EU on kaatumassa

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa EUn tuhovoima näkyy parhaiten Suomen kohdalla, koska Suomi toisin kuin muut halusi olla mallioppilas ja toteutti Brysselin politiikkaa kaikessa. Juuri siksi Suomen valtion tuloihin on syntynyt 130 miljardin euron reikä ja valtio menettää joka vuosi miljardeja euroja, joita sen on pakko kattaa lainarahalla. Yhteiskuntapolitiikassa tuho on selvää. Köyhien suomalaisten määrä on nyt lähes miljoona. Terveys- ja hyvinvointipalvelut on tuhottu, koska niihin kerätyt verovarat on annettu Euroopan Unionille. Ulkopolitiikka on ollut Suomelle vahingollista ja tuhoisaa, ja vain ja ainoastaan Brysselin määräyksestä menetämme joka vuosi miljardeja euroja ulkomaankauppamme tuhomisen vuoksi.

http://rayhablogi.blogspot.fi/?m=0
43131
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Mitkään EU-lupauksista eivät ole toteutunut.

3Äänestä
  • ei niin. eikä ikinä olisi pitänyt brysselin eu valehtelijoiden klubiin liittyäkkään.

    3Äänestä

  • Eu-sta pois ,kyllä nämä valehtijat painakoon helvettiin luulevat että suomen kansa ovat heidän puolellaan, totuus on että suomen kansalaiset ei luota teihin valetetehjöiden paska puheiisiin....

    Äänestä

  • EU on kaatumassa

    "Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa EUn tuhovoima näkyy parhaiten Suomen kohdalla, koska Suomi toisin kuin muut halusi olla mallioppilas ja toteutti Brysselin politiikkaa kaikessa. Juuri siksi Suomen valtion tuloihin on syntynyt 130 miljardin euron reikä ja valtio menettää joka vuosi miljardeja euroja, joita sen on pakko kattaa lainarahalla. Yhteiskuntapolitiikassa tuho on selvää. Köyhien suomalaisten määrä on nyt lähes miljoona. Terveys- ja hyvinvointipalvelut on tuhottu, koska niihin kerätyt verovarat on annettu Euroopan Unionille. Ulkopolitiikka on ollut Suomelle vahingollista ja tuhoisaa, ja vain ja ainoastaan Brysselin määräyksestä menetämme joka vuosi miljardeja euroja ulkomaankauppamme tuhomisen vuoksi".

    http://rayhablogi.blogspot.fi/?m=0

    --

    Suomen epäonni on ollut vallassa 12 vuotta ollut porvarihallitusjohto kokoomus ja/tai kepu päähallituspuolueena, jotka ovat toteuttaneet EUroistoliiton uusliberalismia mallioppilaana.
    Valtion kansallisomaisuutta ja omustuksia myyty, velkaa porvarijohdossa kerätty vuoden 2017 loppuun mennessä 111 mrd euroa pääosin elinkeinoelämän, pääoman ja hyväosaisten veroaleisiin hukattuina, sopimusyhteiskuntaa tuhottu jne. Jälki on kamala. Seuraavaksi Sote-palvelut halvimmista kalleimmiksi yksityistämisen takia ja sosiaaliturva pakkotyöperusteiseksi.

    Äänestä

  • PersKeKo-tuho kirjoitti:

    Miksi Norja on rikas ja Suomi köyhä?
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14181053/miksi-norja-on-rikas-ja-suomi-koyha

    Syy löytyy kokoomuksen ja kepun myyräntyöstä lahjoittaa Suomen kansallisomaisuus ilmaiseksi ulkomaille.

    Äänestä

Suomen poliitikot ja virkamiehet hinkuvat ökypalkkaisiin virkoihin EU:hun ja sen takia antavat kaikessa periksi EU:lle.

2Äänestä

Tämä kaikkki oli arvattavissa kun oli EU-äänestys. jos poliitikot ja eliitti sitä halusivat, on selvää että se on jotain mikä tulee muulle kansalle kalliiksi.
Ja niin kävi.

2Äänestä

ihme sekoilua koko kirjoitus....sä oot sekaisin...

Mikä reikä on tullut EU takia, voitko selventää?
Miten niin Sote palvelut tuhottu ja "annettu" EU:lle?!?!
Ei mitään todisteita mistään vaan ihan turhaa lässytystä

BKT:stä yli puolet menee ihan kotimaisiin Sote palveluiden tuottamiseen

ja unohdat että EU on yhtä kuin me!

Äänestä
  • Ihan asiaa oli koska Suomi on lypsetty kuiviin koska EU jäsenyy on kallis diili.

    2Äänestä

  • Onneksemme Euroopan Unionissa on valuvika. Se perustuu vanhaan natsien Unsere Europa -suunnitelmaan vuodelta 1940 ja sen synnyttivät samat saksalaiset virkamiehet, jotka suunnittelivat myös tuon natsien Euroopan. Se taas heijasteli aikansa käsitystä siitä, että ylikansallinen ei-demokraattinen valta on mahdollista väkivalloin, aivan kuten Neuvostoliitossakin. Tämä on totuus Euroopan Unionista ja sen perusolemuksesta.

    2Äänestä

  • Tarkastellaanpa sote-budjetteja ja verrataan niitä Valtiovarainministeriön budjetoituihin menoihin.

    Vuosi 2011: sosiaali- ja terveysministeriö 11 176 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 15 609 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö siis käytti vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan 4 433 miljoonaa enemmän kuin sote-ministeriö.

    Vuosi 2012: sosiaali- ja terveysministeriö 12 282 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 16 216 miljoonaa euroa, Valtiovarainministeriö siis käytti vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan 3 934 miljoonaa euroa enemmän kuin sote-ministeriö.

    Vuosi 2013: sosiaali- ja terveysministeriö 12 555 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 16 745 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö käytti siis vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan 4 190 miljoonaa euroa enemmän kuin sote-ministeriö.

    Vuosi 2014: sosiaali- ja terveysministeriö 12 895 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 17 024 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö käytti vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan 4 129 miljoonaa enemmän kuin sote-ministeriö.

    Vuosi 2015: sosiaali- ja terveysministeriö 12 719 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 16 956 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö käytti siis vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan 4 237 miljoonaa enemmän kuin sote-ministeriö.

    Vuosi 2016: sosiaali- ja terveysministeriö 13 083 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö 17 527 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 valtiovarainministeriö käytti 4 444 miljoonaa euroa enemmän kuin sote-ministeriö Tilastokeskuksen mukaan.

    Äänestä

  • Suomi kerää tulleja 10 miljardia, josta 7,5 miljardia tilitetään EU:lle. Lisäksi jäsenmaksut EU:lle ja matukulut avoimien rajojen vuoksi. Nettovaikutus yli 10 miljardin lasku vuosittain Suomelle. Puhumattakaan EU:n pakottaman lainsäädännön aiheuttamista kuluista valtiolle ja kansalaisille.

    2Äänestä

  • Onko nimimerkki "lopeta lässytys" tosiaankin jonkun aivopesun uhri. Tutki faktoja, niin näet, että asia on juuri noin.

    2Äänestä

  • zsxsz kirjoitti:

    Ihan asiaa oli koska Suomi on lypsetty kuiviin koska EU jäsenyy on kallis diili.

    "Suomi on lypsetty kuiviin"

    tiedätkö edes paljonko Suomi maksaa EU jäsenmaksua?
    Ei nyt lähelläkään "kuiviin", EU nettojäsenmaksu on 90e/vuosi/suomalainen

    1Äänestä

  • Santelta kirjoitti:

    Onneksemme Euroopan Unionissa on valuvika. Se perustuu vanhaan natsien Unsere Europa -suunnitelmaan vuodelta 1940 ja sen synnyttivät samat saksalaiset virkamiehet, jotka suunnittelivat myös tuon natsien Euroopan. Se taas heijasteli aikansa käsitystä siitä, että ylikansallinen ei-demokraattinen valta on mahdollista väkivalloin, aivan kuten Neuvostoliitossakin. Tämä on totuus Euroopan Unionista ja sen perusolemuksesta.

    Suunnitteliks ne SUUR-suomenki ko perseellens meni seki rojekti? Äänestin aikanans "EI", nyt äänestäsin tyhjää, AKUA tai veetä.

    Äänestä

  • älä-lässytä kirjoitti:

    "Suomi on lypsetty kuiviin"

    tiedätkö edes paljonko Suomi maksaa EU jäsenmaksua?
    Ei nyt lähelläkään "kuiviin", EU nettojäsenmaksu on 90e/vuosi/suomalainen

    sama kun laskisi auton kustannukset vuodessa joo vakuutus maksu 90e vuodessa.

    Äänestä

  • tyyliin kirjoitti:

    sama kun laskisi auton kustannukset vuodessa joo vakuutus maksu 90e vuodessa.

    Totta. Hyvä vertaus.

    Äänestä

politiikot itse tosiaan ovat hyötyneet eusta kymmeniä hyvä palkaisia virkoja markkina taloudessa kähmintä arki päivää pakaste virka valmiina eusta kun tuolia lämmittää kansan edustajan tulot lähti rähähti nousuun eussa sopeutus eläke siviiliin kun arki koittaa .

2Äänestä
  • Ei riitä kymmenet ja lisää tulee, siksi kaikki yhtiöitetään ja piilotetaan sen varjolla ja lisää sukulaisia kansanedustaja johtajia tarvitaan valtion vastuulliseen neuvosto kolhoosiin.

    2Äänestä

  • EU on epäonistuneitten politrukkien suojatyöpaikka, mikä on loistavimmin toteutunut Jyrki Kataisen kohdalla, joka kaiken muun vahingon lisäksi heitti Brysseliin lähtiessään 700 000 euroa valtion rahaa arvaaja Himaselle. Katainen ilmeisesti luulee, että kaikki on jo unohdettu, koska kehtasi tulla jo Suomeen pamlaamaan pitkän tauon jälkeen. Harras toivomus olisi, että EU hajoaisi mahdollisimman pian.

    2Äänestä

  • nopeli kirjoitti:

    EU on epäonistuneitten politrukkien suojatyöpaikka, mikä on loistavimmin toteutunut Jyrki Kataisen kohdalla, joka kaiken muun vahingon lisäksi heitti Brysseliin lähtiessään 700 000 euroa valtion rahaa arvaaja Himaselle. Katainen ilmeisesti luulee, että kaikki on jo unohdettu, koska kehtasi tulla jo Suomeen pamlaamaan pitkän tauon jälkeen. Harras toivomus olisi, että EU hajoaisi mahdollisimman pian.

    että sä jaksat jauhaa samaa roskaa yhä uudelleen....
    "Himasen" rahat ei ole mitään merkitystä, lue: ei mitään merkitystä!

    Lisäksi se keissi on käsitelty jopa oikeuslaitoksen puolesta, joten anna nyt jo olla

    Äänestä

  • nopeli kirjoitti:

    EU on epäonistuneitten politrukkien suojatyöpaikka, mikä on loistavimmin toteutunut Jyrki Kataisen kohdalla, joka kaiken muun vahingon lisäksi heitti Brysseliin lähtiessään 700 000 euroa valtion rahaa arvaaja Himaselle. Katainen ilmeisesti luulee, että kaikki on jo unohdettu, koska kehtasi tulla jo Suomeen pamlaamaan pitkän tauon jälkeen. Harras toivomus olisi, että EU hajoaisi mahdollisimman pian.

    Eiköhä käteine vetässy hyvät rovikat välist rojust joka oli kymmenii kertoihi toistettu?

    Ei kai vaa Himane ite, -oikeus- jääny mult välii kerro lisää, please.

    1Äänestä

Nuuh Nuuh ... haise.... ryssiä....

1Äänestä

Stubb taisi sen vahingossa lipsauttaa, hei, me tienataan tällä. Se vaan ei tarkoita suomen valtiota tai kansalaisia, vaan joku muu taho siis tienaa, kuten jokainen varmaan on jo huomannut.

2Äänestä

http://valtionbudjetti.fi/

Jokainen voi kyllä itse katsoa julkisista lähteistä minne "meidän" rahat menevät.
mm. eläke ja sote menot, sekä koulutus imaisevat suurimman osan.

Ihan turha syyttää "EU.ta" kaikesta

Äänestä
  • sehän tässä harmaita hiuksia tekeekin kun velvoitteet painaa päälle mutta oma talous vaatii jatkuvaa sopeutus politiikkaa.

    1Äänestä

  • Vittu että joku on tosissaan niin pöljä että uskoo että Saksalla ja jollain Romanialla tai Suomella voisi olla tasavahva valuutta,siis oikeesti tasavahvoja talouksia.Mene hoitoon.

    1Äänestä

  • Maataloustuet veronmaksajille valtava taakka eli noin 6 miljardia euroa vuodessa.

    Äänestä

  • ongelmaa kirjoitti:

    sehän tässä harmaita hiuksia tekeekin kun velvoitteet painaa päälle mutta oma talous vaatii jatkuvaa sopeutus politiikkaa.

    FAKTA.

    Äänestä

Etelä-Eurooppa on ajautunut Ranskan vallankumouksen esiasteelle aatelin järjettömän mielivallan takia. Ennen maanosat jakautuivat luonnollisesti blokkeihin intressiensä mukaisesti rauhan aikaan, nyt ne on pakolla sidottu noudattamaan Saksan tahtoa. Anglosaksinen maaulma haluaa pois kuppauksesta, koska se tuntee vanhastaan sen kanssa kilpailemisen hankalaksi, mitä suomalaiset sokeasti ihailevat, kun eivät ole kunnolla tutustuneet näihin luokkayhteiskuntiin. Ruotsin kuninkaista voi olla montaa mieltä, mutta he eivät antaneet aatelin yrittää tuhota kansaa kuin kerran nuijasodassa

1Äänestä

pohjola on tuhottu eu- ja mamukiimalla. uskomattoman järjetön teko.

2Äänestä
  • Pohjoismaiden rikas eliitti tekee rahaa mamutuksella monin tavoin eli mamutarhauksella ja lisäksi hyödyntää mamuja halpatyövoimana firmoissaan. Konstit on monet äveriäillä mitä tulee humanitaariseen logistiikkaan joksi mamutusta kutsutaan hienommalla termillä.

    1Äänestä

  • Eikö nämä poliitiikot tajua mistä on kysymys? He haluavat laahata matuja maahan, mitä me emme halua, se ei varmaan koskelltenut heidän perhettä siis painukaa vittuun koko porukka....

    1Äänestä

  • Eliitti suksikaa vittuun, luuleette että teitä kansa kumartelee, painukaa saatanan teeskentelijät ,niin pitkälle kun pippuri kasvaa,teitä varmaan vituttaa kun kansa on teitä vastaan ...

    Äänestä

Otakaa ryssät rauhallisesti.

Äänestä

Saa kaatua vaikka koko paskahimmelil

Äänestä

Maataloustuki ja mamutus on ihan kotimaista tuotantoa.

Äänestä

Eu on täysin rosvojen ja huijareiden liitto.
Veroparatiisien ja huijareiden ja ahneiden verosuunnittelijoiden ja ruskeakielisten matu-bisneksellä loisivien paskiaisten liitto.

EU-huijareita ja EU-rosvoja tullaan vielä jahtaamaan kiivaammin kuin natseja aikoinaan.

Äänestä

varmasti suomen kansalaiset äänestää ulos eurosta ...

Äänestä

miksi laskutulos on väärä, luuletko sinä pöllö että en osaa laskea???

Äänestä

Mikä idiiotti siellä laskee näitä lasku tuloksia??

Äänestä

Kyllä saan selvää , mitä paskaa te teette siellä, saatanan perseen nuolijat maksatte kaiken vielä jonain päivänä, luuleette että suomen kansa on teidän puolella, siinä nuolaisette paskat,, painukaa vittuun koko eliitti..

Äänestä

Kyllä saan sevää, laskutoimutuksesta, entäs teillä on varmaan joku uusi oppilas joka ei osaa laskea..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luelisää kirjoitti:

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa EUn tuhovoima näkyy parhaiten Suomen kohdalla, koska Suomi toisin kuin muut halusi olla mallioppilas ja toteutti Brysselin politiikkaa kaikessa. Juuri siksi Suomen valtion tuloihin on syntynyt 130 miljardin euron reikä ja valtio menettää joka vuosi miljardeja euroja, joita sen on pakko kattaa lainarahalla. Yhteiskuntapolitiikassa tuho on selvää. Köyhien suomalaisten määrä on nyt lähes miljoona. Terveys- ja hyvinvointipalvelut on tuhottu, koska niihin kerätyt verovarat on annettu Euroopan Unionille. Ulkopolitiikka on ollut Suomelle vahingollista ja tuhoisaa, ja vain ja ainoastaan Brysselin määräyksestä menetämme joka vuosi miljardeja euroja ulkomaankauppamme tuhomisen vuoksi.

http://rayhablogi.blogspot.fi/?m=0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu