Ruotsi vapaaehtoiseksi koko Suomessa

Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan ensi vuonna, kun alueellinen kielikokeilu käynnistyy eri puolilla Suomea. Olen perustanut työryhmän tarkkailemaan kokeilun edistymistä ja valmistelemaan suunnitelmaa siitä, kuinka kielivapaus voitaisiin toteuttaa eli pakkoruotsi lakkauttaa tulevaisuudessa koko Suomessa, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.


”Pakkoruotsi koetaan ajanhukaksi”

Hallitusohjelmassa on sovittu alueellisesta kielikokeilusta, joka alkaa vuonna 2017. Ruotsin tilalta muiden vieraiden kielten opiskelun mahdollistava esitys on tulossa eduskuntaan kevään aikana.

– Pakkoruotsi on epäsuosittua oppilaiden parissa. Monilla nuorilla ei ole henkilökohtaista tarvetta tai kiinnostusta ruotsin opiskeluun ja siksi pakkoruotsi koetaan ajanhukaksi. Perussuomalaisten tavoitteena on saada ruotsin opiskelu vapaaehtoiseksi koko Suomessa, Terho jatkaa.

Monipuolistetaan kielitaitoa

Hallituksen keskeinen tavoite on purkaa turhia normeja ja parantaa kansalaisoikeuksia. Pakollisesta ruotsinopiskelusta vapautuminen sopii tähän tavoitteeseen erinomaisesti.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmän seitsemän kansanedustajaa tarkkailee kielikokeilun edistymistä tästä viikosta alkaen. On jo aika antaa suomalaisnuorille mahdollisuus monipuolistaa kielitaitoaan.

Kielivapaustyöryhmään kuuluvat Sampo Terho (pj.), Juho Eerola, Simon Elo, Ritva Elomaa, Laura Huhtasaari, Sami Savio ja Ville Tavio.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-perustivat-kielivapaustyoryhman/
0<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ps_Jyrää kirjoitti:

Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan ensi vuonna, kun alueellinen kielikokeilu käynnistyy eri puolilla Suomea. Olen perustanut työryhmän tarkkailemaan kokeilun edistymistä ja valmistelemaan suunnitelmaa siitä, kuinka kielivapaus voitaisiin toteuttaa eli pakkoruotsi lakkauttaa tulevaisuudessa koko Suomessa, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.


”Pakkoruotsi koetaan ajanhukaksi”

Hallitusohjelmassa on sovittu alueellisesta kielikokeilusta, joka alkaa vuonna 2017. Ruotsin tilalta muiden vieraiden kielten opiskelun mahdollistava esitys on tulossa eduskuntaan kevään aikana.

– Pakkoruotsi on epäsuosittua oppilaiden parissa. Monilla nuorilla ei ole henkilökohtaista tarvetta tai kiinnostusta ruotsin opiskeluun ja siksi pakkoruotsi koetaan ajanhukaksi. Perussuomalaisten tavoitteena on saada ruotsin opiskelu vapaaehtoiseksi koko Suomessa, Terho jatkaa.

Monipuolistetaan kielitaitoa

Hallituksen keskeinen tavoite on purkaa turhia normeja ja parantaa kansalaisoikeuksia. Pakollisesta ruotsinopiskelusta vapautuminen sopii tähän tavoitteeseen erinomaisesti.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmän seitsemän kansanedustajaa tarkkailee kielikokeilun edistymistä tästä viikosta alkaen. On jo aika antaa suomalaisnuorille mahdollisuus monipuolistaa kielitaitoaan.

Kielivapaustyöryhmään kuuluvat Sampo Terho (pj.), Juho Eerola, Simon Elo, Ritva Elomaa, Laura Huhtasaari, Sami Savio ja Ville Tavio.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-perustivat-kielivapaustyoryhman/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu