Sille ei ole enää tilausta Suomessa.
Kohta se on kadonnut ja hyvä niin. Myös RKP lakkaa olemasta.
Kohta se on kadonnut ja hyvä niin. Myös RKP lakkaa olemasta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No niin häviääkin. Se on kadonnut jo lähes kokonaan useilta vanhoilta ruotsalaisalueilta.
20 vuoden kuluttua sitä ei enää ole.
Aivan kuten hyvinvointi ja sivistys. Moronnääs sanoivat poistuessaan Suomesta, sillä paljoa muuta ei Suomessa silloin enää ymmärretty.
muumiruotsin mongertaminen ei ole sivistystä, dorka
Millaista sivistystä nalle vei lähtiessään?
ehkä.silloin on kolmas maailmansota.
Ruotsin kieli ei ole häviämässä Suomesta yhtään minnekään. Yksikielisten ruotsinkielisten osuus voi vähetä, mutta kaksikielisten osuus vastaavasti kasvaa. Ruotsin kieli on lisäksi niin hyvin suojattu lailla, että sen häviäminen maasta on sula mahdottomuus.
Meillä on maassamme vähemmistökielenä romani, joka oli kuoleva kieli. Nyt sitä elvytetään ja silläkin on mahdollisuus selvitä, ainakin teoriatasolla. Tämän kielen puhujia on vain kourallinen, ja ruotsia puhuvia taas on 300 000.
Samaa mieltä kuin aloittaja. Ruotsin kieli katoaa ja hyvä niin.
Ruotsinkielisten perheiden lapset eivät enää halua puhua ruotsia kodin ulkopuolella.
vmp
"Ruotsinkielisten+perheiden+lapset+eivät+enää+halua+puhua+ruotsia+kodin+ulkopuolella."
Mulla+on+tuttavaperhe,+jossa+vanhemmat+ovat+suomenkielisiä+ja+lapset+ruotsinkielisessä+koulussa.+Lapset+puhuvat+ruotsia+koko+ajan+kodin+ulkopuolella,+kaikki+kaverit+ovat+ruotsinkielisiä.
Joten+ei+ruotsilla+ole+hätää,+se+säilyy.+Sitä+ovat+säilyttämässä+nyt+nekin,+jotka+eivät+ole+100%+ruotsinkielisiä+taustaltaan.
mutta kayttö vahenee suomessa ja myös ruotsissa mamujen takia. mamut yksinkertaisesti syö koko ruotsin kielineen paivineen. ruotsi on taysin pilattu.
Kielet, jotka on vielä lailla suojattuja, eivät häviä noin vain. Yleensä käy päinvastoin: Jos pientä kieliryhmää uhkaa jokin, se vain vahvistuu sisältäpäin.
RKP katoaa kuin pieru Saharaan.
persujen+kannatus+on+vain+8,5%.