MTS ei saa NATO-kannatusta nousemaan edes vilpillä

EpärehellinenMTS

MTS, Maanpuolustuksen Tutkimuksen Suunnittelukeskus, joka on puolustusvoimien, ylipäälikkö Niinistön, komentaja Lindbergin sekä Puolustusminsteriön propaganda-apparaatti, ei saa NATOn kannatusta nousemaan edes vilppi-kyselyllä.

Kysymyksenasettelu oli laadittu vilpillisesti niin, että kysymysten järjestyksellä yritettiin manipuloida vastaajat kannattamaan NATOa.

MTS kysyi ensin, että onko Venäjä turvallisuushka Suomelle ja sen perään sitten, että pitäisikö Suomen liittyä NATOon.

MTS oli laatinut kysymysjärjestyksen näin, koska Venäjää on propagoitu uhkana Suomessa koko Sauli Niinistön presidenttiyden ajan vuodesta 2012 ja lisää USAn, NATOn, EUn, Ukrainan toimesta vuodesta 2013 kun ne järjestivät Maidenin valkankaappauksen Ukrainassa ja aloittivat 2014 Venäjän vastaisen taloussodan.

MTS:ää, Sauli Niinistöä, Lindbergia varmasti ottaa kupoliin, sillä vilpillinen kysymyksenasettelu ei tuonut toivottua tulosta.

Merkittävää koko kyselyssä on, että suomalaisille NATO on entistä huonompi turvallisuusratkaisu Suomelle, sillä SIITÄ HUOLIMATTA ETTÄ VENÄJÄ KOETAAN UHKANA, NATON KANNATUS EI OLE SUOMESSA KASVANUT VAAN VÄHENTYNYT 30 %:sta 24 %:iin.

41

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MTSjaUPI

      Maanpuolustuksen Tiedotuksen Suunnittelukeskus MTS ja kokoomuksen Vikman on samaa ala-arvoista tasoa kuin UPI ja Aaltola, Salonius-Pasternak.

      • Joxanen

        Kuka luottaa Tehtaankadun konttorin tilanne analyysiin ?


      • Ei kukaan .... . ;-)


      • Nees
        44.Div kirjoitti:

        Ei kukaan .... . ;-)

        Vahva tuntuma että taas kompataan ja peukutetaan omaa kommenttia, lapsellista?


      • Nees kirjoitti:

        Vahva tuntuma että taas kompataan ja peukutetaan omaa kommenttia, lapsellista?

        Pidä sinä vitun PEDARI turpasi kiinni ... Ettei käy kuin lähisukulaisellesi tossa klipissä ... https://www.youtube.com/watch?v=3Va6RNbno8Q&t=2s


    • HikinenHito

      Näistä saadaan haluttu tulos jo kysymysten asettelulla?
      Toisekseen onko kyselyn tulos ihme, media on päivittäin uutisoinut negatiiviseen sävyyn Venäjän tekemisistä. Ukrainan ja Syyrian tilanteita ei edelleenkään käsitellä totuudellisessa valossa, asioista luodaan vääristynyt mielikuva.

      • MTSmanipuloi

        Jos MTS olisi tehnyt rehellisen kyselyn, se olisi vakioimalla poistanut kyselystä vastauksiin vinoutumista aiheuttavat tekijät.

        Nyt MTS:n kysely oli epärehellinen ja manipulatiivinen.


    • KiitosKunkerroitte

      Onpa nimi. Maanpuolustuksen Tutkimuksen Suunnittelukeskus. Ei jätä mitään epäselvää.
      Suunnitelukeskus joka keskittyy tutkimukseen, suunnittelee päämäärät ja menetelmät päämäärään päästäkseen. Niinsanotun tutkimuksen kohteena on Suomen Armeijan tila ja mihin suuntaan sitä viedään.

      Veronmaksajien keskuslitto on hiukan hankalampi ymmärtää veroja maksamattomien keskusliitoksi, mutta voiko olla enää ilmiselvempää kuinMTS?

      • r7r7rururtr

    • ulaaniv

      taa on surullista, maan johtaja yrittaa ajaa kansasa vakisin sotaan etta saisivat kunnolisen vaenvahennyksen ja samaan aikaan tuodaan lahi-idasta sotilasta tanne aivan kuin valvoon suomen kansaa, kylla viha tarvii tulla syvalta ja ahneus olla rajaton etta haluaa tahallaan pahaa omillensa

    • ulaaniv

      ruhtinas matanbuchus alkaa olemaan epatoivoinen kun kaikkialla tulee negatiivista palutetta ja hiilia tupaan, saatana on ihmisena taalla maailmassa ja teki viiskyt luvulla sopimuksen etta tuo teknolokiaa sita vastaan etta saa varjoista komentaa kansoja ja koko maapalloa, soppariin kuului luopioille kaikkea hyvaa ja ikuinen vallassa olo plus rahaa kahmalo kaupalla myivat siis sielunsa pirulle ja vakuushan oli ilmaa, mika valheen isalta oli luonnikas valinta. satan osaa katu mutta naille tyhja paille sita tieto ei ole annettu tosinkin vaikka kuudennen taivaan ylistyksen johtaja tuntee systeemin, niin kokeilee viimeiseen saakka paasta jumalaksi, no onha se ollut taalla jo kuustuhattavuotta paallikona

    • Allahu_akbaar

      Väkisinväännetyn oloinen oli uutinen tämänvuotisesta tutkimuksesta.

    • OllaanHengenvaarassa

      Suomi on hengenvaarassa, presidentti kusettaa ja pitää pilkkanaan meitä ja puolustusvoimat kusettaa ja pitää pilkkanaan meitä.

      • Henkohtlaih

        Kannattaa mennä sängyn alle piiloon, jos mahtuu. Oot luultavasti niin pullee ettet mahdu.


      • IsoPerseIsottelija

        Sinullahan se iso perse on ja ylipainoa everstiluutnantti.


    • NatottajiaVituttaa

      Puolustusvoimia, MTS:ää, Ilkka Kanervaa vituttaa.

    • Jipk

      No niin kauan, kun maassamme on isänmaallinen kantaväestö on naton kannatuksen nostaminen enemmistöksi mahdotonta. Ehkä puoli miljoonaa uutta maahantulijaa voisi saada mielipiteineen kannatuksen toisenlaiseksi.
      Kannattaisi miettiä mihin ja ennenkaikkea minkälaisiin seurauksiin suomalaiset vastaavat natokysymyksessä. ....Armeijamme poikien ja tyttärien ohjaaminen ja siirtely, maa-alueidemme hallinta, päätösvalta sodan ja rauhan kysymyksissä jne....

      Toinen keino natokannatuksen nostamiseksi olisi valehdella, ettei esim. edellä oleviin tapahdu muutoksia natojäsenyyden myötä. Ongelma on vain siinä, että olemme jo siinä toisessa kommuunissa, euroopan yhteisössä, joka on pahasti pettänyt antamansa lupaukset.
      Se on toiminut omia sääntöjäänkin ylittäen, joten miten luottaa enää samoihin maihin/tahoihin. Sotavoimien kyseessä ollessa asiat ovat vielä talouttakin kallisarvoisempia puhutaanhan ihmishenkistä.

      "Vain nuoruuden kuvitelmissa kansakunnat vaikuttavat ihmiskunnan hyväksi uhrautumalla toistensa puolesta. Todellisuudessa jokainen kansakunta tavoittelee omia etujaan ja niin sen pitääkin tehdä." J.V. Snellman

    • gvvb5567

      Lindberg palkitaan 6.12 laittomasta isäntämaasopimuksesta Naton kanssa.Onnea Jarmo maanpetoksesta!

      • Jipk

        Niin kyllähän Jarmon kuuluisi olla ihan toisessa linnassa.


    • tuulen.viemä

      Rupee tuntuu, ett suomalaisten suurin uhka löytyy rajojemme sisäpuolelta. Meil on niin vietävissä olevat politiikot vallassa, ettei ne ees tajuu ku niit viedään kuin....

    • Nees

      En ymmärrä Venäjällä pelottelua, siihen ei ole mitään syytä?
      Onko niin että olemme saaneet olla ja elää liian pitkään rauhan tilassa?
      Ei ole muuta keinoa taata turvallisuutta, kuin keskinäinen vuoropuhelu ja kanssakäyminen. Totta on että tätä on ajettu alas yksipuolisesti, siksi ehkä on samalla saatu uhkakuvaa näillä keinoilla lisättyä?
      Kenen ja keiden asialla ovat tämän suuntauksen politiikan toteuttajat?

    • NatottajatRaivoaa

      Natottaminen ei nyt vaan mene putkeen.

      Nyt natottajat raivoavat natottaja-MTS:lle.

    • SapiskaaTulee

      Kun gallup tehdään oikein, kysely- eli mittausasetelmassa sekä -tilanteessa gallupin tekijän kuuluu eliminoida vastauksiin vaikuttavat ylimääräiset ns. kolmannet tekijät.

      Maanpuolustuksen tiedotuskeskuksen luutnantit ja majurit eivät niin tehneet joko osaamattomuuttaan, tyhmyyttään tai tarkoituksellisesti, jotta Venäjän pelko olisi vaikuttanut NATO-kannatusta lisäävästi.

      Nyt Maanpuolustuksen tiedotuskeskuksen gallupin tekijät saavat sapiskaa kun niin ei käynytkään.

    • IkeäVtutti

      Nato-asiamiehemme Ike Kanerva oli niin vttuuntunneen näköinen kun se ei pystynyt vääntämään lukuja Nato-kannatukselle myönteiseksi.

      • KanervaYrittiVääntää

        Kanerva oli huvittava, Kanervan mielestä Venäjä jakaa kansan Naton kannattajiin ja vastustajiin kun Naton kannattajia on vain 24 %, NATOa vastustajia 61 % ja 76 % NATOa ei-kannattavia.


    • KaksiMarjaa

      Ylen olisi pitänyt ymmärtää MTS:n puolueellisuus ja oma intressi, mutta Yle ei siitä välittänyt kun sekin ajaa vastakkainasettelua ja Venäjän vihaamista.

    • TärkeäHavainto

      Aloittaja on oikeassa, kyselyn merkittävin tulos on, että

      suomalaisille NATO on entistä huonompi turvallisuusratkaisu Suomelle, sillä SIITÄ HUOLIMATTA ETTÄ VENÄJÄ KOETAAN UHKANA, NATON KANNATUS EI OLE SUOMESSA KASVANUT VAAN VÄHENTYNYT 30 %:sta 24 %:iin.

    • OnVahvaViesti

      Kummallista, että MTS tai YLE eivät yrittäneet prittää taikka vesittää tuota tulosta että kasvaneesta Venäjän pelosta huolimatta Suomen kansa ei halua Natoon.

      • JääskeläinenPetti

        Ei se ole kummallista. Jääskeläinen on menettänyt otettaan kun vatuloi Sipilän kanssa Ylen toimituksia ja toimittajia vastaan.


      • EiNeUskaltanu

        MTS ei uskaltanut, Yle ei uskaltanut kun siitä oli netissä.


      • KunYleenEiVoiLuottaa

        Niin ja kun oli Sipilä-Jääskeläinen skandaali Ylessä päällä kun Sipilä pääministerinä oli sanonut että Yleen ei voi luottaa


    • PikkusenLiikaa

      On se että sotilaat väsää galluppeja

    • maksaa_vähän_liikaa

      Kyllä kiimakkoa ahistaa. 5 pros. yks. vastustajille lahjaksi omalla toiminnallaan. Kauankohan trolleilleille maksetaan noita 2000€:n päivärahoja tyhjästä? No, onhan p-voimilla pätäkkää, jos loppuu niin leikataan mummojen kansaneläkkeitä, saahaan lisää.

    • EiJärjenHäivää

      Sotakorkean kapiaiset pannaan tekemään galluppeja.

    • TyhmäEiTiedäViisaammasta

      MTS:n kapiaiset eivät tajunneet, että siviilit ovat niitä fiksumpia ja näkevät heti harhautusyritykset.

    • TiltunViklund

      MTS ei saa NATO-kannatusta nousemaan edes vilpillä

      Valkeakosken Tiltu ei sitävastoin saa enää sitä nousemaan vaikka katsoisi kuvaa Venäjän ohjuksesta!

    • KapiaisetEpäonnistuivat

      MTS yritti kysymyksillään ja niiden järjestyksellä saada Naton kannatuksen nousemaan, mutta eivät osanneet tehdä sitä.

    • TiltuPulassa

      "MTS ei saa NATO-kannatusta nousemaan edes vilpillä"

      Sen sijaan Valkeakosken Tiltu ei saa ainokaistaan nousemaan edes vilpillä! Enää ei auta Tatjanan kuvien katselu!

      • MTSonHelsingissä

        Everstiluutnantti MTS ei ole Valkeakoskella vaan täällä Helsingissä.

        Se on puolustusministeriössä ja sitä johtaa kokoomus ja siellä on töissä kokoomusvirkamiehet ja kokoomuskapiaiset.


      • MTSeiPäteväTutkimuksiin
        MTSonHelsingissä kirjoitti:

        Everstiluutnantti MTS ei ole Valkeakoskella vaan täällä Helsingissä.

        Se on puolustusministeriössä ja sitä johtaa kokoomus ja siellä on töissä kokoomusvirkamiehet ja kokoomuskapiaiset.

        MTS on kokoomuksen ja puolustusvoimien kokoomuslaisten kapiaisten lobbari-, intressi- ja etujärjestö jonka "tutkimukset" pitäisi jättää omaan arvoonsa.

        Sotakorkean käyneet kapiaiset eivät ole päteviä tutkijoita.


    • ilmainen_vinkki

      Kirjota vaan pienillä kirjaimilla koko juttu, kyllä ihmiset siitä selvän saa jos ajatus on kohdallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe