osaamista matematiikassa, siis kysytty lainkaan. Tiedetäänkö hurri-oppilaiden kyvyt jo niin heikoiksi, että heitä ei edes testata. Eräs ruotsinkielinen tutkimushan kertoi, että hurri-oppilaat ovat laiskoja koulussa, ei kiinnosta edes äidinkieli.
Kun uutiset kertoo että "suomalaisten" neljäsluokkalaisten taidot esim. matematiikassa ovat heikentyneet, niin hurrin mielestä silloin on kyse vain suomenkielisistä.
Kun uutiset kertoo että "suomalaisten" neljäsluokkalaisten taidot esim. matematiikassa ovat heikentyneet, niin hurrin mielestä silloin on kyse vain suomenkielisistä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nyt oli paha, jätetäänkö hurrit ulos testeistä.
Ei kysytty, ovat kuulema hyvää riikinruotsalaista tasoa, kuulin
Eikö nettifenno tiedä että asumme Suomi nimisessä valtiossa jossa asuu suomalaisia, ei fennoja eikä hurreja, jotka voivat puhua kahta eri virallista kieltä.Piste!!!
En ole minäkään huomannut, että tällaisissa uutisissa jotenkin eriteltäisiin suomen- ja ruotsinkieliset. Ymmärrän, että puhutaan Suomen koululaisista ylipäänsä.
Suomessa ehkä suurin ongelma tällä hetkellä on, että peruskoulusta voi valmistua 5:n keskiarvolla osaamatta mitään. Myös lukutaito puuttuu osalta peruskoulun päättävistä. Tämä on erittäin huolestuttavaa, koska tällaista ei ole ollut ennen.
Täällähän hurri kirjoitti kuinka suomalaisten oppilaiden matematiikan taidot ovat huonontuneet.
Missä hurri niin kirjoittaa?? Voisit kommentoida ko kommenttia että tietää mistä puhut. Väitteet siitä mitä hurrit tai kuka tahansa sanoo, tekee tai väittää tulee perustua faktoihin! Linkkiä kehiin tai vastalauseet ja kommentit kyseiseen ketjuun, vaan taitaa olla neffelle liian vaikeata.
Olette aina halunneet eristäytyä muista.
Missä ja miten sinä luulet minun suomea oppineen? Eristäytymällä suomenkielisistäkö?
Puhut taas ihan pehmosia!!
Tälläkin palstalla vedotaan tämän tästä ruotsinkielisten hyvään suomen kielen taitoon, kun pyritään perustelemaan ruotsin opiskelun turhuutta. Me emme eristäydy, me elämme joukossanne joka päivä ja monet meistä puhuu niin hyvää suomea ettette edes tunnista meitä ruotsinkielisiksi.
Sinä sitä vastoin tuskin kovin hanakasti hakeudut meidän seuraamme, tai jos, niin vaadit että me tulemme vastaan ja puhumme suomea. Kumpikohan meistä siis eristäytyy ja pysyy omissa porukoissaan??
Viikon vihje: Katso peiliin!!
Ruotsinkieliset asuvat pääosin valtaväestön keskellä ja siellä missä on isoja asutuskeskittymiä (rannikolla), kun taas moni suomenkielinen asuu pikkupaikkakunnilla, harvaan asutuilla alueella.
Suomessa+on+14+maakuntaa,+joissa+ruotsinkielisten+osuus+on+alle+0,8+%+väestöstä.+Siellä+ei+ole+ruotsinkielisiä,+jotka+"elävät+joukossamme",+vaan+yksittäisiä+henkilöitäi,+jotka+ovat+muuttaneet+paikkakunnalle.++Ruotsille+ei+ole+niissä+maakunnissa++käyttöä.+Tätä+ongelmaa+ei+svenskfinlandissa+ymmärretä,+vaan+kehotetaan+kuuntelemaan+ruotsinkielisiä+tv-ohjelmia,+lukemaan+ruotsinkielisiä+kirjoja+ja+lehtiä+ja+käymään+kursseilla.+Olen+näin+tehnyt+koko+ikäni,+mutta+ruotsinkielisiä+keskustelukumppaneita+ei+edes+Espoosta+tai+Helsingistä+löydy.+Toki+minulla+on+ruotsinkielisiä+ystäviä+ja+tuttavuuksia,+mutta+kaikki+haluavat+puhua+suomea.++
Maahantulijoista+monet+puhuvat+suomea+virheettömällä+korostuksella+ja+kieliopillisesti+hyvin.+En+tiedä+kuinka+laajaa+heidän+osaamisensa+on,+mutta+käytännön+tarve+on+opettanut+heitä+niin+hyvin,+että+voimme+heittää+romukoppaan+väitteet,+että+suomi+olisi+erityisen+vaikea+kieli+oppia,+Samanlaista+käytännön+tarvetta+ei+meillä+kuitenkaan+ole+ruotsin+suhteen.+
Suomen+kielilait+edellyttävät+jakoa+kahteen,+niin+myös+yhteiskunnassa+aikanaan+tapahtunut+kehitys.+On+suomen-ja+ruotsinkieliset+yhteisöt,+koulut,+opistot,+teatterit,+kuorot,+pelimanniyhtyeet,+urheiluseurat+etc.++Se+on+erillään+olemista,+ja+'svenska+rum'+ei+ole+avoinna+muille.+Folktingetin+tai+jonkun+muun+instituution+tulisi+etsiä+ratkaisua+ruotsin+kielen+aseman+vakiinnuttamiseksi.+Tarvitaan+uutta+ajattelua,+ei+vanhaan+takertumista.
Nyt et ehkä lukenut ketjua läpi, kun vastaat asian vierestä, nimittäin tässä oli kyse siitä, ERISTÄYTYVÄTKÖ ruotsinkieliset, kuten joku väitti. Ja vastasin siihen, että eivät, koska asuvat valtaväestön keskellä. Se kuinka monta prosenttia heitä asuu esim. vaikka Vantaalla ei siten liity tähän asiaan mitenkään.
Jos taas puhutaan eristyneistä alueista Suomessa, niin niitä löytyy esim. Itä-Lapista ja Pohjois-Karjasta, ja näillä alueilla ei ole ruotsinkielisiä.
Miksi jankutat aina vain tuota samaa vanhaa...
Kukaan Svenskfinlandin ulkopuolella asuva suru ei odota saavansa ruotsinkielistä palvelua, paitsi valtiolta, kuten ruotsinkielisen veroilmoituslomakkeen ja muita lomakkeita. Yleensä yhteiskunnalliset palvelut järjestää kotikunta, joten asiointi valtion kanssa on marginaalista.
En ymmärrä mitä me nyt muka emme ymmärrä? Älä sekoita meidän ruotsinkielisten oikeutta saada ruotsinkielisiä yhteiskunnallisia palveluja kakskikielisisä kunnissa, peruskoulun opetussuunnitelmaan joka on sama koko maassa. Suomessa ei ole alueellisia, paikalliseen tarpeeseen perustuvia opetussuunnitelmia, meillä on peruskoulu ja kaikki opiskelevat saman opetussuunnitelman mukaan Hangosta Utsjoelle!!
"On suomen-ja ruotsinkieliset yhteisöt, koulut, opistot, teatterit, kuorot, pelimanniyhtyeet, urheiluseurat etc. Se on erillään olemista, ja 'svenska rum' ei ole avoinna muille. "
Höpö höpö!! Tervetuloa meidän ruotsinkielisiin huoneisiimme! Riittää kun osaat ruotsia, aivan samoin kun meidänkin on osattava suomea astuessamme suomenkielisiin huoneisiin.
Ajatus siitä että opetussuunnitelmat luotaisiin siltä pohjalta mitä kukin koululaisena kuvittelee tarvitsevansa on absurdi. Koko peruskoulun idea on että kaikille, koko maassa tarjotaan samanlaiset lähtökohdat elämässä, niin jatkokoulutukselle kuin yleissivistyksellekin.
Maan sisäinen muuttoliike on sitäpaitsi vahvasti suuntautunut nimenomaan Ruuhkasuomeen, joka on myös kuta kuinkin yhtä kuin
Svenskfinland.
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/15203291_10209739236109885_3871595009099853966_n.jpg?oh=76bf2fd50701a28a7149a8d4d262a330&oe=58FD2CB5
Olen aiemmin lukenut että ruotsinkieliset oppilaat ovat jopa kolme vuotta jäljessä matematiikassa suomalaisia oppilaita.
https://ktl.jyu.fi/pirls-timss/timss/TIMSS_julkistus_2015.pdf
Ns hurrit ovat parempia matematiikassa kuin ns susut.