Tiltu valehtelee maanpuolustustiedotuksesta

Tiltu: "Maanpuolustuksen suunnittelukunta, lue asehankintojen ja konfliktien edistämislaitos, oli suorituttanut jälleen yhden mielipidemittauksen suomalaisten keskuudessa."

Tiltu ei tavan mukaan tiedä edes tutkimuksen suorittajan oikeaa nimikettä.

Se on maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta, ei mikään asehankkija.

Totuus on aina tiltulle kauhistus

"Naton kannatus oli tietenkin laskenut, sitä ei saatu edes äkkiväärällä kysymysten asettelulla nousuun."

Kysymyksillä pyritään totuuteen, vaikka tiltu ei sitä käsitä.

"Kysymys kuuluukin, eikö laitos johon valituilla henkilöillä on intressi ajaa Suomea Naton alaisuuteen ole väärä taho toimimaan asiaa koskevissa mielipidemittauksissa."

Tiltun valetta.

"Medialle annettiin haarukkapalana uutisoitavaksi venäjänpelkoindeksi, joka on kuin tunnustus tehokkuudesta venäjäpelkoa ahkerasti lietsoneelle medialle."

Venäjän pelkoa lietsovat vain Venäjän toimet, joita tiltut innolla kannattavat.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiltu: "Niinistön omien kansalaisten vainoaminen, vihaaminen, halveksiminen on johtanut siihen, että nuoret eivät enää ole valmiita tarttumaan aseisiin puolustaakseen Suomea, Sauli Niinistöä, Kanervaa, Stubbia, Tiltutrollia. "

Suomalaisten puolustustahto on tiltujen harmiksi edelleen poikkeuksellisen korkea.

Suomalaiset ovat valmiita puolustamaan demokraattista yhteiskuntaamme, jota tiltut vihaavat.

Äänestä

Tiltu:+"HSn+vuodesta+2006+alkanut+ja+presidentti+Niinistön+ja+YLEn+vuodesta+2012+alkanut+massiivinen+Venäjällä+ja+Putinilla+pelottelu+NATOn+kannatuksen+lisäämiseksi+Suomessa+on+osoittautunut+turhaksi."Paksuja+valeita.+HS+uutisoi+puolueettomasti+ja+pätevästi+niin+Natosta+kuin+Venäjästä.Niinistö+ilmoitti+2012,+ettei+hänen+kaudellaan+pyritä+Natoon."MTS:n+eli+Maanpuolustustiedotuksen+suunnittelukunnan+kyselyn+mukaan+Venäjällä+pelottelu+ei+lisää+NATOn+kannatusta."Totta.+Ei+sitä+ole+harjoitettujaan+muuallakuin+tiltujen+valeissa."Kyselyn+mukaan+yhä+useampi+suomalainen+kokee+Venäjän+aiheuttavan+uhkaa+Suomen+turvallisuudelle,+mutta+siitä+huolimatta+ja+sen+takia+NATOn+kannatus+ei+ole+Suomessa+lisääntynyt+vaan+päinvastoin+vähentynyt+viime+mittauksen+30+%:sta+25+%:iin."Venäjän+uhka+ja+Naton+kannatus+ovat+eri+asdioita.+Vneäjästä+kayttsotan+saatavan+suojaa+nimenomaan+nykyisellä+sotilaallisella+liittoutumattomuudella+ja+EU:n+jäsenyydellä."Venäjällä+pelottelu+ja+NATOn+pakkosyöttö+ovat+saaneet+aikaan+sen,+että+maanpuolustustahto+on+romahtanut.+Valmius+tarttua+aseisiin+väheni+peräti+7+%-yksikköä+viime+mittauksista+ja+nyt+heitä,+jotka+eivät+halua+puolusta"Hölynpölyä.+Maanpuolustahtoon+vaikuttavat+monet+asiat+mm.+taloudellinen+tilanne,+ja+jopa+hallituksen+jkokoonapanjo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTiltu kirjoitti:

Tiltu: "Maanpuolustuksen suunnittelukunta, lue asehankintojen ja konfliktien edistämislaitos, oli suorituttanut jälleen yhden mielipidemittauksen suomalaisten keskuudessa."

Tiltu ei tavan mukaan tiedä edes tutkimuksen suorittajan oikeaa nimikettä.

Se on maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta, ei mikään asehankkija.

Totuus on aina tiltulle kauhistus

"Naton kannatus oli tietenkin laskenut, sitä ei saatu edes äkkiväärällä kysymysten asettelulla nousuun."

Kysymyksillä pyritään totuuteen, vaikka tiltu ei sitä käsitä.

"Kysymys kuuluukin, eikö laitos johon valituilla henkilöillä on intressi ajaa Suomea Naton alaisuuteen ole väärä taho toimimaan asiaa koskevissa mielipidemittauksissa."

Tiltun valetta.

"Medialle annettiin haarukkapalana uutisoitavaksi venäjänpelkoindeksi, joka on kuin tunnustus tehokkuudesta venäjäpelkoa ahkerasti lietsoneelle medialle."

Venäjän pelkoa lietsovat vain Venäjän toimet, joita tiltut innolla kannattavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu