Juha Sipilän kuppi nurin YLEen !

Hän kertoi luottamuksensa Yleen olevan nolla ja arveli tunteen olevan molemminpuolinen.
1962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siis Sipilä lähtee ?

Äänestä
  • Veikkaan että joutuu lähtemään. Onneksi vuonna 2016 sensuuri ei enää toimi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Veikkaan että joutuu lähtemään. Onneksi vuonna 2016 sensuuri ei enää toimi.

    Olsihan se hienoa jos joutuisi, mutta aika harvinaista on meille suomalaisille, edes osaamattomien ja hommaansa sopimattomisen pois potkiminen.
    Toivottavasti saadaan uudet vaalit. Luultavasti kansa kusetettaisiin edelleenkin äänestämään etunsa vastaisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_11595346 kirjoitti:

    Olsihan se hienoa jos joutuisi, mutta aika harvinaista on meille suomalaisille, edes osaamattomien ja hommaansa sopimattomisen pois potkiminen.
    Toivottavasti saadaan uudet vaalit. Luultavasti kansa kusetettaisiin edelleenkin äänestämään etunsa vastaisesti.

    Vastenmielisintä tässä on se että Sipilä vetoaa "kansalaisten mielipiteeseen".

    Äänestä

YLE:n ei tarvitse nauttia Sipilän eikä kenenkään muunkaan poliitikon luottamusta.

Äänestä
  • Niinhän sen pitäisi olla.

    Äänestä

Kansan luottamus Sipilään on tuntematon käsite.

Äänestä

Vihdoinkin YLE:lle vertainen vastustaja, kiitos Juha !

Äänestä
  • Rajoittaa tiedotusta, kriittistä tiedotusta ? Onkohan tuo nyt sitten kovinkaan hyvä juttu, ja kiiteltävä tapa pääministeriltä.

    Äänestä

  • Kannustusta Sipilälle, Soinille ja Orpolle. Vihr-vas-rkp-sdp -parjauskampanja on päivänselvästi käynnissä ja kansanvaltaisten äänestäjien on siksi puolustettava maamme valtiovaltaa ja hallitusta.

    Suunnan kääntäminen aiemman vihervassusossusuru-sekoilun jälkeen on ollut työlästä, mutta syöksykierre on jo oikaistu.
    Kampanja todistaa että koulutus on vienyt parjaajia vielä enemmän harhateille.
    Se on pilannut monta ennestäänkin kehnoa kuokkamiestä ja toheloa torimummoa.

    Äänestä

Ei Sipilä ole yksin sanojensa kanssa kun kertoo luottamuksensa olevan loppu YLEen.

Niin monilla suomalaisilla on ollut luottamus loppu YLEen jo ennen Sipilän toteamusta. On suorastaan irvokasta, että me veronmaksajat joudumme maksamaan YLEn toimittajien puna-vihreä-sini-suvakki-kampanjoista ja propagandasta.

Äänestä
  • Siis YLE sensuroi tässä tapauksessa Keskustalaista pääministeriä koskevaa kritiikkiä.

    Äänestä

Ay-liike käärii miljoonia vuokra-asuntoyhtiöstään – asumistuet valuvat osinkoina liitoille
Ay-liike on saanut viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa VVO:n vuokraosinkoja. Ammattiliitot kuittaavat vuokratuotoista verovapaat osingot. Vuokrien nousua maksetaan suuressa määrin pienituloisille maksetuilla asumistuilla.

Äänestä
  • Tässähän sitä sitten alkaa taas keskustan palstalle tullakin, Sipilämäistä kritiikin rajoitusta.

    Äänestä

  • UPDATE_11595346 kirjoitti:

    Tässähän sitä sitten alkaa taas keskustan palstalle tullakin, Sipilämäistä kritiikin rajoitusta.

    montako miljoonaa Sipilä on käärinyt liiveihinsä, verovapaasti ja pimeästi, kuten AY liike, antaa tulla nyt !

    Äänestä

Uskonlahkolaisen nuppi ei vain kestänyt tuossakaan tilanteessa. Kunhan nyt ei vallan taas veritulppaa saisi.
Käsittämätöntä käytöstä pääministeritasolta!!!

Äänestä

Minnekkäs se Sipilä lähtisi? Ei ole hyviä virkoja vapaana ja kaikki kusitolpat toreilla on varattu entisille keskustapääministereille.

Äänestä

Suomalaiset ilkkuvat ja naureskelevat ja jotkut kauhistelevat sitä, että Venäjällä tai jossakin Turkissa joku pääministeri tai presidentti lopettaa milloin minkäkin tv-kanavan, lehden tai ihan minkä vaan tiedotusvälineen. Ei paljon kannattaisi ilkkua. Ihan samanlaistahan se täälläkin on; joku pääministeri lähettelee sähköpostiviestejä ja valtakunnan päätiedotusväline alkaa hokea ”Kyllä herra!”, ”Kyllä herra!”, ”Kyllä herra!” ja lopettaa heti siltä istumalta tiedottamisen. Kyllä meillä on hieno maa, eikös olekin? Muiden maiden lehdistövapaudet ovat ihan toista luokkaa mitä meillä on, meillä on todellinen lehdistönvapaus ja siihen eivät voi puuttua maan päättäjätkään. Ja kyllä me ollaan hyviä jokaisessa kansainvälisessä korruptiovertailussakin; meillä ei ole korruptiota! Voi kiesus tätä ääliöiden valtakuntaa.

Äänestä

Kirjoitin Mikkelissä julkaistavaan Länsi-Savoon alla olevan kommentin. Eivät julkaisseet. En tiedä, mikä kommentissa on Länsi-Savon kommenttiohjeiden vastaista. Esimerkiksi vuosi pari sitten kun keskusteltiin homojen avioliittomahdollisuuksista lehti julkaisi muun muassa sellaisia kommentteja, joissa yksi kommentoijakin todisteli jonkun lääkärin todenneen homojen peräreikien revenneisyyden olevan laajempaa kuin heteroilla. Myös Helsingin seurakuntayhtymän julkaisun Kirkko ja kaupungin päätoimittajan toivottiin kuolevan ja tämän jälkeen lähetettävän helvettiin. Tällainen on Länsi-Savo, sallii mieleltään sekaisin olevien kommentteja. Lehden päätoimittaja vaihtuu vähän ajan kuluttua. Ehkäpä silloin peräreikäkommentit jätetään sillensä ja esimerkiksi poliitikkojen tekemisiä arvioivat tiukat, mutta asialliset kommentit julkaistaan. Tosin luulen, että mitään muutosta ei tapahdu, sillä Länsi-Savo on lähes yksi yhteen Itä-Savon kanssa, jonka päätoimittajaksi näiden molempien lehtien nykyinen yhteinen päätoimittaja siirtyy. Seuraava Länsi-Savoon lähettämäni kommentti, jota ei siis jostakin syystä julkaistu: ”Juha Sipilällä on diktaattorin elkeitä. Suuri osa hänen pääministeriaikaisensa toimet ovat perustuneet uhkailuun. Hyvänä esimerkkinä näistä uhkailuista on tämä nyt puheena oleva juttu, mutta jo pitkin pääministerin virkakautta on tapahtunut samanlaista, esimerkkinä nyt vaikkapa jokin aika sitten ns. pakkolait, työsopimusneuvottelut jne. Monet, Länsi-Savonkin lukijoista ja kommentoijista, eivät näköjään enää edes muista, mitä hän uhkaili jo ennen eduskuntavaaleja: jos Kepu pääsee hallitusvaltaan, niin keskioluen myynti siirtyy Alkoon, tuhansia julkisen hallinnon virkamiehiä ja työntekijöitä sanotaan irti, palkkoja lasketaan jne. Tosin suurimman osan näistä uhkailuistaan tämä diktaattorin peilikuva kyllä sitten otti takaisin jo uhkailuja seuraavina päivinä, ja aina silmät sirkeänä todistellen ”Mutta enhän minä niin sanonut.” tai ”Toimittajat ovat nyt ymmärtäneet väärin.” jne. Nyt pääministeri väittää, ettei ole yrittänyt vaikuttaa Yle:n uutisointiin ja Yle:n päätoimittaja ja hänen alaisensa toimitusten päälliköt puolestaan yrittävät todistella omista toimistaan ihan samaa: ”Ei, ei Sipilän sähköpostit ole vaikuttaneet mitenkään meidän toimintaamme!”. Eipä kyllä siltä näytä etteikö pääministeri olisi yrittänyt vaikuttaa, eikä näytä myöskään siltä, etteikö näihin vaikuttamisyrityksiin olisi alistuttu. Ihmeellinen yhteensattuma nimittäin: yksi lähettelee pää punaisena kymmeniä sähköpostivistejä pitkin iltaa ja alkuyötä päätoimittajalle ja toimittajille ja sitten toisaalla (Yle:ssä) on ihan omassa keskuudessa päätetty, ja kas kummaa, ihan samaan aikaan, ettei asiaa enää puida ajankohtais- tai uutislähetyksissä. Justiinsa. Sama tilanne on muuten asiassa, mistä tämä puheena oleva juttu lähti, eli pääministerin ja jonkin Terrafamen laitehankintoihin liittyvän firman omistajien sukulaisuussuhteista ja mahdollisesta pääministerin jääviydestä osallistua päätöksentekoon. Pääministeri, ministerit ja suuri osa kansanedustajistakin on näköjään täysin ulkona päätöksentekoon liittyvistä periaatteista. Heidän pitäisi asia tietää ja elleivät ihan heti itse hoksaa asiaa, niin sitä varten heillä on liuta avustajia, jotka kertovat asian oikean tolan. Se, että ns. tavalliset talliaiset kyselevät tälläkin kommenttipalstalla esimerkiksi että ”Onko päättäjien jäävättävä itsensä perusteella, että joukossa on tai saattaa olla sukulaisia, tuttavia tai `kummin kaimoja´?” on ihan normaalia. Tavalliset talliaiset kun eivät voi tajuta, vaikka kyseessä kylläkin on yksi yksinkertaisimmista kysymyksistä, tällaista. Vastaus nimittäin on ihan selvä: kyllä, kyllä pitää jäävätä, jos kyseessä on sukulaisia. Kummin kaimojen vuoksi ei tarvitse itseään jäävätä. Nyt pääministeri väittää, ettei päätöksentekoon ole vaikuttanut millään tavalla se, että mukana on yritys, jossa on omistajana hänen sukulaisiaan. Voi olla, ja varmasti näin onkin, mutta kukaan ei sitä voi uskoa (tavallinen talliainen tietysti uskoo, kun ei osaa sisäistää mistä on kysymys) kun ei siltä näytä. Se, että joku väittää jotakin, on väitteeseen liittyvien tapahtumienkin oltava väitteen mukaisia, eli niiden on myös näytettävä siltä, mitä väitetään. Tämä on ensimmäinen vaatimus kaikessa hallintotyössä. Suomi loistaa kansainvälisissä korruptiovertailuissa maailman kärkipäässä. Suomessa ei kuulemma ole juuri lainkaan korruptiota. Tällaiset toimet, mihin pääministerikin on nyt ryhtynyt on juurikin yksi osa korruptiota, mitä sitäkään ministerit (eikä tavalliset talliaiset varsinkaan) eivät näköjään ymmärrä. Ai niin joo, mitä eduskunnan oikeusasiamies aikanaan tulee toteamaan ratkaisussaan? No jotenkin tällä tavalla: `Pääministerin toimet ovat olleet lain mukaisia eivätkä siten aiheuta jatkotoimia. Kiinnitän kuitenkin huomion siihen, että tulevaisuudessa on kaikessa päätöksenteossa otettava vakavasti huomioon hyvän hallintotavan vaatimukset ja hallinnon avoimuus.´”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nytriittää kirjoitti:

Hän kertoi luottamuksensa Yleen olevan nolla ja arveli tunteen olevan molemminpuolinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu