WP: Venäjän lokakampanja vei Trumpin voittoon


Lokakampanja. Washington Postin mukaan venäläisten propagandakampanja auttoi Donald Trumpia ja vahingoitti Hillary Clintonia.

Venäjältä organisoitu laaja kampanja tuki Donald Trumpia ja levitti valeuutisia Hillary Clintonista ennen Yhdysvaltain vaaleja. Tarkoituksena oli myös murentaa kansalaisten luottamusta demokraattisen järjestelmän ja hallinnon toimivuuteen.

Näin väittää arvostettu Washington Post -lehti kahteen riippumattomaan tutkimukseen vedoten.

Toinen tutkimuksista julkaistiin aivan vaalien alla, ja lehti oli saanut käsiinsä toisen vielä julkaisemattoman tutkimuksen samasta aiheesta. Tutkimukset tukevat aiempaa käsitystä erittäin runsaasta valeuutisten levityksestä, mutta ne myös liittävät valeuutiset nyt entistä selvemmin Venäjään.

On mahdotonta arvioida, millainen vaikutus propagandalla oli vaalitulokseen. Käsitys Clintonista epärehellisenä ja rikollisena on kuitenkin erittäin laajalle levinnyt amerikkalaisten keskuudessa, vaikka häntä ei ole koskaan syytetty oikeudessa mistään. Tutkimusten mukaan myös Trump oli Clintonin tavoin historiallisen epäsuosittu ehdokas.


Miljoonia Facebook-jakoja
Valeuutiset ehdokkaista saavuttivat aiemman Buzzfeed-sivuston tekemän selvityksen mukaan suurta suosiota sosiaalisessa mediassa ennen vaaleja.

Liki miljoona Facebook-jakoa keräsi muun muassa Ending the Fed -sivuston tekaistu juttu, jonka mukaan paavi olisi tukenut Trumpia presidentiksi. Valeuutisia tehtailivat myös monet oikeistolaiset uutissivustot Yhdysvalloissa.

Tässä vaiheessa mukaan kuvaan astuivat Venäjään liitetyt nettisivustot, maksetut trollit ja väärennetyt sosiaalisen median tilit. Niiden avulla uutista levitettiin massiivisesti niin, että se nousi esimerkiksi Facebook-jakojen ansiosta tavallisten amerikkalaisten nähtäville. Lopusta huolehtivat niin sanotut ”hyödylliset hölmöt”, jotka jakoivat uutista lisää.

Näin valeuutiset saattoivat sosiaalisessa mediassa lyödä perinteisen median uutiset.

Valeuutiset keräsivät Facebookissa miljoonittain jakoja.

Bottiverkot käytössä
Kyberturvallisuuteen, propagandaan ja ulkopolitiikkaan erikoistuneet tutkijat Andrew A. Weisburd, Clint Watts ja J.M. Berger ovat selvittäneet venäläisiä propagandaoperaatioita vuodesta 2014 lähtien ja havainneet esimerkiksi tuhansia venäjänkielisiä niin sanottuja bottiverkkoja, joita voidaan käyttää uutisten levityksessä. Yleisiä ovat myös tekaistut Twitter- ja Facebook-tilit, jotka toistavat uutista sellaisenaan. Netin analytiikkatyökaluja käyttämällä on voitu jäljittää näiden alkuperää samoihin lähteisiin.

War on the Rocks -blogissa julkaistun tutkimuksen mukaan valeuutiset käsittelivät rikosväitteiden lisäksi Clintonin terveyttä ja maalailivat kuvaa epävarmemmasta, jopa ydinsodan uhkaamasta maailmasta, jos hänet valitaan. Myös vaalivilpillä ja Clintonin voiton aiheuttamilla väkivaltaisilla reak­tioilla spekuloitiin ahkerasti. Vaikka uutisiin ei sellaisenaan uskottaisikaan, ne lisäävät helposti epävarmuutta äänestäjien keskuudessa.

– He (Venäjä) haluavat pohjimmiltaan murentaa uskoa Yhdysvaltain hallintoon ja sen intresseihin, Watts luonnehti Postille.

Facebookia ja Googlea on vaalien jälkeen vaadittu kiivaasti estämään valeuutisten levittäminen, ja sivustot ovatkin luvanneet toimenpiteitä.

Venäjä on järjestelmällisesti kiistänyt sekaantuneensa vaaleihin millään lailla.


Normaalin uutistarjonnan lomassa
Washington Postin mukaan ulko- ja sotilaspolitiikkaan perehtyneiden asiantuntijoiden PropOrNot-ryhmän raportti on paljastanut peräti 200 Venäjän propagandaa levittävää sivustoa, joiden juttuja lukee yhteensä jopa 15 miljoonaa amerikkalaista. Facebookissa levitettyinä näitä juttuja luettiin vaalikampanjan aikana jopa 213 miljoonaa kertaa.

Tämän propagandakoneiston tuki Trumpille on verrattavissa massiiviseen mainoskampanjaan. Kuin Venäjä olisi johtanut Trumpin tukikomiteaa.
Vääriä uutisia saattoivat normaalin uutistarjonnan lomassa levittää myös Venäjän valtiolliset uutisvälineet RT-kanava ja Sputnik-uutistoimisto, tutkijat toteavat.

Propagandaoperaatiohin kuuluu myös se, että kaikkia Venäjän toiminnasta varoittavia odottaa nopea vastaisku hakkeroinnin tai julkisen mustamaalauksen muodossa. Siksi PropOrNot-ryhmän johtaja antoi kommenttinsa Washington Postille vain nimettömänä itseään suojellakseen.

– Tämän propagandakoneiston tuki Trumpille on verrattavissa massiiviseen mainoskampanjaan. Kuin Venäjä olisi johtanut Trumpin tukikomiteaa...

IS
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ala viitsi, kummatkin ehdokkaat oli hanurinsoittajia ja pelseesta. nyt lasketaan lopputulos, kyllahan ryssa jeesi trombia mut mita sitten, matanbuchus tassa kaikkein inhoittavimman HAVION TEKI tama valheen isa, donALT sais pitaa lupauksensa ja alkaa tutkimaan cia, fbi jaclintonin sahkopostit, onko kilary syylistynyt gadarrin murhaan ja vallan kaapaukseen suverenissa maassa, ja tarkastettava clintonin veri et onko sama kun tyttarella 😅

Äänestä
  • kansa haluaa tietaa, kuinka niita kusetetaan,ja pidetaan pelleina.

    Äänestä

tama illuminati lauta peli mika on ennustellut kaikkea ihmeelisyyksia, niin siella kortti missa politiikot roikkuu hirressa, saa nahda pitaako ja koska

Äänestä

onko wasinton post juutalaisten omistama lehti, eiko bii jahu, onnitellut kaverinsa rumpin valkoisen talon pestita ja lupas olla ilman palkaa, matanbuchus ei anna bonin menna kaiken tietavalle tietokoneelle, silta voi vaikka kysya kuka on anttikriistus ja se tietaa tan nimen siis syntyma nimen

Äänestä

saatana, huomaatko kun vixxuilen sulle vai oletko niin tyhma

Äänestä

sarvijaakko, huhuu

Äänestä
  • kai sa sen tiedat etta ma sua vihaaan, muXXXu

    Äänestä

Jos meille annettaisiin oikeaa tietoa jenkeistä, ymmärtäisimme mainiosti miksi Trump otti voiton. Naurettavaa edes yrittää vetää Venäjää mukaan.

Äänestä
  • ei mene perille tiltuille, vaikka se pantaisiin pyykkipojalla nenään kiinni.

    Ja ainahan tiedon voi korvata Moskovan propasgandalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Trumputin kirjoitti:


Lokakampanja. Washington Postin mukaan venäläisten propagandakampanja auttoi Donald Trumpia ja vahingoitti Hillary Clintonia.

Venäjältä organisoitu laaja kampanja tuki Donald Trumpia ja levitti valeuutisia Hillary Clintonista ennen Yhdysvaltain vaaleja. Tarkoituksena oli myös murentaa kansalaisten luottamusta demokraattisen järjestelmän ja hallinnon toimivuuteen.

Näin väittää arvostettu Washington Post -lehti kahteen riippumattomaan tutkimukseen vedoten.

Toinen tutkimuksista julkaistiin aivan vaalien alla, ja lehti oli saanut käsiinsä toisen vielä julkaisemattoman tutkimuksen samasta aiheesta. Tutkimukset tukevat aiempaa käsitystä erittäin runsaasta valeuutisten levityksestä, mutta ne myös liittävät valeuutiset nyt entistä selvemmin Venäjään.

On mahdotonta arvioida, millainen vaikutus propagandalla oli vaalitulokseen. Käsitys Clintonista epärehellisenä ja rikollisena on kuitenkin erittäin laajalle levinnyt amerikkalaisten keskuudessa, vaikka häntä ei ole koskaan syytetty oikeudessa mistään. Tutkimusten mukaan myös Trump oli Clintonin tavoin historiallisen epäsuosittu ehdokas.


Miljoonia Facebook-jakoja
Valeuutiset ehdokkaista saavuttivat aiemman Buzzfeed-sivuston tekemän selvityksen mukaan suurta suosiota sosiaalisessa mediassa ennen vaaleja.

Liki miljoona Facebook-jakoa keräsi muun muassa Ending the Fed -sivuston tekaistu juttu, jonka mukaan paavi olisi tukenut Trumpia presidentiksi. Valeuutisia tehtailivat myös monet oikeistolaiset uutissivustot Yhdysvalloissa.

Tässä vaiheessa mukaan kuvaan astuivat Venäjään liitetyt nettisivustot, maksetut trollit ja väärennetyt sosiaalisen median tilit. Niiden avulla uutista levitettiin massiivisesti niin, että se nousi esimerkiksi Facebook-jakojen ansiosta tavallisten amerikkalaisten nähtäville. Lopusta huolehtivat niin sanotut ”hyödylliset hölmöt”, jotka jakoivat uutista lisää.

Näin valeuutiset saattoivat sosiaalisessa mediassa lyödä perinteisen median uutiset.

Valeuutiset keräsivät Facebookissa miljoonittain jakoja.

Bottiverkot käytössä
Kyberturvallisuuteen, propagandaan ja ulkopolitiikkaan erikoistuneet tutkijat Andrew A. Weisburd, Clint Watts ja J.M. Berger ovat selvittäneet venäläisiä propagandaoperaatioita vuodesta 2014 lähtien ja havainneet esimerkiksi tuhansia venäjänkielisiä niin sanottuja bottiverkkoja, joita voidaan käyttää uutisten levityksessä. Yleisiä ovat myös tekaistut Twitter- ja Facebook-tilit, jotka toistavat uutista sellaisenaan. Netin analytiikkatyökaluja käyttämällä on voitu jäljittää näiden alkuperää samoihin lähteisiin.

War on the Rocks -blogissa julkaistun tutkimuksen mukaan valeuutiset käsittelivät rikosväitteiden lisäksi Clintonin terveyttä ja maalailivat kuvaa epävarmemmasta, jopa ydinsodan uhkaamasta maailmasta, jos hänet valitaan. Myös vaalivilpillä ja Clintonin voiton aiheuttamilla väkivaltaisilla reak­tioilla spekuloitiin ahkerasti. Vaikka uutisiin ei sellaisenaan uskottaisikaan, ne lisäävät helposti epävarmuutta äänestäjien keskuudessa.

– He (Venäjä) haluavat pohjimmiltaan murentaa uskoa Yhdysvaltain hallintoon ja sen intresseihin, Watts luonnehti Postille.

Facebookia ja Googlea on vaalien jälkeen vaadittu kiivaasti estämään valeuutisten levittäminen, ja sivustot ovatkin luvanneet toimenpiteitä.

Venäjä on järjestelmällisesti kiistänyt sekaantuneensa vaaleihin millään lailla.


Normaalin uutistarjonnan lomassa
Washington Postin mukaan ulko- ja sotilaspolitiikkaan perehtyneiden asiantuntijoiden PropOrNot-ryhmän raportti on paljastanut peräti 200 Venäjän propagandaa levittävää sivustoa, joiden juttuja lukee yhteensä jopa 15 miljoonaa amerikkalaista. Facebookissa levitettyinä näitä juttuja luettiin vaalikampanjan aikana jopa 213 miljoonaa kertaa.

Tämän propagandakoneiston tuki Trumpille on verrattavissa massiiviseen mainoskampanjaan. Kuin Venäjä olisi johtanut Trumpin tukikomiteaa.
Vääriä uutisia saattoivat normaalin uutistarjonnan lomassa levittää myös Venäjän valtiolliset uutisvälineet RT-kanava ja Sputnik-uutistoimisto, tutkijat toteavat.

Propagandaoperaatiohin kuuluu myös se, että kaikkia Venäjän toiminnasta varoittavia odottaa nopea vastaisku hakkeroinnin tai julkisen mustamaalauksen muodossa. Siksi PropOrNot-ryhmän johtaja antoi kommenttinsa Washington Postille vain nimettömänä itseään suojellakseen.

– Tämän propagandakoneiston tuki Trumpille on verrattavissa massiiviseen mainoskampanjaan. Kuin Venäjä olisi johtanut Trumpin tukikomiteaa...

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu