Paavi suree Fidel Castron poismenoa

rakkauden_evankeliumi

Niin kuin kaikkien maailman edistyksellisten ihmisten, myös paavi Franciscuksen "sydän on vasemmalla puolella". Siksi paavi ilmaisi surunsa Kuuban suuren vallankumousjohtajan kuolemasta. Castro on kuollut, mutta aate elää. Kommunistit, sosialistit ja aidot kristityt ovat poliittisesti luonnostaan samalla puolella, köyhien puolella rikkaita vastaan, riistettyjen puolella riistäjiä vastaan, sorrettujen puolella sortajia vastaan. "Vapautuksen teologian" vallankumouksellinen, humanistinen henki elää paavi Franciscuksessa, joka itsekin on Latinalaisesta Amerikasta kotoisin.

Vatikaaniin yhä pesiytyneet konservatiiviset ja fasistiset voimat ovat syystäkin kauhuissaan, kun näkevät, että katolisesta kirkosta voi Franciscuksen myötävaikutuksella tulla suorastaan globaalin yhteiskunnallisen uudistuksen kirkko, kristillis-sosiaalisen (ja sosialistisen!) maailmanvallankumouksen väline. Paavin tarvitsee vain kunnolla avata kirkon hierarkian ovet edistyksellisille voimille, jotka ovat edellisten paavien aikana saaneet turhaan odottaa pääsevänsä jatkamaan Vatikaani II:n hengen mukaista katolilaisuuden kaikinpuolista ajanmukaistamista ja uudistamista.

7

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäjumalanpalvontaa

      Paavi tuo erehtymätön Jumalan palvelija, joka joutuu käymään vessassa samoin kuin muutkin ihmiset ja suoltaa suustaan hyvin epäraamatullisia asioita, joihin kuitenkin miljoonat ihmiset uskovat, koska valheen voima on suuri.

      Se on saatana, joka korottaa ihmisen, joka on aina korottanut ihmisiä, ei Jeesus.

      • omasta.päästä

        "tuo erehtymätön Jumalan palvelija"
        Missä lahkossa noin uskotaan? Katolisessa kirkossa ei ainakaan ole tuollaista oppia.


      • Rehtul

        Ainoa - omasta mielestään - erehtymätön jumalan palvelija on Luther ja hänen seuraajansa.


    • PasiToivonen
    • marxisti.paavi
    • PasiToivonen

      Kuuba ei ole Pohjois-Korea, osin siksi että ilmasto on leudompi ja tuottaa enemmän ruokaa. Muuten maan vienti on aika yksipuolista: sokeri, sikarit, rommi, lääkärit, ja matkailu tuottaa jonkin verran tuloja (suosittu häämatkakohde).

      Kommunistinen vallankumous tuotti Kuubassa jonkin verran tulosta ja sai ihmisiä kääntymään ateismiin.

      http://www.humanreligions.info/InternetFreedom_and_God.png

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      80
      4356
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      24
      2801
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2768
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2484
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      635
      2044
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1908
    Aihe