Lapuan kaupunginjohtajaksi valittiin puolueisiin sitoutumaton henkilö. Kokoomus oli kuitenkin piiripäällikkönsä (Risikko) kummiudella saanut kyseiseltä hakijalta jäsenhakemuksen/sopimuksen liittymisestä kokoomuksen jäseneksi valintansa jälkeen. Muut puolueet eivät tietenkään paperista mitään tienneet. Kokoomuksesta allekirjoittajana oli mm. silloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, jopa kyseisessä ominaisuudessa.
Kaupunginjohtaja ei liittynyt jäseneksi ja koeaika alkoi olla lopuillaan. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja alkoi puuhata johtajalle irtisanomista. Tällöin tuli julki kassakaappisopimus. Valtuustonpuheenjohtajan mielestä kaupunginjohtaja on kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä, oli tyhmistynyt jäsenkirjattomana. Soppa poiki valtuustonpuheenjohtajalle epäluottamusäänestyksen joka päätös on edelleen voimassa.
”Monnin, Pillin ja Pullan” juoni jatkui. Oli luotu järjestelmä, puheenjohtajiston valmisteleva elin. Elin jolla ei ole mitään kunnallislain perustetta. Viikottaiset kokoukset toivat kivan kokouspalkkiopotin ja samalla osoitettiin kaupunginjohtajalle hänen tarpeettomuutensa ja porukalla voitiin ”v….lla” . Kaupunginjohtajan viimeinen blogi oli siisti siihen nähden mitä oli joutunut kärsimään.
Ilkka-lehden viimeisimmissä uutisissa kerrotaan keväällisestä kehityskeskustelusta. Keskusteluun lienee osallistuneet puheenjohtajiston jäsenet tai ainakin osa heistä. Jokainen voi kuvitella tilaisuuden asetelman ja lähtökohdat. Useamman vuoden ”savustus” puheenjohtajiston taholta ja yksin keskustelet heidän kanssaan ”kehittämisestä” , kaiken sen jälkeen kun kaikki esitykset on vesitetty. Kehityskeskusteluun ei kuulu kysymys: ”koska jäät eläkkeelle”, se tarkoittaa koska häivyt!
Salainen sopimus on nyt julki. Päätös, joka olisi kuntalaisen valituksella kumoutunut. Nyt se lienee kieroudella saanut lainvoimaisuuden. Kaupunginlakimies lienee tehnyt jonkinasteisen tulkintavirheen, olisiko virkavirhe, jonka astetta korottanee oma hakemus ko. virkaan. Hallituksen puheenjohtaja toimii myös virkavastuulla. Virkavirheestä voitanee keskustella myös hänen kohdallaan ja sen vakavuutta korottaa oma hakemus vapautuneeseen virkaan. Valtuuston puheenjohtaja, joka lienee tässä pääkokki, onkin todennäköisesti ”syrjästä tupenimijä”, hänellä ei liene mitään vastuuta allekirjoituksesta, mikäli voimassa olevia hallinto- ja johtosääntöjä oikein tulkitsen. Istui siis toisten persuksilla tuleen.
Soppa on siis sakea ja härskiintynyt. Nyt olisi valtuuston valittava ”puhdas” kaupunginjohtajan valintatyöryhmä. Siihen ei saa kuulua yhtään nykyistä puheenjohtajiston jäsentä. Valintaryhmän tulisi kuulla myöskin henkilöstöä ja ammattijärjestöjä. Siellä on paljon tietämystä ja tuskaa menneistä.
Kaupunginjohtaja on nyt risusavotassa kohtalaisella tuntipalkalla. Ei tarvitse kuunnella v….tuilua, vain tuulen huminaa ja luonnon rauhaa, Herran rauhaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Herra P on ahdistnut panemaan facebookkiin oman selittelynsä asioitten kulusta.
Voisin sen sisältöä saada tännekin puolelle. Uskon jotta pesee verisiä käsiään siellä.
Laittakaa tulemaan tällekin sivulle ja kertokaa kuinka paljon peukkuja seliittelyt saa perässäjuosijoiltansa.
Laittakaas hallituksen pj vastuuseen tästä ja äkkiä.
"Maanalainen armeija iskee jälleen"
Netti-Ilkasta "enkelin tarina". Ihan alkukysymyksenä...jos on hallituksen asia niin miksi hän valtuustonpuheenjohtajana on allekirjoittamassa?
"Lapuan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pöntinen (kok.) kokee, että kaupunginjohtaja Arto Lepistö on rikkonut heidän sopimustaan kommentoimalla sen sisältöä julkisesti. Sen vuoksi Pöntinen kertoo nyt, miksi sopimus tehtiin ja kuka oli asiassa aloitteellinen.
– En kommentoinut asiaa eilen, sillä niin on sovittu. Haluan nyt kuitenkin tarkentaa, että tähän järjestelyyn lähdettiin vain ja ainoastaan kaupunginjohtajan toiveesta, Pöntinen toteaa.
Lepistö kertoo tänään lehdessä, että viime toukokuun kehityskeskusteluissa Lapuan päättäjät alkoivat kysellä, milloin hän jää eläkkeelle. Lausunnosta saa Pöntisen mielestä käsityksen, että he olisivat painostaneet kaupunginjohtajaa.
– Asia ei todellakaan ole niin. Hän teki itse ehdotuksen, kuinka voisi jäädä eläkkeelle. Hän oli aloitteellinen, me emme pyytäneet, että hän jäisi eläkkeelle heti kun voi.
Pöntisen mukaan Lepistöllä oli ehtona, että saa täyden palkan siihen asti, kunnes siirtyy eläkkeelle, eli 9 296 euroa kuussa 30.9.2017 asti.
– Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä hänen ehdotuksensa. Kaikki olivat päätöksen takana. On ollut kiistatta selvää, että yhteistyömme ei ole ollut kaikin ajoin parasta mahdollista, puolin ja toisin. Tämä ratkaisi tilanteen ja helpotti varmasti meitä kaikkia.
Välimiehenä sopimusasiassa toimi Pöntisen mukaan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Pekka Hella (kesk.).
– Hän oli kuriiri, kun Lepistö pyysi saada tehdä ehdotuksen, kuinka jatketaan eteenpäin. Tähän kaupunginhallitus suostui. Akuutti asia oli esimerkiksi kaupunginjohtajan matkoihin liittyvä valtuustoaloite ja sen selvitystyö. Luulen, että se oli vauhdittaja, miksi hän tällaista järjestelyä pyysi, Pöntinen toteaa.
Lepistö kertoo tänään lehdessä, että sopimuksen "ei kommentoida" -kohta oli työnantajan toive. Pöntinen on eri mieltä.
– Se oli mielestäni molempien toive.
Pöntisen mielestä asian käsittely ei-julkisella B-listalla on kaupunginjohtajan lähtösopimuksessa sivuseikka.
– Se ei ole oleellista, vaan se, kuka tätä on halunnut, ja yksiselitteisesti vastaus on, että kaupunginjohtaja Lepistö.
– Tämä oli hallituksen asia, ei valtuuston. Valtuutetuille se saatettiin tietoon kesäkuun 30. päivä sähköpostitse. Sähköpostissa oli sama tiedote, jonka lähetimme medialle varttia myöhemmin, Pöntinen kertoo.
Tämän päivän lehdessä oleva otsikko "Lapua yritti salata Arto Lepistön lähtösopimuksen" pitää Pöntisen mukaan täysin paikkansa.
– Syy on se, että halusimme suojella kaupunginjohtajaa, ja ei-julkinen käsittely oli myös hänen toiveensa, Pöntinen toteaa."
Kylläpä oli hurskastelua. Kun lukee päivän Ilkasta uudemman jutun, huomaa todella, miten Pöntinen selittää asiat parhain päin. Kaupunginjohtajaa on kiusattu koko hänen johtajapestinsä ajan, kertovat muutamat valtuutetut. Kiusaaminenhan on samaa kuin asioitten vieminen siihen pisteeseen, että sai Lepistön eroamaan.
Narsistiin ottaa kipeästi KAIKKI hänen epäonnistuneet yrityksensä ja ne muistetaan ikuisesti. Pöntinen&Kumpp. yritti erottaa Lepistöä jo tämän koeaikana, mutta saivat neilleen ja valtuusto totesi Pöntisen epäluottamuksen arvoiseksi. Häpeä tarvisti hyvitystä, tässä siitä nyt luemme.
Siinä kaikki pähkinänkuoressa. "Maanalainen armeija taistelee jälleen" lukee hra P:n fb:n aloitussivulla.
Kuntavaalithan on tulossa, toivottavasti äänestäjien muisti riittää sinne asti!
Alkais nyt tuon rehellisyytensä ensin sillä, että maksaisi Suvannon Timolle patsaasta koituneet saatavat.
Lapualla jyrää NYT JA AINA Pöntisen ja Lahdensuon suku/tukijoukot ja niitähän persreikiä piisaa!!!!