Hei, mennään Nyssellä ratikkapysäkille!

Kun ratikkaradan ensimmäinen vaihe valmistuu viiden vuoden kuluttua, niin tamperelaiset menevät ensin Nyssellä ratikkapysäkille ja nousevat siinä ratikan kyytiin ja kulkevat ratikan kyydissä kiskojen määräämää reittiä eteenpäin. Jos on niin hyvä tuuri, että kohde on ratikkareitin varrella, niin selviää vain yhdellä vaihdolla, mutta muussa tapauksessa on jäätävä pois ratikasta ja noustava vielä toisen Nyssen kyytiin, joka vie toivottavasti perille asti.

Ennen ratikan tuloa noustiin lähipysäkiltä Nysseen ja ajettiin yhdellä ja samalla Nyssellä perille asti. Miksi Tampereeella piti tuhlata vähintään 400 miljoonaa entistä hankalampaan matkustamiseen?
23113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ratikka on lapsellinen lelu ja niinpä siis onkin loogista, että sen kanssa aikuistenkin on pakko alistua leikkimään. Kun väline tietysti käyttäytyy luonteensa mukaan. Lelu leluna.

Muistetaan vaaleissa päättäjiämme, että ovat sijoittaneet verovaroja yli 500 miljoonaa siihen, että saadaan julkinen liikenne rämetettyä tuon julkisen leikkimisen takia tehottomammaksi kuin aiemmin.

Äänestä
  • Raitiotien kustannukset sekä pääoman että operoinnin osalta on kunnossa. Kiskot, vaihteet, ajojohdot ja vaunut ovat todella kestäviä ja pitkäikäisiä. Ratikan kuski kuljettaa väkeä paljon tehokkaammin kuin bussikuski.

    Matkustajat ovat tyytyväisiä esteettömään, tasaiseen, ennakoitavaan ja miellyttävään kyytiin. Ihmiset ovat valintatilanteessa valmiita kävelemään kauemmas raitiotien pysäkille kuin bussin pysäkille. Miehet matkustavat mieluummin kiskoliikennevälineessä kuin bussissa.

    1Äänestä

  • hyvä.tulee kirjoitti:

    Raitiotien kustannukset sekä pääoman että operoinnin osalta on kunnossa. Kiskot, vaihteet, ajojohdot ja vaunut ovat todella kestäviä ja pitkäikäisiä. Ratikan kuski kuljettaa väkeä paljon tehokkaammin kuin bussikuski.

    Matkustajat ovat tyytyväisiä esteettömään, tasaiseen, ennakoitavaan ja miellyttävään kyytiin. Ihmiset ovat valintatilanteessa valmiita kävelemään kauemmas raitiotien pysäkille kuin bussin pysäkille. Miehet matkustavat mieluummin kiskoliikennevälineessä kuin bussissa.

    Bula-bula

    Äänestä

  • hyvä.tulee kirjoitti:

    Raitiotien kustannukset sekä pääoman että operoinnin osalta on kunnossa. Kiskot, vaihteet, ajojohdot ja vaunut ovat todella kestäviä ja pitkäikäisiä. Ratikan kuski kuljettaa väkeä paljon tehokkaammin kuin bussikuski.

    Matkustajat ovat tyytyväisiä esteettömään, tasaiseen, ennakoitavaan ja miellyttävään kyytiin. Ihmiset ovat valintatilanteessa valmiita kävelemään kauemmas raitiotien pysäkille kuin bussin pysäkille. Miehet matkustavat mieluummin kiskoliikennevälineessä kuin bussissa.

    Millä tavalla ratikka on ennakoitava mutta bussi ei ?

    Äänestä

Imagosyistä.+Kuulemma+Tampere++kehittyy+upeaksi+metropoliksi+kun+kaupungissa+on+hieno+kiskoratikka.+Päättäjille+on+kerrottu,+että+kaikissa+eurooppalaissa+saman+kokoluokan+itseään+kunnioittavissa+kaupungeissa+on+joko++a)+metro+tai+b)pikaraitiotiejärjestelmä.+Vain+Tampereella+ja+Turussa+ei+vielä+ole.+Kaikkialla+muualla+Euroopassa+on.+Onhan+se+noloa.+Olisihan+se+jännä+juttu+jos+Turku+jäisi+ilman+ratikkaa.+Silloin+Tampereella+nauru+maittaisi.+Voisi+pilkata+oikein+luvan+kanssa+Turkua+takapajulaksi.++Ruuhkien+takia+ratikkaa+ei+tarvita,koska+ruuhkia+ei+oikeastansa+ole+ollutkaan+tähän+asti.+Superbussit+ja+sähköbussit+eivät+kelpaa+päättäjille,+koska+muillakaan+ei+niitä+oikeastansa+ole.+Halutaan+kopioida+sitä+mitä+muilla+jo+on.+Se+kuulema+vie+parhaiten+kehitystä+eteenpäin,+kun+kopioi+saman+mitä+toiset+ovat+tehneet+aikapäiviä+sitten.+Itse+tosin+en+sellaiseen+ajatteluun+usko.+Seuraavan+15-25+v+aikana+ihmiskunnan+teknologia-alusta+tulee+muuttumaan+totaalisesti.+Mitä+se+on,+niin+harva+edes+kykenee+näkemään+vielä.+Olen+100%+varma+että+kiskoratikkajärjestelmä++ei+oikein+toteuta+tuota+uutta+teknologia-alustaa+mitenkään.+Ratikka+on+silloin+kuin+kivi+kengässä,+jota+ei+saa+pois+otettua.++Sähköbussijärjestelmä+tukisi+paremmin+uutta+teknologia-alustaa,+koska+sähköbussisysteemi+voitaisiin+nopeasti+lakkauttaa+tai+uudistaa+kun+tiedetään+mitä+ne+uudet+teknologiat+tarkemmin+ovat.+Itse+asiassa+kaupungin+pitäisi+panostaa+robotiikkaan,+uuteen+teknologiaan+ja+ihmisten+hyvinvointiin+ja+jättää+ratikkapuuhastelut+kokeilematta.

1Äänestä

Seuraavan 25 vuoden aikana Tampereen teknologia-alusta muuttuu niin, että kaupungin käytetyin ja suosituin joukkoliikenne on esteetöntä, saasteetonta ja tehokasta. Kaupunki kehittyy järkevästi ja hallitusti kiskoliikenteen osoittamissa suunnissa. Tampere säilyttää asemansa vetovoimaisena, omaleimaisena ja modernina kaupunkina. Jälkipolvet kiittävät ja käyttävät rahansa muuhun kuin oman auton ylläpitoon.

1Äänestä

Eipä sitä nytkään yhdellä ja samalla linja-autolla pääse läheskään joka paikassa perille saakka. Jos vaikkapa lähdet Vihilahdesta käymään Kalevan Prismassa, niin täytyy vaihtaa autoa. Tai haluat matkustaa vaikkapa Koivistonkylästä jäähallille. Noin vaan pari esimerkkiä.

1Äänestä
  • Tyhmiä esimerkkejä.

    Äänestä

  • tyhmiätyhmältä kirjoitti:

    Tyhmiä esimerkkejä.

    Paljastit oman tyhmyytesi kirjoittelmalla tänne.

    1Äänestä

Tuntuu olevan monelle vaikeaa ymmärtää, että Tampere kasvaa ja kehittyy... Esim. Pienissä kaupungeissa on sama ongelma bussien kanssa, kun ei ole kuin muutama linja niin monesti pysäkille on matkaa...
Tampereella tehdään paljon asioita oikein mm. kaupunki suunnittelussa ja se näkyy siinä, että Tampere on pohjoismaiden suurin sisämaa kaupunki ja tampere ja lähikunnat ovat suomen toiseksi suurin kaupunki keskittymä... Jopa suomen entinen pääkaupunki turku on jäänyt jälkeen ja tämä on turussa myös myönnetty...

1Äänestä
  • Turku on työttömyydessä pahasti jäljessä

    Äänestä

  • paha.juttu kirjoitti:

    Turku on työttömyydessä pahasti jäljessä

    Asia korjaantuu, kunhan saadaan ratikka

    1Äänestä

  • Turun+työttömyys+on+pienessä+laskussa+ja+Tampereella+puolestansa+nousussa.Meyerin+telakalla+ja+alihakkijoilla++on+myös+isompi+pula+hitsareista.+Ihmeellistä+että+telakan+tilauskirja+ulottuu+vuoteen+2024+vaikkei+kaupungissa+ole+edes+toimivaa+ratikkaa.+Jos+Turussa+vain+olisi+edes+yksi+pitempi+2km+maantietunneli,niin+työttömyysaste+olisi+varmaankin+luokkaa+4%-5%.

    Äänestä

  • valoa.näkyy kirjoitti:

    Asia korjaantuu, kunhan saadaan ratikka

    ---Asia korjaantuu, kunhan saadaan ratikka ---

    Ratikka kun saadaan, saadaan maksaa se ratikka myös ja lisäksi se ratikka alkaa hakata koko toimintansa ajan tappiota. Eli tulee maksettavaa, maksettavaa, maksettavaa...

    Äänestä

  • kyyneliä_paperilla kirjoitti:

    Turun+työttömyys+on+pienessä+laskussa+ja+Tampereella+puolestansa+nousussa.Meyerin+telakalla+ja+alihakkijoilla++on+myös+isompi+pula+hitsareista.+Ihmeellistä+että+telakan+tilauskirja+ulottuu+vuoteen+2024+vaikkei+kaupungissa+ole+edes+toimivaa+ratikkaa.+Jos+Turussa+vain+olisi+edes+yksi+pitempi+2km+maantietunneli,niin+työttömyysaste+olisi+varmaankin+luokkaa+4%-5%.

    Sehän on ihan millä mittarilla vertailua tekee... Taitas olla turkukin aika kusessa jos saksalaiset ei olis ostaneet telakkaa... No ehkä huawei rupeaa palkkaamaan enemmissä määrin vanhoja nokialaisia...

    Äänestä

  • fgghhjjk kirjoitti:

    Sehän on ihan millä mittarilla vertailua tekee... Taitas olla turkukin aika kusessa jos saksalaiset ei olis ostaneet telakkaa... No ehkä huawei rupeaa palkkaamaan enemmissä määrin vanhoja nokialaisia...

    Siinä se juuri onkin. Ei saksalaista laivanrakentajaa kiinnosta ratikka mitenkään. Ei seksuaalista merkitystä. Ratikan olemassaolo on aivan se ja sama laivabisneksen näkökulmasta. Iso Bisnes tulee Tampereellekin riippumatta pikaraitiotiestä. Bisnestä kiinnostaa osaavat kyvykkäät työntekijät. Ei se miten he työpaikallensa vaappuvat. Vaikea uskoa, että vaikkapa Huawei asettaisi ratikan ennakkoehdoksi laajentaa bisnestänsä Tampereella. Se on ihan kukkua. Tästä voidaan vängätä vaikka kuinka maailman tappiin.

    **************************************************************'
    BTW ! olen kuullut hevosmiesten tietotoimistolta, että iso robotiikkafirma tulee Tampereelle. Ennakkoehtona tosin, että tunneli, ratikat ja bussit maalataan "Pinkin" värisiksi. Myös kiskot tulee tehdä pinkin värisestä metallista ja talot maalata kauttaaltansa yltympäriinsä pinkin värisiksi. Se työ on kuulema tehtävä etukäteen.

    1Äänestä

  • Toimiva joukkoliikenne on kyllä ihan kaikkien etu. Jatkuvasti myöhästelevät bussit, eivät ole toimiva joukkoliikenne...

    1Äänestä

Kun puhutaan sellaisista rakennusprojekteista, jotka ovat rakentajapuolen aloitteista ja tarpeista lähtöisin, niin moni erehtyy luulemaan, että lopputuloksena voisi kuitenkin olla jotain hyvää ja käytännöllistä. Kunhan vain maksetaan hinta. Näin ei välttämättä ole. Ei ehkä ikinä.

Koska jonkin rakentajan puhtaasti itsekäs ansaintalogiiikka voi olla täysin vastakkainen tavoite siihen nähden, mikä olisi yhteiskunnan etu.

Myös ratikkahanketta voi mainiosti tarkastella tästä näkökulmasta. Kenen etua ajaa ylihintainen, vanhentunut ja liikenteen sujumista selkeästi huonontava liikenneratkaisu. Taitaa jäädä jäljelle, että ainoastaan rakentajan etua.

Äänestä
  • myös pkseudulla on tänä vuonna tehty merkittäviä päätöksiä raitioliikenteen lisäämisestä. jokerirata tehdään nimenomaan korvaamaan bussiliikennettä.

    1Äänestä

  • Ratikka_paras kirjoitti:

    myös pkseudulla on tänä vuonna tehty merkittäviä päätöksiä raitioliikenteen lisäämisestä. jokerirata tehdään nimenomaan korvaamaan bussiliikennettä.

    PK-seudulla tehdään siis lisää virheitä. Länsimetron rakentamispäätöksen jälkeenkin...

    Äänestä

Mainio juttu ratikan vaikutuksista välillä Pyynikintori-Kaleva

http://www.meidanmaa.fi/ratikka

Noin tutkimusta pitäisi tehdä, vertaamalla olemassaolevaa ja suunnitelmaa.

1Äänestä

Turkulaiset hukkasivat Meyerin tilauskirjat johonkin. Sitten ne sattumalta löytyivätkin Matin ja Tepon makuuhuoneesta. Ensin asialle nauroi Matti ja heti perään Teppo.

Äänestä
  • Kaapin takana on nainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Kun ratikkaradan ensimmäinen vaihe valmistuu viiden vuoden kuluttua, niin tamperelaiset menevät ensin Nyssellä ratikkapysäkille ja nousevat siinä ratikan kyytiin ja kulkevat ratikan kyydissä kiskojen määräämää reittiä eteenpäin. Jos on niin hyvä tuuri, että kohde on ratikkareitin varrella, niin selviää vain yhdellä vaihdolla, mutta muussa tapauksessa on jäätävä pois ratikasta ja noustava vielä toisen Nyssen kyytiin, joka vie toivottavasti perille asti.

Ennen ratikan tuloa noustiin lähipysäkiltä Nysseen ja ajettiin yhdellä ja samalla Nyssellä perille asti. Miksi Tampereeella piti tuhlata vähintään 400 miljoonaa entistä hankalampaan matkustamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu