Trumpin doktriini lähellä Obaman doktriinia

Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri arvioi, että Trumpin linjaukset eivät ole kovin kaukana Obaman doktriinista.

– Sen sijaan keinot, joilla näihin tavoitteisiin pyritään ovat aivan ilmeisesti erilaisia. Obama on korostanut, että pitää välttää interventioita ja uusia sitoumuksia.

Visuri arvioi, ettei Yhdysvallat halua haastaa Venäjää sen vahvoilla alueilla ja tärkeillä rajoilla. Lähtökohta on, että Venäjä hallitsee itselleen tärkeitä alueita, tekeepä USA tahansa. Voiman lisääminen johtaisi kilpavarustelukierteeseen.

– Tämä Obaman ajatus on keskeinen myös Trumpilla, toteaa Visuri.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volasen mukaan Obamaa on pidetty pehmeänä, ja tähän Trumpin taustajoukot ovat etsimässä vaihtoehtoa. Kiina ja Venäjä ovat lähentyneet, ja tähän USA:ssa halutaan päästä väliin.

– Halutaan voimakkaampaa otetta sekä Venäjän että Kiinan suuntaan. Koetetaan päästä suoraan yhteyteen Venäjän kanssa, ja katsotaan voidaanko sitä kautta parantaa asemia ja irrottaa Venäjää Kiinan kainalosta. Mahdollisesti katsotaan, mitä se vaikuttaa Eurooppaan.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3634510-pekka-visuri-trump-tuntee-olevansa-vahva-kahdenkeskisiin-sopimuksiin
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Obama ei tietääkseni toteuttanut vaalilupauksiaan, vaan oli heti mukana sodissa ja teki omiaankin kuin Libyassa, pakolais seuraamuksin.
Obama oli punainen vaate muslimeille, mutta Osama vaan halusi jenkit pois Arabimaista !?

Äänestä
  • Trump on jo nyt perunut enemmän lupauksiaan kuin Obama koko kautensa aikana.

    Ja teille laitaoikeiston kannattajille Obaman suurin synti taitaa olla se, että hän on musta ja arvoliberaali...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Doc.Trin kirjoitti:

Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri arvioi, että Trumpin linjaukset eivät ole kovin kaukana Obaman doktriinista.

– Sen sijaan keinot, joilla näihin tavoitteisiin pyritään ovat aivan ilmeisesti erilaisia. Obama on korostanut, että pitää välttää interventioita ja uusia sitoumuksia.

Visuri arvioi, ettei Yhdysvallat halua haastaa Venäjää sen vahvoilla alueilla ja tärkeillä rajoilla. Lähtökohta on, että Venäjä hallitsee itselleen tärkeitä alueita, tekeepä USA tahansa. Voiman lisääminen johtaisi kilpavarustelukierteeseen.

– Tämä Obaman ajatus on keskeinen myös Trumpilla, toteaa Visuri.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volasen mukaan Obamaa on pidetty pehmeänä, ja tähän Trumpin taustajoukot ovat etsimässä vaihtoehtoa. Kiina ja Venäjä ovat lähentyneet, ja tähän USA:ssa halutaan päästä väliin.

– Halutaan voimakkaampaa otetta sekä Venäjän että Kiinan suuntaan. Koetetaan päästä suoraan yhteyteen Venäjän kanssa, ja katsotaan voidaanko sitä kautta parantaa asemia ja irrottaa Venäjää Kiinan kainalosta. Mahdollisesti katsotaan, mitä se vaikuttaa Eurooppaan.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3634510-pekka-visuri-trump-tuntee-olevansa-vahva-kahdenkeskisiin-sopimuksiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu