talven) kestävät. Kyllä moni työtön ruokansa tekee itse halvoista aineksista. Keittoa monesti, kun on halvinta syötävää. Harva työtön syö pitsaa,kebabia, hampurilaisia, valmiseineksiä. Sellainen on tolkuttoman kallista. On toki jonkinverran ihmisiä jotka hassaavat rahansa, ja ovat siksi köyhiä. Töitä vain ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Palkatonta ilmaistyötä toki on tarjolla, mutta silloin varmasti myös jää köyhäksi. On niin paljon toisen hyväksikäyttäjää tässä maassa. Aivan liikaa.
Hieno kirjoitus
Kyllä se on nykyisen hallituksen vika, kun eivät nosta eläkkeitä, nyt ei nouse neljään vuoteen. Mitä jää vaihtoehdoksi mummolle muuta kuin epätoivoinen pelaaminen saadakseen sieltä edes ruokarahat. Jostakinhan se pitää yrittää senttikin nyhtästä, kun hallitus kuppaa koko ajan ja aina samoilta. Suoranaisesti tehdään peliriippuvaisia.
Se muuten kumma on k-16 rajat koneilla, miksei laiteta k-62 ja sama juttu että peli kiinni.
Niin ne jotka rahansa pelaa voisivat sitten olla valittamatta muille siitäkin.
Valittavathan näköjään nekin, joilla rahaa on, esim, maatalousyrittäjät. On pohjaton kaivo, mikään ei näytä riittävän.
Ryhdy sitten maatalousyrittäjäksi, jos se niin auvoista on. Joka päivä lopettaa 4-5 maatilaa, kun ei ole halukasta jatkajaa, joten tiloja kyllä vapautuu joka päivä varmasti sinullekin. Rahoituksesta homma ei ole kiinni, riittää kun vain huolit tilan ja alat hoitamaan velvoitteita. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa!
Tälläkin palstalla näille jatkuvasti köyhille valittaville löytyy maatilat jo yhden päivän aikana. Mitä siis vielä aikailette?
Ja toiset voi odottaa seuraavaan päivään, että maatiloja vapautuu.
Pankin portailla noille nauretaan makeasti. Heitä leikkisästi kutsutaan rappio lainaajiksi.
Miksi ryhtyä köyhästä valittajasta maatalousvalittajaksi ??????
Ei, kukaan terve järkinen ryhdykkään, miksi tehdä töitä maaseudulla elämä ilman palkkaa??
Et ymmärtänyt pointtia !!!!
Jos et ymmärtänyt pointtia niin ei varmaan se kaupan mummokaan. Jos pelit ja ruoka tekee 68 euroa ja pelien osuus 52 euroa niin onko eläke riittämätön ruokaan