Miksi Kokoomus hyväksyi Kepun Maakuntahallinnon??

Sipilä uhkasi hallituksen kaatamisella ja erollaan mutta Kokoomus taipui turhaan, koska Sipilä lähtee nyt kuitenkin. Mitä teette nyt sille Maakuntamalli edellä suunnitellulle Sotelle?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kokoomukselta puuttuu ryhti!

Äänestä

Jos Sipilältä poliittinen pää kaatuu, niin samalla kaatuu Maakuntahallinto myös.

Ja sen perästä luhistuu täysin kestämättömien suunnitelmien varaan, olkihimmeleiksi rakenneltu jätti-Sote.

Kaikki nuo ovat positiivisia asioita. Nuo kaikki kolme saavat kaatua, ja mennä.

Sen perästä aletaan kehittää suomalaista terveydenhoitojärjestelmää nykyisten Sairaanhoitopiirien jaon pohjalta. Sillä saadaan kaikkein kustannuskykyisin järjestelmä aikaiseksi.

Kunnat säilyttävät keskeisen asemansa maksumiehinä, ja toisaalta kohoavien kustannuksien valvojana ja päälle päsmärinä. Typerä Maakuntaveron suunnitelma, tai yhtä typerä keskitetty Valtion pussista maksaminen.

Nämä molemmat kuopataan myös, samalla kun Sipilän poliittinen ura loppuu, kesken räpiköivän lentonsa.

Äänestä
  • Maakuntahallinto on täysin järjetön kepukeksintö.

    Äänestä

Himmelihallintoa lisää ja kepulle valtaa...

Uusi hallintoporras tulossa...

Soten piti aluperin säästää meidän yhteisiä varoja...

Äänestä

Kokoomus kannattaa sotea koska yksityiset terveysfirmat pääsevät rahastamaan sairaita ihmisiä rankasti korekeilla hoitomaksuillaan.

Äänestä

Kukaan ei enää puhu mitään Maakuntahallintosotehimmelin tuomista säästöistä, eikä palvelun parantumisesta!

Äänestä
  • Suomen terveydenhuollon kustannukset lääkärkäyntiä kohden ovat edullisimmat kaikkien pohjoismaiden vertailussa. Myös vertailussa koko Euroopan tasolla, eteläiset maatkin mukaan lukien, Suomen kustannukset ovat silti kaikkein edullisimmasta päästä.

    Siksi on täydellistä haihattelua Sipilän väittää että nyt kulut edelleen laskevat 3 miljardilla eurolla.

    Siis rikkomalla tämä kaikkein edullisin järjestelmä, ja korvaamalla se täys-sekavalla Maakuntahallinnolla, ja ielä kalliimmalla ja heikommibn vavottavissa olevalla, keskitetyllä Valtion pussista kaiken maksamisella.

    Sipilä ja Keskusta ovat aivan kuutamolla nykyisine suunnitelminensa. Suomen terveydenhoitoa ajetaan katastrofiin

    Äänestä

  • Kustannustehokkain kirjoitti:

    Suomen terveydenhuollon kustannukset lääkärkäyntiä kohden ovat edullisimmat kaikkien pohjoismaiden vertailussa. Myös vertailussa koko Euroopan tasolla, eteläiset maatkin mukaan lukien, Suomen kustannukset ovat silti kaikkein edullisimmasta päästä.

    Siksi on täydellistä haihattelua Sipilän väittää että nyt kulut edelleen laskevat 3 miljardilla eurolla.

    Siis rikkomalla tämä kaikkein edullisin järjestelmä, ja korvaamalla se täys-sekavalla Maakuntahallinnolla, ja ielä kalliimmalla ja heikommibn vavottavissa olevalla, keskitetyllä Valtion pussista kaiken maksamisella.

    Sipilä ja Keskusta ovat aivan kuutamolla nykyisine suunnitelminensa. Suomen terveydenhoitoa ajetaan katastrofiin

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurhaNöyryys kirjoitti:

Sipilä uhkasi hallituksen kaatamisella ja erollaan mutta Kokoomus taipui turhaan, koska Sipilä lähtee nyt kuitenkin. Mitä teette nyt sille Maakuntamalli edellä suunnitellulle Sotelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu