Totuus työtehtävien laaja-alaisuudesta paljastui Donald Trumpille ilmeisesti Valkoisen talon vierailulla heti vaalien jälkeen.
Entisen edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich kertoo USA Todayn haastattelussa tulevan presidentin Donald Trumpin yllättyneen valintansa jälkeen siitä, kuinka vaativassa tehtävässä hän on tammikuussa aloittamassa.
– Hän totesi, että tämä on todellakin kovempi homma kuin hän oli kuvitellut, viime viikolla Trumpin tavannut Gingrich kertoi lehdelle.
Gingrich sanoi kuitenkin pitävänsä hyvänä asiana sitä, että Trump on tiedostanut tehtävän haastavuuden.
– Presidenttinä hänellä on valtavasti valtaa.
Trumpin silmät presidenttiyden haasteille aukenivat lopullisesti ilmeisesti tämän vierailtua pian valintansa jälkeen Valkoisessa talossa presidentti Barack Obaman luona.
Wall Street Journalin mukaan Trump oli vierailun aikana yllättynyt siitä, kuinka laajasta ja monipuolisesta työstä presidenttiydessä on kysymys. Lehden mukaan hän ei ilmeisesti myöskään ollut tiennyt, että Obaman lähtiessä myös Valkoisen talon henkilöstö lähtee rakennuksesta, ja hänen tulee koota oma hallintonsa kokonaan itse.
Spekulaatioissa jopa Trumpin hallituksen ulkoministeriksi tyrkyllä ollut Gingrich sanoi samaisessa haastattelussa myös tuomitsevansa Trumpin sunnuntaisen twiitin, jossa hän vihjaili tuhansien ihmisten äänestäneen laittomasti tämän vastaehdokasta Hillary Clintonia.
– Sen lisäksi että voitin valitsijamiesäänet äänivyöryllä, voitin myös kokonaisäänimäärässä jos miljoonat laittomasti äänestäneet vähennetään tuloksesta, Trump kirjoitti tilillään.
Esimerkiksi faktantarkistukseen keskittyvän Politifact-sivuston mukaan väite miljoonista laittomista äänestäjistä näyttää kuitenkin olevan sama teoria, joka on esitetty useilla oikeistolaisilla uutissivustoilla, joiden sisällön todenperäisyys on varsin kyseenalainen.
Gingrich kuvailee twiittiä Trumpin pahimmaksi virheeksi vaalivoiton jälkeen.
– Yhdysvaltain presidentti ei voi twiittailla umpimähkään mitä tahansa ilman, että kukaan tarkastaa sisällön, Gingrich totesi USA Todaylle.
– Sellainen saa pohtimaan, mitä muuta hän voikaan tehdä. Se kaivaa maata jalkojen alta enemmän kuin yksittäinen twiitti, hän lisäsi.
Katariina Karjalainen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Trumpin vaalimapanja oli erinomainen todistus hänen poliittisesta osaamattomuudestaan.
Hän on täysin riippuvainen avustajistaan ja tulevista ministereistä.