Vastaus: "Älä tee itsellesi mitään pahaa" juttuun

Älä tee itsellesi mitään pahaa huusi Paavali vanginvartijalle, joka aikoi tehdä itsarin. Ongelmat ei lopu itsariin. Aivokirurgi sanoi TV haastattelussa, että ”ihminen pelkää kuolemaa, koska hän ei tiedä minne kuoltuaan sielu joutuu”. Vanhainkodissa Kaarlo veljeni pyysi hoitajaa tuomaan puhtaan pyhä paitansa ja juhla pukunsa. Kävi pesulla, ajoi parran, pukeutui, otti raamatun ja laittoi omaistensa kuvat puvun povitaskuun. Oikaisi itsensä vuoteelle ja se oli siinä. Ilman kuolemanpelkoa Kaarlo veljeni siirtyi Jeesuksen luokse iki iloon. Hänen luo, ”joka antaa kullekin palkan hänen tekojensa mukaan niille, jotka työssänsä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän. Mutta niiden osaksi jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen; mutta kirkkaus ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, Juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle! Sillä Jumala ei katso henkilöön. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne tuomitaan tekojensa mukaan.Tuska ja ahdistus jokaisen osa joka pahaa tekee. Rukoilaan yhdessä: Aaprahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala minulla on tuska ja ahdistus ja olen pahaa tehnyt. Herra anna syntini anteeksi ja ota armoihisi. Jeesuksen nimessä ihanassa nimessä. Aamen.
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samassa hellari seurakunnasta Taimi sisaren uskon vaellus ja kuolinuneen siirtyminen!
Yhdeksänkymppinen Taimi vaelsi 60 vuotta Jeesuksen seurassa ja osallistui lähes jokaiseen rukouskokoukseen. Oli myös raamattutuntien uskollinen kuulija. Ehtoolliskokoukset, lähetyspiiri ja monet muut tilaisuudet olivat elämänmyönteisen sisaren sydämen asiaa. Viimeiset viikot Taimi oli petipotilaana terveyskeskuksen sairasosastolla.
Taimin siirtyessä tuonpuoleiseen Isä Jumala lähetti vuoteen vierelle uskon sisaren katsomaan kuinka elon Herran omat siirtyvät ajan rajan yli.
Ennen kuolemaa Taimi nousi istumaan ja kädet koholla sanoi:
”Jeesus, kylläpä sinä olet kaunis.”
Eenok tuli kuusikymppisenä uskoon ja vaelsi Jumalan yhteydessä 300 vuotta (Hebr.11:5) ja hänen koko elinaikansa oli 350 vuotta.
Ja uskon kautta otettiin Eenok pois näkemättä kuolemaa, ”eikä häntä enää ollut, koska ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois”. Sillä ennen pois ottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Samoin Jeesuskin näyttää toimivan vieläkin.

Äänestä
  • Hebr 11:5 Eenok Aadamista seitsemäs on 1 Ms 5:21 nimellä Hanok.- Ja koska en tarkastnut raamatustni Eenokin ikää Jakeessa 1 Ms 5:23 kertoo Enokin iäksi 365 vuotta ja Eenok oli 65 vuotias kun hänelle syntyi Metusalah

    "Kun Hanok oli kuudenkymmenen viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Metusalah. Ja Hanok vaelsi Metusalahin syntymän jälkeen Jumalan yhteydessä kolmesataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
    Niin oli Hanokin koko elinaika kolmesataa kuusikymmentä viisi vuotta.

    Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois. "

    Juudan kirja 1:14-17 sanotaan että Eenok oli profeetta joka ennusti:
    "Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
    He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaarlo-poistui-juhlimaan kirjoitti:

Älä tee itsellesi mitään pahaa huusi Paavali vanginvartijalle, joka aikoi tehdä itsarin. Ongelmat ei lopu itsariin. Aivokirurgi sanoi TV haastattelussa, että ”ihminen pelkää kuolemaa, koska hän ei tiedä minne kuoltuaan sielu joutuu”. Vanhainkodissa Kaarlo veljeni pyysi hoitajaa tuomaan puhtaan pyhä paitansa ja juhla pukunsa. Kävi pesulla, ajoi parran, pukeutui, otti raamatun ja laittoi omaistensa kuvat puvun povitaskuun. Oikaisi itsensä vuoteelle ja se oli siinä. Ilman kuolemanpelkoa Kaarlo veljeni siirtyi Jeesuksen luokse iki iloon. Hänen luo, ”joka antaa kullekin palkan hänen tekojensa mukaan niille, jotka työssänsä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän. Mutta niiden osaksi jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen; mutta kirkkaus ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, Juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle! Sillä Jumala ei katso henkilöön. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne tuomitaan tekojensa mukaan.Tuska ja ahdistus jokaisen osa joka pahaa tekee. Rukoilaan yhdessä: Aaprahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala minulla on tuska ja ahdistus ja olen pahaa tehnyt. Herra anna syntini anteeksi ja ota armoihisi. Jeesuksen nimessä ihanassa nimessä. Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu