Sipilä ja katra steel tarjouskilpailu

Katera Steelin Jauhoainen kertoo että Sipilä oli ainoastaan v 2011 osallistunut yhtiön omistusjärjestelyihin jonka jälkeen ei ole ollut missään tekemisissä yhtiön kanssa. Eikö tämä Jauhiainen ole itseasiassa täysin merkityksetön henkilö kertomaan tästä Terrafamen tarjouskilpailuista? Asian tärkein henkilö on tietysti tarjouksen hyväksynyt henkilö tai taho jolta asia pitäisi kysyä. On aivan luonnollista ja ilmeistä että pääministerin vaikutusvalta Terrafamen toiminnan jatkumisen tai eteenpäinmenon kannalta on vaikuttava. Myös jauhiaisen olisi pitänyt ottaa pääministeri asia esille rehellisesti ennen tarjouskilpailua. Käytännössä asiasta ei ole puhuttu niin on aivan ilmeistä että Sipilällä on omat jauhotmukana leivonnaisissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Thisisrape kirjoitti:

Katera Steelin Jauhoainen kertoo että Sipilä oli ainoastaan v 2011 osallistunut yhtiön omistusjärjestelyihin jonka jälkeen ei ole ollut missään tekemisissä yhtiön kanssa. Eikö tämä Jauhiainen ole itseasiassa täysin merkityksetön henkilö kertomaan tästä Terrafamen tarjouskilpailuista? Asian tärkein henkilö on tietysti tarjouksen hyväksynyt henkilö tai taho jolta asia pitäisi kysyä. On aivan luonnollista ja ilmeistä että pääministerin vaikutusvalta Terrafamen toiminnan jatkumisen tai eteenpäinmenon kannalta on vaikuttava. Myös jauhiaisen olisi pitänyt ottaa pääministeri asia esille rehellisesti ennen tarjouskilpailua. Käytännössä asiasta ei ole puhuttu niin on aivan ilmeistä että Sipilällä on omat jauhotmukana leivonnaisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu