Paljon tuottaa jos laskette :
(eurotuotto - kaikki kulut) / metsäpalstan todellinen arvo= pitkässä juoksussa ollaanko siellä 2-5 % vuosituoton tuntumassa.
Sanovat että omalla työllä voi ja oikea-aikaisilla toimenpiteillä voi nousta 7-10 % vuosituottoon. Onko kellään kokemusta.
Oletteko laskeneet metsäpalstan tuottoa eur %
17
311
Vastaukset
- MetsastaSaaPollia
Luonnonvarakeskuksen ennakkotilaston mukaan yksityismetsätalouden liiketulos vuonna 2015 oli 116 euroa/ha. Se on koko maasta laskettu keskiarvo. Liiketulos saadaan vähentämällä tuloista menot.
Aloittajan laskelman saa tehtyä jakamalla liiketuloksen metsätalousmaan keskimääräisellä hehtaarihinnalla. Jos hehtaarihinta on esimerkiksi 3000 euroa/ha, saadaan tulokseksi 3,9%.- eiolehelppoa
Tuo kuulostaa ihan normilta tuo 3,9 %.
Sitten joku sanoo että on niin hyvä maaperä että kasvaa puu ihan hirveästi. Tai että oikea-aikaisella harvennuksella kasvaa ihan hirveästi puu. Tiedä häntä. Tosiaan ostaessa markkinoilta palsta (ei mitään perimisjuttuja lasketa mukaan) niin pääoman tuotto pyörii varmaan 1-5 % haarukassa - kulujen yms. jälkeen nettona ollaan parissa prossassa.
- sahaaja
Olen ostanut kotitilani vuonna 1991. Pieni tila jossa metsää n. 25 ha. Olen ollut metsätöissä Isäni mukana 70-luvulta lähtien. Kuitupuun hinta on nyt sama kuin 30 vuotta sitten. Vaikka otetaan huomioon metsän kasvu, niin kyllä ns tuotto on ihan
olematon. Jos verrataan tänä päivänä puunmyynnistä saatavia tuloja esim 80-lukuun,
niin ei niillä rahoilla reaalisesti saa juuri mitään. En ole mikään ekonomi, mutta asiasta
kertoo paljon mm. UPM:n halu päästä eroon metsistään.- ketjunaloittaja
Tuo on ihan totta. Puun hintakehitys on ollut todella laimea. Riskit ovat pieniä moneen muuhun liiketoimintaan nähden mutta tuotolla ei juhlita. Enemmän kyse (minulle itselleni siis) on perinteestä ja suvun asiasta. Siis tunteella mennään en tuijota pelkkiä euroja.
Jos tilojen ostoja ajatellaan hintapyynnöt ovat rajuja tuottoon nähden. Pitäisi olla hirveitä pääomia tai lainoja jos aikoisi pari metsäpalstaa ostaa. Metsäsijoittaminen taitaa enemmän ollakin sitä että a. ostetaan suvun palsta b. peritään palsta c. sijoitetaan muualla tienattuja rahoja metsään d. ostetaan tutulta e. arvostetaan metsää - useammanostanut
ketjunaloittaja kirjoitti:
Tuo on ihan totta. Puun hintakehitys on ollut todella laimea. Riskit ovat pieniä moneen muuhun liiketoimintaan nähden mutta tuotolla ei juhlita. Enemmän kyse (minulle itselleni siis) on perinteestä ja suvun asiasta. Siis tunteella mennään en tuijota pelkkiä euroja.
Jos tilojen ostoja ajatellaan hintapyynnöt ovat rajuja tuottoon nähden. Pitäisi olla hirveitä pääomia tai lainoja jos aikoisi pari metsäpalstaa ostaa. Metsäsijoittaminen taitaa enemmän ollakin sitä että a. ostetaan suvun palsta b. peritään palsta c. sijoitetaan muualla tienattuja rahoja metsään d. ostetaan tutulta e. arvostetaan metsääKyllä minä ainakin olen ostanut metsää ihan lainarahalla alkuun. Pitää vain osata ostaa se ensimmäinen metsäpalsta oikein, ettei se mene heti "pitkäksi" ja makseta itseä "kipeäksi". Toisiakin palstoja pitää ostella harkiten, mutta aiemmat palstat toki tuovat lisää pelivaraa.
Metsän tuotto on 6% luokkaa, mutta sitä pystyy parantamaan, jos pystyy hyödyntämään metsätilan kaupan mukana tulevia muita mahdollisuuksia, kuten maa-aineksia, tontteja tai yhteisalueosuuksia. Yhteisalueosuudet on tällä palstalla täyttä hebreaa monille, eikä niitä osata hyödyntää lainkaan, mutta rahaa niilläkin saa, jos osaa hyödyntää.
Vanha kauppaneuvossetäni ja kummisetäni opetti aikoinaan, että voitto on tehtävä ostettaessa ja sillä neuvolla olen pitkälti pärjännyt. Olen voinnut sijoittaa metsästä saatuja tulojani muuhunkin, mm. sijoitusasuntoihin, taidehankintoihin ja siten hajauttanut sijoituksiani.
Mtsää ostaessani katson aina, että kannattaako ko. palsta ostaa. Jos ei kannata, niin en osta, kuin ihan poikkeus tapauksissa! Uusia kohteita tulee myyntiin jatkuvasti, naapurissa harvemmin,joten ihan naapurissa olevan kohteen voin ostaa hieman "pitkäksi", mutta siinäkin pitää olla järkeä, mm. saan sieltä yhteisalueosuudet taikka voin hyödyntää tontteina, tiejärjestelyt tms.
- Tuottoa
Keskisessä suomessa näyttää omien tilojen kassavirtatuotto 8.9% seuraavalle 10v kaudelle. Hakkuusäästö/tappio huomioituna tuotto jää vain 7.7%. Sijoitetun pääoman määränä edellä mainituissa luvuissa käytetty summa-arvolla saatua tilojen käypää arvoa.
Ostomielessä arvioidut huonoimmat tilat tuottoa vaivaiset <3% ja parhaat 8%-9%. Keskiarvo tuolla välissä.- jeep10
Hyviä tuottoja. Itse olen ajattellut, että puuhommissa pyöritään 5 % molemmin puolin. Mitä parempi prosentti sitä enemmän tukkimetsää? Niinhän se taitaa mennä.
- tukkisaksi
Omaa metsää 24 ha ja osuus yli 100 ha yhtymässä.
24 ha tila ostettu 1969,tuli perintönä isän kuoltua. Metsäpohjat hyviä, tuotto voi olla joku 5%.
On siellä saanut asua, sekin tuottoa ja saanu polttopuuta ja jonkun hirvipaistinkin.
Metsäkoulu tuli aikanaan käytyä. Kevät ja kesä nykyään maastossa, hirvikärpäsaikaan rankakasan sahailua, sitten lumiin asti metsässä.
Talvella oleminen mahdonta, lunta paljon ja maatalo vetoinen loukko. Palvelut kaukana.
Puunhinta tosiaan romahtanut, verottaja vie paljon. Kun on kirjoilla muualla voi mm. asumiskulut vähentää verotuksessa.- metsäsijoituksia
Metsässä on hyvä puoli se, että ei tarvitse koko ajan olla hyysäämässä. Jos vertaa nyt vaikka siihen, että pyörität jotain verkkokauppaa saatikkaa kivijalkamyymälää.
Metsä kasvaa, vaikka ei mitään tekisikään. Toisaalta työ on raakaa, tai sitten saa lyödä pöytään massia, että muut tekevät. Matalariskistä, pysyvää liiketoimintaa. Johon liittyy tietysti luontoarvot ja maisema-arvot yms. sukujen perinne usein.
- metsänrauha
Joo, taimikonhoidot ja apuharvennukset hoitaa itse ja antaa kasvaa.
Mitään muuta ei kiinnosta tehdäkkään, metsän rauha ympärillä.
Polttopuuta kamiinaan ja kokkailee kunnon ruuat, nam. Käy katiskalla.
Kulut verotukseen, kaukana kavala maailma. - uunot
Metsäsijoittajat oletteko kiinittäneet huomion, että ostaja määrittelee yksipuolisesti myytävälle/ ostettavalle puulle hinnan ja hakkuumenetelmät koneet jne ja lopuksi tekee myyjän puolesta mieleisensä laskun/tilin, Alv.t, ennakonpidätykset!-> Lähtökohtaisesti metsänomistaja on kykenemätön myymään tuotetta omatoimisesti.
Missään muussa yritysmuodossa ei löydy vastaavaa menettely tapaa kokomaailmassa.
Laskeppa siitä sitten "metsäyrittämisen " tuotot kun ostaja toimii lähes täysin omavaltaisesti.
On vain kaksi vaihtoehtoa myydä tai ei myydä, tai oikeammin vuokrata alueen hakkuuoikeus 2v tai ei vuorata ( pystykaupoissa)- useammanostanut
On minulla ainakin ollut lukuisia eri vaihtoehtoja tämän n. 30 vuoden aikana, mitä olen metsää omistanut ja myynnyt. Erikoispuille on ollut ostajia, pylväitä, pyssyn tukkeihin ym.. Tukkia ja kuitupuuta on voinnut myydä halvempaan ja kalliimpaan hintaan tai olla myymättä. Puuta on voinnut myydä hankintana ja pystykaupalla tai sekä että. Viimeksi tein sellaisen kaupan, että ostajan kanssa katsottiin ensin hakkuun tulos, että kummalla kaupalla minun kannattaa se myydä, hakkuun jälkeen todettiin, että hankintana kannattaa, ja tehtiin hankintana.
En ole ollut enään Mhy jäsen, kun siitä oli mahdollista erota. Teen kaupat itse ja hoidan metsäni itse. - uunot
Viimeksi tein sellaisen kaupan, että ostajan kanssa katsottiin ensin hakkuun tulos, että kummalla kaupalla minun kannattaa se myydä, hakkuun jälkeen todettiin, että hankintana kannattaa, ja tehtiin hankintana.-> tuota on vaikea ymmärtää vaikka on lähes 40 v seurattu ja myyty monin tavoin puuta useita 10 000 motteja.
Miten läpinäkyvästi ostaja mm. kertoi hakkuun kulut pystykaupan osalta?
Nythän ostaja puoli määrittelee mittaustavat/ laadut ja menetelmät esim tukkipuulle,( ehkä ei koske pieniäostajia, sahaajia mutta ne seuraavat suurten hinnoittelua pääsääntöisesti)
Oliko kyseessä vähintään 500-1000 motin kauppa jossa päädyitte hakkuun mittatuloksen jälkeen hankintakauppaan ja mikä ostofirma siihen suostui
Tuosta MHY.tä totean, että ne tahot ovat yrittäneet tehdä metsätalouden harjottamisesta lähes kannattamatonta.-> valtakirjakaupat ja niiden kulut syövät puun hintaa alemmaksi vain - justiinsanoin
"Viimeksi tein sellaisen kaupan, että ostajan kanssa katsottiin ensin hakkuun tulos, että kummalla kaupalla minun kannattaa se myydä, hakkuun jälkeen todettiin, että hankintana kannattaa, ja tehtiin hankintana."
Ts. tuli hakkuussa suhteessa paljon kuitupuuta ja vähän tukkipuuta, että "kannatti"
hankintana myydä.
- uunot
Tuon laskentakaavan ”eurotuotot” erään metsänomistaja voi vain vaikuttaa omalla työllään tekemällä kaikki metsän hoitotyöt, ennakkoraivauksista kaikkiin toimistotöihin (tukihakemukset, suunnitelmat, puukaupat ym.), eli lisäämällä voimakkaasi laskentakaavat ” kaikki kulut erää”.
Ja sittenkin olet kokonaan ostajan armoilla, ostaako puut ja millä hinnalla e/m³! Ostaja voi sanoa, että ostotavoitteet on jo täynnä tälle vuodelle jne. Ja lopuksi Venäjän tuontipuulla pidetään metsänomistajat nöyrinä ja hintataso varmasti alhaisena.
Tuo % tuoton laskemisessa liikaa muuttuvia juttuja, johon näiden metsäasiantuntijoiden ammattitaito ei riitä alkuunkaan, noita % heittoja voi haarukoida jokainen mielensä mukaan vaikka -5 % - 10% välillä niin sattuu oikeaan lähes varmasti.- kyllävoilaskea
Kaikkia sijoitusmuotoja kannattaa laskeskella. Ei siinä ole mitään väärää eikä uunoa. Niissä on muutoksia vuosien aikana, millä tavalla laskeekin. Prosentit heittelevät ja ajat ovat erilaisia. En minä ostaisi tällä hetkellä sijoitusyksiötä 2 % tuotolla. Ei siinä ole mitään järkeä. Kannattaa verrata ja miettiä mihin pienet kolikkonsa laittaa poikimaan. Kaikessa on puolensa. Myös metsäsijoittamisessa.
Metsäpalstojen hinnat ovat minusta hurjan korkeita, ostaminen ei kiinnosta. En ymmärrä, miten niistä saa leivän itselleen jos vertaa sitä muihin sijoitusmuotoihin. Nimenomaan kun lasket mitä jää käteen mikä on työmäärä mikä tulevaisuuden tuotto per vuosi, niin moni palsta jää hyllylle minun laskelmissa.
- kahdestakahdeksaan
Isot yhtiöt ovat myymässä ja erilaiset rahastot ostavat.. Teollisuus lobbaa alati keppiveroja metsänomistajille..saadakseen puuta edullisesti..osingoista iso osa menee ulkomaille.. Pienmetsänomistaja on molempien kauhukuva, koska myyvät silloin kun itse huvittaa. jopa Karhinen haluaa pikkuiset pois markkinoilta.
Se joka pystyy asumaan metsänsä vieressä ja siten hoitamaan sitä itse, pääsee varmasti parempaan tuottoprosenttiin.
Pääomavero ja sen kulloinenkin määrä lohkaisee huomattavan osan tilistä jota odotetaan pitkäänkin.
Tulevaisuudessa kirjanpainaja pakottaa myynteihin alueellisesti.
Polttopuu, marjat, sienet ym. arvot merkitsevät yhä useammalle pakoa oravanpyörästä..ja sitä ei rahalla voi mitata.
Kiinteistövero metsämaalle on lähempänä kuin koskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241149Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111080- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73869