"Olemme matkalla Suomeen, jossa perustuslaki suojelee ulkomaalaisia suomalaisten kustannuksella"
Verkkouutiset -
Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on pettynyt kotoutumistuen leikkauksen perumisesta.
Maahanmuuttajien sosiaaliturvan alentaminen kariutui eduskunnassa perustuslakivaliokunnan tulkintaan perustuslaillisen yhdenvertaisuuden loukkaamisesta. Hallitus joutui perumaan esityksen.
Juristikansanedustaja Ville Tavio on erittäin pettynyt esityksen perumiseen.
– Halusimme tehdä Suomesta vähemmän houkuttelevan, ettei tänne tultaisi vain sosiaaliturvan perässä, hän sanoo tiedotteessaan.
– Ennakkokäsitys oli tietysti, että esitys on perustuslain mukainen, eli mitenkään selvästä perustuslain tulkinnasta ei ole ollut kyse, hän jatkaa
Tavion mielestä ”olemme matkalla kohti Suomea, jossa perustuslaki suojelee ulkomaalaisia suomalaisten kustannuksella”.
– Perustuslain tulisi ensisijaisesti turvata isänmaan etu, hän toteaa.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
Verkkouutiset -
Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on pettynyt kotoutumistuen leikkauksen perumisesta.
Maahanmuuttajien sosiaaliturvan alentaminen kariutui eduskunnassa perustuslakivaliokunnan tulkintaan perustuslaillisen yhdenvertaisuuden loukkaamisesta. Hallitus joutui perumaan esityksen.
Juristikansanedustaja Ville Tavio on erittäin pettynyt esityksen perumiseen.
– Halusimme tehdä Suomesta vähemmän houkuttelevan, ettei tänne tultaisi vain sosiaaliturvan perässä, hän sanoo tiedotteessaan.
– Ennakkokäsitys oli tietysti, että esitys on perustuslain mukainen, eli mitenkään selvästä perustuslain tulkinnasta ei ole ollut kyse, hän jatkaa
Tavion mielestä ”olemme matkalla kohti Suomea, jossa perustuslaki suojelee ulkomaalaisia suomalaisten kustannuksella”.
– Perustuslain tulisi ensisijaisesti turvata isänmaan etu, hän toteaa.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
Vastaukset 32
Vanhimmat
Suomalainen ei tosin saa samoja etuja kuten yksityinen ilmainen terveydenhuolto, 5 ateriaa ja ilmainen asunto kuin tunkeilija mutta yhdenvertaisuus toimiikin vain yhteen suuntaan - kun siitä on etua maahantunkeutujille.
Positiivinen epäyhdenvertaisuus on kai seuraava uustermi.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
Maahanmuuttajien alempi sosiaaliturva törmäsi perustuslakiin – "Nykyjärjestelmään ei ole varaa"
Verkkouutiset -
Hallitus esitti vuosi sitten turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassaan alempaa sosiaaliturvaa ulkomaalaisille. Lakimuutos on kuitenkin törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin ja hallitus vetää esityksensä takaisin.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyn aikana on käynyt ilmi, että ulkomaalaisten alempi sosiaaliturva olisi ristiriidassa yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.
Perussuomalaisten mielestä erilaiset tukimuodot maahanmuuttajille pitäisi olla mahdollista toteuttaa niin että ilman perustuslaillisia ongelmia pystytään huomioimaan valtion taloudellinen tilanne ja vaikutukset Suomen vetovoimaisuuteen.
– Pohjoismainen sosiaaliturva ei ole kestävä järjestelmä, jos sen piiriin pääsee liian helposti ja halukkaita tulijoita on paljon, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, varatuomari Leena Meri.
– Suomi oli vuoden 2015 pakolaiskriisissä yksi Euroopan suosituimmista kohdemaista turvapaikanhakijoille, vaikka sijaitsemme Euroopan perukoilla. Mikä muu tänne voisi vetää kuin antelias sosiaaliturvamme, Meri kysyy?
Perussuomalaiset halusi selvittää mahdollisuuden ulkomaalaisten alempaan sosiaaliturvaan, vaikka ei ollut takeita hankkeen onnistumisesta.
– Mielestämme oli erittäin tärkeää, että mahdollisuutta ulkomaalaisten alempaan sosiaaliturvaan selvitettiin. Toteamme, että nykyinen perustuslaki ei tältä osin mahdollista joustavan maahanmuuttopolitiikan tekemistä, Meri arvioi.
Hänen mukaansa tiettyjen oikeuksien ulottaminen kaikkiin Suomessa oleskeleviin voi olla kansantaloudellemme liikaa. Tiettyjen perusoikeuksien rajaaminen vain kansalaisille pitäisi olla mahdollista ja se lisäisi kansalaisuuden arvoa.
Leena Meren mukaan perussuomalaiset jatkaa asian selvittämistä.
– Nykyjärjestelmään meillä ei ole varaa, sanoo perustuslakivaliokunnan jäsenenä toimiva Meri.
MAMUPATJA.
Eikös kansalaisten tule olla yhdenvertaisia eikä vierasmaalaisten, joilla on omat isänmaansa ja omat perustuslakinsa?!
SUOMALAISET ENSIN!
Ei perkele meillä ole mitään velvollisuutta elättää kaikenmaailman tulijoita hätäapua kauempaa! Vastaamme omista kansalaisistamme. Muista ovat vastuussa muut maat.
EI PERKELE OLE, EIKÄ TULE.
Jotenkin tuntuu, että päättäjät eivät ole tajunneet, miten raivoissaan kansa on. Jos olisivat tajunnet, olisivat kiirehtineet rauhoittelemaan tunnelmia sanomalla esim. että perustuslaki otetaan pikimmiten käsittelyyn ja sitä tullaan muuttamaan siten, että ulkopuolelle rajataan kaikki vieraan valtion kansalaiset.
Vaikka tiedänkin, että muutokset perustuslakiin ovat työn ja tuskan takana.
Tähän saakka heidän keinovalikoimaansa on kuulunut vain rasismin ja vihapuheen vastaiset kampanjat. Taitavat tieten tahtoen unohtaa, että juuri tuo samainen perustuslaki takaa sananvapauden.
Meille yritetään iskostaa päähän, että vihapuhe ei ole sallittua, että poliisille on perustettu erillinen rasismiin puuttuva yksikkö, että kaikkeen vihapuheeseen tullaan puuttumaan ja siitä rankaisemaan jne jne.
Mutta kukaan ei ole vaivautunut kertomaan, mitä vihapuhe kirjaimellisesti katsoen on.
Onko se sitä, kun suomalainen sanoo, että sitä v-tuttaa kun maahan lampsii pulleita lapsia, iältään 20-45 vuotta?
Onko se sitä, kun suomalainen sanoo, että sitä v-tuttaa kun se joutuu elättämään vuosikymmeniä ihmisiä, jotka voisivat palata turvalliseen kotimaahansa?
Onko se sitä, kun suomalainen sanoo, että sitä v-tuttaa kun sen akka tai tyttölapsi ei enää saa kulkea rauhassa kadulla?
Onko se sitä, kun suomalainen sanoo, että sitä v-tuttaa, kun se tuntee joutuneensa toisen luokan kansalaiseksi omassa maassaan?
En jaksa enää esimerkkien kautta. Siispä sanon, että minua ei haittaa yhtään, vaikka tänne tulisi uusi isäntä, tuli sitten mistä tahansa. Ihan sama.
KUNHAN LAITTAA MAAN ASIAT KUNTOON.
Petos ja emäpetos vuorottelee. Mikään mahti maailmassa ei voisi pakottaa meitä elättämään maahamme väkisin tunkeutuvia vieraiden valtioiden kansalaisia, mutta oma petosjytkyhallintomme kusettaa meitä kaikin mahdollisin tavoin.
Maamme ajetaan kaaokseen noiden globaali perseennuolijoiden toimesta!
Mutta mikä voisi olla meidän vastauksemme tähän kaikkeen? Pitäisi alkaa ihan toden teolla miettiä, mistä löytyy vastavoima joka on tarpeeksi voimakas, jotta kansan ääni lopultakin kuuluisi? Kuka lähtee johtamaan joukkoja?
Nythän me ollaan kuin pelokkaiksi hakatut koirat.
Viisaat filosofit ovat sanoneet, että pelko on perustunne, josta muut tunteet saavat alkunsa. Pelolla on hallittu siksikin, että se on eloonjäämisen edellytys ja sen vuoksi päättäjät ovat osanneet aina manipuloida meitä eli saada meidät toimimaan haluamallaan tavalla.
Jos jatkaa tuota ajatusta: mitä tunteita ihminen alkaa tuntea silloin, kun pelko väistyy ja antaa sijaa muille tunteille, niinkuin nyt näyttää käyvän.
Raivoa? Vihaa? Kaunaa? Katkeruutta? Kostonhalua? Sodanjulistus?
Kirjoitin joskus: ihminen on kuin koira. Sitä saa lyödä aikansa, mutta lopulta se puree.
Jokohan se aika alkaa olla käsillä? Kuka nousee karavaanin johtohahmoksi?
Tätä sietää pohtia jo tosissaan, miten saisimme lain ja oikeuden, järjen ja järjestyksen maahamme?
Nykyinen hallinto ei ole Suomen, eikä suomalaisten etujen mukainen, siinä on niin paljon ja monipuolisesti pielessä ja pelaa vielä sivussa kansallisomaisuudetkin pois tuottamasta tuloa yhteiseen kassaan.
Pakko sanoa: en ole kuuna päivänä nähnyt tällaista hallitusta. Ja nähnyt sentään aika monta.
Kyllä suomalaiset saavat kaksinverroin rangaistuksia, jos sattuvat ojentamaan rötöstelevää "turistia".
Fakta on että nyt nämä matut saa jo parempaa sosiaaliturvaa kuin suomalaiset....ja nauttivat paremmista palveluista.......hammaslääkärikin on näille ilmaiset kun suomalaiset maksaa korkeita asiaskasmaksuja..
Miten perustuslakivaliokunnan " asiantuntijat "voivat määrätä kansan valitsemaa eduskuntaa. Perustuslakia on muutettava jos näin on.
Miten maahan tunkeutuvat voivat ansaita samat oikeudet mitä etuuksien rahoittajat, suomalaiset, saavat. Ei tänne laittomasti tunkeutuvilla voi olla samoja oikeuksia kuin suomen kansalaisilla.
Nämä ns asiantuntijat on erotettava tehtävistään. Eivät edusta kansaa vaan jotain vihervasemmistoa. Näiden takana on setahalonen hännystelijöineen.
Perustuslain muutosasia vireille. Perustuslain on tarkoitus turvata suomalaisten ja eu-kansalaisten tasavertaiset oikeudet.
Kuka tahansa ulkomaalainen, musta tai valkoinen saa nyt täyden sosiaaliturvan Suomessa. Ihan sama maksaako hän koskaan veroja Suomeen. Rasistinen suomalaisvihainen hallitus on taas vauhdissa.
Italian Turinissa eilen mellakka 1300 matun vokissa. Oli alkanut kahdesta kirjepommista.
Taitaa italialaistenkin pinna jo pettää.
http://www.express.co.uk/news/world/736142/Violence-locals-migrants-Turin-letter-bomb
Lähi-idän sodat ja väkivalta on nyt tosiasia monessa eu-maassa. Kyllä meillä pitäisi olla järkeä pistää kaikki matut kotimatkalle. Ja ihan heti. Heti.
Ei yhtään tarvitse ihmetellä, että syntyperäiseltä kantasuomalaiselta kansalaiselta on käämit kärähtänyt jo kauan aikaa sitten. Tämä on käsittämätöntä ulkomaalaisten elättämistä tämä touhu Suomessa. Ei millään muotoa mene järkeen. Ja tunteisiin menee edelleen...voimakkaisiin vitutuksiin. Hulluja koko Eurooppa ja Suomi täynnä.
Tuet on pudotettava niin alas, ettei ainakaan niiden ja helpon elämän takia monikaan viitsi Suomeen lähteä.
Tärkein: RAJAT KIINNI MUSLIMEILTA! PAKOLAISIA EI SAA PÄÄSTÄÄ SUOMEEN EIKÄ AUTTAA SUOMESSA, VAAN SUOMEN ULKOPUOLELLA SIELLÄ MISSÄ HE OVATKIN.
Afrikka, Lähi-itää ym on autettu vuosikymmeniä.
Kuin pohjaton kaivo eli ei tule ikinä kannettu vesi kaivossa pysymään.
Isoin kehitystuki on ollut EU. Kakkostason maiden tyontekijät alihankkijoiden kautta vallanneet tyomarkkinat.
Ja suomalainen maksaa & kärsii kun talous on nyt todella kuralla.
Ja tilanne tulee vain pahenemaan - Britannia tajusi sen ja nosti kytkintä.
Makssa heille muutaman vuoden, mutta sen jälkeen heillä on valta itsellään ja lähtevt varmasti huikeaan nousuun!
Näinhän se on. Ihmiset kehitystukimaissa on passivoitu odottamaan apua muualta. Tämäkin on yhdenlaista lähetyssaarnaajatouhua.
"Sotaveteraanien puolisoista suurin osa elää köyhyysrajan alapuolella -"Jopa lääkkeitä joudutaan ostamaan velaksi""
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611242200031704_uu.shtml
Italia ja Kreikka eivät maksa ulkomaalaisille mitään sosiaalietuuksia , mikä tehokkaasti karkoittaa elintasopakolaisia.
Samoin käytännössä Portugali, Espanja, Unkari, Puola, Viro, USA, Australia ja Japani.
Helpotus osaltaan on Eroakirkosta.fi
Kestää 30sek erota kirkosta jolloin pidän omalta osaltani huolen siitä että kirkollisveroani ei käytetä kirkon piittamien maassa laittomasti olevien ihmisten elättämiseen.
Asuin viisi vuotta eu-maassa ja kun en saanut tyotä niin en saanut euroakaan mitään tukea!
Palattuani Suomeen sain peruspäivärahaa - en mitään muuta rahallaista tukea tai apua.
Ilmeisesti vääränvärinen iho.
Missä muussa maassa voi asua laittomasti ja saada rahaa elämiseen valtiolta?
Suomessa kytee nyt iso ongelma jonka käynnistivät somalialaiset. He ovat jo muuttaneet yhteiskuntaamme haluamallaan tavalla - mitenkohän suomalaisille kävisi jos tekisimme saman heidän kotimaassaan... he noudattaisivat varmasti kv sopimuksia ja maksaisivat elämisemme siellä...asunnot, älypuhelimet ja perustoimeentulon?
... kiviä sataisi niskaan ja se siitä ongelmasta.
Kiviä pitää sataa myös päättäjien niskaan Suomessa. Sehän kivien heittely on sitä ihteänsä " Ihanaa kulttuuria " se ei voi olla pahasta. Anti lentää vaan. Että silleen.
Vaikka mv lehteä haukutaan niin se kertoo totuuksia joista valtamedia vaikenee. Suomi on korruptoitunut maa. Ketkä on mv lehteä vastaan niin heillä ei ole puhtoiset jauhot pussissa.
Täältä pesee:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000004881189.html
Kiitos taas kerran EU.
Sipilän petoshallitus. Sipilän petoshallitus. Erotettava Sipilän suomalaisia vihaava petoshallitus !
sipilä ja sen hallitus on suomen historian huonoin ja tappavin
jos kuvittelit että edellinen oli
tämä on vielä pahempi
MIKSI
Siksi ettei Sipilä suitsi Suomelle ja suomalaisille erittäin haitallista maahanmuuttoa, vaan ottaa kotimaahamme omavaltaisesti tunkeutuneet elätettäviksemme lyhemmäksi taikka pitemmäksi aikaa ja jopa pysyvästi. Sipilä ei suojele Suomen kansaa eikä sen tulevaisuutta päästämällä muslimit lisääntymään maahamme. Hän on täten toimiessaan kansamme pettureista pahin, kuten Merkel Saksalle.
SIKSI.
Jos se perusturva olisikin saman kokoinen kuin suomalaisia, niin eihän tässä konkurssiin mentäisikään, mutta kun ne tarvitsevat yhteiskunnan rahaa moninkertaisesti. Jo pelkät tulkki- ja koulutus ja ylimääräiset terveyspalvelut maksavat järjettömän paljon, Toki sieltä vetää välistä moni muukin niitä rahoja pussiinsa-
Kun 21 alaikäisen ryhmäkotihoito maksaa yli 5 miljoonaa euroa, niin on siinä eläkemummoilla ihmettelemistä. Tuleeko niistä koskaan oikeita kansalaisia kun varmaan muutama pyllynpyyhkijäkin täytyy tuohon hintaan jo olla palkattuna. Ja yksi edunvalvoja tarkistamassa, onko pyllyt varmasti puhtaat.
Turhaan kuolivat sankarivainajat :(