Vain Guggenheimin museohankkeen eteenpäinsuitsutuksella on enää tilaa Helsingin Sanomissa. Me tilaajat olemme täysin kyllästyneitä tähän lehden jokapäiväiseen lobbauksen kaltaiseen kampanjaan, jossa Guggenheim hanketta valotetaan joka ikinen päivä sivujen pituisilla ylistysartikkeleilla. Neljän toimittajan nimet toistuvat päivästä toiseen kirjottajina. Lisäksi yleisönosastolle on hankittu jokaiselle päivälle hankkeen puoltokirje.
Kaikesta huolimatta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä esimerkiksi mitä museossa tultaisiin näkemään ja mitkä ovat museon vuosittaisten käyttökustannusten momentit ja paljonko se tuottaa voittoa, tai tappiota. Epäilen vahvasti, että tätä tietoa ei ole päätöksen eteenkään laitetuilla edustajillamme.
Kaikesta huolimatta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä esimerkiksi mitä museossa tultaisiin näkemään ja mitkä ovat museon vuosittaisten käyttökustannusten momentit ja paljonko se tuottaa voittoa, tai tappiota. Epäilen vahvasti, että tätä tietoa ei ole päätöksen eteenkään laitetuilla edustajillamme.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä Hesari jaksaa myös homotta, mamuttaa ja natottaa kiitettävällä innolla. Oikeisiin uutisiin ei sitten enää riitä virtaa.
Onneksi ei kolahda postiluukusta enää ens kuussa hesari, turha herätys aikaisin ja kädet kun noessa kun sen lukee.
Jutut jo netistä luettu ja ihan tyhjänpäiväisiä juttuja, mainoksia hirveesti ja maksaakin ihan liikaa.
Olen myös kyllästynyt kaikenmaailman blogeihin jossa nuoret kertoo vanhuuden viisausella elämästä, ja missä ne vanhat toimittajat on, joilla on aitoa tietoa elämästä.
Jotenkin väenväkisin tehtyjä juttuja ja matkitaan muita.
Nuoret tyttöset on laitettu Hesarissa keksimään joka päivälle Guggenheimin ylistyskirjoituksia. Guggenheimin aloittaessa kiusaamisemme 6 vuotta sitten Hesari perusti oman kulttuuriosion lehtee tätä tehtävää varten. Koko touhu ällöttää kovasti ja leima koko lehden.
Hesari on arjesat vierautuneiden ääririkkaiden ja ylimielisten homopiirien valheita suoltava porttola. Muistatteko vielä miten journalistien paskansuoltaja Saska Saarikoski käsitteli USAn vaaleja? Se mies on aina väärässä, koska sen pää on pumpattu täyteen paskaa. HS kirjoittaa edelleen Trumpista valheita. Linja on jo Suomea vahingoittava. HS tekee kaikkensa tuhotakseen Suomen aseman järkevänä maana maailmalla. Kaikki viisaat maat ja lehtitalot ovat jo luoneet kunnioittavat suhteet Trumpiin, mutta pedofiilinen idiootti-hesari jatkaa edelleen samaa häpeällistä louskutusta Trumpia vastaan. Johtuuko linja siitä, että Antti Herlin paljastaa näillä keinoin olevansakin hinttari ja journalistinen kusipää vain mistä loputon katkera valehtelu johtuu? HS on joka tapauksessa munanut itsensä ja kohta koko Suomen.
Jankuttamalla katkeamatta kansalaisten vihaamaa Guggenheimin hankkeen ylistystä Hesari on saanut lisää vastustusta kansalaisten piirissä tälle kierolle hankkeelle. Vieläkin pahempaa on se mitä on tehty kulissien ulkopuolella edustajiemme suuntaan. Sen pelin likaisuutta voi kansalainen vain arvailla.
Guggen tehtävä on kiristää kusipäiltä rahat säätiölle. Taiteellinen taso surkea verrattuna esim. Pariisin museoihin. Kävin Nykin museossa. Sehän on parkkihalli. Ihmettelen tätä Gugge-hömpötystä. Jenkeissä monta paljon parempaa ja merkittävämpää museota kuin Gugge. Niissä on oikeesti säpinää, Guggessa ei. Kaikesta näkee, että Gugge on vain pinnallinen rahantekolafka...ja Guggella on rahat lopussa. Siksi meuhkaa Suomessa.
>> Kaikesta huolimatta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä esimerkiksi mitä museossa tultaisiin näkemään >>
Ei kukaan muukaan tiedä ainoankaan taideteoksen tai taidekokoelman nimeä, joka siellä tultaisiin esittämään.
Helsingin Sanomat on omistajansa Patricia Seppälän määräyksestä kirjoittanut satoja Guggenheimia ylistäviä juttuja. Mutta lehti ei yhden ainoatakaan juttua mistään siellä mahdollisesti pidettävistä taide-esittelyistä, että mitä siellä esiteltäisiin.
Ne näyttelyt eivät oikeasti ole lainkaan tärkeitä. Tärkeintä olisi saada se synkkä, mustan hiilikasan näköinen talomörrikkä pystyyn Etelärantaan.
Se Guggenheim-talokompleksi on se tärkein asia nyt. Eikä oikeasti mitkään taidenäyttelyt.
> Ei kukaan muukaan tiedä ainoankaan taideteoksen
> tai taidekokoelman nimeä, joka siellä tultaisiin
> esittämään.
Koko asian ydin onkin juuri tuossa, tuon asian piilottelemisessa. Mikäli Hesari sanoisi nimeltyä yhdenkin taidekokoelman, että "se ja se kokoelma siellä tultaisiin esittämään...", niin koko Guggenheim-korttitao kaatuisi tähän.
Mikäli mainitun kokoelman nimi tulisi esille, niin Nykytaiteen museo Kiasma ja Ateneum voisivat välittömästi vastata. Ne sanoisivat että he ottavat näyttelyynsä mielellään tuon kyseisen, Hesarin mainitseman kokoelman.
Silloin kaikille selviäisi, että eihän me oikeasti tarvita uutta museota niiden esittämiseen. Meillä Suomessa on runsaasti vapaata näyttely- ja museotilaa tarjolla, vaikka minkä nimisen ja miten laajan tahansa kokoelman esillepanoon ja näyttämiseen.
Siksi Hesari ja Patricia Seppälä eivät koskaan mainitse ainoankaan taideteoksen tai kokoelman nimeä. He haluavat puhua vain yleistasolla Guggenheim-museosta, ja "sinne saatavista kiinnostavista taidenäyttelyistä..."