Vaasasta sairaala numero 13-vain yhdellä ehdolla

Jos Vaasalle halutaan antaa täyden päivystyksen status, se edellyttää pakkoruotsin ja virkamiesruotsin poistamista koko Suomesta, ilman mitään turhia välivaiheita.
Kun kerran on yhdessä todettu jo Kokkolassa 2010, että ruotsinkielistä palvelemaan kelpaa vain ruotsinkielinen, on järjetöntä jatkaa suomenkielisten pakkoruotsittamista vetoamalla palveluiden turvaamiseen, jos kerran niitä palveluja ei saada turvattua Seinäjoella pakkoruotsia ja virkamiesruotsia opiskelleiden ammattitaidolla.

Jos minulla olisi valtaa, laittaisin hieman enemmän rahaa Vaasan päivystykseen, mutta samalla poistaisin pakkoruotsin ja virkamiesruotsin kaikkialta Suomesta.

Ruotsinkielistä palvelee parhaiten toinen ruotsinkielinen.
Valitettavasti tämä kanta jyrättiin kansalaisaloiteäänestyksessä 2015.
Myös RKP vastusti tällöin ruotsinkielisten palvelemista nimenomaan ruotsinkielisten voimin, RKP vaati pakkoruotsitettuja suomalaisia palvelijoiksi.
Nyt kun RKP saisi pakkoruotsitettuja suomalaisia palvelijoiksi Seinäjoella,
se ei kelpaakaan. Jotain johdonmukaisuutta kyllä kaipaisi kielipolitiikkaan!

"Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa. On parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat tästä tehtävästä."

http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
22128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aivan kuin sinulla tai jollain pelleporukalla olisi asiassa jotain omistajuutta, kaupattavaa, sananvaltaa tai edes sanottavaa. Sellaista, jota joku muu kuin äitisi kuulisi komentaessasi pitämään suusi kiinni, kun ei ole mitään sanottavaa ja ettei lörtsyä tipahda mahan päälle. Tulee mammalle vain turhaa pestävää.

1Äänestä
  • Sinulla ei ole edes puheoikeutta suomenkielisiä koskevissa asioissa. Pidä turpasi kiinni tai muuta Ruotsiin.

    Äänestä

  • Turpa.Kiinni kirjoitti:

    Sinulla ei ole edes puheoikeutta suomenkielisiä koskevissa asioissa. Pidä turpasi kiinni tai muuta Ruotsiin.

    Mitä se pjällysmies jälleen möykkää täällä yön pimeinä tunteina? Käskyjä kajahtaa kamarin peräosasta niin, että kipinät vain sinkoilevat. Varo, ettei korsu syty palamaan. Maakuoppa on kylmä tähän vuodenaikaan, vaikka raitista ilmaa siinä toki piisaa.

    Äänestä

Vaasassa pistetään rantahurrit kyykkyyn seuraavaksi, Rehulan voimin:)

Äänestä
  • Kyllähän Vaasan jättäminen ilman päivystystä olisi tavallaan "johdonmukaista".
    Jos kerran on 50 vuotta uskoteltu kansalle, että Suomi on "vahvasti kaksikielinen"
    pakkoruotsittamalla enemmistö,
    silloin tuon politiikan mukaisesti on loogista, että myös Seinäjoki on vahvasti kaksikielinen pakkoruotsitettujen suomenkielisten voimin.

    Eli keskusta vain jatkaisi järjettömän kielipolitiikan johdonmukaista toteuttamista.
    Kokkola ei ollut johdonmukainen ratkaisu, vaan siinä ylikorostui ruotsin kielen privilegio, politiikkaa tehneen perustuslakivaliokunnan päätöksellä.
    (Sasi, Suksi, Söderman) ..

    "Aivan kuin sinulla olisi asiassa jotain omistajuutta, kaupattavaa, sananvaltaa
    1.12.2016 9:38

    Tuo on hyvin suomenruotsalainen vastaus rakentavaan ehdotukseen löytää aito ratkaisu Suomen kielipoliittiseen kriisiin. Ylimielisyys ei tuo teille mitään lisäarvoa, siitä vain huokuu katkeruus herrakansa-aseman menetyksestä.

    Katkeruus on toki ymmärrettävää, tuhatvuotinen saaga on päättymässä.
    Voimia teille, Hinton ja muut suomenruotsalaiset! Tulette niitä tarvitsemaan.

    Äänestä

  • Rehula pakeni Vaasasta viimeksi häntä koipien välissä, eikä uskalla tulla enää. VKS tulee säilymään entisenlaisena, se on selvä.

    1Äänestä

  • Johdonmukainen kirjoitti:

    Kyllähän Vaasan jättäminen ilman päivystystä olisi tavallaan "johdonmukaista".
    Jos kerran on 50 vuotta uskoteltu kansalle, että Suomi on "vahvasti kaksikielinen"
    pakkoruotsittamalla enemmistö,
    silloin tuon politiikan mukaisesti on loogista, että myös Seinäjoki on vahvasti kaksikielinen pakkoruotsitettujen suomenkielisten voimin.

    Eli keskusta vain jatkaisi järjettömän kielipolitiikan johdonmukaista toteuttamista.
    Kokkola ei ollut johdonmukainen ratkaisu, vaan siinä ylikorostui ruotsin kielen privilegio, politiikkaa tehneen perustuslakivaliokunnan päätöksellä.
    (Sasi, Suksi, Söderman) ..

    "Aivan kuin sinulla olisi asiassa jotain omistajuutta, kaupattavaa, sananvaltaa
    1.12.2016 9:38

    Tuo on hyvin suomenruotsalainen vastaus rakentavaan ehdotukseen löytää aito ratkaisu Suomen kielipoliittiseen kriisiin. Ylimielisyys ei tuo teille mitään lisäarvoa, siitä vain huokuu katkeruus herrakansa-aseman menetyksestä.

    Katkeruus on toki ymmärrettävää, tuhatvuotinen saaga on päättymässä.
    Voimia teille, Hinton ja muut suomenruotsalaiset! Tulette niitä tarvitsemaan.

    Nettifennon johdonmukaisuus on sitä, että hänen edustamansa pieni vähemmistö on oikeassa, ja siksi heidän pitää saada päättää. Onneksi ei.

    1Äänestä

  • lossen kirjoitti:

    Rehula pakeni Vaasasta viimeksi häntä koipien välissä, eikä uskalla tulla enää. VKS tulee säilymään entisenlaisena, se on selvä.

    Rehula är ganska populär i andra kretsar också. Regeringen har haft ett och annat att säga om Rehulas upptåg. Får se, om gubbens hår ytterligare grånar då regeringskamraterna borstar fanskapet i alkoholfrågor.

    1Äänestä

  • Ihan+tiedoksesi+"+hillary"+multinikki...Peter+Albäck+keskusteli+Rehulan+kanssa+aiheesta+ja+100+%+varmasti+Keskusta+muistaa+miten+hurrit+ovat+käyttäytyneet+tässäkin+asiassa.NYT+katsotaan+asioita+koko+valtakunnan+tasolta-+EI+PIENEN+ja+röykeän,+härskin,+ahneen+ja+itsekkään+marginaalisen+kielivähemmistön+kannalta.Mahtaa+hurreja+kyrsiä+ja+varsinkin+sitä+hevosen+naaman+näköistä+Henrikssonia,+kun+ei+tehdä+enää+"+erityisratkaisuja"+joissa+rantahurreille+annetaan+ohituskaistoja.

    Äänestä

  • DonaldTrumph kirjoitti:

    Ihan+tiedoksesi+"+hillary"+multinikki...Peter+Albäck+keskusteli+Rehulan+kanssa+aiheesta+ja+100+%+varmasti+Keskusta+muistaa+miten+hurrit+ovat+käyttäytyneet+tässäkin+asiassa.NYT+katsotaan+asioita+koko+valtakunnan+tasolta-+EI+PIENEN+ja+röykeän,+härskin,+ahneen+ja+itsekkään+marginaalisen+kielivähemmistön+kannalta.Mahtaa+hurreja+kyrsiä+ja+varsinkin+sitä+hevosen+naaman+näköistä+Henrikssonia,+kun+ei+tehdä+enää+"+erityisratkaisuja"+joissa+rantahurreille+annetaan+ohituskaistoja.

    Albäck ja Rehula? Kas kun ei Pekka Puupää ja Uuno Turhapuro.

    Äänestä

  • UPDATE_11584764 kirjoitti:

    Albäck ja Rehula? Kas kun ei Pekka Puupää ja Uuno Turhapuro.

    Mene sinä pappabetalar impotentti poju vain takaisin sinne hoopu akatemian leikkikouluun:)

    Ministeri ( Kesk) ja svenska distrikt ordförande I Centern keskustelivat.

    Hienoa, että rkpn vajaaälyistä hurriä ottaa kaaliin.

    Ei enää erityisratkaisuja heikkolahjaisille rantahurreille...

    Äänestä

  • DonaldTrumph kirjoitti:

    Mene sinä pappabetalar impotentti poju vain takaisin sinne hoopu akatemian leikkikouluun:)

    Ministeri ( Kesk) ja svenska distrikt ordförande I Centern keskustelivat.

    Hienoa, että rkpn vajaaälyistä hurriä ottaa kaaliin.

    Ei enää erityisratkaisuja heikkolahjaisille rantahurreille...

    Ottaa kaaliin? EVVK joku Rehupuntti ja sen kaveri. Enää 2 vuotta ja voivat sen jälkeen etsiskellä viljelytukiaan kuusta. Onkohan se tehty Oltermannista?

    Äänestä

Kyllä järjetön ja kohtuuton pakkoruotsitus tulee poistaa huolimatta yhdestä päivystyssairaalapäätöksestä!

Äänestä
  • Älä ole fanaatikko.

    1Äänestä

Sinä et pysty sanelemaan mitään ehtoja vaasalaisille. Eikä kukaan muukaan.

Äänestä
  • Jåå, eikä kenellekään muullekaan sanele fenno mitään. Äitiään yritti pomottaa ja pjällysmiestää, mutta eihän siitäkään seurannut kuin tukkapöllöä ja herkistynyt peffa, josta tosin muutama finni oli läpsytyksessä puhjennut. Ei mitään huonoa, ettei jotain hyvääkin, vai mitä fennoseni?

    1Äänestä

"Ruotsinkielistä palvelee parhaiten toinen ruotsinkielinen."

Kyllä.

Erityisesti suomenruotsalaiset lääkärit ovat juuri oikea osa populaatiota huolehtimaan ruotsinkielisten terveydestä.

Äänestä
  • Eli Seinäjoki on huono ruotsinkielisille, niinkuin suomenkielisille vaasalaisillekin.

    1Äänestä

  • tottasant kirjoitti:

    Eli Seinäjoki on huono ruotsinkielisille, niinkuin suomenkielisille vaasalaisillekin.

    "Eli Seinäjoki on huono ruotsinkielisille, niinkuin suomenkielisille vaasalaisillekin. "

    Kiintiöillä lääkikseen pääsevät svedut kun ovat just niin hyviä kuin kiintiökansakunnan osa ansaitsee.

    Äänestä

Vaasassa laitetaan Rkp asemaan johon se kuuluu, eli marginaaliin!

Äänestä
  • Men gör det då.

    Äänestä

Vaasan sairaalassa on huono työilmapiiri. Suomen-ja ruotsinkieliset istuvat omissa pöydissään. Suomenkielisiä syrjitään.
Yövuoroissa ei juuri bättre folkia tapaa. He saavat vakituiset virat.
Suomenkielinen, joka jää raskaaksi potkaistaan pellolle.

Sairaalan johto on enemmän kiinnostunut kieli-kuin ammattitaidosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Johdonmukainen kirjoitti:

Jos Vaasalle halutaan antaa täyden päivystyksen status, se edellyttää pakkoruotsin ja virkamiesruotsin poistamista koko Suomesta, ilman mitään turhia välivaiheita.
Kun kerran on yhdessä todettu jo Kokkolassa 2010, että ruotsinkielistä palvelemaan kelpaa vain ruotsinkielinen, on järjetöntä jatkaa suomenkielisten pakkoruotsittamista vetoamalla palveluiden turvaamiseen, jos kerran niitä palveluja ei saada turvattua Seinäjoella pakkoruotsia ja virkamiesruotsia opiskelleiden ammattitaidolla.

Jos minulla olisi valtaa, laittaisin hieman enemmän rahaa Vaasan päivystykseen, mutta samalla poistaisin pakkoruotsin ja virkamiesruotsin kaikkialta Suomesta.

Ruotsinkielistä palvelee parhaiten toinen ruotsinkielinen.
Valitettavasti tämä kanta jyrättiin kansalaisaloiteäänestyksessä 2015.
Myös RKP vastusti tällöin ruotsinkielisten palvelemista nimenomaan ruotsinkielisten voimin, RKP vaati pakkoruotsitettuja suomalaisia palvelijoiksi.
Nyt kun RKP saisi pakkoruotsitettuja suomalaisia palvelijoiksi Seinäjoella,
se ei kelpaakaan. Jotain johdonmukaisuutta kyllä kaipaisi kielipolitiikkaan!

"Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa. On parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat tästä tehtävästä."

http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu