USA aloitti sodan öljystä avoimesti Irakin kohdalla, tosin jo Afganistanin operaatio ennakoi tätä.
Öljyvarojen on ennustettu ehtyvän varsin nopeasti ja jo muutaman vuoden sisällä saattaa tulla esiin vähenevän öljyn aiheuttamia vaikeuksia. Nytkään Opec ei ole voinut säädellä öljyn hintaa alaspäin lisäämällä tuotantoa niin halutessaan.
Maailmalla olisi ollut ja olisi vieläkin mahdollisuus panostaa yhteistyöhön korvaavien energiamuotojen käyttöönotossa, sekä muiden maailmaa uhkaavien yhteisten ongelmien ratkaisuissa. USA valitsi kuitenkin perinteensä mukaisesti itsekkään tien, silläkin riskillä, että sen käynnistämä sota öljystä voi ajaa maailman kolmanteen ja historian tuhoisimpaan maailmansotaan. Epäilempä, että USA:n tämän hetkinen johto on sokaistunut vallastaan ja voimastaan Hitlerin tavoin niin, että se ei usko minkään voiman kykenevän pysäyttämään tai vastustamaan sitä, sen rynniessä strategisten ja sotaisten suunnitelmiensa mukaisesti kuin pahan riivaamana turvaamaan omia etujaan, muun maailman kustannuksella.
Muukin maailma tarvitsee öljyä niin kauan, kunnes korvaavat energiamuodot ja tekniikat on kehitetty riittävän pitkälle. Niinpä USA:n avaus sotaan öljystä ei voi olla saamatta vastakaikua ennenpitkää. Kiinan on tehtävä jotain, Venäjän on tehtävä jotain, jopa Euroopan on tehtävä jotain. Kun ei yhteistyö kelpaa kaikkein suurimmalle tekijälle, vaan se on valinnut väkivallan tien ilman neuvonpitoa, voi se johtaa tilanteeseen, jossa muutkin osapuolet hukkaavat järkensä ja alkaa epätoivoinen taistelu eloonjäämisestä. On ihme, jos muu maailma katselee enää sivusta USA:n valmistautumista sotaan Irania vastaan. Sotaan, joka on ollut ilmeinen jo muutaman vuoden ajan. Ja kyse ei ole joukkotuhoaseista, vaan öljykenttien hallinnasta. Joukkotuhoaseet ovat toki mukana kuvioissa siinä mielessä, että epätoivoiset maat, joita USA uhkaa, yrittävät kilvan hankkia viimeiseksi oljenkorrekseen järeimmät mahdolliset keinot puolustautua. Onhan selvää, että USA:n kyetessä viemään sotakalustonsa toiselle puolelle maailmaa tappamaan ja tuhoamaa, ei uhkauksen kohteille yleensä jää muuta keinoa kuin pitkän matkan ydinkärkiohjukset, jos sellaisia onnistuvat hankkimaan.
Hämmästyttää toisaalta tuo hulluus, jonka riivaamana USA:n johto toimii. He eivät näe valitsemansa tien tuhoisuutta, kuten ei Hitlerkään kyennyt näkemään suuruudenhulluudessaan ja vallanhimossaan. Jos USA:n johtoon saataisiin järkeä, mikä toki edellyttäisi maan demokratisoitumista ennen sitä, sielläkin tajuttaisiin, että kaikilla noilla sotimiseen ja sotateknologian kehittämiseen panostetuilla ponnisteluilla voitaisiin yhdessä muun maailman kanssa ratkoa ongelmat, jotka aiheutuvat öljyvarojen vähenemisestä ja lopulta ehtymisestä sekä monista muista maailmaa uhkaavista yhteisistä ongelmista. Mutta hulluus ajaa maailmaa taas suursodan tielle, USA:n toimiessa tienavaajana tuossa kehityksessä. Ilmeisesti maailma ei koskaan opi yhteistyöhön vasta kuin suuren ja tuhoisan sotimisen jälkeen, aina muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Jos seuraavan suursodan jäljiltä enää jää ihmiskuntaan ketään rakentamaan uutta tulevaisuutta.
Bush kuvaili Saddamin ja Irakin muodostavan koko maailmaa uhkaavan suuren vaaran. Kyseessä oli kuitenkin aseeton suunsoittaja, Saddam sen etunenässä, suunsoiton ollessa vain yritystä bluffata USA:aa, jotta tämä ei hyökkäisi. Bluffi ei onnistunut, koska USA oli varmistanut hyökkäyksen kohteen vaarattomuuden asterkastuksin ennen operaatiota. Iranin kohdalla vaikuttaa siltä, että Bush ei saa asetarkastuksia aikaiseksi, joten vakoiluorganisaatio ja kommandojoukot selvittävät, onko maahan turvallista iskeä ilman joukkotuhoaseuhkaa.
Öljyvarojen on ennustettu ehtyvän varsin nopeasti ja jo muutaman vuoden sisällä saattaa tulla esiin vähenevän öljyn aiheuttamia vaikeuksia. Nytkään Opec ei ole voinut säädellä öljyn hintaa alaspäin lisäämällä tuotantoa niin halutessaan.
Maailmalla olisi ollut ja olisi vieläkin mahdollisuus panostaa yhteistyöhön korvaavien energiamuotojen käyttöönotossa, sekä muiden maailmaa uhkaavien yhteisten ongelmien ratkaisuissa. USA valitsi kuitenkin perinteensä mukaisesti itsekkään tien, silläkin riskillä, että sen käynnistämä sota öljystä voi ajaa maailman kolmanteen ja historian tuhoisimpaan maailmansotaan. Epäilempä, että USA:n tämän hetkinen johto on sokaistunut vallastaan ja voimastaan Hitlerin tavoin niin, että se ei usko minkään voiman kykenevän pysäyttämään tai vastustamaan sitä, sen rynniessä strategisten ja sotaisten suunnitelmiensa mukaisesti kuin pahan riivaamana turvaamaan omia etujaan, muun maailman kustannuksella.
Muukin maailma tarvitsee öljyä niin kauan, kunnes korvaavat energiamuodot ja tekniikat on kehitetty riittävän pitkälle. Niinpä USA:n avaus sotaan öljystä ei voi olla saamatta vastakaikua ennenpitkää. Kiinan on tehtävä jotain, Venäjän on tehtävä jotain, jopa Euroopan on tehtävä jotain. Kun ei yhteistyö kelpaa kaikkein suurimmalle tekijälle, vaan se on valinnut väkivallan tien ilman neuvonpitoa, voi se johtaa tilanteeseen, jossa muutkin osapuolet hukkaavat järkensä ja alkaa epätoivoinen taistelu eloonjäämisestä. On ihme, jos muu maailma katselee enää sivusta USA:n valmistautumista sotaan Irania vastaan. Sotaan, joka on ollut ilmeinen jo muutaman vuoden ajan. Ja kyse ei ole joukkotuhoaseista, vaan öljykenttien hallinnasta. Joukkotuhoaseet ovat toki mukana kuvioissa siinä mielessä, että epätoivoiset maat, joita USA uhkaa, yrittävät kilvan hankkia viimeiseksi oljenkorrekseen järeimmät mahdolliset keinot puolustautua. Onhan selvää, että USA:n kyetessä viemään sotakalustonsa toiselle puolelle maailmaa tappamaan ja tuhoamaa, ei uhkauksen kohteille yleensä jää muuta keinoa kuin pitkän matkan ydinkärkiohjukset, jos sellaisia onnistuvat hankkimaan.
Hämmästyttää toisaalta tuo hulluus, jonka riivaamana USA:n johto toimii. He eivät näe valitsemansa tien tuhoisuutta, kuten ei Hitlerkään kyennyt näkemään suuruudenhulluudessaan ja vallanhimossaan. Jos USA:n johtoon saataisiin järkeä, mikä toki edellyttäisi maan demokratisoitumista ennen sitä, sielläkin tajuttaisiin, että kaikilla noilla sotimiseen ja sotateknologian kehittämiseen panostetuilla ponnisteluilla voitaisiin yhdessä muun maailman kanssa ratkoa ongelmat, jotka aiheutuvat öljyvarojen vähenemisestä ja lopulta ehtymisestä sekä monista muista maailmaa uhkaavista yhteisistä ongelmista. Mutta hulluus ajaa maailmaa taas suursodan tielle, USA:n toimiessa tienavaajana tuossa kehityksessä. Ilmeisesti maailma ei koskaan opi yhteistyöhön vasta kuin suuren ja tuhoisan sotimisen jälkeen, aina muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Jos seuraavan suursodan jäljiltä enää jää ihmiskuntaan ketään rakentamaan uutta tulevaisuutta.
Bush kuvaili Saddamin ja Irakin muodostavan koko maailmaa uhkaavan suuren vaaran. Kyseessä oli kuitenkin aseeton suunsoittaja, Saddam sen etunenässä, suunsoiton ollessa vain yritystä bluffata USA:aa, jotta tämä ei hyökkäisi. Bluffi ei onnistunut, koska USA oli varmistanut hyökkäyksen kohteen vaarattomuuden asterkastuksin ennen operaatiota. Iranin kohdalla vaikuttaa siltä, että Bush ei saa asetarkastuksia aikaiseksi, joten vakoiluorganisaatio ja kommandojoukot selvittävät, onko maahan turvallista iskeä ilman joukkotuhoaseuhkaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No siinä oli yhden tämän palstan parhaimmista vakiokirjoittajista ja -nimimerkeistä laatima upea ja tasapuolinen analyysi maailman menosta. Tällaista kaivattaisiin lisää räksyttävien rakkikoirien tilalle, jotta keskustelun taso pysyisi korkeana. Hiena, jatka puolueetonta ja monipuolista linjaasi Hitman (se aito)!
..yksipuoliset USA:n haukkumisesi feikkinikillä kirjoitettuna eivät lukijoita pahemmin kiinnosta.
Mitäpä jos alkaisit kirjoittaa vähän tasapuolisempia kirjoituksia jollakin toisella nikillä?
Tekstisi oli ehkä vähän liiankin viisasta tällaiselle palstalle, mutta joka tapauksessa osoitti, että olet perehtynyt hyvin asiaan ja lähi-idän tilanteeseen. Ei voi paljon muuta todeta kuin että täysin samaa mieltä. Harmi vaan, että aina löytyy joku häirikkö, kuten nyt tuo nimimerkkisi kaltainen kirjoittaja, tuomaan esille tyhmyyttään kommenteilla, joissa ei ole mitään sisältöä näihin maailman polttaviin asioihin.