Trump ei piittaa Natosta, Putin ei pidä Natosta

Suomalaiset inhoavat Natoa. Kuka Natoa kannattaa, täällä niitä on mutta ketä he ovat? Virolaisia?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Viroon muuttaneita suomalaisia ne on.

Äänestä

Ihan pieni tarkennus: Trump tulee vahvistamaan NATO:a, Putin pelkää NATO:a, ja siksi tiltupeikot inhoavat NATO:a, mutta eihän sitä paskasakkia ole kuin pari promillea kansasta ja heidätkin tullaan poistamaan pian.

Äänestä

Aamulehti
Nato-jäsenyyden suosio on suomalaisten keskuudessa noussut aivan uudelle tasolle. Sotilasliittoon suhtaudutaan myönteisemmin kuin koskaan.

Natoon liittymisen puolella on 38 prosenttia suomalaisista, ilmenee Aamulehden ja MTV:n teettämästä kyselystä. Jäsenyyttä vastustavia on 52 prosenttia vastanneista. Joka kymmenes ei osaa ottaa kantaa.

Kyselyssä 29 prosenttia on sitä mieltä, että pitäisi pysyä EU:ssa ja liittyä Natoon. 9 prosenttia vastaajista kannattaa ajatusta, että EU:sta pitäisi erota ja liittyä Natoon. Tästä tulee yhteensä 38 prosenttia.

– Suomessa on ensimmäistä kertaa epäilyksiä siitä, onko EU-jäsenyys pysyvää ja unioni ikuinen, tulkitsee Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kyselyn tulosta.

Hän pitää 38 prosentin Nato-kannatusta yllättävän suurena.

– Joillekin turvallinen EU-jäsenyys on ollut vaihtoehtona Natolle. Ehkä turvallisuudentunne on haihtunut Brexitin myötä ja Nato-vaihtoehto korostuu. Mielenkiintoinen tulos, Aaltola toteaa.

Äänestä
  • Miten kyselyt tehdään? Tietääkö kukaan ketään tuttua jolta joku on tuollaisia galluppiin kysellyt? Vai mietitäänkö prosentit kahvitauolla toimituksessa?

    Äänestä

  • Natoturvallisuuden tunne on haihtunut Trumpin myötä.

    Äänestä

Höpö,höpö,+tavallisia+suomalaisia+me+Nato-jäsenyyden+kannattajat+olemme.+Olemme+suomalaisia,+jotka+ovat+suorittaneet+varusmiespalveluksensa+ja+ovat+huolissaan+siitä+jäämmekö+ainoana+Venäjään+rajoittuvana+EU-maan+ilman+apua,+jos+joudumme+ulkopuolisen+uhkan+tai+hyökkäyksen+kohteeksi.+Olemme+suomalaisia,+jotka+ymmärtävät,+että+maailma+ja+tilanne+lähialueillamme+voi+muuttua+nopeastikin,+täysin+meistä+riippumattomista+syistä.Olemme+suomalaisia,+jotka+ovat+ymmätäneet+historiamme+opetuksen+olevan,+"ettei+saa+jäädä+yksin".+Ystävien+apu+ja+tuki+on+sovittava+ja+vastavuoroisesti+varmistettava+"hyvän+sään+aikan".+Olemme+suomalaisia,+jotka+käsittävät,+että+95%+EU-alueen+väestöstä+asuu+Naton+jäsenmaassa+ja+suomalaistenkin+tulisi+olla+mukana+Naton+jäsenten+toisilleen+tarjoamanturvallisuus-+ja+huollonavun+piirissä.Olemme+suomalaisia,+jotka+inhoavat+kieroa+suomettamista+ja+valheellista+propagandaa+jota+meille+syötetään+nykyisin+myös+"Pietarin+trollitehtaan"+suunnalta.

Äänestä

Stubbi , Niinistöt, Ahtisaari, Onhan noita Sotahulluja .

Äänestä

Gallupeissa ei ilmoiteta, onko ne tehty ennen vai jälkeen Trumpia. Trump laski Naton kannatusta kaikissa Euroopan maissa. Kukaan ei halua kuulua sen pölhön veljeskuntaan. Jopa Putin näyttää Trumpin rinnalla tolkun ihmiseltä.

Äänestä

Nato on paperitiikeri joka kaatuu käsiin.Patrioottiset voimat pyyhkäisee USAN kautta Eurooppaan ja asenteet muuttuu.Pakolaisaalto pysäytetään eurooppaan ensimmäisenä.Suomessakin joutuu rautoihin vielä moni tolvana!

Äänestä
  • Kovinpa tuntuvat Venäjällä pelkäävän paperitiikeriä.

    Äänestä

Natoa kannattaa tietenkin Merkelin Natsi-Saksa ja sen kumppanit.

Äänestä

Nato on vanhanaikainen jäänne menneestä.

Trump ei sitä enää maksa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paikannetaan kirjoitti:

Suomalaiset inhoavat Natoa. Kuka Natoa kannattaa, täällä niitä on mutta ketä he ovat? Virolaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu