VASEMMISTOLIITTO: Guggenheim kuppaa veronmaksajia

Guggehnheim-hanke on Vasemmistoliiton mielestä syvällä veronmaksajien taskussa.

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää Guggenheim-museon rakentamisesta keskiviikkona 30. marraskuuta. Vasemmistoliiton Silvia Modigin hylkäysesitystä kannattivat myös SDP:n ja perussuomalaisten edustajat. Vihreät jakautuivat asiassa.

Helsingin Vasemmisto kertoi äänestyksen jälkeen, että se kannattaa ja haluaa tukea suomalaista ja helsinkiläistä kulttuuria, ei ylikansallista bisneskulttuuria.

Guggenheim käy veronmaksajien taskulla, ja syvällä. Yksityisen rahan osuus hankkeessa on marginaalista.

Arhinmäen mukaan Helsinki laittaisi Guggenheimin rakentamiseen ja ylläpitoon noin 98 miljoonaa euroa ja valtio 26 miljoonaa 20 vuoden aikana. Lisäksi Helsinki tukisi hanketta epäsuorasti 112 miljoonalla.

Myös Helsingin Guggenheimin oletetut kävijämäärät ovat alkaneet näyttää erikoisilta, kun ne suhteuttaa esimerkiksi New Yorkin Guggenheimiin. Kun kävijä- ja tuotto-odotukset ovat täysin epärealistisella pohjalla, kuka maksaa todennäköiset tappiot?

No veronmaksajat tietenkin.

Entä kuka voittaa?

New Yorkissa toimiva Guggenheim-säätiö. Se tulee saamaan tavaramerkkimaksuja ja hallintokulukorvauksia kymmeniä miljoonia. Kävi museossa ketään tai ei.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3633234-valtuustoon-eteneva-guggenheim-nayttaa-yha-oudommalta-seitseman-kertaa-suositumpi-kuin-new-yorkin-museo
192394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 192

Vanhimmat

Vihreän liiton edustajille tarjottu kovasti lounaita, kalliita, kuulin.

Äänestä

Li voisi vedota RKP:hen asian kaatamiseksi. Vai meneekö asia jotenkin päinvastoin?

Äänestä

Kyselyn mukaan 36 valtuutettua vastustaa museohanketta. Vain 19 puoltaa sitä. 11 ei ole vielä varma omasta kannastaan. 10 ei ilmoittanut kantaansa. 7 ei vastanut kyselyyn. 2 ilmoitti olevansa poissa valtuuston istunnosta. Helsingin kaupunginvaltuustossa on yhteensä 85 jäsentä.

http://yle.fi/uutiset/3-9310113

Äänestä

Korruptiorahalla viedään läpi..

Äänestä

Luotan siihen että enemmistö Helsingin kaupunginvaltuutetuista ei ole ostettavissa.

Äänestä
  • Sipilä puolustaa Guggenheim-pipo päässään.

    Äänestä

Valtion ei pitäisi millään tavalla osallistua Guggenheimiin. Museorahoitusta siihen ei pidä antaa, koska kyseessä on oikeastaan museon varjolla ratsastava gallerianäyttely.

1Äänestä

Museoiden valtionapujen kokonaismäärä on sidottu tiettyyn määrää henkilövuosia. Guggenheimille myönnettävä laaja tuki vähentäisi varsinaisten museoiden osuutta.

Äänestä

Ei Helsingin korpeen kannata mitään eliitin korsua rakentaa. Valtuusto päättää ettei sitä rakenneta ja sillä siisti. Joka on kiinnostunut mokomasta koristeesta, niin menköön sinne katsomaan missä sellainen jo on.

1Äänestä

Myös+Helsingin+Guggenheimin+oletetut+kävijämäärät+ovat+alkaneet+näyttää+erikoisilta,+kun+ne+suhteuttaa+esimerkiksi+New+Yorkin+Guggenheimiin.+Kirjailija+Mike+Pohjola+vertaili+tiistaina+New+Yorkin+Guggenheimissa+vierailleen+vuonna+2013+ennätykselliset+1,2+miljoonaa+ihmistä.+Koko+kaupungissa+kävi+tuona+vuonna+54,3+miljoonaa+turistia,+joista+siis+2,2+%+kävi+museossa.Helsingissä+käy+vuosittain+3–3,5+miljoonaa+matkailijaa,+joista+550 000:n,+yli+15+%,+oletetaan+käyvän+Guggenheimissa.+”Helsingin+tynkä-Guggenheim+olisi+siis+kaupunkiin+tulevien+turistien+keskuudessa+seitsemän+kertaa+suositumpi+kuin+New+Yorkissa+oleva+jättimäinen+pää-Guggenheim”,+Pohjola+vertaa.Myös+Paavo+Arhinmäen+mielestä+550 000+maksavaa+asiakasta+vuodessa+20+vuoden+ajan+”on+lievästi+sanottuna+kunnianhimoinen”+tavoite.+Vastaavaan+eivät+kaikkien+aikojen+parhaimpanakaan+vuonna+ole+päässeet+Kansallisgallerian+kolme+museota+Ateneum,+Kiasma+ja+Sinebrychoff+edes+yhdessä+vaikka+lipunhinnat+ovat+selvästi+alemmat+ja+museokorttilaiset+lasketaan+myös+maksaviksi+asiakkaiksi.

1Äänestä

Enemmistö kantansa lausuneista kannattaa Vasemmistoliiton hylkäysesitystä. Mutta kuinka monta piiloguggenheimia on kaikki muutkin lupaukset pyörtäneissä persuissa?

"Kyselyn mukaan 36 valtuutettua vastustaa museohanketta. Vain 19 puoltaa sitä. 11 ei ole vielä varma omasta kannastaan. 10 ei ilmoittanut kantaansa. 7 ei vastanut kyselyyn. 2 ilmoitti olevansa poissa valtuuston istunnosta. Helsingin kaupunginvaltuustossa on yhteensä 85 jäsentä."

Äänestä

New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajana toiminut Leena-Maija Rossi on palannut takaisin Suomeen. Ensi töikseen hän ottaa Facebook-päivityksessään tiukasti kantaa taidemuseo Guggenheimin tuloon Helsinkiin.

– Olen vastikään palannut viiden vuoden jälkeen New Yorkista Helsinkiin ja suorastaan hämmentynyt kaupungin kulttuuritarjonnasta. Tämä ei todellakaan ole nuokkuva kaupunki, kaikkea muuta.

Helsingin museot toimivat kansainvälisesti ja gallerioissa on tarjolla kiinnostavaa taidetta jatkuvalla syötöllä. Sen sijaan Guggenheim-hanketta Rossi suomii kovalla kädellä.

– Pidän harmillisena sitä miten Guggenheimin asian ajajien perustelut on monella taholla nielaistu sellaisenaan. Ei Guggenheim ole mikään messias, joka pelastaisi nuokkuvan kaupungin ja toisi tänne kauan kaivatun kulttuurin.

- Guggenheimiin uppoaa valtavasti rahaa, jota voisi käyttää jo olemassaolevan kentän vahvistamiseen.

Guggenheim-laskelmat eivät Rossia vakuuta, eikä hän voi ymmärtää, miten taloutta paremmin tuntevat eivät niistä hälyty.

– Suomeksi sanottuna niissä on edelleen vahva vedätyksen maku. Lisäksi museon sisältösuunnitelma on lähestulkoon täysin hämärän peitossa. Kävijämäärät ja etenkin pääsylipputulot vaikuttavat todella yläkanttiin arvioiduilta. Tämän lisäksi Guggenheim on instituutiona ikävästi ryvettynyt toisaalla franchise-bisneksessään, eli Abu Dhabissa.

Guggenheimia New Yorkissa seitsemän vuotta seuranneena en myöskään ole nähnyt toiminnassa merkittäviä uusia avauksia, Rossi tukistaa.

https://taloforum.fi/viewtopic.php?f=21&t=1034&start=300

1Äänestä

Jörn Donner tuo kirjoituksessaan esille, kuinka Economist-lehden mukaan Bilbaon museon kopiointi kostautui Guadalajarassa Meksikossa, Rio de Janeirossa Brasiliassa, Salzburgissa Itävallassa ja Liettuan Vilnassa.

Guggenheimin nimen alla toimineita museoita on suljettu myös New Yorkissa, Las Vegasissa ja Berliinissä.

–Myös hankkeen rahoitussuunnitelmille sataa kirjailijalta kritiikkiä. Donner kirjoittaa, kuinka Helsingin kaupunki antaa ilmaiseksi ainakin 100 miljoonan euron arvoisen tontin ja maksaa vielä 80 miljoonaa euroa muita kustannuksia saadakseen museon rakennettua.

– Samaan aikaan hyödyn kerää täysin riskittömästi Guggenheimin säätiö New Yorkissa. Rahat vain kilisevät kassaan, hän kirjoittaa.

Hän myös pohtii, mahtoiko keväinen aurinko hämätä rkp:n ja kokoomuksen edustajia asiasta päätettäessä.

Donner päättää kirjoituksen sanoihin ”häpeällistä ja masentavaa”.

Äänestä
  • Donner joka on loikkinut henkilökohtaisten mielipiteiden ohjaamana poliittisista puolueista toiseen ja toteuttanut unelmiaan eri muodoissaan kulttuurin saralla, on tietysti oikeutettu julistamaan keltaisissa lehdissä mielipiteensä, mutta se ei vielä tarkoita hänen ymmärtävän asian oikeaa luonnetta. Toivottavasti tämä on hänen oikea mielipide eikä keltaisen lehdistön tuotosta?

    Tontti ei häviä Helsingistä mihinkään ja sen arvo on 100 mijoonaa vasta kun joku siihen sen verran on valmis panostamaan. Lähitulevaisuudessa tontin osalta ei ole mitään suunnitelmaa.

    Kaupungin INVESTOIMA 80 miljoonaa ei ole nettovaikutuksena 80 miljoonaa. Se käytetään rakentamiseen Helsinkiin ja se generoi verotuloja ja muuta toiminnallisuutta Helsinkiin ja Suomeen rakentamisen aikana.

    Investointi 80 miljoonaa tuottaa laskentakaudella (esimerkiksi 10 vuotta ja 8 miljoonaa korot) tuloja, joiden tukena on merkittävä taloudellinen ja henkinen sitoutuminen merkittävältä Suomalaiselta yritysryppäältä ja muilta tahoilta.
    On valitettavaa että me ikäloput olemme mielipiteillämme pilaamassa nuorten tulevaisuutta.

    Äänestä

  • käpyselanalla kirjoitti:

    Donner joka on loikkinut henkilökohtaisten mielipiteiden ohjaamana poliittisista puolueista toiseen ja toteuttanut unelmiaan eri muodoissaan kulttuurin saralla, on tietysti oikeutettu julistamaan keltaisissa lehdissä mielipiteensä, mutta se ei vielä tarkoita hänen ymmärtävän asian oikeaa luonnetta. Toivottavasti tämä on hänen oikea mielipide eikä keltaisen lehdistön tuotosta?

    Tontti ei häviä Helsingistä mihinkään ja sen arvo on 100 mijoonaa vasta kun joku siihen sen verran on valmis panostamaan. Lähitulevaisuudessa tontin osalta ei ole mitään suunnitelmaa.

    Kaupungin INVESTOIMA 80 miljoonaa ei ole nettovaikutuksena 80 miljoonaa. Se käytetään rakentamiseen Helsinkiin ja se generoi verotuloja ja muuta toiminnallisuutta Helsinkiin ja Suomeen rakentamisen aikana.

    Investointi 80 miljoonaa tuottaa laskentakaudella (esimerkiksi 10 vuotta ja 8 miljoonaa korot) tuloja, joiden tukena on merkittävä taloudellinen ja henkinen sitoutuminen merkittävältä Suomalaiselta yritysryppäältä ja muilta tahoilta.
    On valitettavaa että me ikäloput olemme mielipiteillämme pilaamassa nuorten tulevaisuutta.

    Guggenheim ei ole taidemuseo. Se on kiertävä näyttely. Se tuhoaa suomalaista taidepolitiikkaa ohjaamalla rahavirrat taiteen työntekijöiltä taiteen kauppaajille. Se tuhoaa suomalaista museolaitosta, jonka määrärahat ovat kiinteät, ryöväämällä osan niistä omalle kansainväliselle näyttelylleen. Voittajia ovat sijoittajat ulkomailla.

    1Äänestä

  • Siiri.1999 kirjoitti:

    Guggenheim ei ole taidemuseo. Se on kiertävä näyttely. Se tuhoaa suomalaista taidepolitiikkaa ohjaamalla rahavirrat taiteen työntekijöiltä taiteen kauppaajille. Se tuhoaa suomalaista museolaitosta, jonka määrärahat ovat kiinteät, ryöväämällä osan niistä omalle kansainväliselle näyttelylleen. Voittajia ovat sijoittajat ulkomailla.

    Muut Helsingin museoiden johtajat ovat eri mieltä kuin sinä Siiri. Heidän kanta on täysin erilainen. Guggenheim tukee muiden museoiden toimintaa. Olisi kummallista, jos kaikkien museoiden kehittyvä asiakas- ja tulovirta ei tekisi hyvää myös taiteen opiskelijoille ja taiteilijoille.

    Äänestä

  • "Jos hanke on niin kannattava kuin se puoltajat väittävät, he varmasti löytävä rahoituksen. Tämä ehto ei uudessa hieman parantuneessakaan esityksessä toteudu. / Toinen asia on sitten, että haluavatko helsinkiläiset tämän synkkäsävyisen linnakkeen kaupunkinsa symboliksi sen kaikkein arvokkaimmalle tontille? / Itse toin viime keväänä Kanava-lehdessä esille ajatuksen uuden modernin Suomen itsenäisyyden ajan museon rakentamisesta samalle paikalle. Vaikka ajatukseni tukena ei ole lobbauskoneistoa, yllätyin saamastani myönteisestä palautteesta sekä kansalaisilta että eräiltä asiantuntijatahoilta.

    http://villejalovaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226915-guggenheim-helsinkiin-kylla-vai-ei

    Äänestä

  • kopsasintuolta kirjoitti:

    "Jos hanke on niin kannattava kuin se puoltajat väittävät, he varmasti löytävä rahoituksen. Tämä ehto ei uudessa hieman parantuneessakaan esityksessä toteudu. / Toinen asia on sitten, että haluavatko helsinkiläiset tämän synkkäsävyisen linnakkeen kaupunkinsa symboliksi sen kaikkein arvokkaimmalle tontille? / Itse toin viime keväänä Kanava-lehdessä esille ajatuksen uuden modernin Suomen itsenäisyyden ajan museon rakentamisesta samalle paikalle. Vaikka ajatukseni tukena ei ole lobbauskoneistoa, yllätyin saamastani myönteisestä palautteesta sekä kansalaisilta että eräiltä asiantuntijatahoilta.

    http://villejalovaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226915-guggenheim-helsinkiin-kylla-vai-ei

    Vaihtoehdot eivät ole Guggenheim tai parkkipaikka. Siksi Guggenheimia ei voi perustella edes parkkipaikalla.

    Äänestä

  • Viisihenkisen RKP-ryhmän jäsenet kertoivat mielipidekirjoituksessa Hufvudstadsbladetissa TÄNÄÄN, että ryhmän valtuutetuista enemmistö vastustaa.

    Äänestä

  • Eivät onnistuneet lahjomaan Arhinmäkeä, vaikka niin olivat laskeneet.

    Äänestä

Guggenheimin taidegallerian päälobbari on pitkäaikainen kokoomuksen ministeriryhmän ykkösavustaja ja entisen kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen poliittinen erityisavustaja Jussi Kekkonen, jonka kanssa kokoomuslainen kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen työskenteli toimiessaan kokoomuslaisen ministeri Alexander Stubbin erityisavustajana.

Äänestä

  • Romppainen.Linnasta kirjoitti:

    Kokoomuslaiset:

    ”Löysää tuntuu olevan, saataiskohan mekin Guggenheim?”

    http://moro.aamulehti.fi/2016/11/27/kuplakisa-loysaa-tuntuu-olevan-saataiskohan-mekin-guggenheim/

    Museohanketta ajaa Guggenheim Helsingin tukisäätiö, jonka puheenjohtaja on pankkiiri Ari Lahti. Säätiön hallituksessa on muun muassa liike-elämän vaikuttajia ja taiteenkerääjiä. Yksityisen pääoman lahjoittajat ovat varakkaita taiteenystäviä ja yrityksiä.

    /

    Museohankkeessa monia epäilyttää museon puuhaväen toimintatavat. Ensimmäisessä vaiheessa Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok) katsottiin nielaissen Guggenheimin tarjouksen liian kritiikittömästi ja pyrkineen edistämään sitä kaupunginvaltuutettujen selän takana. Viime vaiheessa osaa päättäjistä ja kansalaisista närästää viestintäkonsulttien mukanaolo hankkeessa.

    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1480130890902

    Äänestä

  • Caruna.von.Guggenheim kirjoitti:

    Museohanketta ajaa Guggenheim Helsingin tukisäätiö, jonka puheenjohtaja on pankkiiri Ari Lahti. Säätiön hallituksessa on muun muassa liike-elämän vaikuttajia ja taiteenkerääjiä. Yksityisen pääoman lahjoittajat ovat varakkaita taiteenystäviä ja yrityksiä.

    /

    Museohankkeessa monia epäilyttää museon puuhaväen toimintatavat. Ensimmäisessä vaiheessa Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok) katsottiin nielaissen Guggenheimin tarjouksen liian kritiikittömästi ja pyrkineen edistämään sitä kaupunginvaltuutettujen selän takana. Viime vaiheessa osaa päättäjistä ja kansalaisista närästää viestintäkonsulttien mukanaolo hankkeessa.

    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1480130890902

    Guggenheimin kaatuneen hankkeet:

    http://yle.fi/uutiset/3-9315530

    Äänestä



Helsingin Vasemmisto: ”Guggenheim-diilissä voitot kerää New York”

Helsingin Vasemmiston piirikokous ei kannata kaupunginvaltuustolle esitettyä Guggenheim-diiliä. Guggenheimin rahoitus ei ole piirikokouksen mukaan tasapainossa.

Yksityisen rahan osuus Guggenheim-museon rakentamisesta on edelleen vain pieni osa kustannuksista, helsinkiläiset veronmaksajat maksavat leijonan osan rakentamiskustannuksista, noin 80 miljoonaa. Myös valtion halutaan tukevan epäsuorasti rakentamista sillä, että rakennushankkeen vähintään 31 miljoonan arvonlisäverot palautetaan.

Helsingin kaupunki osallistuu suoraan noin miljoonalla vuosittain ja vielä mittavammin epäsuorasti museon toimintamenojen rahoittamiseen. Myös valtion halutaan osallistuvan Guggenheim-museon rahoittamiseen 1,3 miljoonalla vuodessa. Lisäksi Guggenheim-museon käyttötalous on laskettu ylioptimististen lipputulojen varaan. Jos vähintäänkin kunnianhimoiset kävijäodotukset eivät täyty, kasvaa veronmaksajien lasku entisestään.

Guggenheim-diili on paketoitu aikaisempaa kauniimpiin kääreisiin, mutta edelleenkään se ei täytä lähellekään monien puolueiden asettamaa ehtoa. Guggenheimiä ei rahoiteta pääasiassa yksityisin varoin vaan hanke on syvällä veronmaksajien taskulla.

Guggenheim-diilissä maksajien asemassa ovat helsinkiläiset ja suomalaiset veronmaksajat, mutta yksi varma voittaja siinä on myös. Jos Guggenheim-museo toteutuu Helsinkiin, käärii New Yorkissa toimiva Guggenheim-säätiö kymmenien miljoonien tulot, riippumatta miten Helsingin museo pärjää.

Helsingin Vasemmiston mielestä kaupungin taide- ja kulttuurielämään pitää ja kannattaa panostaa. Ketjumuseon sivutoimipisteen sijaan Helsingin on syytä panostaa entistä enemmän uuteen, kiinnostavaan ja yllättävään taiteeseen ja kulttuuriin. Helsingin Vasemmisto esittää, että kaupunki tekee suuren taloudellisen panostuksen taide- ja kulttuurielämän kehittämiseen, kun Guggenheim-museosta on luovuttu.

Kun turisteja halutaan houkutella Helsinkiin, he tulevat kokemaan jotain uutta ja ainutlaatuista. Kansainvälisen museoketjun sivutoimipiste, jossa esitellään jo muualla nähtyjä kiertäviä näyttelyitä, ei ole tällainen vetovoimatekijä.

Äänestä

Riossa sovittiin Guggenheimin gallerian perustamisesta, mutta hanke kaatui oikeuslaitoksessa, koska Rion pormestari oli ylittänyt valtuutensa sopiessaan Guggenheimista.

Äänestä

Paljastui viime hetkessä:

Säätiöiden Guggenheimille lupaama tukipotti onkin laina eikä lahjoitus!

Guggenheim Helsingin tukisäätiö ottaa lainaa Erkon ja Herlinin säätiöiltä yhteensä 15 miljoonaa euroa!

Lue lisää:

http://yle.fi/uutiset/3-9322767

Äänestä
  • Siinä meni se ainoakin "yritysten tuki". Eli 15 miljoonaa lisää lainaa jonka veronmaksaja takaa. Voi siunatun siunattu tätäkin touhua!

    Äänestä

Guggenheim. Kun 2-2x0=500 000, ja jos ei oo sun mielestä, sä voisit kommunisti olla hiljaa ja jättää nää raha-asiat aikuisille, jotka tietää, mistä puhuu.

Guggenheim. Kun Suomessa halutaan tulevaisuuteen palaamalla USA:n 50-luvulle.

Guggenheim. Kun Suomeen palasi käsite ”vassari” kertomaan niiden maailmasta, jotka käyttävät sanaa ”vassari”.

Guggenheim. Se kun meillä historiamme kautta on tämä halu mennä makaamaan alastomana, rahatukko suussa maahan, jotta aito länsimaalainen koskisi meitä edes ottaessaan sen rahatukon itselleen.

Vielä kerran Guggesta: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004886119.html

Äänestä

Kotimaa 29.11.2016 23:15 (Päivitetty: 29.11. 23:05)

Suomalaiset työntekijäkeskusjärjestön johtajat ovat lähestyneet helsinkiläisiä valtuutettuja yhteisellä kirjeellä keskiviikon Guggenheim-äänestyksen alla. Kirjeen, joka on lähetetty valtuutetuille tiistaina alkuillasta, ovat allekirjoittaneet SAK:n Jarkko Eloranta, STTK:n Antti Palola ja Akavan Sture Fjäder.

Puheenjohtajat kertovat kirjeessä haluavansa tuoda päättäjien tietoon heidän tiedossaan olevia huolestuttavia uutisia Guggenheimin Abu Dhabin projektista.

”Alueen ammatillisen keskusjärjestön Gulf Labor Coalitionin mukaan Guggenheimin säätiö on kieltäytynyt neuvottelemasta kohtuullisista työehdoista ulkomaisille rakennustyöntekijöille. Se on ilmeisesti myös yksi syy Abu Dhabin rakennusprojektin pitkittymiselle”, järjestöjohtajien kirjeessä sanotaan.

Tekstissä muistutetaan, että myös suomalaiset ammattiliitot ovat joutuneet puuttumaan ulkomaisten työntekijöiden huonoon kohteluun muun muassa Olkiluodon ydinvoimatyömaalla.

Äänestä
  • Guggenheimi kähmii näköjään joka puolla maailmaa.

    Äänestä

  • Päätös tänään kello 18 alkavassa Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Vihreitä ja persuja nähty pukumiesten kalliilla lounailla viime päivät.

    Äänestä

  • ROIHUVUORI kirjoitti:

    Päätös tänään kello 18 alkavassa Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Vihreitä ja persuja nähty pukumiesten kalliilla lounailla viime päivät.

    Mielenkiintoista. Katsotaan kuinka Vasemmistoliiton aloiteelle Guggenheimin hykäämisestä käy!

    Äänestä

"Jos haluaa vaikkapa rakentaa museon suomalaisen yhteiskunnan rahoilla, tarvitaan hyvät suhteet poliitikkoihin. Jos suhteita ei valmiiksi ole, kuten esimerkiksi saattaa olla tilanteessa, jossa amerikkalainen säätiö haluaa perustaa museon Helsinkiin, suhteita voi edistää rahalla. Tämä tapahtuu viestintätoimistojen avulla.

Miltton Networks on viestintäkonserni Miltton Groupin vaikuttajaviestintään erikoistunut tytäryhtiö, jonka piirissä toimii entisiä avainministerien erityisasiantuntijoita. He tuntevat suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekoprosessit ja keskeiset henkilöt. Juuri he tuntevat käytännössä koko sen suhdeverkoston ja institutionaaliset rakenteet, joihin johtavien poliitikkojen ja virkamiesten valta perustuu.

Toukokuussa 2013 Miltton Networksin emoyhtiö Miltton Group solmi yhteistyösopimuksen amerikkalaisen Solomon R. Guggenheim -säätiön kanssa. Viestintäyhteistyön ilmoitettiin koskevan varainhankintaa sekä vaikuttaja- ja mediaviestintää.

Vaikuttajaviestinnällä tarkoitetaan sitä, että Miltton Networksin asiakkaan näkemyksiä tuodaan vaikuttajien saataville, jotta näin voitaisiin vaikuttaa heidän tekemiinsä päätöksiin. Millä tavoin tarkalleen tämä Miltton Networksin tapauksessa tapahtuu, sitä emme tiedä.

Ainahan voi kysyä. Soitin torstaina 24.11.2016 Miltton Groupin mediasuhteista vastaavalle osakkaalle Jukka-Pekka Myllykselle ja pyysin saada haastatella yhtiön toimitusjohtaja Jussi Kekkosta, yhtiön osakkaita Ville Kopraa ja Anne-Mari Vimparia tai Guggenheim-hanketta käytännössä hoitavaa Sanna-Mari Jänttiä. Myllys soitti takaisin selvitettyään asiaa muutamia tunteja, ja kertoi, että heidän asiakkaansa kanta on, että Miltton Networks ei kerro tarkempia tietoja heidän yhteistyöstään.

- Ja asiakas on Solomon R. Guggenheim -säätiö New Yorkista?
- Näin on, vahvisti Myllys.

Tämän jälkeen kysyin, olisiko kuitenkin mahdollista haastatella Miltton Networksin edustajia vaikuttajaviestinnästä yleisellä tasolla. Myllys palasi asiaan lauantaina, ja kertoi ettei ketään ollut nyt saatavissa ehdottamallani aikataululla. Sinänsä se ei ole ihme, sillä eletään viimeisiä päiviä ennen Helsingin kaupunginvaltuuston kokousta 30.11.2016, jossa on tarkoitus päättää Guggenheimin museohankkeesta."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/30/miten-suomalaisiin-poliitikkoihin-ja-virkamiehiin-vaikutettu-guggenheim-asiassa

Äänestä

Meillä on vielä toistaiseksi pääministerin mielivallasta vapaa yleisradio. Seuraa täältä kuinka keskustaliberaalit ja kokoomus ajavat Guggenheimia veronmaksajien rahoilla:

http://yle.fi/uutiset/3-9325049

Äänestä

Ensin piti apulaiskaupunginjohtaja Viljanen pitkän ja fraaseja täynnä olleen mainospuheen turismin näkökulmasta.

Ensimmäisen valtuutettupuheenvuoron aloitti juuri Vasemmistoliitosta Paavo Arhinmäki, joka löi faktat pöytään. Helsingin kaupungin osuus varmuudella on ainakin 98 miljoonaa. Helsinkiläiset veronmaksajat maksavat loput, kun aika koittaa.

http://yle.fi/uutiset/3-9326191

Äänestä

Arhinmäki toi hyvin esiin, miksi Guggenheimia ei voi pätevästi perustella kuin liikemiesten näkökulmasta. Taidemuseo se ei edes olisi.

Äänestä

Kokoomuksen sote-huijauksessa "kunnostautunut" Lasse Männistö esitti neljättä esitystä! Arvelee kai ettei tämä kolmas menisi läpi. Kovaa on painostus rahoittajiltaan!

Äänestä

Männistö esitys rikkoo alkeellisimpiakin demokratian pelisääntöjä.

Tämän tuoneet esille vastauspuheenvuoroissaan ensin Pajamäki (sdp), sen jälkeen Vasemmistosta Puhakka, Saarnio ja Arhinmäki.

Äänestä

Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. Männistön uudessa hatusta vedetyssä esityksessä halutaan muuttaa annettua esitystä ja antaa päätösvalta neuvottelijoille.

Tämä on jo on niin röyhkeätä peliä, ettei sellaista ole nähty vuosikymmeniin kertaakaan Helsingin kunnanvaltuustossa, todistaneet jo viisi valtuutettua vastauksissaan.

Salassa valmistellulla ehdotuksellaan Männistö yrittää sotkea tilanteen ja hämmentää valtuutettuja. Samalla hän myöntää häviönsä ja että Guggnheim on menossa hautaan.

Äänestä

Valtuutettu Arajärvi (sdp) Männistön vedätysyrityksestä:

"Hyvän hallinnon vastaista. Sangen ala-arvoinen yritys."

Äänestä

Pajamäki:

Esittelijävastuuta ei voi hallinnollisesti kiertää. Männistön esitys puhallettava poikki. Kysymys on juridinen.

Äänestä

Tumppi Varonen: Valmiiksi naurettu vitsi. En kannata.

Äänestä

Arhinmäki:

Virkavastuulla toimiva apulaiskaupunginjohtaja Viljanen ylittää valtuutensa ja toimii väärin pitäessään Männistön esitystä ok:na.

Äänestä

Valtuusto ei ole saanut nähdä esitystä kertaakaan. Viljanen on ainoa, jolle se on näytetty. Hän ei ole informoinut valtuutettuja lainkaan.

Äänestä

Juha Sipilän kepulainen luottomies Timo Laaninen pahoittelee, että omat kannattajat ovat jakautuneet tässä kysymyksessä, mutta hän kannattaa Guggenheimia. Yleisö nauraa siinä vaiheessa kun Laaninen höpisee muistelmiaan vuosikymmenten takaa.

Äänestä

Taitelilijavaltuutettu Vuorio:

Guggenheimissa siirrettäisiin suuri osa suomalaista taidepolitiikkaa suljetulle säätiölle ja sijoittajamiljardööreille. En kannata.

Äänestä

Viikko sitten kantansa vaihtanut ja Guggenheimin kannattajaksi siirtynyt Oskala vihreistä antaa virheellistä tietoa taidemäärärahoista. Seuraava puhuja huomauttaa tästä ja kehottaa Oskalaa ottamaan asioista selvää ja kannattaa hylkäysesitystä.

Äänestä

Eläkeikäinen porvarikana pahoittelee kuinka ruma Eteläsatama on teollisten työpaikkojen jäljiltä ja arvelee että tämähän olisi hyvä bisneskin.

Äänestä

Demari Maija Anttilan (edellä) puolustavaa puheenvuoroa syytetään vihreiden kahdessa puheenvuorossa vastakkainasettelun lietsomisesta ja suomalaisen kulttuurin pilkkaamisesta.

Äänestä

Jalovaara (sdp): "Heikko kansallinen itsetunto ei ole syy kannattaa huonoa esitystä."

Äänestä

Vihreitten Oskala pitää puheen, jonka hän aloittaa "Herran jestas sentään". Jos vihreissä on tällaisia enemmänkin, niin punavihreään yhteistyöhön ei edellytyksiä?

Äänestä

"Uusi taidemuoto on keksitty: Lassen Männistö ja Kokoomuksen poliittinen teatteri".

Äänestä

"Yksityinen raha on sulanut hankkeen ympäriltä ja siirtänyt vastuuta entistä enemmän veronmaksajien suuntaan. Hankkeessa on tieten tahtoen pidetty asioita piilossa. Viimeksi yksityinen rahoituskin osoittautui veronmaksajien takaamaksi lainaksi."

Äänestä

Puhakka (vas): Hanke on hylättävä. Rahoitus huteralla pohjalla. Kävijämääräarvio epärealistinen. Tulorakenne kaatuu veronmaksajille.

Guggenheim-projekti on lobbauksen mestari. Se on pääosin laillista puuhaa, mutta mielenkiintoista miten vakavasti sitä on isolla rahalla ajettu.

Äänestä

Relander vihreistä yrittää vitsailla ettei hän ole saanut korruptiorahaa. Ääni sortuu vinkumiseksi ja pälyilee ympärilleen.

Äänestä

Puhakalta tiukka kuitti Relanderille. Tämä katselee nolona kenkiinsä.

Äänestä

Vihreiden Oskala vinkuu niin epäuskottavalla ja ahdistuneella äänellä, ettei usko itsekään asiaansa.

Äänestä

Oskalalle nauretaan, kun hänen mielestään Guggenheim ei ole epäonnistunut, vaikkei siellä kävisi ketään. Veronika Honkasalon välihuuto Oskalalle: Sano vielä kerran "fantastinen".

Äänestä

Oskalalta kysytään, millä takaat ettei Guggenheim ole pois kulttuuriäärärahoista.

Äänestä

Demareista esitetään Oskalalle, että tällä on taas väärää tietoa. Bilbaon Guggenheimin kaikki määrärahat poissa muista taidemäärärahoista.

Äänestä

Demareiden helmikana Maija Anttila tukee Oskalaa "imagisyistä". Kaksi pikkuporvaria sievistelee toisilleen.

Äänestä

Kommunisti Hakanen: Tässä on kysymys siitä, onko taide bisnestä ja onko kaupungin tehtävä tukea yksityistä bisnestä. Samalla kysymys siitä, määrääkö politiikkaamme lobbarit ja Helsingin Sanomien omistajat.

Äänestä

Sopimusesitys takaa Solomon Guggenheim säätiölle 240 miljoonan tuotot.

Äänestä

Kolmas kerta ei, riittää. Neljättä kierrosta ei tarvita.

Äänestä

Odotettua suuremmat kustannukset lankeavat veronmaksajien maksettavaksi. Jos joku näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti ei ole totta.

Äänestä
  • Vihreitä takinkääntäjiä lappaa puhujapönttöön. Vihreitten kolmesta kaupunginhallituksen jäsenestä kaksi on viime viikolla kääntänyt kelkkansa. Uuskäännynnäinen S.Vesikansa puhuu kauniisti sanoen "identiteettipolitiikkaa".

    Äänestä

Kokoomuksen Laura Rissasen mielestä Kokoomuksen Lasse Männistön uusi vedätysyritys on "hieno juttu". Muut kuin kokoomuslaiset eivät ole sitä kehuneetkaan. Rissanen antaa ymmärtää "kuolaavansa Guggenheimin perään".

Äänestä

Kokoomuksen Rissanen kehuu vihreitten Oskalan puheenvuoroa "fantastiseksi".

Äänestä

Nyrkkeilyn raskaan sarjan ammattilainen Jukka Järvinen (sdp) seisoo demareihin kohdistuneen painostuksen alla ryhdikkäästi täyden ajan ja sanoo Guggenheimille EI.

Järvinen kysyy:

"Mikä on eettisesti oikein? Mitä tunnemme sydämessämme? Mitä kadun Arska ajattelee kun rahaa laitetaan rikkaille amerikkalaisille?"

Äänestä

Kokoomuksen Niiranen ihailee omien sanojensa mukaan "amerikkalaista kulttuuria".

Äänestä

Jukka Järvinen: Kävijämääräarvio on ylimitoitettu. Edellyttäisi tuhansia kävijöitä päivässä.

Äänestä

Helmikana takarivistä: Arkkitehtonisten ja design-opiskelijoiden kannalta kiinnostava "kokeilukenttä".

Äänestä

Thomas Wallgren, demareiden vasemmistosiivestä: Haavoittuneessa asemassa olevien ihmisten asemaa ja taidetta pitää tukea. Esimerkiksi asunnottomien ihmisten.

Wallgren välittää kv. rakennustyöläisten järjestön Bulding- and Woodworkers Internationalin vetoomuksen Guggenheim-hankkeen hylkäämiseksi. Guggenheim-säätiö kieltäytyy yhteistyöstä ammattijärjestöjen kanssa eikä kunnioita työehtoja.

Äänestä

Wallgren: Kunnioitettava ihmisoikeuksia eikä tehtävä yhteistyötä vastuuttoman maahanmuuton ja työehtojen polkemisen edistämiseen tähtäävän säätiön kanssa.

Äänestä

Helmikana valkeissa: Kannatan taidetta ja investointeja. Männistön ehdotus erinomainen. (Minkä jätti sanomatta: Olemme häviämässä äänestyken, siksi meidän pakko saada Guggenheimin kannattajina uusi neljä äänestyskierros.)

Äänestä

Arhinmäki: Kannattava hanke suurille yksityiomisteisille yhtiöille. Ei veronmaksajille.

Äänestä

Hakanen: Kaikki tämä salailu, kohtuuton lobbaus ja toimintamallit levittäneet kielteistä kuvaa Helsingin kaupungin taidehallinnosta.

Äänestä

Apulaiskaupunginjohtaja Viljasta syytetään uuden rinnakkaisesityksen edistämisestä. Viljanen naureskelee, unohtaa mitä kysyttiinkään, sitten sanoo "ehdottomasti ei". Esiintyminen muistuttaa erehdyttävästi Juha Sipilän tiedotustilaisuuksia Terrafamesta.

Äänestä

Turisminedistämispuheenvuoroja 3 peräkkäin. Kokoomuslaisia ja vihreitä ämmiä. Kokoomuksen ja vihreiden pukumiehet pitivät puheensa edellä tunti sitten.

Äänestä

Hursti, eronnut perussuomalaisista: Esitys hylättävä. Nojaa vasemmistoliiton tavoin yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja taloudellisiin perusteisiin.

Äänestä

Arhinmäki: Lukujen vertailu kansainvälisesti osoittaa, että lipputukojen odotukset ovat "vähintäänkin ylioptimistisia."

Äänestä

Pajamäki (sdp): Tämä on farssi. Kaikki tässä on hoidettu huonosti. 2 päivää ennen kokoustamme saadaan tietää, että yksityinen tuki olikin laina. Taidepolitiikka on täysin säätiön hallussa. Lasse Männistön esitys on katastrofaalista asioidenhoitoa. Budjetti ei perustu mihinkään dataan. Sopimus on kestämätön, kaupunki vastaa kaikesta jos talous pettää. Surkeinta on että oma kansallinen vahvuus luovutetaan ulkomaiselle rahalle. Engelin maisemaan ei sovi yksityisen brändin sivupiste. Tää hanke rikkois kaupungin huolella vaditun logiikan ja tasa-arvon maksetulla massiivisella vaikutusviestinnällä.

Puhe saa illan suurimmat aplodit.

Äänestä

Pajamäen puoluetoveri Maija Anttila puhuu kliseitä ja kannattaa hanketta. Sdp:n sisäinen jako on valtava tässäkin kysymyksessä. Tai Anttila joutaisi eläkkeelle.

Äänestä

Vihreä takinkääntäjä Oskala puolustelee viestintätoimisto Milttonia.

Äänestä

Hakanen: En pitkän urani aikana muista yhtään hanketta joka olisi tuotu valtuustoon näin kehnosti perustellun hankkeen. Tämä johtuu isoista pojista joilla on paljon rahaa. Kauoungin virkamiesjohdossa on jokin lojaalisuustekijä Erkolle, Ollilalle ym. ja silloin normaali asiainhoito unohdetaan.

Hakanen korjaa lisäksi Maija Anttilan virheellisiä väitteitä Engelin arkkitehtuurista.

Äänestä

Tuomas Rantanen, vihreitten vasemmistosiivestä: Ei sopimuksia voida tehdä näin huonoin ehdoin. Jatkuvasti löytyy uusia asioita jotka eivät ole olleet esillä. Esimerkiksi tuen muuttuminen lainoiksi.

Äänestä

Vihreä kehuu kuinka ei olisi riski vaikkei kukaan kävisikään kun rakennus on niin hieno.

Äänestä

Kokoomuksen punatukkainen vanha rouva Asko-Seljavaara ei kannata Guggenheim-hanketta ilman yksityistä rahoitusta. Kertoo käyneensä New Yorkin Guggenheimissa ja ihailleensa hanketta. Hylkää Helsingin hankkeen taloudellisesti epäedullisena Helsingille. "Totta hemmetissä se on muista investoinneista pois."

Äänestä

Äijää esittävä Hakola Kokoomuksesta: Valittaa verenpaineensa nousevan. Pitkä puhe velloo aiheesta toiseen. Lopuksi sanoo kannattavansa esitystä. Turismisyistä tietysti.

Äänestä

Saarnio, Vasemmistoliiton vanhin edustaja: Kiittää Pajamäen puheenvuoroa. Ihmettelee neljän vuosikymmenen valtuustokokemuksella, miksi Lasse Männistön uusi esitys voitiin ottaa käsittelyyn. Pitää menettelytapaa ennenkuulumattomana.

Äänestä

Demareista joku entinen taideopiskelija huiviin kääriytyneenä: "Paljon poisitiivista tapahtuu." Puhe on ulkoaopetellun tuntuinen eikä käsittele Guggenheimia lainkaan.

Äänestä

Tumppi Varonen, demarit (ex-Problems): "Guggenheim tuo yhtä paljon näkyvyyttä kuin joku fucking McDonalds. Mihin me tarvitaan tämmöstä älytöntä kolossia, sitä mä ihmettelen, kamoon."

Äänestä

"Avoimuus ja läpinäkyvyys minulle tärkeintä. Keskustelu saanut koko ajan uusia hämmentäviä käänteitä, viimeksi juuri tänään."

Äänestä

Terhi Koulumies, kokoomus, puhuu hennolla ja ahdistuneella äänellä. Kertoo yksityiselämästään, kuinka on etninen taideopiskelija. Kertoo kokeneensa hyvin vaikeaksi olla painostuksen kohteena omassa ryhmässään ja mediassa.

Vastustaa hanketta.

Äänestä

Bongattu ensimmäinen pitkää kaulahuivia käyttävä ihminen, joka vastustaa hanketta.

Äänestä

Ed. puhuja: "Päädyn sanomaan ei."

Äänestä

Tuomas Rantanen:

Menettelytapa missä valtuuto ottaa uuden vastatarjouksen käsiteltäväkseen on kestämätön. Tämä on pelikortti mutta ei ässä vaan ruutunelonen, joka hihasta putkahtaa. Hanketta on ajettu vehkeillen ja katteettomasti.

Guggenheim ei toisi meille mitään merkittävää lisää hntaansa nähden. Meillä on jo saman tyylilajin ja aikakauden teoksia. Olen itse käynyt Guggenheimissa ja kävisin varmaan Helsingissäkin. Mutta se ei ole meille kannattava. Vastustan hanketta.

Ajatus siitä että tarvitsemme tursimin vuoksi Guggenheimin on virheellinen. Omaperäisyytemme vetää eikä kansainvälinen riskialtis brändi, joka ei ole parhaassa maineessaan kulttuurikentällä eikä muutenkaan.

Valtuutetuille esitetyt havainnekuvat ovat puutteelliset.

En halua ottaa tällaista riskiä. Se ei ole kaupunkilaisten etu.

Äänestä

Relander Vihreistä puolustaa viestintätoimisto Milttonia. Jatkaa puolustelemalla Guggenheim-säätiötä yleishyödyllisenä. Kiittää kollegoita. Valittaa että internetissä on ilkeitä puheita Guggenheimin kannattajista. Kehuu käyneensä Roomassa mainostamassa Guggenheimia. (Ei kerro matkan maksajatahoa.)

Äänestä

Wallgren: Olen feministi ja moni arkinen asia on hyvä. Relander edellä kehuu viestintätoimitojen käytön olevan nykyisin arkea. Jos näin TODELLA on, meidän on oltava hyvin tarkkoja sen suhteen ettei tämä johda väärinkäytöksiin. Vastustan esitystä.

Äänestä

Demareista kaksi muuta puheenvuoroa, joissa kiistetään Relanderin puheenvuorossaan esittämien näkökulmien pätevyys. Aki Kaurismäeltä välitetään terveiset: Sanokaa ei Guggenheimille.

Äänestä

Raatikainen (pers): Puhuu Pahkasika-lehdestä, Isiksen päämajasta ja 1950-luvusta ja vastustaa Guggenheimia. Kertoo että modernin taiteen ystävä en ole ja ne on kurkkupurkkeja. Puheenvuoro on tyylilajiltaan kuin laitakaupungin huumekauppiailla.

Äänestä

Raatikainen on ilmeisesti eduskunnan toiseksi lihavin kansanedustaja Soinin jälkeen.

Äänestä

Vanhempi arvokkaasti esiintymisensä aloittava valtuutettu ruskeanpunaisessa jakkupuvussa: Täysin en voi tätä esitystä vielä kannattaa, tässä muodossa. Rahaa tarvitaan asunnottomille ym. heikossa asemassa oleville.

Jättää vaikutelman kauppa-alalla toimineesta ja paljon neuvotteluita käyneestä ihmisestä, joka jaksaa venyttää neuvotteluja kiristää parempaa tarjousta. Loppupuheenvuoro käsittelee vaaleanpunaista sisustusta, valkoista helmeä ym.

Äänestä

Lasse Männistö vastaa edelliselle puhujalle (myös kok.), kiinnittäen erityistä huomiota "pintamateriaaleihin" ja "lopulliseen arkkitehtoniseen muotoon".

Äänestä

Vuorjoki (vas): "En kannata taloudellisista syistä."

Äänestä

Relander vihreistä vinkuu pikkulapsen äänellä. Ei kestä kuunnella sori.

Äänestä

Hakanen: Arvioi Relanderin turismipuheen kannattamattomaksi investoinniksi. Sama panos laitettuna useisiin muihin hankkeisiin loisivat yhtä paljon työtä, turismia ja verotuloja, mutta näitä arvioita ei ole haluttu tehdä.

Äänestä

Huonoryhtinen edustaja selaa kalenteriaan pää painuksissa ja puhuu nin hiljaa ettei pirukaan ota selvää. Pitää Männistön esitystä uudelleenkäsittelystä hyvänä, koska nyt ei tarvitse päättää, vaan voidaan lykätä päätöstä. Muistelee lapsuuttaan 6-vuotiaana. Enson pääkonttori on kuulemma kaunis ja Guggenheim on rumanvärinen ym. ym.

Äänestä

Hipinreuhake Kivekäs (vihreiden ryhmänjohtaja) kertoo, ettei vihreillä ole yhteistä kantaa. Hihittää välillä. Tuntuu olevan pallo hukassa ja auktoriteetti varsinkin. Vastustaa esitystä. Jättää kyllä vaikutelman ettei ole sovelias ryhmänjohtajaksi, mutta varmaa joku siitä saisi kiltin miehen. Siteeraa tuoretta Finlandia-voittaja Viikilää.

Kritisoi Lasse Männistön uutta esitystä menettelytapasyistä. Päättää: EN kannata.

Äänestä

Maija Anttila vinoilee Kivekkäälle. Olisi nyt kiusaamatta poikaa.

Äänestä

Pukumies vinoilee Kivekkäälle.

Äänestä

Modig (vas) römeällä bassolla: Kokoomuksen Rauhamäki, miksette tuoneet esitystänne aiemmin esille. Tämä ei edusta hyviä tapoja.

Äänestä

Pajamäki: Tämän farsson jälkeen toivon ettei Kokoomus enää edusta toimintatapaa missä kaiken sopimuslogiikan vastaisesti rikotaan sopimusehtoja. Helsinki on nimenomaan kuuluisa siitä, että näin meillä ei toimita.

Äänestä

Kivekäs ottaa vetoapua Pajamäeltä ja uskaltautuu itsekin puolustamaan itseään ja kritisoimaan Kokoomuksen menettelytapoja.

Äänestä

Arhinmäki: Kokoomuksen menettelytapa on kestämätön. Esitykset pitää käsitellä kaupunginhallituksessa eikä tuoda muiden ryhmien tietämättä valtuustoon.

Äänestä

Muttilainen, vasemmistoliitosta esittää katupoikaa ja kritisoi esitystä yleispiirteittäin.

Äänestä

Tuomas Rantanen: Kokoomuksen uusi esitys johdonmukainen sille menettelytavalle mitä hankkeessa on ollut ongelmallista alusta saakka.

Äänestä

Wallgren: Kehottaa kokoomusta miettimään kuinka luontevaa on tehdä tällaista esitystä *vasta*ehdotuksena. Vetoan Männistöön että vetää esityksensä pois ja tuo sen uudelleen esiin *palautus*ehdotuksena.

Äänestä

Gunvor Brettschneider, 83-v, rkp: Rakennus ei ole mitenkään erityinen. On vaikea uskoa että se vetäisi puoli miljoonaa katsojaa vuodessa. Säätiön hankkeet eivät ole ottaneet menestyäkseen: Mexico City, Las Vegas, Salzburg, Wien ja Vilna kariutuneet. Ei sovi esitettyyn paikkaan. Perustamiskustannuksia ei selkeästi esitetty.

Kannatan uusia taide- ja designmuseoita. Tätä en voi katsoa voivani kannattaa.

Äänestä

Kaarin Taipale, onko tämä Eero Heinäluoman varaedustaja? (Heinäluoma kannattaa Guggenheimia.) Taipale on entinen rakennusvalvontaviraston päällikkö.

Hyvin jäsennelty ja selkeä puheenvuoro arkkitehtonisesta ja kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Pitää hankkeena joka ei tee kunniaa asiaan vaikuttaneille, "huippuna tämän kokouksen uusi vastaesitys". Vastustaa hanketta.

Äänestä

Vihreitten Relander vinkuu taas. "Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa!"

Äänestä

K.Taipaleen puheenvuoroa kiitetään.

Äänestä

Pertti Arajärvi, joka on vanhemmiten alkanut äänenkäytöltään matkia Sauli Niinistöä, ja ulkonäöltään muistuttaa tätä 60-70-luvun vaihteen albinoa rockstaraa, mikä sen nimi nyt oli, esittää että on alkanut vanhemmiten vastustaa Guggenheimia.

Investointina ei ylivoimainen tai mahdoton. Sen sijaan käyttökustannukset asia erikseen. Niiden rahoitus vähintään epsäelvää. Joka vuosi käytettäisiin Guggenheimiin niin paljon, että Nobel-palkintokin tulisi halvemmaksi jakaa. Piilotettuja kustannuksia, kuten tontin vuokran perimättä jättäminen ym. välilliset kustannukset. Saamaton tulo on sama kuin maksettu meno.

Tämäntyyppinen esitys jonka Männistö teki johtaa siihen, että kaupunki itseasiassa luovuttaa päätösvallan muille.

"Menikö puheenvuoroin sekunnin yli pitkäksi?" Puheenjohtaja nauraa.

Äänestä

"Männistön esitys on järjetön. Luotetaan hyt herranen aika. Meillä pitää olla itsetuntoo.

Ei millään pahalla mutta sopimuspaperi on sovelias lähinnä vessapaperiksi ison hädän yllättäessä."

Äänestä

Nina Huru siteerasi lopuksi soinia, tekee niin aina.

Nyt joku joka esiteltiin Hautalaksi. Varavaltuutettu, mutta kenen?

Äänestä

Kaikki aloitteet pöydälle tammikuuhun asti.

Äänestä

Joku pukumies vittuilee vasemmistolaisille.

Äänestä

Arhinmäki: Onhan se hyvä että täälläkin on joku joka vie keskustelun navan alle, olihan täällä ihan liian monta sivustynyttä puheenvuoroa. Mulkaisee oikealle ed. puhujaan.

Äänestä

Esiintymiskoulutuksen käynyt maripaitamies (kok.) pitää Lasse Männistön esitystä hyvänä ja kertoo että on aiemmin ollut kriittinen, mutta tämähän on hyvä. Vertaa Bilbaota (yli miljoona asukasta) Poriin tai Raaheen ja esittää pokkana että Helsinki on keskeisempi ja kyllä Helsinki vetää. Männistön vedätyksen bulvaani päättää esityksensä siihen mistä aloittikin eli Männistön esityksen kehumiseen. "Ei maailma tähän kaadu."

Äänestä

Raittinen, edustaa kokoomuksen vähemmistökiintiötä eli ei käytä solmiota: Olisi turistimagneetti. Tiedotus vaan on ollut luokattoman huonoa. Ihmiset eivät siksi siitä tykkää.

Veikkaan habituksesta (en tiedä) että kaverin ammatti on autokauppias.

Ei saanut selvää kannattiko vai vastustiko. Taisi olla toinen Männistön esityksen bulvaaneista.

Äänestä

Helmikana pilkkaa "popup-tapahtumia ja pokemonkeräilijöitä" ja kehuu sen jälkeen Relanderin puheenvuoroa. Näitä kermaperseitä mun on aika vaikea kestää, sori ennakkoluuloni.

Äänestä

Helmikanalta ponsi: tarkennetaan ehtoja, liiteään osaksi kokonaisuudistusta jne. eli lykkäämäänpyrkimysesitys.

Äänestä

Zarah Abdulla, joka loikkasi talvella vihreistä vasemmistoon: Taloudellinen uhkayritys. Investointitilanne vaikea. Haluan edistää kulttuuria, mutta sadat miljoonat pitäisi laittaa 70-luvulla rakennettujen homekoulujen ja asuntojen korjaamiseen ja työllistää. Äänestän EI.

Äänestä

Oskala vittuilee Abdullalle, joka aiemmin erosi vihreistä juuri Oskalan tapaisten oikeistolaisten takia.

Äänestä

Ilkka Taipale, sdp, 74-v:

Muistelee Helsingin rakennushankkeita. Puhuu stereolaitteista kodeissa. Muistelee kapakoiden suuria screenejä. Helsinki nousee taiteen suurkaupungiksi. Uusia spin-off-vaikutuksia. Guggenheim on halpa. Tämä on hieno juttu. Hetki vaan. Ei ole pois vanhuksilta. Toimin edelleen mielensairaiden puolesta. Tuen Guggenheimia. Häpeän muutamia muita demareita.

Tuo esiin että kaksi demaria on kokouksesta poissa ja molemmat kannattajia ja vittuilee varaedustajille jotka vastustavat.

Ilkalla lähti mopo käsistä.

Äänestä

"Soisin tontin vuokrattavaksi ilmaiseksi tahoille jotka ovat nimby-kansalaisia, asunnottomille, syrjäytyneille köyhille ym. Vastustan G-esitystä."

Äänestä

Kokoomusämmä: Guggenheim rules ok.

Äänestä

Laura Kolbe, keskusta, puhuu englanniksi. Rahoittajan vaatimuksesta varmaan.

Äänestä

Kolbe kiittää apulaiskaupunginjohtajaa kolmeen kertaan. Tarjoaa lohtua kaup.johtajalle joka hänen itsensä kanssa jäämässä häviölle hankkeensa kanssa.

Äänestä

Björn Månsson, Hbl:n entinen päätoimittaja: Kertoo mielitaiteilijoistaan ja kuinka kotona on huone täynnä van Gogh -kirjoja, 2000 kirjaa. On käynyt NY:n ja Bilbaon Guggnheimeissa, Venetsiaan ja Berliiniin ei ehtinyt. Äänestän EI. En pidä tärkeän olla hyvissä väleissä USA:n taiteenkeräilijäpiireihin.

Lasse Männistön esitykseen Rkp:ssä emme myöskään tartu.

Äänestä
  • Aivan mainio perustelu ja oikein äänestetty. Vasemmistoliiton argumentein.

    Äänestä

Outi Alanko-Kahiluoto, vihreitten punavihreää siipeä: Äänestän EI. Kävijäennusteet ylioptimistisia. Ketjun brändi on väljähtynyt ja maine kärsinyt matkan varrella kolhuja. Helsingin bränsi on hyvä emmeka sitä tarvitse. Taloudellinen yhtälö huono. Kulttuuriministeri Grahn-Laasonen teki virheen luvatessaan valtionosuusrahoituksen, koska se kiilaisi ohi suomalaisten muiden museoiden.

Suomen Museoliiton hallituksen puheenjohtajana pidän velvollisuutenani vastustaa Guggenheim-hanketta. Sen valtionosuusjärjestelmään sopivuuskin on kyseenalainen. Veronmaksajien rahoilla riskiä ei pidä ottaa. Lähikirjastot ovat tärkeämpiä.

Äänestä

Stranius, vihreät: Keski-ikäisten pankkiirifossiilien haave. Lähiluonto on voimamme, esimerkiksi Suomenlinna ja Seurasaari vetävät turisteja. Äänestän EI.

Äänestä

Stranius: Kertokaa valtuutetut avoimuuden hengessä kaikki kohtaamanne lobbaus, tapaamiset, kirjatkaa ne ja tuokaa esiin. Tämä olisi tämän ajan avointa vaikuttajaviestintää.

Äänestä

Rydman, kokoomuksen nationalistisiivestä: Äänestän EI. Kiittää Straniuksen puheenvuoroa.

Äänestä

Marcus Rantala, edustaa bättre folk rkp:tä, innovaatiot, ostovoimakehitys, sadan vuoden takaista fraseologiaa, kannattaa ilman muuta. Iso raha puhuu.

Äänestä

Arhinmäki: Mikään hanke ei ole herättänyt niin suuria tunteja valtuustossa vuoden 2001 jälkeen, kun Töölönlahden makasiineista keskusteltiin. Hanketta leimaa epärehellisyys ja salailu. Ja Männistön esitys edustaa nimenomaan tätä kulttuuria.

Olen itse suuri kuvataiteen ystävä. Käyn viikoittain taidemuseoissa ja -gallerioissa. Olen itse taiteeenkeräilijä, olen vieraillut useita kertoja NY:n, Bilbaon ja Venetsian Guggenheimeissa. Mutta tarjoaako ketjumuseon sivupiste mitään uutta? Rohkenen epäillä. Meidän panostettava kansallisiin arkkitehtuuri- ja design-museoihin.

Vaihtoehtona G:lle ei ole parkkipaikka. Vaihtoehtosuunnitelma vuodelta 2012 nimellä Kirjava Satama tehtiin World Desing -vuoden juhlaprojektina. Selvitetään sitä. Guggenheim-museossa meille annetaan valmis paketti ilman vaikutusvaltaa.

Äänestän EI.

Äänestä
  • Hyvä uusi ehdotus tämä Kirjava Satama.

    Mietitään sitä autojen parkkipaikan tilalle.

    Äänestä

  • Major.Lazer kirjoitti:

    Hyvä uusi ehdotus tämä Kirjava Satama.

    Mietitään sitä autojen parkkipaikan tilalle.

    Parkkipaikka ei tosiaan ole sataman arvoinen käyttötarkoitus.

    Äänestä

Tumppi: Ei kannata apinoida vanhaa konseptia. Äänestän ei.

Äänestä

Taas näitä Kokoomuksen bulvaaneja, jotka "muka" tarkistavat kantaansa nyt Männistön "uuteen" esitykseen ja toivovat vedätyksen tehoavan joihinkin persuihin tai vihreisiin, jotka eivät nyt vaan ole jaksaneet perehtyä kaikkiin annettuihin papereihin.

"En päädy puolesta enkä vastaan." (Eli haluan Männistön uuden neljännen äänestyksen, että tätä paskaa voitaisiin jatkaa vielä vuoden päästäkin.)

Äänestä

Persu sanoi ei. Valitteli ettei tiedä tarpeeksi.

Äänestä

Persujen oikeistopolitiikkaan kyllästynyt ja persuista eronnut Hursti:

"Valmiina ollaan tuppaamaan fyrkkaa tonne Guggenheimin suuntaan ihan hyvällä omallatunnolla, vaikka juuri esitin sosiaali- ja terveysvirastolle harkinnanvaraisen sosiaalityön lisäämiselle, lastensuojeluun, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ja laitoksista vapautuneiden tukeen ym. pienemmän summan eikä se mennyt edes käsittelyyn. ... Valtuutettu Taipale voisi miettiä käytettäisiinkö nämäkin rahat näille. Jostainhan ne on pois.

Äänestän EI. Ja Männistön vastaesitystä en kannata.

Äänestä

Lehtipuu, vihreitten oikeistosiivestä: Pitää investoida. Kulttuuri-investointeja. Talous ei ole nommasummapelia. Kavattaa kakkua. Vitun ääliö jauhaa kauppakoulun käyneen liturgiaa.

Äänestä

Hursti vastaa Lehtipuun vittuiluun.

Äänestä

Ilkka Taipale muistelee 50 vuoden takaisia kurssiaikojaan ja alkaa jauhaa työllistämismenoista ja "rahaa on kyllä". Onneksi tämäkin keskustelu taukoaa kun tällaiseksi menee.

Äänestä

Äänestys:

- Ensin Männistön (kok) vastehdokas.
- Sitten hylkäysesitys.
- Sitten Karhuvaara (kok) ponsi seinien väristä.

Äänestä

46 - 39.

Äänestä

Männistön esitys hävisi.

Äänestä

Hylkäysesitys seuraavaksi:

Äänestä

53 - 32 Guggenhein kaatui ja komeasti. Iso raha hävisi. Asia on loppuunkäsitelty.

Äänestä

Tässä+ääntenjakautuma+puolueittain.Vastustajien+määrä+ja+vastustajien+prosenttiosuus+koko+ryhmän+pääluvusta:Vasemmistoliitto:+11+(100+%).Kristillisdemokraatit+2+(100+%).Kommunistit:+1+(100+%).Perussuomalaiset+7+(87+%).Sosiaalidemokraatit+11+(79+%).Ruotsalaiset+3+(60+%).Vihreät+8+(42+%).Kokoomus+8+(42+%).Keskusta+0+(0+%).Vasemmistoliiton+valtuutetut+äänestivät+jokainen+Guggenheimia+vastaan+ja+voittivat+äänestyksen.Vasemmistoliitossa+myös+vastaan+äänestäneiden+lukumäärä+11+oli+suurin.+Samaan+lukuun+11+vastustajaa+ylsi+myös+Sosiaalidemokraatit,+joiden+joukossa+vastustajia+oli+79+%.Keskustan+kaikki+valtuutetut+äänestivät+Guggenheimin+puolesta.+Niukalla+enemmistöllä+hävinnyttä+Guggenheimia+puoltavaa+esitystä+äänestivät+Keskustan+lisäksi+vain+Kokoomus+ja+Vihreät.Muistutetaan+vielä+yhdestä+seikasta.+Jos+Vasemmistoliiton+valtuutetut+olisivat+äänestäneet+puolesta,+olisi+kelvoton+Guggenheim+voittanut+yhdellä+äänellä+42+-+43.

Äänestä
  • Tämä ketju toimii samalla poliittisen vaikuttamisen peruskurssina ja perehdytyksenä Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenten taustavaikuttimiin. Myös heidän toimintamalleihinsa ja eräissä tapauksissa moraaliseen arvostelukykyynsä.

    Äänestä

  • Guggenheim kaatui – Männistö pettyi, Honkasalon riemussa pitelemistä.

    Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö sanoo olevansa pettynyt Guggenheimin museohankkeen kaatumiseen.

    Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalon riemussa sen sijaan oli pitelemistä yli kuusituntiseksi venyneen valtuustoistunnon jälkeen.

    – Ihan mahtavat fiilikset, Honkasalo totesi.

    Honkasalo käytti istunnossa useita puheenvuoroja, ja kuvaili lopuksi koko Guggenheim-hanketta uuvutustaisteluksi.

    Honkasalon näkemyksen mukaan faktat voittivat. Vasemmisto korosti puheenvuoroissaan muun muassa sitä, että heidän mukaansa kävijämäärät oli arvioitu ennakkoon.

    Lue lisää: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004888938.html

    Vasemmistoliiton valtuustoryhmän pj:lle iso voitto. Ryhmä on pääluvultaan valtuuston neljänneksi suurin, mutta voittaneen esityksen takana se oli 11 edustajallaan kaikkein suurin. Muiden suurempien ryhmien rivit hajosivat.

    Vasemmisto seisoi yhtenäisenä, vaikka kaikilla olisi ollut vapaat kädet äänestää kummin päin vain. Muiden ryhmien hajoaminen on merkki Vasemmiston perusteluiden pätevyydestä ja niiden leviämisestä muihinkin ryhmiin.

    Tästä on hyvä edetä seuraaviin vielä isompiin haasteisiin. Kansanvallan näkökulmasta päätös lisää kansalaisten uskoa heidän omaan kykyynsä vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon. Rohkaisua siihen tässä maassa tarvitaan!

    Äänestä

  • Kiitos Vasemmistoliitolle! Kiitos myös muiden puolueiden valtuutetuille, jotka piditte sen esittämiä perusteluita tärkeinä ottaa huomioon kansanvallan ja avoimen demokratian näkökulmasta ja toimitte Vasemmiston kanssa yhteistyössä.

    Äänestä

  • TASA-ARVO.JA.KANSANVALTA kirjoitti:

    Kiitos Vasemmistoliitolle! Kiitos myös muiden puolueiden valtuutetuille, jotka piditte sen esittämiä perusteluita tärkeinä ottaa huomioon kansanvallan ja avoimen demokratian näkökulmasta ja toimitte Vasemmiston kanssa yhteistyössä.

    Vasemmistoliitto puolustaa kansanvaltaisia menettelytapoja ulkovalloista käsin johdettua painostusta vastaan, niin avoimen poliittista kuin taloudellista painostustakin vastaan.

    Äänestä

  • TASA-ARVO.JA.KANSANVALTA kirjoitti:

    Kiitos Vasemmistoliitolle! Kiitos myös muiden puolueiden valtuutetuille, jotka piditte sen esittämiä perusteluita tärkeinä ottaa huomioon kansanvallan ja avoimen demokratian näkökulmasta ja toimitte Vasemmiston kanssa yhteistyössä.

    Oikeeta meininkiä. Osaa se Arhinmäkikin asioita hoitaa.

    Äänestä

  • Karihaaran.Tenho kirjoitti:

    Oikeeta meininkiä. Osaa se Arhinmäkikin asioita hoitaa.

    Kiitos minunkin puolestani täältä vähän kauempaa Helsingistä myös.

    Äänestä

  • Kiitos kaikille Vasemmistoliittolaisille, joista yksi tehnyt myös korjauksen ylläolevaan taulukointiin. Se on nähtävillä tämän ketjun lopulla: 1.12.2016 4:30.

    Äänestä

  • UPDATE_11265756 kirjoitti:

    Kiitos kaikille Vasemmistoliittolaisille, joista yksi tehnyt myös korjauksen ylläolevaan taulukointiin. Se on nähtävillä tämän ketjun lopulla: 1.12.2016 4:30.

    Olen iloinen että yksi kaupunginvaltuuston neljästä suuresta ryhmästä yhtenäisesti vastusti Guggenheimin galleriaa. Vasemmistoliitto ansaitsee tästä tunnustukseni.

    Äänestä

  • tavallinen.ihminen kirjoitti:

    Olen iloinen että yksi kaupunginvaltuuston neljästä suuresta ryhmästä yhtenäisesti vastusti Guggenheimin galleriaa. Vasemmistoliitto ansaitsee tästä tunnustukseni.

    Guggenheimin kaataminen antoi kansalle uskoa siihen, että suuri raha on kaadettavissa. Juha Sipilä saa tämän piankin jo huomata.

    Äänestä

  • tavallinen.ihminen kirjoitti:

    Olen iloinen että yksi kaupunginvaltuuston neljästä suuresta ryhmästä yhtenäisesti vastusti Guggenheimin galleriaa. Vasemmistoliitto ansaitsee tästä tunnustukseni.

    Kiitoksi Puotilasta.

    Äänestä

  • Marka-Reetta kirjoitti:

    Kiitoksi Puotilasta.

    Kiitoksia Kustaankartanosta.

    Äänestä

  • TASA-ARVO.JA.KANSANVALTA kirjoitti:

    Kiitos Vasemmistoliitolle! Kiitos myös muiden puolueiden valtuutetuille, jotka piditte sen esittämiä perusteluita tärkeinä ottaa huomioon kansanvallan ja avoimen demokratian näkökulmasta ja toimitte Vasemmiston kanssa yhteistyössä.

    Hienoa!

    Äänestä

  • Kiitos hyvästä päätöksestä. Ei enää Guggea meidän kaupunkiin.

    Äänestä

  • Janna.17 kirjoitti:

    Kiitos hyvästä päätöksestä. Ei enää Guggea meidän kaupunkiin.

    Onneksi se möhkäle lähti kiitään :)

    Äänestä

  • Outi.2003 kirjoitti:

    Onneksi se möhkäle lähti kiitään :)

    Onneksi voimme marssia itsenäisessä maassa, jota eivät omista Guggenheimin rahoittajat!

    Äänestä

  • Kanzi kirjoitti:

    Onneksi voimme marssia itsenäisessä maassa, jota eivät omista Guggenheimin rahoittajat!

    Guggenheim joutaa historian hämärään ja sen lobbaajat poliisitutkintaan.

    Äänestä

  • Kanzi kirjoitti:

    Onneksi voimme marssia itsenäisessä maassa, jota eivät omista Guggenheimin rahoittajat!

    Minäkin olen iloinen asioiden saamasta onnellisesta käänteestä :)

    Äänestä

  • Historianopettaja kirjoitti:

    Minäkin olen iloinen asioiden saamasta onnellisesta käänteestä :)

    Ilman Vasemmistoliittoa Helsingin parhaalla paikalla olisi rakenteilla Guggenheimin galleria.

    Äänestä

  • 29.3.2017 kirjoitti:

    Ilman Vasemmistoliittoa Helsingin parhaalla paikalla olisi rakenteilla Guggenheimin galleria.

    Jos Vasemmiston 11 valtuutettua olisivat äänestäneet toisin, niin Guggenheimin lobbaajat olisivat voittaneet yhden äänen erolla. Vasemmiston valtuutettuja kohtaan harjoitettiin hyväksyttävän rajamailla olevaa pitkäaikaista lobbausta, mutta yksikään valtuutetuista ei luopunut kannastaan. Tämä oli tärkeä torjuntavoitto.

    Äänestä

  • Vasemmistoliittolaine kirjoitti:

    Jos Vasemmiston 11 valtuutettua olisivat äänestäneet toisin, niin Guggenheimin lobbaajat olisivat voittaneet yhden äänen erolla. Vasemmiston valtuutettuja kohtaan harjoitettiin hyväksyttävän rajamailla olevaa pitkäaikaista lobbausta, mutta yksikään valtuutetuista ei luopunut kannastaan. Tämä oli tärkeä torjuntavoitto.

    Vasurit voisivat olla hyvä puolue, jos luopuisivat matutuksesta, suurmoskeijahankkeen tukemisesta, islamisaation edistämisestä, pakkoruotsista ja hullusta homotuksesta ja pedofiilien hyysäämisestä.

    Äänestä

  • muutoineiääniä kirjoitti:

    Vasurit voisivat olla hyvä puolue, jos luopuisivat matutuksesta, suurmoskeijahankkeen tukemisesta, islamisaation edistämisestä, pakkoruotsista ja hullusta homotuksesta ja pedofiilien hyysäämisestä.

    Hakeudu sinä hoitoon. Puheissas ei ole järjen hitusta. Kaikki pelkkiä ennakkoluuloja.

    Äänestä

Pieni+tarkennus.+Kokoomuksen+osalta+yksi+vastaan+äänestänyt+lisää.+Merkitsee+samalla+sitä,+että+Kokoomuksessa+vastustajien+osuus+oli+Vihreitä+suurempi.Vasemmistoliitto:+11+(100+%).Kristillisdemokraatit+2+(100+%).Kommunistit:+1+(100+%).Perussuomalaiset+7+(87+%).Sosiaalidemokraatit+11+(79+%).Ruotsalaiset+3+(60+%).->+Kokoomus+9+(43+%).->+Vihreät+8+(42+%).Keskusta+0+(0+%).Kiitos+kaikille+Vasemmistoliiton+kanssa+voittanutta+hylkäävää+esitystä+äänestäneille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vasemmistoliittolaine kirjoitti:

Guggehnheim-hanke on Vasemmistoliiton mielestä syvällä veronmaksajien taskussa.

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää Guggenheim-museon rakentamisesta keskiviikkona 30. marraskuuta. Vasemmistoliiton Silvia Modigin hylkäysesitystä kannattivat myös SDP:n ja perussuomalaisten edustajat. Vihreät jakautuivat asiassa.

Helsingin Vasemmisto kertoi äänestyksen jälkeen, että se kannattaa ja haluaa tukea suomalaista ja helsinkiläistä kulttuuria, ei ylikansallista bisneskulttuuria.

Guggenheim käy veronmaksajien taskulla, ja syvällä. Yksityisen rahan osuus hankkeessa on marginaalista.

Arhinmäen mukaan Helsinki laittaisi Guggenheimin rakentamiseen ja ylläpitoon noin 98 miljoonaa euroa ja valtio 26 miljoonaa 20 vuoden aikana. Lisäksi Helsinki tukisi hanketta epäsuorasti 112 miljoonalla.

Myös Helsingin Guggenheimin oletetut kävijämäärät ovat alkaneet näyttää erikoisilta, kun ne suhteuttaa esimerkiksi New Yorkin Guggenheimiin. Kun kävijä- ja tuotto-odotukset ovat täysin epärealistisella pohjalla, kuka maksaa todennäköiset tappiot?

No veronmaksajat tietenkin.

Entä kuka voittaa?

New Yorkissa toimiva Guggenheim-säätiö. Se tulee saamaan tavaramerkkimaksuja ja hallintokulukorvauksia kymmeniä miljoonia. Kävi museossa ketään tai ei.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3633234-valtuustoon-eteneva-guggenheim-nayttaa-yha-oudommalta-seitseman-kertaa-suositumpi-kuin-new-yorkin-museo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu