Apina nappasi huivin tytön päästä – Libyassa käynnistyneessä verilöylyssä kuollut yli 20 ihmistä
Apinan hyökkäys nostatti heimojen välille kostonkierteen, jossa on kuollut jo yli 20 ihmistä.
Yli 20 ihmistä kuoli viime viikolla heimojen välisessä taistelussa Etelä-Libyassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Silminnäkijöiden mukaan useita koteja on ammuttu raketeilla ja kranaateilla.
Heimojen välisen väkivallan syy on epäselvä, mutta libyalaismedian mukaan taistelut leimahtivat sen jälkeen, kun apina kävi käsiksi toisen heimon lapseen.
Paikallisten mukaan gaddafan heimoon kuuluvan kauppiaan apina hyökkäsi ohikulkeneiden koulutyttöjen kimppuun ja nappasi yhden tytön päähuivin.
Välikohtaus johti siihen, että awlad suleiman -heimon miehet kostivat ja tappoivat apinan ja kolme gaddafa-heimoon kuuluvaa, paikallinen asukas kertoi Reutersille.
Terveysviranomaisten mukaan tiistaista lähtien jo 21 ihmistä on kuollut ja 100 ihmistä on loukkaantunut heimojen välisissä taisteluissa.
Todellisuudessa uhriluku voi olla vielä suurempi, sillä toisen heimon käyttämästä sairaalasta ei ole saatu tietoja.
Sabhan kaupunginvaltuuston jäsen Salah Badr kuvaili uutistoimisto AFP:lle, että heimojen väliset suhteet ovat kiristyneet vuosien ajan.
– Vähäpätöinen välikohtaus sytytti tulen, hän kertoi AFP:lle.
Vuoden 2011 vallankumouksen ja diktaattori Muammar Gaddafin kukistumisen jälkeen levottomuudet ja poliittinen hajaannus ovat repineet Libyaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000004019392.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rauhanuskonnon mallioppilaita. Voivat opetta meilla paljon suvaitsevaisuudesta.
Kertoo kattavasti, millä tasolla muslimit ovat muslimimaissa. Apinan tasolla! Ja näitä roudataan tänne meillekin tuhansia vuosittain! Järkyttävän typerää, herätkää nyt jo päättäjät!
Jopa kymmeniätuhansia. Lisää venaa tänne pääsyä Etelä-Euroopassa Turkissa. Odottaa Sipilän ja päättäjien kutsua. Vokit ovat vajaina. Hallituksemme bisnesmiehiä harmittaa.
Vokkituotanto pyörimään tehostetusti. Sipilän kiky piiskaa lisää kierroksia. Matojen on loikoiltava 24h vuodessa enemmän muuten ei BKT nouse.
Tämä oli suomalaisten syytä. Riittämättömät sosiaalituet selkeästi.
Semmosta se. Nigeriassa polttoainerekan räjähdyksessä kuolee 100-200 ihmistä. Muualla maailmassa yleensä kuljettaja.