VIISAS EI NYT OSTA UUTTA TAI UUDEHKOA AUTOA!

Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa autovero. Suomi on EU:n hampaissa useammassa kuin yhdessä autoveroon liittyvässä asiassa. Tulli käy jatkuvasti oikeutta vääristä autoveropäätöksistä. Autoverosta kerätyt rahat eivät riitä tullin toilailujen paikkaamiseen. Autoille tulee ensi vuoden alusta päiväkohtainen autovero. Mitä luulet päiväveron olevan, kun autojen keski-ikä Suomessa on lähes 12 vuotta? Perusmatematiikkaa, ei tarvitse edes laskinta. Suomalaiset ryntäävät sankoin joukoin liisaamaan autonsa Virosta tai Pohjois-Suomalaiset Ruotsista. Vuodenvaihteeseen on enää hieman yli kuukausi aikaa. Uusia yrityksiä perustetaan Viroon ja Ruotsiin palvelemaan autohimoisia suomalaisia. Kesällä tiet täyttyvät lamboista ja muista luxus-autoista. Hallitus katselee muutaman kuukauden alv-tulojen karkaamista ulkomaille ja toimii sitten. Arvioitu ajankohta autoveron poistumuiselle on tällä hetkellä maaliskuun alku, mutta voi tietysti siitä aikaistua jos tammi-helmikuussa ei myydä enää yhtään uutta autoa, vaan kaikki on liisattu ulkomailta.

NYT ON VÄÄRÄ AIKA OSTAA UUSI TAI UUDEHKO AUTO!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Suomen suurinta autoketjua johtavan Yli-Salomäen mukaan poliittiset päättäjät eivät osaa laskea, kuinka kalliiksi Suomen autoveromalli yhteiskunnalle tulee."

"Yli-Salomäki on laskenut, että autoveron korvaavalla 300 euron vuosittaisella käyttömaksulla valtio saisi samat miljardin verotulot, mutta kuluttaja merkittäviä säästöjä."

http://yle.fi/uutiset/3-6510964

Äänestä

Maksaminen ei lopu mihinkää vaan se jatkuu toisessa muodossa entistä kauheempana se on varmaa. Minulle on aivan sama onko maksu autoverona vai muina maksuina se ei minua hetkauta.

Äänestä
  • Ei myö ostella suomesta mittää, ulkomailta tullee kaikki ostokset!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äläostauuttanyt kirjoitti:

Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa autovero. Suomi on EU:n hampaissa useammassa kuin yhdessä autoveroon liittyvässä asiassa. Tulli käy jatkuvasti oikeutta vääristä autoveropäätöksistä. Autoverosta kerätyt rahat eivät riitä tullin toilailujen paikkaamiseen. Autoille tulee ensi vuoden alusta päiväkohtainen autovero. Mitä luulet päiväveron olevan, kun autojen keski-ikä Suomessa on lähes 12 vuotta? Perusmatematiikkaa, ei tarvitse edes laskinta. Suomalaiset ryntäävät sankoin joukoin liisaamaan autonsa Virosta tai Pohjois-Suomalaiset Ruotsista. Vuodenvaihteeseen on enää hieman yli kuukausi aikaa. Uusia yrityksiä perustetaan Viroon ja Ruotsiin palvelemaan autohimoisia suomalaisia. Kesällä tiet täyttyvät lamboista ja muista luxus-autoista. Hallitus katselee muutaman kuukauden alv-tulojen karkaamista ulkomaille ja toimii sitten. Arvioitu ajankohta autoveron poistumuiselle on tällä hetkellä maaliskuun alku, mutta voi tietysti siitä aikaistua jos tammi-helmikuussa ei myydä enää yhtään uutta autoa, vaan kaikki on liisattu ulkomailta.

NYT ON VÄÄRÄ AIKA OSTAA UUSI TAI UUDEHKO AUTO!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu