Pitääkö paikkansa että adventismi (adventus)uskon pääasia on Jeesuksen tulon odottaminen (=Herran päivä), varhaisadventismissa USA:sssa tämä tapahtui joukkokokoontumisessa lahkohengessä ja harhoissa.
Onko adventistipastoreilla suunnitelma uuteen joukkokokoontumiseen kun Jeesus tulee takaisin ja missä tämä joukkokokoontuminen tapahtuu?
Miten adventistit selittävät tämän Raamatun jakeen?
"Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus."
Onko adventistipastoreilla suunnitelma uuteen joukkokokoontumiseen kun Jeesus tulee takaisin ja missä tämä joukkokokoontuminen tapahtuu?
Miten adventistit selittävät tämän Raamatun jakeen?
"Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus."
Vastaukset 38
Vanhimmat
Eikös nämä luterilaiset saarnaa "Herranpäivästä" eli sunnuntaista.
Lutterkin ennusti Jeesuksen paluun aikansa vuosisadalle ja niin moni muukin, ennen ja jälkeen.
Luther- järjesti monelle Herranpäivän, eli hänen vereiset kätensä sen kertoo Anabaptistien polttamisen ja hukuttamisen kautta, jota Luterilainen kirkko pyysi anteeksi.
Mutta, marttyyrit nousevat Herran paluussa siihen päivään, joka on muotojumaliselle ja ateismille tuomion päivä.
Sinä aloituksessa ehkä yrität viestiä adventistia vastaan, sen sapatinsuhteen, mutta Sapatin Herrahan tulee kuninkaana ja he, jotka nyt öljyä lapsussa pitävät, että se syttyy, kertookin juuri sapatista - levosta.
Sapatti - mikä siunattiin Eedenissä, oli viesti - että kaikki oli sangen hyvää- Jumalan kätten työtä. Se on sapatti.
Se on samaa - kuin Herran kuoleman muistojuhla, Lunastuksemme juhla- Jumalan työ.
Luotu kumartaa Luojaansa, kun viettää tässä ajankellon käydessä viikkosapattia, eli julistaa Luojansa - Sapatin Herran, Jeesuksen viestisanomaa - pelastus on Jumalan työ.
Luomakunta on Jumalan työ - ihmisen osa on vastaanottaa tämä valtaisa lahja - ja se on sapattia - lepoa.
Sapatti - viestii luomisen kautta - että Herra on luodunsa takana - ja viesti - Rakasta Herraa ja rakasta lähimmäistäsi.
Siksi Jumalan tahto - on rakkauden laki - lain päämääränä.
Jumalan laki laitetaan Uudessaliitossa sydämiin. Varjolainkansalle se kirjoitettiin Jumalan sormella kiveen, laintauluun, että se on liittosuhteena, jotta se erottaisi Jumalan kansan - bushmanneista.
Ja sen se todella tekee. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.
Bushmanni käyskentelee elämänpuutarhassa, katselee hyvän ja pahantiedon puuta, ja haluaa olla jumala, tietää kaiken ja hallita tietoaan. Tuo käsky - "älä syö" oli varjeleva käsky, myös suhde rakkauteen, totellaanko. Onko sydän kuuliainen, koska ihminen bushmann ei pysty käsittelemään tätä tietoa elämäksi. Hänen ei pidä johdattaa itse - itseään sellaisella alueella, kun ei ymmärrä "hyväntiedon" hedelmistä - mihin se johtaa. Siksi se langettaa hänet.
Puhutaan elämänpuusta. Tässä juuri on opetuksellinen viestintä kautta aikain, - minkä puun hedelmistä elämä toimii.
Siksi se on Jumalan työ - ja siinä on tämä sapatti. Jumala pelastaa.
Siinä on juuri tämä SapatinHerra - Jeesus - Jumala pelastaa.
Ja kun Jumalankansa viesttää sapattia - hän julistaa juuri Jumalaansa - että pelastus on Jumalan työ minussa. Uskon ja kumarran tuon opettavan viestin suhteen Luojaani. Hän näin on Herran opetuksen kautta julistamassa - pelastusta lankeemukseen, kun on syöty väärästä puusta ja julistauduttu lankeemuksessa tiedollisesti asetelmaan, että otetaan se kruunu - ja omajumaluus hallintaan. Sekä astuttu lankeemuksessa rakkaudettomaan tilaan, ei ole rakastettu Jumalan tahtoa.
Kun on langettu - luotuna, on kätten hedelminä nähtävä, että tämä ei toimi. Emme ihmiskuntana hallita rakkaudenlakia - joka luomakuntaa käsittelee oikealla metodilla. Riistämme lähimmäistä ja sanoillamme pidämme kruunumme päässä sekä kiellämme Jumalan.
Siksi alastomuus on tosi. Olemme aseettomia rakkauden todellisiin asioihin, jotka olisi ratkaisu elämälle tässä asiassa.
Siitä on tehtävä parannus - mielenmuutos. Ja juuri siinä on palaaminen rakkauden lähteelle. Elämänpuulle. Eli juuri viesti Jumalan pelastussuunnitelmaan. Syödään kaikista muista puista puutarhassamme. Tavallaan kaikki on sallitu - mikä on hyödyksi, mutta tämän rakkaudenlain kautta katsottuna.
Mutta, muistutuksena on sapatti - so. Jumalan työ.
Muistutuksena sijaisen kuolemasta on se, että me ihmiset osaamme tehdä ristin ja tappaa. Surmata rakkauden lähteen. Se me osaamme ja siksi juuri maailma on tämännäköinen, kun se rakastaa vain omaansa.
Oman kätten hedelmää ja pitää kuin tatti kruununsa päässä ja kieltämällä totuuden - todelliseen rakkauteen. Se on ateismin hedelmä, siemen, jolla sen omaavat siementävät maailman pysymään tällaisena.
Ristin työ - se julistaa ateismin, muotojumalisuuden, yleiskristillisyyden hedelmiä.
Siksi risti on kirkon alttarilla, että ihmiset pyhittävät työtään.
Sijaisuhri on julistus vapauteen ja juuri siksi hän on Sapatin Herra. Jumalan työ. Uusi Adam. ja opetuslapset, jotka seuraavat Häntä, hän laittaa lakinsa, rakkauden lain sydämeen. Se on Uuttaliittoa.
Apostolista julistusta, ja siinä luotu kumartaa Luojaansa.
Viettää Jumalan erottaman päivän - PYHÄNÄ - koska Jumala sen pyhitti opetustamme varten, että Hän pelastaa ja kerran astuu lopullinen sapatinlepo voimaan.
Ei ole ateismia, ei ole muojumalisuutta, ei yleisuskontoja, joilla on oma tapa palvella sitä, minkä "hyväntiedon" puulla on rakennettu perinnäisoppeihin ja muuhun nähden.
Siksi kadut on kultakatuja - siellä ei ole kompastusta, sillä so. Jumalan valmistama - Uusi taivas ja maa.
Elämänpuu - niin. Raamatun viestinnällä on pohja. Jumala pelastaa.
Sapatinviestillä on pohja - Jumala pelastaa -
Sapatin Herralla on pohja - hän on elämänpuu -
Herran kuoleman muistojuhla - se kertoo julistuksellaan, että Hän
jatkuu.
Herran kuoleman muistojuhla - se kertoo julistuksellaan, että Hän opettaa rakkauden lakia. Me opettelemme olemalla suuria, olemaan palvelijoita toinen toisellemme.
Sehän jalkojenpesun suhteen tuli tuossa leivänmurrossa.
Tuo leipä, joka murretaan on erinäköinen jokaiselle. Se juuri viestii, että jokainen saa sen osan, mitä kukin omassa elämässä tarvitsee elämänleipää.
Viini - kertoo Kristuksen verestä, Herra on viljelijä - siis Jumalan työ.
Hän on karsinut ja katkonut oksan, ja oksiston. Kirves on ollut puun juurella. Joka ei ole tehnyt sitä taivaallista hedelmää - on karsittu pois.
Voitaisiin nähdä tässä se profetoitu viimeinen tuomio.
"Emmekö sinun nimessäsi?! En tunne teitä, te laittomuuden jne.!"
Siis on muoto- yleisuskonnoissa meno - joka kieltää lain - eli Jumalan tahdon olemassaolon ja perinnäisoppien mukaan, ehkä pienimmän käskyn on hyljännyt ja niin opettanut. Hänet on nyt pienimmäksi sanottu, - taivas ei ole tuntenut hänen nimeään, vaikka täällä ehkä suuri julistajan nimeä on kantanut.
Kruununsa on pitänyt päässä - syönyt hyväntiedon puusta ja ei hoksannut väärää hedelmää ja on kieltänyt Luoja Jumalan opetuksen, vaikkka sapatin suhteen. On Herran päivää - tuomiota julistanut itselleen ja perinnäispäiviään pyhitellyt.
Siis, ihmisoppia ja voi kuinka moni luulee opetuksen tähden olevansa oikeassa. Opettajat saavat kovemman tuomion.. Pelastus on Jumalan työ.
Siis meiltä kysytään rakkautta Herraan. Rakasta Herraa - sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi. Pelastus on Jumalan työ.
Siksi kun katselemme - näemme Jumalan erottaman ja Pyhittämän lepopäivänkin - siinä valossa, mitä Sana siitä opettaa.
Onko rakkauden koetus liian kova - ja mitähän ne nuokin sanovat, jos hylkään ihmisten perinnäissäänöt - myös muotojumalisuuden alttarit hyljäten.
Hieman samaa, kuin juoppo ojanpohjalta - "minäkö uskoon" , mitä ne kaverit sanovat. Niin, ne kavereiden arvo on niin suuri, että se erottaa Jumalan työstä ihmisen, kuin jumalisen yleisuskonnon kautta itse taivastiestä.
Joka ei kiellä itseään, ei ole sovelias. Ja kuinka moni on hautaamassa isäänsä, ei kerkiä vielä. Käyn katsomassa, kun se yleisuskontojen pappi manaa vainajani hautaan, senkirkon kaavalla.
Huomaatteko, että kerro elämänpuun kertomusta, kuinka Jumalassa on kaikki hyvin. Siinä oli tuo sapatti - muistokin, jossa luotu kumartaa Luojaa. Ei siinä ole juutalaista, ei kreikkalaista, ei luterilaista, ei perinnäisoppia, ei muotomenoa, ei ateismia.
Ei mitään siitä, vaan Apostolinen näköala Luojaan. Sapatin Herraan.
Joko nyt pääsette jyvälle - missä mennään elopellolla, kun kylvetään siementä. Siis kylvetään -mitä- siementä.
Minkä puun siementä.
Kyllä täällä ateistien suukin käy. Mutta heidät on rienaajan kautta pantu seulomaan kutakin. He tekevät sitä tehtävää, mitä rienaaja heitä puunsa äärellä käskee. He pyhittävät elämänsä juuri sitä varten ja heidän suunsa sen todistaa.
Siksi elämänpuun hedelmää syövät erottava. Ja rakkaus.
Rakkaussuhde Herraan erottaa meidät heistä ja Hänellä on iankaikkisen elämän sanat. Se on sitten lopullisen sapatin paikka -kun Herra palaa Kuninkaana.
Pidetään öljyä lampussa, että se syttyy, vaikka jotain saattaa morsiamena nukuttamaan.
Yleisuskontoja menoineen ei kannata kumartaa, mehän jo nähdään laittomuuden henki - siinä ei ole todellista rakkautta, myös ateismikin porskuttaa hedelmänsä ääressä, kun he yrittävät parantaa maailmaansa ja sallivat kaiken sen pahuuden, kun eivät julista todellisesta vapaudesta - sapatista mitään.
He kadottavat. Mutta valvovaa eivät kadota. So. Jumalantyö ja öljy - on juuri taivaallinen.
Niin, - sapatillakin on tehtävänsä - jos et ole sitä aikaisemmin perinnelaseilla katsoen hoksannut.
Niin, vielä lisään viinistä - Herran tavasta karsia - Jeesuksen veri.
Sen viestikenttä on taivaallinen.
Viinitarhuri - viinitarha - Kun hän jättää tarhansa hoitoon ja on matkalla - kätemme tehtävät.
Jeesuksen veri - viestii, että muotojumalisuus tapaa - ateismi tappaa Herran. Mutta se juuri maahanvuotaneena kertoo langenneen tavasta elää, hän ylenkatsoo rakkauden. Valitsee tekonsa. Siis rakentaa ristin.
Niin, viinitarhan hoito on käsissämme, mutta Pyhä Henki - siinä kirkastaa Kristusta - Hän on sanansa kautta läsnä. Hän Ylimmäisenä pappina on taivaassa, välimiehenä, Jumalan ja meidän välissä.
Muuta ei ole.
Jumala - näkee meidät - jotka uskomme - Pojan kautta kelvolliseksi.
Meidän on vain ymmärrettävä pelastus - jossa synti on suureksi tullut ja tarvitaan välimies. Välimies, kun emme voi pelastaa itse, itseämme.
Tietomme ei riitä hyväntiedonpuulla.
On mentävä elämänpuulle.
Niin Apostolit julistivat meille - ja me viestimme Apostolista oppia, Hän on ylösnoussut ja on taivaissa.
Siis valtakunta on siellä, mikä on PYHÄ ja mihin kukaan ei mene ominsanoin ja neuvoin.
Mutta, tämä pelastussuunnitelma ennen luomista tehtiin taivaissa, siksi kaikki on sieltä - Ylimmäinen pappi - välimies- SapatinHerra, lepopäivä, jonka Hän on Pyhittänyt, Herran kuoleman muiston vietto.
Siinä on uudenliiton pyhät ja ajatusten kohteet tässä ja nyt Apostolisena opetuksena.
Tehdään työt Hengen voimasta. Sanan voimasta. Rakkaudenvoimasta, kun Hän laittaa tahtonsa sydämeen, että taivaallinen rakkaus on tosi ja sen Voima meissä on Pyhän Hengen työ. Ei omissa voimissa.
Näin Jumala on rakkaus. Hänessä rakkaus tulee täydelliseksi.
Eikös meidän jokaisen kannata seurata juuri siksi Sapatin Herraa?!
Saako Hän täyttää sydämen, mielen ja tekemisemme Jumalan mielenmukaisuuteen ja tahtoonsa, että rakkaus olisi Hengen johdatuksen kautta rakentava sitä Apostolista seurakuntaa joka odottaa Herransa paluuta.
Siinäpä jokaiselle henkilökohtaista pohtimista ja valitaa.
Kyse oli siitä, että rakkauden koetinkivi, joka seuloo.
Kumpi - puu - on rakas.
Aloitukseen ei liity sapatti mitenkään. Vuodaduksessa on vahva sapatillinen Egw henki ja selityksen makua.
"mitä pitää ymmärtää" kirjoitti sen mitä pitää ymmärtää.
Aloituksessa puhuttiin raamatun ymmärtämisestä.
Eikös nämä adventistit juuri ymmärrä raamatusta, myös tämän sapatin, mutta moni yleisuskontojen kirkkokirjoittajat eivät.
Sitten he tulevat mittaamaan, että ymmärtääkö adventisti.
Näin tein minäkin yleisuskonnon opetussaarnojen mukaan, ja voi sitä adventistia, joka tuli Jyväskylästä Etelä-Suomeen ja sai tuta siitä, että YMMMMMMMÄRTÄÄKÖ adventisti raamattua.
Siinä sunnuntailla lyötiin korville, helvetin tulella toiselle korvalle jne.
Ymmärtääkö sinä.??
En ole adventisti, mutta meitä sapatin- Herran omia on muitakin.
Esim. Lindeman erinomaisesti kirjassaan, Apostolien seurakunta ja antikristuksen eksytyt myötää samoja ajatuksia, kuin heillä adventisteilla ON. Apostolinen seitsemännenpäivän seurakunta on helluntalainen. Baptisteissa on uskovia, jotka uskovat raamatulliseen sapattiin, eli uskovat RAAMATTUA. Myös Luterilaisista eronnut joitakin seurakuntia Helsingistä lähtien Suomessa on uskovia, jotka viettävät sapattia. jne.
Mutta, ymmärrättekö TE raamattua? Yleisuskonnoissa ETTE, siinä se ongelma on ja se oli minunkin ongelma -perinnäisoppien takia.
Isät opetti ja siksi se on hapate - isienperinnäisoppi. Sitä on Suomen Siion TÄYSI. Koko porukka niin hapatettu, että happamatonta porukkaa tuskin löytyy ja sitä säestää ateismi.
Eli viesti sopii hyvin aloitukseen, että ymmärtääkö.
Uskon siltäpohjin, kun sain tuntea työmaallani adventistin, niinkuin lestadiolaisuuden, kirkon kansanlähetystä ym. niin kyllä adventisti tuntee raamatun, Kristuksen sijaisuuden, armon jne. Mutta hän ei ole hapatettu helvettiopista ja sunnuntaista.
Siis kyllä heille on raamattu tuttu, mutta onko tälleporukalle.
Kopittajakin kiehtää Abarahaminhelmoista tulta, etukäteistuomiota ja jumalankuvansa on käsittämätön.
Ylösnousemuspäivä - siis pääsisäissanoma- on hapatettu sunnuntaiksi. Herranpäiväksi - on kylläkin raamatullisesti tuomionpäivä. Siinäpä juhlivat tuomiotaan siitä, että perinnäisoppinsa kieltää raamatun. Pilkkaavat sijaistaan Sapatin Herraa, joka tuo lopullisen sapatinlevon.
Sapatti luomisesta kertoo sen, että kaikki on sangen hyvää ja on Luojan kätten työtä .... evolutistit pilkkaavat Luojaansa.
Lindeman kirjassaan, . missä luotu voi kumartaa LUOJAANSA - siis Jeesusta, Hänen kätten kauttansa maa on ja pysyy loppuun asti.
, niin Lindeman sanoo, sapatissa. Viettämällä sapatin.
Sapatti on lepoa - Jumala pelastaa - se on Jumalan työ. Lepäämällä Jumalankansana - tämä kansa julistaa Jumalan työtä, kaikkivaltaista pelastustyötä, johon ei ole lisäämistä, ei edes sunnuntaita.
Herran kuoleman muisto- se on erillinen juhla uudenliiton kansalle.
Siihen kuuluu usko ylösnousemiseen, sen tarkastelu lähtee Getsemanen - Goltatantiestä ristille.
Ristiäkään ei pidä palvoa, se on meidän tekomme.
Uhri on sijainen.
Kuinka yleisuskonnoissa ei edes käsitetä sijaisen toimintaa.
Mantrataan Jeesusta, tekemättä seuraamisensuhteeseen mitään.
jne. jne. jne. Siis kyse on ymmärtääkö yleisuskonto raamattua?
Siis saat vetää kyllä EGW- sanasi pois. Enkä usko, että tämä vaitti olisi adventistienkaan välimies.
Mutta, ymmärtäkää, kukin meistä Sapatinsuhteen paljastamme Apostolisen jälkeisen eksytyksen yleisuskonnoista.
Adventtikirkolla on tiedollisesti pätevät hengelliset teologit vastanneet kirkon teologiasta. -On kirkon ylimmän toimielimen hallussa kirkon Raamattu-jumaluusoppi kokonaan.
Kirkon teologit ovat päteviä alallaan ja tuntevat hengellisen vastuunsa.
Adventtikirkon teologia seisoo tukevasti Raamatun Jeesus Kristus evankeliumin uskon "Kristus kalliolla," eikä siitä hievahdakaan koskaan maailman synnin puolelle.
Kirkon jäsenet ovat yksilöitä omalla yksilöllisellä matkallaan jokainen per/ nuppi.
Monenlaista tavallista maajussia ja taatelinkin tallaajaa karjalaismummoja myöten mahtuu mukaan yksilliselle omalle henkilökohtaiselle matkalleen uskossa Herrassa Jeesuksessa- -Tuo suhde taivaalliseen Ylipappiin on aina yksilöllinen.
Ihmisen pelastus on aina yksilöllinen asia.
Euroopasta alkanut uskonpuhdistus sai jatkoa Amerikan siirtolaisia vastaanottaneet sataman tuntumassa. Satoja hengellisiä liikkeitä syntyi, joista osa elää tänään globaaleina hengellisinä tai uskonnollisina järjestöinä pitäen sisällään Raamatun Jeesus Kristus uskontoa.
Kyllä siihen monenlaista "hihhulia" ja jenkkimatkustajaa mahtuu mukaan tuohonkin laumaan. Osa heistä voitti uskossa Herrassa Jeesuksessa.
Tiedon määrä hengellisesti pimeän keskiajan jälkeen alkoi hitaasti kasvamaan.
Kun joku Raamatun tutkija löysi jotakin "uutta tietoa" Raamatusta, näiden ympärille
syntyi kuulijakuntaa, joista kasvoi nämä hengelliset ja uskonnolliset järjestöt, ns. protestanttiset kirkotkin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Lisäys;
"Ymmärtävätkö adventistit Raamattua vai korvasyyhyä?"
-Molempia- sekä korvasyyhyjä, että Raamattua "adventistitkin" ymmärtävät siis ymmärtävät vallan hyvin.
>Jompaa kumpaa pitää sitten aina yksilöllisesti pitää voitolla arvoissa.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Älkää vastatko tälle aloituksia tehtailevalle pilkkaajalle mitään.
Olin eilen Lohjan Vivamossa Luterilaisen kirkon Jumalanpalveluksessa sielä puhuttiin myös,että Jeesuksen takaisin tulemus on lähellä puhuttiin myös siitä että elämän kirjat avataan ja katsotaan kuka on Jeesuksen oma ja kuka ei.
Aloittaja ei tunnu tuntevan adventtikirkkoa eikä sen historiaa.
Jeesus ei tullut v. 1844 takaisin niinkuin harhaiset varhaisadventistit uskoivat.
Ei tullut silloinkaan kun Lutteri niin ennusti.
Ei tullut silloinkaan kun Lutterilaiset Kartanolaiset ennustivat 30-luvulla.
SDA järjestö seisoo tukevasti epäraamatullisella General Conferencen kalliolla joka sijaitsee Babyloniassa tuossa eksytysten ja lahkojen maassa.
Niin virheitä ja syntiä on varmaan tehty. Muuten mitä suuntaa sinä edustat?
Adventistit eivät pysty ja eivätkä osaa selittää edes yhtä raamatunjaetta / aloitus. Harhaisuudessa on jääty maitoruoka ja egw suuri taistelu hengen asteelle. Uskovat vieläpä että sunnuntaista tulisi pedonmerkki.
ja sinä joudut helvettiin totuuden vihollisena.
Kerropas mikä se adventistitotuus oikein on?
Onko se se, että kirkkoon pitää mennä sapattisin? Onko se se, että koruja ei saa käyttää? Vai se, että pitää syödä kasvisruokaa? Vaiko se, että on uskottava pyhäkköoppiin? Ja jos tähän totuuteen et usko, niin joudut helvettiin totuuden vihollisena....niinkö? Missä kohtaa Raamatussa näin sanotaan? Eihän tuota usko erkkikään!
Erkkiä on eksytetty luulokirkkojen puolelta.
Erkki asuu myös juoksuhaudoissa, sotimassa niitä monien eri kirkkojen näköaloja vastaan omana aikanaan, ei siinä muuta ole.
Mutta, erkillä elää vanhuuden muistot tätäpäivää.
Siksi erkki on erkki ja erkki palaa muistoilleen ja muistelee sota-aikojaan.
Erkki voi jo tänään ajatella sitä, että jokainen meistä osaa ajatella ja nähdä omilla aivoillaan.
Hymähdämme erkin muisteloille, kun hän päivittää muistojaan tähänpäivään eläväksi.
Se Lindemanin kirjasta, mistä linkki, niin Baabelinuskontoon kuuluu sunnuntain erottaminen ja pyhittäminen, sunnuntai ei ole merkityksessään sapatti. Sapatti on Jumalan työ pelastukseen nähden ja sen suhteen, että on Herran kanssa samanmielinen, luotu erottaa sapatin lepopäiväkseen.
Tavallaan kun ymmärtää myös Herrankuoleman muisto-aterian, niin raamatullinen opetuskielikuva - sapatti - jonka Jumala erotti ja pyhitti Adamia varten, on , että Jumalan kädestä lähtee kaikki.
Mutta, yleisuskontojen erkeille tämä on perinnäsioppileipien äärelle vaikea ymmärtää, kun leipä on hapatettu.
Kerrataan sunnuntai on hapate.
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk0.htm
Mistä sunnuntai on peräisin?
Kristikunta viettää perinteisesti viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemuksen muistopäivänä, jota se UT:n kirjoitusten mukaan onkin. Tässä on kuitenkin otettava huomioon kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Raamattu ei missään kohdassa käske tai kehoita meitä viettämään viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä sapatin sijaan. Tällainen viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä pyhittävä käytäntö ei siis perustu Jumalan Sanaan, vaan on ihmisoppi ja itsevalittu jumalanpalvelus (Kol.2:22-23).
Toiseksi on huomattava, että aivan tarkkaan ottaen sunnuntai ei ole sama kuin viikon ensimmäinen päivä. Viikon ensimmäinen päivä alkaa lauantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltana, mutta sunnuntai alkaa ja loppuu noin kuusi tuntia myöhemmin puolenyön aikaan, roomalaisen käytännön mukaan. Myöhemmin tarkastelemme sitä, että Messias mitä ilmeisimmin nousi kuolleista viikon ensimmäisen päivän alkaessa lauantai-iltana, oltuaan haudassa kolme päivää ja kolme yötä. Tämän perusteella on ilmeisesti niin, että sunnuntaita tarkalleen ottaen ei voida viettää Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska se tapahtui lauantai-iltana, viikon ensimmäisen päivän alkaessa.
Mistä sunnuntai on peräisin?
"Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi" (Dan.7:25).
Sunnuntain historia alkaa itse asiassa jo Baabelin valtakunnan ja Baabelin tornin ajoilta. Raamattu kertoo meille, kuinka maailman ensimmäinen valtias, Nimrod, rakensi Baabelin (1.Moos.10:8-12). Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, maailman ensimmäisen väärän jumalanpalvelusjärjestelmän keskuspaikka, jota johti Nimrodin puoliso Semiramus (1.Moos.11:1-9). Semiramus kehitti uskonnollisen järjestelmän, Baabelin uskonnon, jonka symbolina oli Semiramus-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Historiallisten tietojen mukaan Semiramus korotti itsensä taivaan kuningattareksi, jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Uskontoon kuului puhdistus synneistä veden vihmonnan kautta (lapsikasteopin alku). Kuoleman jälkeen seurasi puhdistus synneistä tulessa (kiirastuliopin alku). Baabelin uskontoon kuului myös taivaan kuningattaren ja hänen poikansa Tammuksen palvonta mm. aurinkoa kumartamalla, koska auringosta tuli Tammuksen symboli (tarkastelemme asiaa vielä tarkemmin myöhemmin).
Tämä Baabelin uskonto levisi ympäri maapallon eri kulttuureihin ja kansoihin. Nimet vaitelivat eri kulttuureissa, mutta äiti-lapsi asetelma ja auringon palvonta pysyi samana. Iisebelin aikana Baabelin uskonto turmeli Israelin kansaa Baalin ja Astarten palvontana ja Jahve vihastui kansaansa, jossa taivaankuningataroppi ja Tammuksen palvonta sekä auringon kumartaminen olivat saaneet aikaan luopumuksen Jahvesta, Israelin Jumalasta (1.Kun.16:29-34; Jer.7:17-20; 44:15-30; Hes.8:14-18).
Ilmestyskirjassa on varoitus Tyatiiran seurakunnalle, että se sietää Iisebeliä, väärää profeettaa, joka turmelee monien uskon (Ilm.2:18-29). Varoitus ei ollut turha, sillä Baabelin uskonnon luopumus tuli myös uuden liiton Jumalan seurakuntaan.
Jeshuan kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen seurakunta oli puhdas ja noudatti kaikessa Jumalan Sanaa ja Tooran käskyjä, apostolien valvoessa seurakuntia. Apostolien kuoltua laittomuuden salaisuus pääsi vaikuttamaan ja tekemään työtään (2.Tes.2:1-12). Hajaannus, oppiriidat, luopumus ja harhaopit alkoivat vaikuttaa uskovien keskuudessa. Ratkaisevimmat tapahtumat olivat 300-luvulla, kun keisari Konstantinus Suuri tuli valtaan. Hän nosti kristinuskon suosituimmuusasemaan, tehden siitä tasavertaisen uskonnon muiden pakanauskontojen kanssa, joita oli Rooman valtakunnassa. Myöhemmin kristinuskosta tuli Rooman imperiumin valtionuskonto ja alkoi katolisen kirkon historia.
Pakanalliset roomalaiset, jotka olivat tottuneet harjoittamaan Baabelista alkanutta uskontoa, joka oli heidän keskuudessaan mm. Mitras-kultin nimellä ja Saturnaalia-juhlana, palvoivat aurinkoa, kuuta, muita planeettoja ja epäjumalia. Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin omaksumaan uusi voimallinen "kristinusko", tehtiin kompromissejä raamatullisen kristinuskon ja Rooman pakanuuden uskontojen välillä. Tuolloin sai alkunsa roomalaiskatolinen uskonto, joka on sekoitus raamatullista kristinuskoa ja Baabelin tornista alkanutta kulttia. Semiramus-Tammus asetelman tilalle tehtiin neitsyt-Maria-Jeesus-lapsi asetelma. Maria korotettiin taivaan kuningattareksi, jonka kautta tulee pelastus ja elämä sekä vastaus rukouksiin. Alettiin viettää juhlapäiviä Marialle ja palvomaan pyhimysten kuvia. Tammuksen syntymäpäivästä keskitalvella, joulukuun 25. päivänä, tehtiin Kristuksen syntymäjuhla. Raamatullisen juutalaisen pääsiäisen sijaan Nikean kirkolliskokouksessa 325 jKr. otettiin roomalainen pääsiäinen, Konstantinuksen johdolla. Näin Rooman pedon sarvi teki työtään Danielin profetian mukaisesti.
Siis - joululla ei ole raamatullista pohjaa.
Kun tämä Rooman pedon sarvi muutteli aikoja ja Jumalan Tooran käskyjä, ei luonnollisesti Jumalan antama lepopäivä, sapatti, saanut olla rauhassa. Viikon seitsemäntenä päivänä ollut lepopäivä, sapatti, siirrettiin viikon ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille eli auringon päivälle, koska roomalaiset olivat tottuneet palvomaan aurinkoa Mitras-kultissaan ja viettämään auringon päivää. Kehityksen kulun historiasta kertoo osuvasti Kööpenhaminan yliopiston kirkkohistorian professorin Fredrik Nilsenin kirjoittama Kristillisen kirkon historia I, jonka suomeksi on toimittanut ja täydentänyt Jaakko Gummerus (painettu Otavan kirjapainossa 1913):
Siis adventisteillakin on tieto, mikä meillä muilla on, paitsi erkkiuskovaisilla, yleisuskonnoissa
"Toisen vuosisadan kuluessa tuli kristittyjen tavaksi kutsua kokouspäivää Herran päiväksi. Kun uskon puolustajat pakanoille aiotuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät nimitystä 'auringon, Helioksen päivä', koettivat he kaikin tavoin vältää väärinkäsitystä. Niinpä Tertullianus sanoo, että kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä, kuin auringon palvelijat, ja Justianus marttyyri selittää tämän päivän nimen viittaamalla maailman luomisen alussa tapahtuneeseen pimeyden karkoittamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta. Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät yleisesti nimeä auringonpäivä. Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät lukusanoilla; 2. 3. jne. Pakanallisia, kiertotähtien mukaisia nimiä kartettiin. (sunnuntai, maanantai) Kahdella päivällä oli kuitenkin erityinen nimi. Perjantaita kutsuttiin usein valmistuksen päiväksi ja lauantaita sapatiksi. Oli yksityisiä, juutalaisyntyisiä kristittyjä, jotka edelleenkin pyhittivät sapatin, joko yksinään tai sunnuntain ohella. Ja keisarikirkon aikana tuli lauantaistakin pyhäpäivä useissa kreikkalaisissa ja syyrialaisissa seurakunnissa. Se seikka, että koko Israelin vanha lepopäivä oli sunnuntain aatto, se arvattavasti sai useita kristittyjä pyhittämään sapatinpäivän iltaa. Mutta turhaan saa kolmen ensimmäisen vuosisadan kirjallisuudesta etsiä yhtäkään ainaa lausuntoa, joka tukisi käskyn soveltamista sunnuntain pyhittämiseen, mikä myöhempinä aikoina on tullut niin yleiseksi" (lainaus sivulta 173).
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk0.htm
Viesti siksi Lindeman- kirjasta, että nähdään se, Jumalankansalla on tieto harhaopista, joka hapattaa yleisuskontoja, joiden harhaisten alttareilla moni palvoo Baabelinuskontoa jopa tietämättään.
Meidän olisi SYY- palata Apostoliseen oppiin.
"Eräs Krysostomoksen aikalainen sanoo sapattia ja sunnuntaita kauniiksi kaksivaljakoksi. Konstantinuksen jälkeisinä aikoina oli nimittäin sunnuntain ohella lauantai suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen. Monin paikoin oli kielletty paastoamasta lauantaina. Orjien piti saada levätä ja jumalanpalvelusta pidettiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Sapatin pyhittämisen sunnuntain ohella todistaa, ettei kristittyjen mieleen vielä ollut johtunut soveltaa kolmatta käskyä sunnuntaihin. Konstantinus oli kuitenkin jo. v. 321 julkaissut lain, joka teki auringon kunnianarvoisen päivän kaikkien tuomarien ja kaupunkilaisten käsityöläisten lepopäiväksi" (lainaus sivulta 324).
Edellä olevat kirkkohistorian lainaukset ja monet muutkin kirjalliset tietolähteet yhtäpitävästi todistavat, että Konstantinus v. 321 jKr. teki sunnuntaista eli auringonpäivästä lepopäivän. Laodikean kirkolliskokous määräsi v. 364: "Kristittyjen ei tule olla juutalaisten mukaisia ja olla toimettomia, vaan heidän tulee erikoisesti kunnioittaa, ja ollen kristittyjä, jos mahdollista, olla tekemättä mitään työtä sinä päivänä. Jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea Kristuksesta".
Sunnuntain eli auringonpäivän pyhittämiseen sapatin asemesta liittyy myös jo ensimmäisten vuosisatojen aikana esiintullut antisemistismi, viha juutalaisia, Kristuksen murhaajia kohtaan, niinkuin heitä on haukuttu kautta vuosisatojen. Pakanakristikunta halusi erottautua kokonaan kirotuista juutalaisista (samalla myös kristinuskon raamatullisista juutalaisista juurista) ja myöskin sentähden luopui juutalaisten sapatista ja otti auringon päivän eli sunnuntain tilalle. Kesti kuitenkin monia vuosisatoja, ennenkuin sapatti jäi pois kristtyjen käytännöstä ja sunnuntai pääsi lopullisesti voitolle. Siksi tarvittiin monien kirkolliskokousten päätökset asiaa vahvistamaan.
Historia alkoi siis v. 321, jolloin Konstantinus teki auringonpäivästä eli sunnuntaista lepopäivän. Laodikean kirkolliskokous sulki 364 sapatin pyhittäjät Kristuksen ulkopuolelle. Itä-Rooman keisari Leo I:sen laissa kiellettiin maataloustyöt sunnuntaina. Maconin synodi kielsi v. 585 peltotyöt sunnuntaina ja se vahvistettiin Chalonsin synodissa v. 649. Bonifacen synodi antoi määräyksiä sunnuntain pyhittämiseksi v. 680 ja samoin Frankfurtin synodi v. 794. Rooman synodi v. 826, Pariisin synodi v. 829 ja paavi Leo IV:en aikana määrättiin kirkolliskokouksessa v. 853 jKr., että sunnuntaita oli noudatettava "Herran päivänä".
Näin Rooman pedon sarvi (keisarinistuin ja sitä seurannut paavinistuin) on muuttanut sapatin, Jumalan antaman lepopäivän, viikon seitsemänneltä päivältä sunnuntaille eli auringon päivälle. Sapatin ja samalla vuorokausien vaihtuminen on muutettu auringonlaskusta keskiyölle. Voidaan sanoa, että lähes koko ns. kristillisessä maailmassa 800-luvulta alkaen, Rooman pedon sarvi on saanut sunnuntain lepopäiväksi sapatin tilalle. Ainoastaan Israelin kansa ei ole noudattanut Rooman pedon sarven määräystä, sillä juutalaiset (muutamaa Baabelin valheen sokaisemaan juutalaista lukuunottamatta) pyhittävät edelleen sapatin lepopäivänä, kuten he ovat tehneet sitä vuosituhansien ajan Jumalan Tooran säädöksien mukaan.
""" totuus vääryydestä ei pala tulessakaan, se näkyy tulevalla tuomiolla"!
Sanotaanko tuosta, että harhainen kristillisyys on juutalaisille silmäpeittona, etteivät he näe sijaisuhriinsa.
He näkevät harhaisen julistajajoukon, ihmiskäsyissä, perinnäisopeissa, sotimassa Herran omaa kansaansa vastaan.
Yleisuskonnoissa moni tekee parannuksen, he palaavat Apostoliseen aikaan Sanan opissa ja Hengessä.
Kun näin palaajat näin todistavat, että Herralla on YKSI kansa, jonka elämänkirjat ovat taivaissa, sapatti - terve oppi - poistaa juutalaisiltakin peitteen silmitä ja he sanovat "Tule Herra Jeesus"!
Mutta, hapatekristillisyys, sunnuntai- uskovat ovat peite hapatusten, baabeliuskovaisuutensa tähden. Yleisuskonto on tekemässä tyhjäksi Jumalan sanan.
Ymmärtkö sinä- Ymmärtäkö, että eksymys on siksi, että ette tunne Jumalan sanaa , eli kirjoituksia. Tunnette perinnäisopit, kirkkojen kirkkokäsikirjat.
Ja niillä tyhjennätte totuuden edestänne ja sen vapauden, mitä myös Sapatti edustaa Kristuksessa, Sapatin Herra.
Pelastus on Jumalan työ ja luotu voi kumartaa Häntä, joka on luonut taivaan ja maan.
Siis pakana- yleisuskontojen korvasyyhy on monelle paha tauti.
Se syyhyttää jatkuvasti, eikä he hae apua Kristukselta.
Jumalalla on vain YKSI kansa, Varjolain aikaan juutalaisille annettiin Jumalan tahto - että he erottautuvat maailmasta - siitä baabelista.
Tuon varjolain kansankohdalla tuli monta lankeemusta, joka on muistiinmerkitty Sanaan siksi, että lopunaikaa elävä Jumalankansa voi varoittavana esimerkkinä varoa harha.
Jumalankansa on sydämeltää Uudessaliitossa Jumalan työnä Hengessä pelastuva. Siksi sapatinlepo on kerran kokonaisvaltainen perillä.
Nyt, julistamme Jumalan pelastusta. Sijaisuhria, jonka varassa on perillemeno ja siksi KUULIAISUUS - Jumalan sanalle on tosi.
Jumalalla on YKSI kansa. Tuhon Ykseyteen kuuluu sydämen ympärileikkaus Kristuksessa - kuuliaisuutteen Jumalan tahtoon ja voima sen toteutumiseen on Hengen työ meissä, joka kirkastaa kirjoitukset, sekä Kristus - lunastusuhrina.
Sydämen puhdistus on hapatteistakin tehtävä, että kerran kuoleman enkeli menee ohi. Yleisuskonto on Herra, Herra, sinun nimessäsi oppia, jossa Herra sanoo - en tunne teitä, te laittomuuden ihmiset.
Laittomuuden hengessä on kylmennyt useinpien rakkaus ja Jumalan tahdon päämäärä on aina iankaikkinen Agabe - rakkaus olemassaolevaa rakkautta, johon Henki yhtyy voimaksi ja tekemiseksi.
Niin sanottu protestanttinen uskonpuhdistus on onnistunut palauttamaan jonkinverran Raamatun alkuperäisiä totuuksia uskovien keskuuteen, mutta monilla uskonelämän alueilla vallitsee vielä synkkä katolinen Baabelin pimeys. Eräiden tietojen mukaan uskonpuhdistaja Luther, kenties mahtavan katolisen kirkon pelosta tai juutalaisia kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden takia, kieltäytyi lepopäivän palauttamisesta sunnuntailta viikon seitsemännelle päivälle ja vielä nykyäänkin suurin osa kristikuntaa noudattaa epäraamatullista lepopäiväjärjestelmää, pyhittäen sunnuntaita eli auringon päivää.
Epäraamatullinen lepopäiväjärjestelmä ei kuitenkaan tule vallitsemaan ikuisesti, sillä tulevassa messiaanisessa tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa se on ennalleenasetettu alkuperäiseen järjestykseensä.
Sapatin pyhittämisen siunaus pakanauskoville
"Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni lähestyy. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa. Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: 'Herra erottaa minut peräti kansastansa', älköön kuohittu sanoko: 'Minä olen kuiva puu'. Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" (Jes.56:1-7).
Jesajan kirjassa on ihanat lupaukset ja siunaukset niille pakanauskoville, jotka rakkaudesta Herraan haluvat vapaaehtoisesti pyhittää sapatin, alkuperäisen raamatullisen lepopäivän, aina kun se on mahdollista. Sapatin pyhittämisestä, niinkuin muidenkin Herran käskyjen noudattamisesta, tulee suuri palkka jokaiselle pakanauskovallekin Herran Jeshuan tulemuksessa (1.Joh.5:3; Ps.19:8-12; Mat.5:17-19; Luuk.19:11-28). Suokoon hyvä Jumala rakkauden Herraan meille kaikille myös sapatin viettämisessä.
voi pakana tätä jänkytystä ja kiistaisuutta!
OTTAKOON JOKAINEN JEESUKSEN SYDÄMEENSÄ JA SIELLÄ PITÄKÖÖN! JA TEHKÖÖN NIINKUIN RAAMATUSSA JEESUS KÄSKEE JA APOSTOLIT OPASTAVAT! SE ON NIIN YKSINKERTAISTA, EI SIIHEN TARVITA USKONLAHKOJA EIKÄ IHMISTEN KEKSIMIÄ SÄÄNTÖJÄ.
sepä juuri, palata Aposoliseen aikaan, ei hapatteista yleisuskontoja, jotka tieten jankkaavat hapatetta ja hapateleipää toisten suuhun.
Vai onko sulle järkytys, että moni tietää totuuden ja haluavat tuoda sen esiin.
Ilmeisesti Adventisteilla on tieto, mutta jankkaatte heitä vastaan hoksaamatta, että pakanajuhlat eivät ole raamatullisia.
ei minua tässä mikään muu järkytä kuin tämä tunnoton jänkytys joka ei näytä koskaan loppuvan. Jos joku uskoo olevansa pelastettu jonkun uskontokunnan kirjoissa ja menoissa ja uskoo Jeesukseen jne., varmaan hänelle niin käykin. Mutta entä ne jotka koko ajan riitaa hankkivat ja kiistelevät opillisista kysymyksistä? Katsokaas vielä kerta mitä raamatussa sanotaan juuri tästä asiasta ja lopettakaa tuo hullu mekastus!
Ymmärrätkö, että pakanana on erottava harhasta. Jos tieten rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, ja niin opettaa, niin Jeesuksen omin sanoin, hänet tunnetaan pienimpänä taivaissa.
Sitäkö pitää seurata.
Mekastus on monella itse Herraa vastaan.
Johannes- kastaja. Hän oli huutava ääni erämaassa - tehkää parannus.
Entä jos Johannes olisi hiljentänyt totuuden kertomista, niin kenen luo Jeesus olisi mennyt kastettavaksi?
Siis, en nyt verrokiksi ryhdy Johannekseen, mutta olkoon se sanojen avain. Jos en puhu - niin kivet huutavat.
Ketä sinä puolustat - ???? onko hapate rakas - että Kirjoituksista pitää vaieta.? Mietipä sitä.
Mietipä kun Edeninpolulla on Kerubit sanan välkkyvin miekoin estämässä hapatteitten menon elämänpuulle.
Mitä se vaikuttaa sinuun? Sana - se on kerran tuomitseva - mutta vielä Sapatin Herra ei tuomitse vaan kutsuu parannukseen.
Sitten kehotus - mene- mutta älä ENÄÄ syntiä - eli laittomuutta tee.
Kyllä jokainen kirkkokunta SAA palata Apostoliseen oppiaikaan, sehän saa Herran paluun jouduttamaan, koska juutalaisetkin heräävät sijaisuhrinsa näkemiseen, kun ME palaamme Jumalankansan juurille.
Herra pelastaa.
taisit nyt itse ryhtyä vääristämään sanojani. Kehoitin nimenomaan jokaista raamattua tutkimaan, en suinkaan ketään ole kieltänyt kirjoituksia lukemasta.
Jokaisen on valvottava, sanotaan raamatussa. Se ei tarkoita ruumiillista nukkumisen torjumista vaan hengellistä. Hengellinen torkkuminen on, etenkin nykyaikana, pahasta koska ihminen tuudittautuu siihen luuloon, että se kirkkokunta johon on asettautunut, koko ajan vie oikeaan suuntaan kuin entisaikain kirkkoreki jota hevonen veti yön pimeydessä päämääränsä tieten. Kirkkokunnissa tapahtuu paljon asioita ja osa niistä ei ole raamatun mukaista kehitystä. Jokaisen pitää parhaansa mukaan tarkkailla ja pitää silmänsä auki näissäkin asioissa. Jos oma seurakunta alkaa harharetkeillä, on syytä olla valppaana ja joko korjata asioita jos mahdollisuuksien rajoissa tai ottaa riittävästi etäisyyttä. Kovin paljon viettelystä, harhoja ja eksytystä on liikkeellä.