Nyt on tartuttava toimeen!

Kyllä on mennyt huonoksi tämä komukeskustelu tällä palstalla kuten olen jo aiemminkin tainnut kirjoittaa vaikkakaan ei juuri samoilla sanoilla. Jotkut ovat syyttäneet minun aina kirjoittavan samoista asioista mutta minkäs teet kun te tollot ette ole mitään uutta kirjoittaneet vuosikymmeneen ainakaan.

Pääasiassahan komupuolen tekstit pyrkivät vain halventamaan ja vääräksi väittämään meidän valveutuneempien kansalaisien kirjoituksia jotka hyvää hyvyyttämme olemme tänne kirjoittaneet teille opiksi. Saattaisi auttaa jos opettelisitte oikeasti ymmärtämään lukemaanne!

Nyt kun talous mataa vaikka joku taas väittää valoa häämöttävän tunnelin päästä, vielä ei kuitenkaan näe onko se aurinko vai saapuva juna. Yhtään ideaa ette ole saaneet esiin siitä miten talous saadaan nousuun, ainoa mistä kirjoitetaan on avustusten vähäisyys, avustusten ei pidäkään olla jatkuva tulonlähde vaan vain hetkelliseen takapakkiin tarkoitettu.

Miten esim. työn tuottavuutta voitaisiin nostaa, miten euron satsauksella saataisiin suurempi tulos kuin tänään, miksi ei aleta kustannusjahtiin ja palkkojen sovittamiseen nollakasvun tilanteeseen joka nyt näyttää meille koittavan. Teidän puoleltanne ei ole tullut yhtään ajatusta asioiden sovittamiseksi tähän päivään.

Kukaan ei teistä tai ay hepuista ole laskenut millaisia palkkasopimuksia se vaatii jotta saataisiin porukkaa työhön. Joka tapauksessa ansioiden nousu on jumissa perin pitkäksi aikaa jos ei lopullisesti ja niitä pitää sovitella kohtuuden nimissä tähän päivään jotta saadaan työtä ja verotuloja sekä päästään julmetuista työttömyyskorvauksista.

Yritykset pyrkivät palkkaamaan mutta ylimääräisiä ei voida palkata koska se vaatisi ylimääräisiä tuloja yritykselle. Nyt on todella ay porukan aika ryhdistäytyä ja alkaa todellisiin toimiin.
4896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Pataporvari kiukuissaan. Kommunistit tai ketkä sitten kirjoittelevatkin eivät suostu tulemaan suojeluskuntamurhaajaaatteen taakse. Osoittavat jopa homman ihmisyyden vastaiseksi.
Mielestäni komupalsta on yksi parhaimmista puoluekeskustelupalstoista.
Täällä on monta talous- ja yhteiskuntatietoista kirjoittelijaa. Pystyvät jopa härnäämään aloittajan lausumaan Marxin oppeja ja josta häntä kuritetaan järjestössään. Taitavia heppuja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yhtäkään ei ole löytynyt jolla olisi reaalinen kuva taloudesta ja mitä sille pitäisi tehdä. Se on tuo komusosialismi ja sen suuntaiset aatteet tuomitut kadotukseen. Niillä ei hyvinvointiin ole missään päästy kun nuo Venäjän alistetut naapuritkin heti kun se tuli ilman sotaa mahdolliseksi kirmasivat EU:n syliin.

    Kuika minua kurittaisi? Tuo on sitä pravdaa jolla komuloiset kuvittelevat pärjäävänsä vaan kuinka kävi pravdan suoltajien naapurissa? Ottakaa opiksenne kommunismi on kadotuksen oppi Marxeineen.

    Äänestä

Miten tuollaista valtion aseiden varastamiseen kehoittajaa kukaan uskoo. Tervejärkinen ei lähde rikosten tielle. Aloitus menköön sinne missä pippuri kasvaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei näköjään ole komuloiset tässä päivässä vaan kaipaavat edelleen teloituskomppaniaa itselleen. Minä jo olisin siihen pitkästynyt ja alkaisin tähän päivään. 100 vuoden odotuskaan ei komulle näytä riittävän vaan aina heille on riemullista katsoa pyssyn piippuihin etukautta sisään. Luulisi jo kyllästyttävän kun siihen on saanut parin sukupolven ajan tuijotella eikä kukaan paina liipaisinta, taitaa pyssytkin olla jo ruosteessa.

    Olin siis aivan oikeassa ja kaksi ensimmäistä todisti sen ihan saman tien! Te komuloiset ette kykene ajattelemaan vaan jauhatte samaa vuosikymmenet!

    Äänestä

  • Komuloiselta jääty jäätelö aina talvella kurkkuun, pitovoiteet puuttu huopatossuista, ladan kampi oli aina hukassa ja maatuska juuttu kiinni.
    Luulisi tuon ihanneyhteiskunnan olevan jo kohta valmis?
    Toisaalta eihän Roomaakaan päivässä rakennettu.
    Ei muuta kun Zikulit käymään ja kohti uusia vallankumouksia! Kyllä se ihannesyhteiskunta sieltä vielä esiin pongahtaa, niinkuin maatuska kakusta.

    Äänestä

Palstan lukijat ja kirjoittajat eivät hyväksy myöskään aloituksen ammattiliittovihaa. Lapuan liikettä ei kaivata enempää kuin akateemisen karjalaseuran pappejakaan.
Työläiset pysyvät liittojensa ja järjestäymisen takana. Sekö aloitusta hatuttaa. Vuosikausien liittovihapropaganda on mennyt hornan tuuttiin.
Aloituksen taustalla oleva aseveliliitto on näemmä antanut hänelle raippoja. Ihan oikeasta syystä. Aloitus on tehnyt itsestään pellen. Hän on kyvytön ja tyhmähkö eikä pärjää alkuunkaan proletaareille.
Antakaa lisää raippoja. Reilusti vaan. Tosin ei se auta. Palstan väki nauraa aloituksen kerta toisensa jälkeen uudelleen suolle. Hänen ihmisvastaiseen propagadaan yhtyy ehkä vain muutama valmis oikeistopersu. Nekin on naurettu pihalle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eihän siinä mitään vihaa ollut vaan ohje siirtää ay toimintaa tähän päivään kun se nyt on lähes Nooan ajoilta. Kaikki toimii tänään uudessa maailmassa uudella tavalla eikä ay liike voi jäädä makaamaan vanhoihin juoksuhautoihinsa vaan sen on uudistettava toimintaansa ajan mukaan.

    Saatte nähdä seuraavan parin vuosikymmenen kuluessa miten homma muuttuu, Euroopan fiksummissa maissa se on jo pitkälti uusiutunut kuten Saksassa.

    Aloituksen oli tarkoitus saada teidät miettimään miten eteenpäin koska vanhat konstit eivät enää tahdo toimia. Aavistelin jo silloin jottei teistä komuloisista ole uudistumaan vaan haluatte jankuttaa sitä samaa minkä aloititte joskus 1900 luvun alkupuolella.

    Äänestä

  • Ai Saksassa on uudistuttu ja ihan tähän päivään? Saksa on sen verran päivittänyt yhteisöään, että sillä on kunta, voi olla tietysti kuntiakin, mutta ainakin 1 jossa maaiman vanhimman ammatin harjoittajat pitävät kunnan talouden pysytssä!
    Siellä seksillä tienataan niin paljon, että kuntalaislla ole mitään hätää edes globaaleilla markkinoilla!
    Kaikkein parasta siinä on, että se ei vaadi työnantajiltakaan minkäälaista panostusta tai sijoitusta sen kun valmiiseen rei..... p....! Tämä konsti on kuule niin vanha kuin ihmiskunta ja toimii kuin juna!!!
    Saksassa niin kuin kaikikissa Keski- Euroopan maissa on paljon, paljon, paljon laittomia siirtolaisia joita käytetään hyväksi yhtä härskisti kuin aikokojen alusta on tehty, paljon ennen kuin ay-liike syntyi!

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Ai Saksassa on uudistuttu ja ihan tähän päivään? Saksa on sen verran päivittänyt yhteisöään, että sillä on kunta, voi olla tietysti kuntiakin, mutta ainakin 1 jossa maaiman vanhimman ammatin harjoittajat pitävät kunnan talouden pysytssä!
    Siellä seksillä tienataan niin paljon, että kuntalaislla ole mitään hätää edes globaaleilla markkinoilla!
    Kaikkein parasta siinä on, että se ei vaadi työnantajiltakaan minkäälaista panostusta tai sijoitusta sen kun valmiiseen rei..... p....! Tämä konsti on kuule niin vanha kuin ihmiskunta ja toimii kuin juna!!!
    Saksassa niin kuin kaikikissa Keski- Euroopan maissa on paljon, paljon, paljon laittomia siirtolaisia joita käytetään hyväksi yhtä härskisti kuin aikokojen alusta on tehty, paljon ennen kuin ay-liike syntyi!

    Saksa pystyi järjestelemään työsopimushommat siten, että työttömyys on paljon meitä pienempää ja siihenhän meidänkin on tähdättävä. Koska emme pienenä kansana voi alkaa ohjailemaan muiden käyttäytymistä on meidän sopeuduttava tai kuoltava!

    Minä kannatan sopeutumista!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos me nyt haluamme tänne Suomeen lisää sosiaalisia ongelmia, voin suositella tuota Saksan mallia.

    Saksan taloudella on todellakin kääntöpuolensa. Maassa toimiikin tällä hetkellä kahdet työmarkkinat: vakituiselle väelle omansa ja vuokratyövoimalle ja alihankkijoille omansa.

    Melkein 2 miljoonaa työntekijää Saksassa ansaitsee alle viisi euroa tunnissa. Koko 41 miljoonan työvoimasta viidennes ansaitsee alle 7,5 euroa tunnissa.

    Näin sitten nämä Saksan matalapalkka-alat ovat suurin syy Saksan sisämarkkinoiden heikkouteen.

    Voiko ja kannattaako nyt sitten esimerkiksi Suomeen ottaa mallia Saksan työmarkkinoista? Tuskinpa kannattaa.

    Nimittäin Saksahan menettää nyt ihan vuosittain pelkkiä verotuloja noin 3-5 miljardia euroa, sillä pienestä palkastahan maksetaan aina vain vähän veroja. Tämän lisäksi valtio maksaa vielä ns. ”minityötä” tekeville työntekijöille 600 euroa toimeentulotukea kuukaudessa.

    Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Saksa antaa 4 miljardia euroa rahaa käteen vuodessa ihmisille, joilla on työpaikka, ja jotka ovat jo työpaikkansa sosiaalivakuutuksen piirissä, mutta eivät tule millään mitenkään toimeen ansaitulla työpalkallaan. Siihenhän kumminkin aina nyt pitää pyrkiä että työntekijä tulisi toimeen ansaitulla palkallaan.

    Saksassa työttömät, jotka saavat Hartz-IV -toimeentulokorvausta voidaan pakottaa töihin entistä pienemmällä palkalla ja heidän täytyy vastaanottaa lähes kaikki lailliset työt. Yli 6 miljoonaa ihmistä Saksassa, niin korkeakoulutetut kuin kouluttamattomatkin, saavat tuota Hartz-IV -työttömyystukea.

    Voin nyt suositella tätä Saksan mallia meille suomalaisille vain, jos haluamme todellakin vain lisää sosiaalisia ongelmia Suomeen. Toivon nyt kumminkin että käärimme mieluummin kaikki hihat ja vaikka tappelemme tarvittaessa sitä vastaan”.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ei_saksan_mallia kirjoitti:

    Me tass annamme 5 miljardia työttömille jotka eivät nykyään tee mitään sen korvaukseksi. Tulisi edullisemmaksi kaikille jos pieniä ansioita hieman kompensoitaisiin pienemmällä yhteiskunnan tuella, siitä hyötyisivät kaikki niin pienipalkkaiset aiemmin työttömät kuin muukin yhteiskunta.

    Nykyinen malli meillä on surkea jopa -50 luvun hätäaputyömallikin oli parempi. Nykyisin jos jäät työttömäksi ja alat odottamaan kuten monet tekevät työkkärin kautta tulevaa ilmoitusta työpaikasta niin olet valmis syrjäytynyt. Jos sen sijaan joudut vaikka 20 tuntia viikossa ainakin 4 päivän aikana työskentelemään tai kouluttautumaan tulevaan yhteiskuntapalveluun niin et pääse valumaan syrjään normaalista elämän rytmistä. Tämä yhteiskuntapalvelumalli olisi varsin toimiva ja estäisi syrjäytymistä varsin pitkälle. Se sallisi myös työnhaun aktiivisesti koska ei veisi koko työpäiviä.

    Saksan malli on siis parempi kuin nykyinen jonka jatkaminen edellyttää ay liikkeen alkavan kustantaa jäsentensä korvaukset lyhentämättöminä. Saataisiin jotain yleishyödyllistä käyttöä niille verottomille vuokra ynnä muille tuloille joita ay liike kiskoo kuntien sosiaalitoimelta.

    Saksan malli vähentäisi sosiaalisia ongelmia koska kukaan ei pääsisi retkahtamaan pois yhteiskunnan ohjauksesta!

    Vai yhteiskunnan ohjausta työväki tarvitsee? Rohkenen olla ja täysin eri mieltä! Työttömät tarvitsevat työtä ja sitä ei yrityksillä ole! Tai kyllä työtä on, mutta ei maksuhaluja, se on ihan eri juttu!
    Tiedoksesi, että työttömät eivät elä vain työtä tehdäkseen vaan tekevät työtä elääkseen, eikä silloin mitään odotella vaan kirjoiteellaan näppis sauhuten CV :tä yrityksille!! Nykyään on monta "palomuuria" ennen työhaastattelua, työn hakukin on tehty niin byrokraattiseksi kuin se ikinä on mahdollista.
    Parhaimmillaan on niin, että yritysjohtaja antaa lehtihaastattelua ja valittaa kuinka vaikeaa, mahdotonta on rekrytoida ammattitaitoista väkeä ja yrityksen sähköposti on tukossa työhekemuksista!
    Sosiaalisia ongelmia tulee ja syntyy kun palkkatyötä jolla elää ei ole ja kun syyllistetään ihmiset joilla ei ole mitään valtaa yrityksen tekemiin ratkaisuihin, työhönkään ei voi vaikuttaa, koska se tehdään työnantajan määräämällä tavalla ja annetuilla välineillä ja ohjeilla!
    Että hyppää pituutta Saksan mallisi kanssa!

    Suomessa on nyt tätä menoa kahdet ihan eri työmarkkinat olemassa.

    Tulevaisuuden työmarkkinat Suomessa jakautuvat esimerkiksi vaikkapa diplomi-insinöörien ja lähihoitajien kesken. Muita ei sitten oikein tarvitakaan.

    Työmarkkinoiden jakautumistahan A- ja B-luokan työntekijöihin ennakoitiin jo 1990-luvulla, mutta kuva on nyt tarkentunut. Urasuunnittelua tekevien kannattaa siten pyrkiä vain huippuosaajiksi tai teknologian avustamina vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin.

    Työmarkkinoiden polarisaatiohan tarkoittaa sitä, että ns. länsimaissa, eli myös Suomessa, työtehtävät jakautuvat enenevässä määrin erittäin hyvin palkattuihin asiantuntijatehtäviin ja tosi surkeasti palkattuihin palvelutehtäviin.

    Niin sanotut keskipalkkaiset työtehtävät siinä välissä uhkaavat hävitä nyt vallan kokonaan. Kysehän ei todellakaan ole nyt pelkästään mistään teollisuustyöpaikoista, sillä myös muut keskipalkkaiset tehtävät ovat siinä suuressa vaaravyöhykkeessä.

    Jokainenhan on arkipäivässään jo havainnut, että esimerkiksi tavalliset päivittäiset pankkipalvelut ovat siirtyneet nettiin vallan kokonaan, ja pankin konttorin asiakaspalveluun pitää nykyään varata aika aina etukäteen.

    Metsäteollisuus puolestaan ei enää yli kymmeneen vuoteen ole investoinut Suomeen yhtään mitenkään, joten sieltä on sitten vain kadonnut leegio eri alojen ammattiosaajia. Kännyköiden valmistus Suomessa on myös loppunut lähes tyystin.

    Keskipalkkaisten töiden kuolemansyntihän on niin sanottu rutiinisuusteoria.

    Toistoa vaativa työhän voidaan aina pilkkoa ja ohjelmoida. Kyse ei ole siitä, että tehtävä olisi helppo, mutta se on kumminkin aina toistuva. Automaatio voi hoitaa osan työtehtävistä, Sitten vain sarjatuotanto ja kirjaaminen siirretään halvempien tuotantokustannusten maihin.

    Korkeaa osaamista vaativaa asiantuntijatyötä tai matalapalkkaista lähellä ihmistä tehtävää palvelutyötä on nyt kumminkin aina paljon vaikeampi korvata automaatiolla. Esimerkiksi lääkäri ja lakimies on tosi vaikea paikata jonkinlaisella teknisellä vempaimella, mutta teknologiasta on kyllä apua heidän vaativassa työssään.

    Siivousta, kodinhoitoa, potilaan pesemistä tai hiusten leikkuuta on myös todella vaikea siirtää jollekin koneelle tai softalle. Matalapalkka-aloilla ei välttämättä tarvita huippukoulusta, kun apuna on nykyään kätevä teknologia. Vähempikin tegnologia riittää siihen.

    Esimerkiksi tilastokeskuksen palkkarakennetilastoissa näkyy jo nyt diplomi-insinöörien ja lähihoitajien työvoimaosuuksien huima kasvu sekä tehdas- ja toimistotyöntekijöiden osuuden huima väheneminen.
    Esimerkiksi ns. keskipalkkaisten ammattien osuus työvoimasta on 1995–2008 laskenut 46 prosentista 34 prosenttiin. Meneillään oleva elinkeinoelämän murros ja taantuma vain vahvistavat tätä kehitystä.

    Lausuit/kirjoitit avaisanan "AMMATTITAITOISTA"!

    Siinä lienee se ongelma, lisäksi työttömät ovat huonoja muuttamaan työn perässä muualle. Tästä on omakohtaisia kokemuksia vuosien takaa. Kaksi kertaa minulle tarjottiin työpaikkaa Helsingistä ja kerran Tampereelta koska noiden yritysten väki tunsi minut ja kykyni suoriutua vaikeistakin pulmista työssä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pahalta_näyttää kirjoitti:

    Palkansaajien keskikastiin pääsee helpoiten yrittäjänä, pitää vain osata valita oikea yritysidea jolla ei ole suurta kilpailua jo valmiiksi olemassa.

    Suurissa yrityksissä on kuten kirjoitit vain kahden sortin paikkoja huipulla ja pohjassa ja välikasti on siellä harvinainen. Se taas johtuu kehittyvien maiden kehityksestä koska niissä on edullisinta teettää se työ johon sitä keskikastia aiemmin tarvittiin.

    Yrittäjäksi tai johtoportaaseen, siinä on kaksi vaihtoehtoa joilla pärjää jos onnistuu. Mikäänhän ei ole varmaa maailmassa!

    Siis yritysten väki tunsi sinut, mutta kun työttömän ongelma on, että CV:tä väsätään laitetaan hakemuksia, mitään ei kuulu, kukaan ei tunne sinua yrityksissä joihin haet, eikä voikkaan tuntea. Jos tuntuisi niin soitto vaan ja asia olisi pihvi!
    Jos juuri ennen potkuja olet ostanut oman asunnon niin kukaan ei siinä tilanteessa halua muuttaa ihan heti mihinkään.
    Toinen asia on, että jos puolisollasi on hyvä vakituinen työpaikka niin ei kai sitä toisen työttömäksi joutuessa vaaranneta!
    Usko jo ihmisillä työssä käyvillä ja työttömillä on elämä ja se on paljon enemmän kuin työpaikka jossain periferiassa.
    Kaikista ei koskaan ikinä, ei milloinkaan ole yrittäjiksi.

    Tätähän olen sinullekin pyrkinyt sanomaan, työt pitää tehdä siten jotta alalla aletaan tuntemaan sinut ja kykysi ratkaista alan ongelmia ja tehtäviä. Olin silloin varsin erityisellä alalla jossa asiantuntijoiden määrä oli kovasti pieni ja niistä melkein kilpailtiin. Siinä opin miksi kannattaa paneutua asioihin eikä vaan tehdä välttämätöntä.

    Asuntoja saa mistä vaan ja sen omankin voi myydä, olen minäkin muutaman myynyt osan omia osan tuttujen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Palkansaajien keskikastiin pääsee helpoiten yrittäjänä, pitää vain osata valita oikea yritysidea jolla ei ole suurta kilpailua jo valmiiksi olemassa.

    Suurissa yrityksissä on kuten kirjoitit vain kahden sortin paikkoja huipulla ja pohjassa ja välikasti on siellä harvinainen. Se taas johtuu kehittyvien maiden kehityksestä koska niissä on edullisinta teettää se työ johon sitä keskikastia aiemmin tarvittiin.

    Yrittäjäksi tai johtoportaaseen, siinä on kaksi vaihtoehtoa joilla pärjää jos onnistuu. Mikäänhän ei ole varmaa maailmassa!

    "Palkansaajien keskikastiin pääsee helpoiten yrittäjänä"

    Näytät olevan nyt taas kerran ihan sekaisin kyseisen asian suhteen. Sillä eihän mikään yrittäjä nyt koskaan ole mikään tavallinen rehellinen palkansaaja.

    Vai voiko jokin yrittäjä nyt saada esimerkiksi työttömyyskorvaysta niin kuin ihan tacvallinen palkansaaja voi saada jos vain on ymmärtänyt järjestäytyä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    voi_sinnuu kirjoitti:

    Työttömyyskorvausko se on sinun töihin menemisesi syy? Kun minä aikoinaan -80 luvulla aloin hahmottelemaan työkaverini kanssa yrittämistä ja kun se sitten lopulta harjoittelun jälkeen lähti käyntiin niin ei sitä tehty työttömyyden vuoksi vaan työn. Kyllä siinä myös ainakin keskikastiin pääsi sen ansion suhteen ihan rehellisellä työllä kun ei poliisikaan perään tullut.

    Tunnen tai tunsin aika monta yrittäjää joista osa oli alihankkijoitamme ja kyllä he ihan rehellisellä työllä sen palkkansa ansaitsivat. En oikein ymmärrä mikä työ ei olisi työtä, onko sinulla siihen joku määre jolla määräät kenen työt ovat työtä ja kenen ei?

    No niin. Hyvä että nyt vihdoin myönsit olevasi todella pahasti väärässä kyseisen asian suhteen. Kun minä nyt vain hiukan muistutin sinua siitä että maksetaanko yrittäjille muka työttömyyskorvausta jossain.

    Yrittäjät eivät nyt todellakaan ole mitään palkansaajia, vaan esimerkiksi elinkeinonharjoittajia.

    Suomalaisessa yhteiskunnassahan nimenomaan työelämässä on jo lakipykälillä eritelty erikseen palkansaajat ja yrittäjät.

    Ja esimerkiksi työehtosopimukset ovat täysin erilaisia palkansaajilla ja yrittäjillä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tätähän olen sinullekin pyrkinyt sanomaan, työt pitää tehdä siten jotta alalla aletaan tuntemaan sinut ja kykysi ratkaista alan ongelmia ja tehtäviä. Olin silloin varsin erityisellä alalla jossa asiantuntijoiden määrä oli kovasti pieni ja niistä melkein kilpailtiin. Siinä opin miksi kannattaa paneutua asioihin eikä vaan tehdä välttämätöntä.

    Asuntoja saa mistä vaan ja sen omankin voi myydä, olen minäkin muutaman myynyt osan omia osan tuttujen.

    Niin kaikki eivät ole erityisellä alalla ja jonkun ne toistuvat työtkin pitää tehdä!
    On ihan sama mitä sinulle kirjoittaa ei ole muuta elämää. kokemusta kuin sinun. Kun tekee niin kuin sinä teet niin taivas aukeaa niin siivoojalle kuin kaupan osa-aikaiselle kassallekkin!
    Työehtosopimuksia yrittäjillä ei ole, ei sitten niin minkäänlaisia! Yrittäjällä on työsopimuksia työntekijöiden kanssa, toimitussopimuksia asiakkailleen, tilauksia tuotantoa varten, vakuutussopimuksia, rahoitus/lainasopimuksia jne..

    Äänestä

  • Aloittaja

    olit_väärässä kirjoitti:

    No niin. Hyvä että nyt vihdoin myönsit olevasi todella pahasti väärässä kyseisen asian suhteen. Kun minä nyt vain hiukan muistutin sinua siitä että maksetaanko yrittäjille muka työttömyyskorvausta jossain.

    Yrittäjät eivät nyt todellakaan ole mitään palkansaajia, vaan esimerkiksi elinkeinonharjoittajia.

    Suomalaisessa yhteiskunnassahan nimenomaan työelämässä on jo lakipykälillä eritelty erikseen palkansaajat ja yrittäjät.

    Ja esimerkiksi työehtosopimukset ovat täysin erilaisia palkansaajilla ja yrittäjillä.

    Kyllä+minä+ihan+kohtuullista+palkkaa+olen+saanut+yrittäjänä+toimiessani+ja+siitä+vielä+maksettiin+työeläkemaksukin+verojen+sekä+muiden+oheiskulujen+lisäksi+vaan+ei+ammattiliittojen+jäsenmaksuja.Tietysti+riippuu+siitä+millaista+yritysmuotoa+haluaa+käyttää,+minä+käytin+osakeyhtiömuotoa+jossa+oli+3+osakasta+eikä+kukaan+omistanut+yli+50%+osakkeista+jolloin+olimme+yrityksen+omistajinakin+ihan+tavallisia+palkansaajia+jotka+kuitenkin+päättivät+siitä+miten+yrityksessä+toimitaan.Lait+riittävät,+muita+sopimuksia+ei+tarvita+ja+jos+tarvitaan+ne+voidaan+tehdä+yrityksen+sisällä+työntekijän+ja+päättäjien+välillä.+Hyvän+ja+tuottavan+työntekijän+toiveita+kyllä+kuunnellaan.Pääosa+noista+mainitsemistasi+sopimuksista+arvoisa+moukka+ovat+yritysten+ja+ulkopuolisen+välisiä+eivätkä+yrittäjän.

    Äänestä

"Olet_oikeassa

21.11.2016 1:40

Kommunistipuolue kuolee homouteen. Kuva kun muistutit asiasta.
Miten muuten sulla menee homoutesi kanssa, arvoisa hullu hitti? Sinähän olet homouden ällöttävimmällä tasolla, sen paskaisin edustaja, eikö totta? "

Tällaisia viestejä aloitus tukee. Kirjoittelee visssiin itsekin koska kieli pitkällä antaa sivutukea.
Aloituksen ällöttävistä homokommenteista voidaan päätellä hänen taustajärjestönsä ohjelmaan kuuluvan homojen parjaaminen.

Tiedoksi taustajärjestölle. Turhaan syydätte raamatullista homovihaa. Demokraatit pissivät kintuillenne.
Aloittaja on kumottu tälläkin sektorilla. Tottakai se ottaa ahdasmielistä pattiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Paljonko piti Alkon kanssa neuvotella jotta aloituksesta pääsi tuohon tulokseen?

    Sinänsä todistit tuolla jottei komuloisesta ole järkevään keskusteluun!

    Äänestä

VERKKOKOULUMESTARIT007
21.11.2016 17:50
Extyökkäri kirjoitti:
Ihmisten ja kansalaisten suhteenhan nuo nimittelemäsi olivat paljon ystävällisempiä kuin mikään kommunistinen yhteisö joka oli saanut valtaa.

Kannattaa sinunkin selvittää pääsi ja alkaa miettiminen uudelta järkevältä pohjalta.

Miksi yleensäkään enää olette jonkun Lapuan liikkeen vankeina kun koko liike on kuollut ja haudattu. Se ei myöskään ollut sortamassa tavallista kansaa kuten kommunistit ovat aina tehneet jos heitä ei kumarreta riittävän syvään.

Kommunismi on ihmiskunnan tuhoa suunnitteleva järjestö ja uskonto!
MITÄ TARKOITTAA MARXILAINEN REVISIONISMI LD ja LUONNON DIALEKTIIKKA LD SEKÄ DIALECTICA NATURALIS DN SEKÄ VIELÄ MATERIALISTINEN HISTORIAKÄSITYS JA PÄÄOMAKIRJAN ARVOLAKIMALLI LD?

Minusta Vallankumousaate on aina sekoilua varsinkin, jos otamme kehiin SINIPUNAFASISTIT sekä Toverit ja Porvarit kuten vielä Puolueneuvos Extyökkärin Nykymuotoinen LAPUAN LIIKE ja myös Nykymuotoinen Akateeminen Karjala Seura rs:n.

Nyt pitää muistaa myös se asia, että PÄÄOMAKIRJA on vain ja ainoastaan tutkimus siitä asiasta, että miten ihmeessä LUONTAISTALOUS muuttui Työnjakoon perustuvaksi PÄÄOMATALOUS rs:ksi.

Onhan olemassa myös Marxilainen REVISIONISMI LD rs sekä vielä LUONNON DIALEKTIIKKA LD eli DIALECTICA NATURALIS DN.

S1 Nyt Luonnon Dialektiikka eli LD rs:n lausepuun peruslause on aina muotoa AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus. Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus siis VIIVA, PINTA-ALA, TILAVUUS.

S2 LD:n kategoriat eli laatumuuttujat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti sekä Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.

S3 LD:n liikelaki on muotoa Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.

Niin ja nyt kysyn vielä sitä asiaa, että mikä todella voisi olla Marxismi-Leninismi-Filosofia rs:n lausepuun peruslause. Koska Marxismi-Leninismi-Filosofia rs perustuu SUHTEELLISUUSTEORIA ja Professori Zöllnerin Neliulotteinen Geometria rs:ään, niin Marxismi-Leninismi-Filosofia rs:n Lausepuun Peruslause ei voi olla sama kuin LD:n, sillä LD:n lausepuun peruslause on aina muotoa AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus.

Mikä nyt voisi todella olla Marxismi-Leninismi-Filosofia rs:n lausepuun peruslause? Nyt sitten Luonnon Dialektiikka eli LD perustuu geometrian osalta ehdoitta Kolmiulotteinen Geometria rs:ään, kun taas Marxismi-Leninismi-Filosofia rs pohjautuu Suhteellisuusteoria ja Neliulotteinen Geometria rs:ään? Mitä Te Vallankumousiskurit ehkä haluatte vastata?

Onko ainoa mahdollinen PERUSLAUSE todellakin Objektiivinen Idealismi rs:n lausepuun peruslause HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus? Jos me nyt oletamme siten, että Marxismi-Leninismi-Filosofia rs kuuluu Materialistinen Filosofia rs:ään, niin nyt me voimme kysyä siten, että onko todella Objektiivinen Idealismi ja Materialistinen Filosofia rs:llä sama lausepuun peruslause siis HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus. Mikä nyt voisi olla Vallankumouksellisten mahdollinen ja Oikeaoppinen vastaus erään Kulkurin ja Katunarrin Uteluihin, niin MIKÄ todella?

Ovatko nyt Pökäleporvarit kuten Yrittäjäneuvos Extyökkäri ja Puolueneuvos Työeläkeläinen todellakin sellaisia liikeneroja, jotka tietävät, tuntevat ja osaavat kaiken mahdollisen ja myös mahdottoman? Mitä myös Toverit eli Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs haluaa ehkä vastata erään kulkurin ja katunarrin uteluihin? Oletteko Te Pökäleporvarit todellakin sitä mieltä, että Monetarismi eli Uusklassinen Talousoppi rs on Looginen ja Reaalinen siis sellainen, joka kertoo totuuden siitä asiasta, että missä mennään tai sitten ei Elinkeinoelämän Ympyröissä? Kai nyt Te Yrittäjäpomot tiedätte sen, että mitä kaikkea tarkoittaa FILOSOFIA, SOSIOLOGIA ja EKONOMETRIA, niin MITÄ todella?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ota vaan se minun tekstini jonka lainasit ja vedä tuo loppu sekamelska alas vessasta niin alat olla selvillä vesillä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ota vaan se minun tekstini jonka lainasit ja vedä tuo loppu sekamelska alas vessasta niin alat olla selvillä vesillä!

    ASEMAPALVELUMESTARIT000
    22.11.2016 10:39
    Extyökkäri kirjoitti:
    Mitä väliä sillä on tänään kun riittää töissä käyminen ja ansaitseminen sekä oman taloutensa järkevä rahankäyttö. Menoja ei saa määrittää valtion tavalla vaan aina tuloja pienemmäksi jotta jää jotain sadepäivienkin varalle.

    Sellainen vuoden - kahden nettoansion verran kun saa aikaan puskuria niin ei ole hätä päivää.

    ARA IMF KGB CBS APN
    HEI! Miksi Teidän Arvoisa Extyökkäri mielestänne Eräs Kulkuri ja Käsityömestari ei saisi olla kiinnostunut FILOSOFIA ja SOSIOLOGIA rs:n ongelmista? Nyt kysyisin sitä asiaa myös, että mitä kaikkea Teidän mielestänne tarkoittaa JÄRKEVÄ RAHANKÄYTTÖ ja erikoisesti JÄRKEVYYS eli RATIONALISMUS. Minusta, jos on KÄYHÄ SURKIMUS eli Komulainen, niin on varmasti NYKY-SUOMI rs:ssä ihan tarpeeksi ongelmia, sillä eivät ihan kaikki ole olleet ns. Yrittäjäneroja ja Kaikkien Erikoisalojen Erikoisasiantuntijoita kuten ovat olleet Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n Oikeistoporvarit. Nyt näin lopuksi kysyn vielä Teiltä Puolueneuvos Työeläkeläinen ja Yrittäjäneuvos Extyökkäri sitä, että MIKSI todella eräs kulkuri ja katunarri ei saa olla kiinnostunut sellaisista oppiaineista kuin PHILOSOPHIA et SEMOLOGIA rs:stä. Mitä Te Arvoisat Porvarit ja Toverit ehkä haluatte vastata eräälle kulkurille ja KIVIKERHOMESTARI rs:lle, niin mitä todella? NATA KAPO MORA INRA PCIS

    Äänestä

  • Aloittaja

    TIETOPALVELUMESTARIT kirjoitti:

    Miksi kysyt samaa moneen kertaan? Saat kiinnostua mistä hyvänsä mutta jos keskustellaan niin pyritään vastaamaan selväkielisesti ja vältetään salakieltä jota kukaan ei viitsi lukea.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miksi kysyt samaa moneen kertaan? Saat kiinnostua mistä hyvänsä mutta jos keskustellaan niin pyritään vastaamaan selväkielisesti ja vältetään salakieltä jota kukaan ei viitsi lukea.

    Miksi Te Yrittäjäneuvos Extyökkäri haukutte Komuloisia ihan joka jutussanne?

    Ettekö Te Yrittäjäneuvos todellakaan usko siihen, että Komuloiset ovat ihan sitä itseään eli Sekopäistä Sontasakkia?

    Miksi Te Yrittäjäneuvos ja Te Sijoittajaneuvos ette todellakaan halua tutkia ja miettiä sitä asiaa, että onko se Teidän Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n täytenä totena pitämät teoriaryväs rs:t eli Uusklassinen Talousoppi ja SUHTEELLISUUSTEORIA sellaisia, jotka todellakin kestävät romahtamatta Realismitestin ja Logiikkatestin?

    Mitä Te Arvoisat Toverit ja Porvarit sekä SINIMUSTAT ehkä haluatte vastata erään kulkurin ja Käsityömestarin uteluihin? Olenko oikeassa ja myös MIKSI sen suhteen, että Teidän Oikeistoporvarit käyttämänne Uusklassinen Talousoppi ja Suhteellisuusteoria romahtavat jo heti kättelyssä sekä Realismitestissä että Logiikkatestissä?

    Ovatkohan nyt Elinkeinoelämän yritykset täysin identtisiä C:n ja Q:n suhteen ja onko nyt Luonto sellainen ympäristö, jota pitää mallittaa Professori Zöllnerin Neliulotteinen Geometria rs:n avulla? Minkälainen on todellakin Neliulotteinen Luontoavaruus eli ns. AIKA-AVARUUS Arvoisat Toverit ja Porvarit, niin MINKÄLAINEN todellakin?

    Ovatko erään kulkurin ja KIVIKERHOMESTARIT rs:n esittämät utelut jotain sitä itseään vai onko totta se asia, että UTELUT tuovat kehiin vain ja ainoastaan kovan tason TOTUUS ja TIETO rs:n? Miten ovat nyt Arvoisat Toverit ja Porvarit näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat Arvoisat Oikeistoporvarit?

    Äänestä

  • Aloittaja

    VERKKOPALVELUMESTARIT000 kirjoitti:

    Komuloiset pyrkivät toteuttamaan kommunismia mikä on kuten kuvasit pelkkää sekopää sontaa kuten kaikki sen kokeilut niin NL:ssa kuin Kiinassa ja muissa pienemmissä yrityksissä ovat todistaneet.

    Suurin saavutus on ollut julmasti ihmisraatoja mutta muut saavutukset ovat olemattomia. Minä en arvosta noita ruumiskasoja kovinkaan positiivisesti, jotain muuta kuin kommunismi pitää keksiä Telluksen ylikansoituksen säätelyyn.

    Tuo sinun neuvostelusi ei oikein ole tätä päivää joten voit jättää sen myöhempään käyttöön ehkä joskus vuosituhannen lopulla.

    Totuuden ja tiedon voit harkita itse mutta mieti ensin asiaa eri puolilta ja sitä miltä se näyttää todellisuuden kalseassa valossa ja sitten voit päättää miten se mielestäsi on.

    Nykyinen esitystyylisi kun antaa ymmärtää jottet itsekään tiedä mitä tiedät!

    Äänestä

Extyökkäri/Työeläkeläinen osaa mainiosti göbbelsmäisen propagandan aakkoset. Hän laskee kissan hännän pöydälle kun kissa tosiasiassa hyppää pöydälle.

Taustajärjestölle.
Laitoitte palstalle poliittisen typeryksen. Vaikka hän onkin parhaimpanne niin Lapuan Liikkeen nostaminen isänmaalliseksi ei vetoa enää kehenkään. No joku espoolaistimo joskus tukee sitä. Kommunistien tukemissa ammattiliitoissa on yli 1.5 miljoonaa jäsentä. Lisäksi hän paljastaa poliittisen taktiikkanne ennenkuin olette edes tehnyt päätöstä.
Ehkä hän olisi paremmin hyödyksenne vahvistamassa hätää kärsivää Perussuomalaisten palstaa. Siellä hän olisi kyvyttömien kaltaistensa joukossa. Toisaalta hän on kultaakin arvokkaampi täällä. Hänen avullaan pysymme ajan tasalla tarkoitusperistänne lehtiä lukematta.
Veikkaan että hän sortuu taas kahden viikon sisällä Marxin oppien julistajaksi tahtomattaan. Miksi Extyökkäri on teille huono valinta?
Marxilainen yhteiskuntateoria on niin vahva että tietämättä siitä mitään siihen lankeaa väistämättä. Kun taas siitä tietävä joutuu toteamaan sen oikeellisuuden. Muna siellä kana täällä. Extyökkärinne on saanut palstalla patologisen poliittisen valehtelijan arvonimen. Se on oikea arvio. Olkaa ylpeitä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mahdatko+itse+olla+se+typerys+jota+arvonimeä+olet+muille+kauppaamassa?Minun+ei+tarvitse+käyttää+sen+enempää+Göbbels+kuin+Stalinkaan+propagandaa+vaan+tosiasiat+puhuvat+puolestani.+Nyt+sinäkin+todistat+minun+olleen+oikeassa+koska+ei+sinullakaan+ole+mitään+sanottavaa+siihen+suuntaan+miten+saisimme+talouden+nousuun.Lisäksi+sinä+s.p+kuten+osa+muistakin+kommunismin+lannistamista+kansalaisista+ajattelette+jotta+jokaisen+pitää+olla+jonkun+aatemaailman+järjestön+palveluksessa,+se+on+väärä+päätelmä+sillä+fiksummat+kykenevät+ajattelemaan+omillakin+aivoillaan+ilman+selän+takana+olevaa+tuuppaaja+joukkoa.Olen+moneen+kertaan+sinullekin+sanonut+olevani+itsenäinen+ajattelija+mutta+se+ei+näytä+komukaaliin+sopivan,+realiteetit+kun+eivät+sovi+kommunismiin+jossa+viljellään+pravdaa+sen+ollessa+viritettävissä+aina+kohdalleen.Ovathan+persut+komuja+kyvykkäämpiä+ainakin+jos+väkimäärää+verrataan.+Vaikka+en+luota+gallupeihin+muulloin+kuin+sen+ison+gallupin+eli+vaalien+yhteydessä+niin+silti+kun+persujen+gallupkannatuskin+on+ollut+8%+luokkaa+niin+edelleen+komut+ovat+luokassa+1%+muut+eli+teitä+ei+kannata+edes+erikseen+mainita.+Mitä+se+sanoo+teidän+vaikutusmahdollisuuksistanne+yhteiskunnan+asioihin?Minä+en+Marxiin+sorru+mutta+Marx+on+saattanut+joissain+kohdin+sortua+ajattelemaan+laillani,+sitä+en+tiedä+koska+en+viitsi+turhaan+alkaa+asiaa+tutkimaan.+Kokonaisuudessaan+Marxin+oppi+marxilaisuus+ei+ole+m+itään+hyvää+tuonut+maailmaan+muuta+kuin+ruumiskasoja+jos+niitä+nyt+joku+hyvänä+pitää,+minä+en+pidä!Kun+sinä+väität+minun+olevan+patolooginen+poliittinen+valehtelija+niin+missä+ne+valheet+ovat?+Aina+kun+olen+kysynyt,+et+ole+ensimmäinen+kun+moista+väittää,+niin+kukaan+ei+ole+yhtäkään+pystynyt+esittämään.+Yhtä+kirjoitusvirhettä+on+esitetty+kun+taisin+9+sijaan+lyödä+yhdellä+ohi+ja+siihen+tuli+muistaakseni+8.+Asian+muusta+yhteydestä+sekin+selvisi+paitsi+jollekin+komuloiselle+jonka+nuppi+on+tehnyt+komulakon.Kerro+nyt+vaikka+3+valhetta+ja+selvitä+mikä+on+totuus,+tuosta+näemme+kaksi+asiaa+kun+nuo+tuot+esiin.+Ensinnäkin+tiedätkö+edes+mikä+on+mielipiteen+ja+valheen+ero+ja+toiseksi+oletko+edes+ymmärtänyt+mitä+kirjoitettu+teksti+tarkoittaa+aikuisten+oikeasti.Kerros+nyt+nuo+3+valhetta+jotka+eivät+ole+vain+mielipiteitä+tai+pyydä+anteeksi+väärää+tietoa+jota+olet+pravdan+nimellä+levittämässä.+Meillähän+tupataan+niin+puhumaan+kuin+kirjoittamaan+asiat+sellaisena+kuin+ne+ovat+eikä+pravdaa+käytetä!

    Äänestä

VERKKOPALVELUMESTARIT000
22.11.2016 12:49
Extyökkäri kirjoitti:
Miksi kysyt samaa moneen kertaan? Saat kiinnostua mistä hyvänsä mutta jos keskustellaan niin pyritään vastaamaan selväkielisesti ja vältetään salakieltä jota kukaan ei viitsi lukea.

NATA MORA KAPO INRA PCIS
Miksi Te Yrittäjäneuvos Extyökkäri haukutte Komuloisia ihan joka jutussanne?

Ettekö Te Yrittäjäneuvos todellakaan usko siihen, että Komuloiset ovat ihan sitä itseään eli Sekopäistä Sontasakkia?

Miksi Te Yrittäjäneuvos ja Te Sijoittajaneuvos ette todellakaan halua tutkia ja miettiä sitä asiaa, että onko se Teidän Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n täytenä totena pitämät teoriaryväs rs:t eli Uusklassinen Talousoppi ja SUHTEELLISUUSTEORIA sellaisia, jotka todellakin kestävät romahtamatta Realismitestin ja Logiikkatestin?

Mitä Te Arvoisat Toverit ja Porvarit sekä SINIMUSTAT ehkä haluatte vastata erään kulkurin ja Käsityömestarin uteluihin? Olenko oikeassa ja myös MIKSI sen suhteen, että Teidän Oikeistoporvarit käyttämänne Uusklassinen Talousoppi ja Suhteellisuusteoria romahtavat jo heti kättelyssä sekä Realismitestissä että Logiikkatestissä?

Ovatkohan nyt Elinkeinoelämän yritykset täysin identtisiä C:n ja Q:n suhteen ja onko nyt Luonto sellainen ympäristö, jota pitää mallittaa Professori Zöllnerin Neliulotteinen Geometria rs:n avulla? Minkälainen on todellakin Neliulotteinen Luontoavaruus eli ns. AIKA-AVARUUS Arvoisat Toverit ja Porvarit, niin MINKÄLAINEN todellakin?

Ovatko erään kulkurin ja KIVIKERHOMESTARIT rs:n esittämät utelut jotain sitä itseään vai onko totta se asia, että UTELUT tuovat kehiin vain ja ainoastaan kovan tason TOTUUS ja TIETO rs:n? Miten ovat nyt Arvoisat Toverit ja Porvarit näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat Arvoisat Oikeistoporvarit? ARA IMF KGB CBS APN

Äänestä
  • Aloittaja

    Siinähän se ongelma piilee, ovatko C ja Q identtisiä vai pitääkö valita W ja Ö identtisyyden perusteella? Minä hylkäisin molemmat arvelut joutavina, vai pystytkö niille esittämään jonkun reaalisen vastineen jonka kansanmieskin ymmärtää?

    Äänestä

HEI! Nyt Arvoisat Porvarit ja Toverit Teille on ongelmana todellakin se asia, josta Me Ekonomistit käytämme nimiä EKONOMETRIA ja TALOUSOPPI. Mitä muuta todellakin C ja Q voisivat tarkoittaa kuin vain sitä, että NE ovat isoja kirjaimmia? Jos nyt tämä Yrittäjäneuvos ja Sijoittajaneuvos ei tiedä sitä asiaa, että mitä kaikkea kirjaimmet C ja Q voisivat tarkoittaa, niin HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että millä lihaksilla tämä Omistajaneuvos voi neuvoa meitä kulkureita Talous- ja Valtioasioissa.
On kai nyt parasta kertoa Porvareille ja Tovereille se asia, että mitä kaikkea Q ja C voisivat tarkoittaa.
C=COST on selkokielellä KUSTANNUS (kirjanpito) ja Q=QUANTITY on selkokielellä MÄÄRÄ. Nyt kysyisin Teiltä Oikeistoporvarit ja Puoluetoverit sitä asiaa, että mitä kaikkea selkokielellä voivat tarkoitta kirjaimmet W ja Ö. Onkohan kirjain Ö merkkinä siitä asiasta, että Omistajaneuvos Extyökkäri on ostanut kaupasta WORLD-kuviota Örisemisympäristössä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Voisihan se Q olla myös question, quiet, quality ja quantity jos tuolle linjalle lähdetään. Voihan nuo kaikki aloittaa isollakin Q kirjaimella! Ne W ja Ö olivat vain osoittamassa miten hassua noiden sinun teorioidesi esittäminen tässä yhteydessä on.

    Tässä keskustelussa nyt ennen kaikkea muuta pitäisi olla kyse siitä miten kommunisti ja kommunismi aikovat selvitä häviämättä maailmasta vai onko niillä siihen mitään keinoa tai edes halua.

    Nyt on näyttänyt siltä ettei keinoja haluta hakea joten ollaan sen komujen uskonnon kanssa lähtevien listalla. Minua se ei harmita vaan pidän sitä positiivisena tilanteena koska olen eloni aikana nähnyt mihin typeryyksiin kommunismi voi harrastajansa johtaa.

    Äänestä

"Veikkaan että hän sortuu taas kahden viikon sisällä Marxin oppien julistajaksi tahtomattaan.."

Ei mennyt kahta viikkoa. Yksi yö riitti. Extyökkärin tämänaamuiset viestit toistavat Marxin Pääoma ykkösen monia kohtia. Hän vahvisti Pääomassa esitetyn pääoman logiikkaan perustuvan tuotannon toimivan sisällöllisesti aivan samoin kuin 1 800 luvulla.
Esittelen muutamia pääkohtia ja joita jokaisen työläisen kannattaisi kerrata.

Vallitseva tilanne: Työn tuottavuuden kohoaminen ei ole ongelma. Sen kohoamismahdollisuudet ovat jopa suotuisammat kuin aikoihin. Kansalaisten aineellista hyvinvointia ei olisi tarve laskea laisinkaan.

Kysymys työoiman riistosta ja lisävoittojen hankkimisen keinoista.
Pääoma I: Koneet ja suurteollisuus ss. 337 - 454.
Koneellinen suurteollisuus yhdistettynä teknologian kehitykseen nostaa tuottavuutta käsityöhön verrattuna huimasti, lisää voittoa mutta tuloerojen kehitys kasvaa myös. Sitä vastaan alkoi toimia työläisten järjestäytynyt elinehtoja parantava liikehdintä.
Toisena mainitaan työn voimaperäistämien, paremmalla nimellä hiostaminen.
Pääoman logiikka koneellisen teollisuuden kehityksen mukana kasvattaa työläisten määrää mutta myös synnyttää työttömistä tuotannon vara-armeijan. Työttömyys syntyy kapitalistisen järjestelmän ehdoista. Toisaalta se on ja muuttuu työväenluokan kiristämisen ehdoksi.
Kapitalismi käyttää työttömyyden järjestelmäongelmaa työväenluokan halventamiseksi kaikenlaisilla loisnimityksillä sekä aatteellisesti jakona kahteen ihmisluokkaan: Hyvät työnantajat vastaan loismaiset laiskottelijat. Ideologinen riisto on mielestäni raaempaa kuin aineellinen riisto. Extyökkäri toimii täsmälleen kuten Marxin kuvaama porvarillinen ideologia toimii tänäkin päivänä. Työtön - laiska, työtä vieroksuva, omasta syystä, vaatii jopa palkkaakin, tukeutuu keskinäiseen yhteistoimintaan, tuhoaa olemassaolollaan hyvin toimeentulevien elinmahdollisuudet. Siis sitä mitä myöhemmin Göbbels puheissan käytti eli käänsi asiat päälaelleen.
Työpäivän pidentäminen. Kahden työpaikan työläiset. Tämä politiikka vastoin kaikkea järkeä on otettu uudelleen käyttöön. Elinkaaren työajan pidennys on tullut uutena kuvioon mukaan. Korkean työttömyyden aikana voitot kasvavat ja työttömyyden kustannukset pyritään asettamaan työttömälle itselleen. Heistä pyritään tekemään halpatyövoimaluokka.

Pääoma I: Absoluuttinen ja suhteellinen lisäarvo. Työvoiman hinnan ja lisäarvon suuruuden vaihtelu. Sivut 456 -474
Tiettyä yhteenvetoa edellisestä. Työvoima arvo, sen hinta, työpäivän pituuden vaihtelu voimaperäisyys, tuottavuuden vaihtelu.

Pääoma I: Kapitalismin kasautumisen laki. Sivut 550 - 639
Konkreettinen esitys suhteellisen ja absoluuttisen liikatyöväestön tuotannosta ja miten se vaikuttaa työläisten aineelliseen asemaan.

Extyökkäri on toistellut amupäivän ja monia vuosia aiheesta täsmälleen sisällöllisesti siten miten kapitalismi toimii ja miten porvarillinen eliitti yrittää sumuttaa ongelmaa työläisten itsensä niskoille. Kyseessä on yhteiskunnallisen rotuopin aate. Yhteiskunnan hyväntekijät, kapitalistit antaisivat työtä mutta laiskottelijoiden suuret joukot eivät halua sitä tehdä.

Työttömien vara-armeijan syntyminen on kapitalismin rakenteellinen järjestelmäongelma. Nykyisin se korostuu korkean tuottavuuden oloissa vielkäkin kärjistyneempänä kuin Marxin eläessä.
Yhteiskunnallinen polarisaatio on kasvanut reippaasti nopeammin korkean työttömyyden oloissa. Rikkaiden yhden prosentin tulot ja varallisuus kasvavat. Suuren osan väestöstä pysyvät ennallaan ja alemman n. 20 prosentin tulot laskevat. Tämä USA:n kehitystrendi kuvaa kapitalismia yleensä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Turhaa saivartelua s.p, minun tekstini ei ole marxilaista tippaakaan, marxilainen voi olla minun tekstiäni! Kuten olen kirjoittanut, Marx on varmasti ollut jossain samaa mieltä kanssani kun puhutaan yksityiskohdista mutta kokonaisuus on marxilaisilla hukassa ja näyttää pysyvän!

    En ole kirjoittanut mistään marxilaisista lisäarvoista muta olen ehkä käyttänyt arvon lisäystä mikä on aivan eri asia käsitteellisesti. Mehän jopa maksamme arvonlisäveroa mutta emme lisäarvon veroa!

    Ilman työnantajia tai kuten haluat asian ilmaista kapitalisteja ei olisi yhtäkään työläistä tässä maassa muutoin kuin yrittäjinä. Kannattaa siis miettiä s.p mitä kirjoittaa jottet ala sortamaan ja alistamaan ihmisryhmää eli työnantajia!

    "Mehän jopa maksamme arvonlisäveroa mutta emme lisäarvon veroa!"

    Kyllä kapitalisti jotain maksaa lisäarvosta eli voitosta. Tosin ne pyrkivät kiertämään veronmaksua sekä "laillisesti" että laittomasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    norg kirjoitti:

    Voitto tai fiksummin ilmaistuna tulos on laskennon lopputulema kun tuloista on vähennetty kaikki menot. Se ei ole mikään lisäarvo vaikka marxkuikulit niin haluavat sanoa. Voitosta maksetaan verot ja osingot jotka taas ovat erikseen verotettavia joten siinä maksetaan veroa veron päälle. Siinä pitäisi päästä yksinkertaiseen verotukseen.

    Totta kai pyritään mahdollisimman pieniin menoihin verojenkin osalta sillä yhtäkään yritystä en tiedä joka olisi perustettu vain maksamaan mahdollisimman paljon veroja!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Turhaa saivartelua s.p, minun tekstini ei ole marxilaista tippaakaan, marxilainen voi olla minun tekstiäni! Kuten olen kirjoittanut, Marx on varmasti ollut jossain samaa mieltä kanssani kun puhutaan yksityiskohdista mutta kokonaisuus on marxilaisilla hukassa ja näyttää pysyvän!

    En ole kirjoittanut mistään marxilaisista lisäarvoista muta olen ehkä käyttänyt arvon lisäystä mikä on aivan eri asia käsitteellisesti. Mehän jopa maksamme arvonlisäveroa mutta emme lisäarvon veroa!

    Ilman työnantajia tai kuten haluat asian ilmaista kapitalisteja ei olisi yhtäkään työläistä tässä maassa muutoin kuin yrittäjinä. Kannattaa siis miettiä s.p mitä kirjoittaa jottet ala sortamaan ja alistamaan ihmisryhmää eli työnantajia!

    Miksi Te Toverit ja Porvarit ette halua hyväksyä Toveri S.partakus rs:n kirjoitusta täytenä totena siis sellaisena asiana, joka kuvaa todella hyvin sitä tilannetta, joka nyt TELLUS-planeetalla ja erityisesti myös SUOMI-valtiossa tänä päivänä vallitsee?

    Olen ollut huomaavinani sen, että Te Toveri Extyökkäri tarinoitte täysin vaiston määräämällä tavalla tämän hetken Elinkeinoelämän ongelmista, mutta nyt pitää myös kysyä jotain sellaista, että MIKSI Te haluatte nolata ja halveksi pieneläjää ja työväestöä. Oletteko Te Porvarit todella sitä mieltä, että Pieneläjät ja Työväestö loisii AY-pomojen suosiollisella avulla, vaikka olisi olemassa tuottavaa ja kehittävää työtä oikein roppakaupalla?

    Voihan työtä olla olemassa Arvoisat Yrittäjäneuvos Extyökkäri ja Sijoittajaneuvos Työeläkeläinen sekä Puolueparonit Espoon TIMPPA, J Halla-Aho Seura, AP, HR, HT ja Vastaavat, mutta nyt HYVÄ KYSYMYS on se, että onko Omistajapersujen TOIVO- ja KORVA-remmi halukas maksamaan Työn Sankarille edes sitä Yhdeksän Euron PäiväTyöläiset rs:n palkkaa esimerkiksi Metsä- ja Siivoustöistä sekä Vastaavista. Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat, niin MITEN todella Arvoisat Porvaripersut?

    Nyt näitä hyviä ja näitä enemmän tai vähemmän tyhmiä sekä ehkä sekopäisiäkin kysymyksiä esitti J. HAVUKKA-AHO SEURA rs ja myös VERSOKOULUMESTARIT rs.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TINAPALVELUMESTARIT kirjoitti:

    Niinpä,+jos+luemme+s.p:n+juttua+niin+ei+köyhillä+ainakaan+ole+ongelmaa+koska+hänen+mukaansa+rikkaiden+tulot+ovat+1%+luokkaa+ja+köyhien+20%.+Arvaan+sen+huonosti+harkituksi+esitykseksi+mutta+kuitenkin.+Köyhien+tulot+ovat+siis+moninkertaiset+rikkaisiin+verrattuna.+Olisikohan+kommunismi+vihdoinkin+onnistunut+muussakin+kuin+satuiluissa?

    Äänestä

parempaa tekemistä kuin jauhaa paskaa muutaman elinkelvottoman loispaskan kanssa.. nehän pitää sinua pilkkanaan oikeasti. .. hae hyvä mies oikea elämä jostakin...

Äänestä
  • Aloittaja

    Tässä kohden niiden pilkka sattuu omaan nilkkaan. Kun ihmiset eivät ajattele niin niille on annettava uusien ajatusten siemeniä. Vaikka se ei heti alakaan itämään niin se vanha kansakouluajan viisaus pätee edelleen, kertaus on opintojen äiti!

    En aio antaa niille tolloille onnistumisen tunnetta siitä, että ovat onnistuneet ajamaan minut pois. Kyllä he vielä näkevät missä mennään ja muistavat opit joita heille on neuvottu jo aiemmin. Talouden nollakasvu ja mahdollisesti jopa miinusmerkkinen tarkoittaa jotta kaikki sopimukset saa vetää alas vessasta ja on laadittava uudelleen sopimukset siitä miten menetellään laskevan talouden kanssa.

    Joku prosentin tai allekin nousu ei ole mitään nousua vaan osoitus siitä mihin ollaan menossa kun kehittyvät maat sieppaavat yhä suuremman osan tuottavuudesta ja meille jää vain rippeitä.

    Äänestä

  • hooooooooooooooooooooooooooooooo

    Äänestä

  • Aloittaja

    hoooooooooooo kirjoitti:

    hooooooooooooooooooooooooooooooo

    Sinä sen sanoit! Nyt kun pystyt vielä johonkin järkevään jotta et ihan marakatin asemaan jää pysyvästi!

    Äänestä

Aivan ja kas soittelin muutamalle porvarille siis kokoomuksen kansanedustajalle ja en enää ihmettele et kusessa ollaan. Siis 2107 alussa nouseva polttoainevero on ilmastonmuutoksen? Tai väliaikainen "käyttövero" nousee? No kokoomuksestahan on sanonta kykypuolue ja vain ne................Tosin jokum kokoomustollo oli sitä mieltä että täällä voidaan tehdä töitä kiinan hinnoilla eli 15 eurolla kuukaudessa, no tätä pitää kokeilla eduskunnassa, mutta kas hän ei ollut tähän valmis miksi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei huolta, taidamme molemmat jo olla turpeen alla 2107 joten antaa nousta. Kyllä niiden jotka aiheuttavat globaalia lämpenemistä on siitä myös maksettava joten ei tuo ihan huonokaan idea ole mutta ei vielä päätetty ja säädetty vaan vasta idea asteella joten katsotaan mitä tuleman pitää.

    Jos sinä haluat tienata enemmän kuin kiinalainen niin sinun on myös kyettävä vastaavaan tuottavuuteen työhösi sijoitetulla eurolla kuin mitä kiinalainen tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Extyökkäri kirjoitti:

Kyllä on mennyt huonoksi tämä komukeskustelu tällä palstalla kuten olen jo aiemminkin tainnut kirjoittaa vaikkakaan ei juuri samoilla sanoilla. Jotkut ovat syyttäneet minun aina kirjoittavan samoista asioista mutta minkäs teet kun te tollot ette ole mitään uutta kirjoittaneet vuosikymmeneen ainakaan.

Pääasiassahan komupuolen tekstit pyrkivät vain halventamaan ja vääräksi väittämään meidän valveutuneempien kansalaisien kirjoituksia jotka hyvää hyvyyttämme olemme tänne kirjoittaneet teille opiksi. Saattaisi auttaa jos opettelisitte oikeasti ymmärtämään lukemaanne!

Nyt kun talous mataa vaikka joku taas väittää valoa häämöttävän tunnelin päästä, vielä ei kuitenkaan näe onko se aurinko vai saapuva juna. Yhtään ideaa ette ole saaneet esiin siitä miten talous saadaan nousuun, ainoa mistä kirjoitetaan on avustusten vähäisyys, avustusten ei pidäkään olla jatkuva tulonlähde vaan vain hetkelliseen takapakkiin tarkoitettu.

Miten esim. työn tuottavuutta voitaisiin nostaa, miten euron satsauksella saataisiin suurempi tulos kuin tänään, miksi ei aleta kustannusjahtiin ja palkkojen sovittamiseen nollakasvun tilanteeseen joka nyt näyttää meille koittavan. Teidän puoleltanne ei ole tullut yhtään ajatusta asioiden sovittamiseksi tähän päivään.

Kukaan ei teistä tai ay hepuista ole laskenut millaisia palkkasopimuksia se vaatii jotta saataisiin porukkaa työhön. Joka tapauksessa ansioiden nousu on jumissa perin pitkäksi aikaa jos ei lopullisesti ja niitä pitää sovitella kohtuuden nimissä tähän päivään jotta saadaan työtä ja verotuloja sekä päästään julmetuista työttömyyskorvauksista.

Yritykset pyrkivät palkkaamaan mutta ylimääräisiä ei voida palkata koska se vaatisi ylimääräisiä tuloja yritykselle. Nyt on todella ay porukan aika ryhdistäytyä ja alkaa todellisiin toimiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu