Itsenäisyyspäiväksi helvetti luvassa, taas!

Kiitos viranomaisten passiivisuuden, meillä on tulossa uusiksi viime vuoden itsenäisyyspäivän levottomuudet. Tilanne on vain paljon viime vuotta pahempi.
Syyttäjän ja poliisin passivisuuden takia meillä on nyt tilanne jossa uusnatsit jotka tappoivat Jimi Karttusen ovat nyt saamassa luvan taas mielenosoittaa Helsingin kaduilla. Miten tämä on mahdollista?
No, siten että ihmisiä huijattiin antamalla ymmärtää että SVL tultaisiin kieltämään, mutta sitten syyttäjäviranomainen ryömikin pois koko jutusta. Nyt ne ovat taas hakeneet mielenosoituslupaa, eikä poliisilla ole muuta vahtoehtoa kuin myöntää. Meillähän ei ole ollut tapana kieltää mielenosoituksia. Tosin sellainen on mahdollista jos mielenosoitus muuttuu väkivaltaiseksi.

Nyt kysynkin arvon poliisilta ja syyttäjältä : eikö yhden ihmisen tappaminen mielenosoituksessa Rautatieasemalla riitä? Eikö Joensuun mellakat riitä? Kokoomuksen vaaliteltalla tapahtunut väkivaltinen selkkaus? Ne olivat väkivaltaisia.

Jo viime vuonna itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä oli väkivaltaisuuksia jotka menivät yli sen mihin meillä Suomessa on totuttu. Mikä saa viranomaiset luulemaan että Jimi Karttusen kuoleman jälkeen tilanne olisi nyt parempi? Päin vastoin syyskuun suurmielenosoitus jo osoitti että suurin osa tuntee syvää paheksuntaa SVLn toimia kohtaan. Eikö tajuta että mielenosoitusluvan myöntäminen SVLlle sen jälkeen Helsingissä on ikävyyksien kerjäämistä?

Koko järjestö olisi pitänyt ajoissa kieltää lain ja hyvän tavan vastaisena sekä siksi että sen mielenosoituksissa on jatkuvasti ollut väkivaltaisuuksia. Nyt ollaan tässä. Jos tästä repeää masiiviset väkivaltaisuudet, syytän poliisia ja syyttäjäviranomaista jotka ovat jättäneet järjestyksenvalvomistehtävänsä hoitamatta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


suomi99ilmannuolilippua kirjoitti:

Kiitos viranomaisten passiivisuuden, meillä on tulossa uusiksi viime vuoden itsenäisyyspäivän levottomuudet. Tilanne on vain paljon viime vuotta pahempi.
Syyttäjän ja poliisin passivisuuden takia meillä on nyt tilanne jossa uusnatsit jotka tappoivat Jimi Karttusen ovat nyt saamassa luvan taas mielenosoittaa Helsingin kaduilla. Miten tämä on mahdollista?
No, siten että ihmisiä huijattiin antamalla ymmärtää että SVL tultaisiin kieltämään, mutta sitten syyttäjäviranomainen ryömikin pois koko jutusta. Nyt ne ovat taas hakeneet mielenosoituslupaa, eikä poliisilla ole muuta vahtoehtoa kuin myöntää. Meillähän ei ole ollut tapana kieltää mielenosoituksia. Tosin sellainen on mahdollista jos mielenosoitus muuttuu väkivaltaiseksi.

Nyt kysynkin arvon poliisilta ja syyttäjältä : eikö yhden ihmisen tappaminen mielenosoituksessa Rautatieasemalla riitä? Eikö Joensuun mellakat riitä? Kokoomuksen vaaliteltalla tapahtunut väkivaltinen selkkaus? Ne olivat väkivaltaisia.

Jo viime vuonna itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä oli väkivaltaisuuksia jotka menivät yli sen mihin meillä Suomessa on totuttu. Mikä saa viranomaiset luulemaan että Jimi Karttusen kuoleman jälkeen tilanne olisi nyt parempi? Päin vastoin syyskuun suurmielenosoitus jo osoitti että suurin osa tuntee syvää paheksuntaa SVLn toimia kohtaan. Eikö tajuta että mielenosoitusluvan myöntäminen SVLlle sen jälkeen Helsingissä on ikävyyksien kerjäämistä?

Koko järjestö olisi pitänyt ajoissa kieltää lain ja hyvän tavan vastaisena sekä siksi että sen mielenosoituksissa on jatkuvasti ollut väkivaltaisuuksia. Nyt ollaan tässä. Jos tästä repeää masiiviset väkivaltaisuudet, syytän poliisia ja syyttäjäviranomaista jotka ovat jättäneet järjestyksenvalvomistehtävänsä hoitamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu