SDP kansanedustaja Satu Taavitsainen kiristi toimittajaa uhkaamalla estää kaupungin ilmoitusten julkaisut ko. lehdessä, ellei kirjoittelu muutu hänelle suotuisaksi. Asiasta kertoo tänään Iltalehti.
Kansanedustaja kiristi Mikkelin Kaupunkilehteä
kiristäjäSatu
1663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Arvatkaa kertooko PunaYle tai Hesari asiasta?
Linkki:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612022200035104_uu.shtml
Katsotaanpa lähemmin tätä kirjoitusta. Ensin kuitenkin hieman termistä "kansanedustaja".
Useissa muissa maissa valtiopäivien jäseniä ei nimitetä "kansanedustajiksi". Esimerkiksi USA:ssa nämä ihmiset tunnetaan kongressin jäseninä tai senaattoreina. Joka tapauksessa, nimestä viis, nämä ihmiset harvoin ovat ensisijaisesti kansan asialla.
Demarien Satutäti onkin siis ensisijaisesti itsensä ja puolueensa edustaja.
Aluksi voisi todeta, että on harmi että alkuperäiset viestit eivät ole nähtävillä. Niistä totuus nopeimmin selviäisi. Tosin demareilla on pitkä kokemus epäasiallisesta poliittisesta painostamisesta. Esimerkiksi Tampereen Tumpelo Sanna Marin pian tultuaan valituksi (lukuisten epäonnistumistensa päätteeksi) Tampereen kaupunginvaltuustoon ja (saman tien) sen puheenjohtajaksi, saman tien alkoi painostamaan Särkänniemen poliittisesti jotta tämä muuttaisi hinnoitteluaan. Huvipuiston edustajan mukaan tuo oli epäasiallista poliittista painostamista.
"- Kolumni sisälsi virheellistä tietoa ja tuntui loukkaavalta."
Kuten tavallista, demari ei nimeä mitään yksityiskohtia. Muuten Taavitsainen on tyypillinen uhriutuva vinkupelle. Näistä riemuidiooteista ei saisi sanoa poikkipuoleista sanaa ilman jonkinlaista loukkaantumisperusteista itkupotkuraivaria.
"Viesteissä ei ole uhkailtu ketään tai kenenkään lähipiiriä."
Satutäti kyhäsi kiireesti olkiukon kasaan. Eihän (verhoiltu?) uhkaus vetää mainokset pois lehdestä ole varsinainen laiton uhkaus. Se on itse asiassa pikemminkin kiristämistä.
Muuten kolumnisti oli arvostellut kaupunginvaltuuston massiivisen pitkiä kokousaikoja. Huomatkaamme, että kuten Tampereella, myös Mikkelissä on tällainen demaritumpelo valtuuston puheenjohtajana. Kaipa Mikkelinkin asiat pian kääntyvät alamäkeen.
Yle vaikee. Sananvapaus ei kiinnosta, kun rikkojana on demari.
Tuossa ei ole mitään uutta. Nämähän ovat demareita joten...bisnes as usual.
Taavitsainen demarien satutätinä ehkä useimmin heistä satuilee demareiden taloushuuhaata Uuden Suomen blogissaan. Voisin kommentoida tuota Iltapaskan uutista lähemmin myöhemmin. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.
Yksi hyvä puoli tästä on. Demarit eivät paljoa huutele sananvapauden viemisellä.
Uhkailu, kiristys, kiskonta ja varastaminen on SAK-SDP:n vakiintunutta toimintaa. Kansanedustajat vastaavat Suomen lainsäädännöstä. Näin myös SDP:n kansanedustajat, mutta he säätävät lakeja vain muille.
nössö on siis nätin ja söpön näköinen. Valitan, kasvot ei Mikkelissä riitä.
Tai keseraa ja kerro ensin kaikille.
Taitaa olla niitä feministejä, jotka vaativat leikata hiuksensa itse.
Sen verta kajahtaneen näköinen on kampaus
Mutta saattaa itkeä pillittää nätisti kuin norjalainen Johaugh..
Onkohan Antti Rinne jo haukkunut Taavitsaisen tempausta korruptioksi ?
Antti Rinteellä puhtaat jauhot pussissa. Kovasti on Antti luullut toisten rahoja omikseen...todella härski kaveri. Mutta niinhän SDP:ssä on yleensäkin.
Yle ei kerro, koska heitä ei sananvapaus kiinnosta.
Yle vaikenee edelleen. Omien sananvapauden rajoituksiin ei puututa.
Puna-Yle tulkitsee Suomen perustuslakia niin, että sananvapaus koskee vain punikkien valheita ja vääristelyä. Ei saa edes huomauttaa, että samaa uutispropagandaa on jauhettu YLEn uutisten pääotsikoissa liian kauan, ja että muullekin uutisoinnille voisi olla katsojien puolelta tarvetta ja oikeus siihen.
Olen kuunnellut nyt tuota nöyrää "isähahmo pikku anttia"
Voiko sama jätkä laukoa saman aiheeseen liittyvistä kiristyksistä ihan tosta vaan lauseen, sen enempää perustelematta. Media ei edes kysy perustelua. Myöntää täytyy, etten ole viime päivinä kuullut Anttipojan edes oikeinlausuvan Satu Taavitsaisen nimeä. Lienee kuitenkin hetkisen kirottujen listalla (niin kuin Jutta nyt 2-v ja yhä virgin).
Se olisikin aika lahjakasta, kun Satutädin nimen lausuminen ei nyt mikään kovin vaikea asia ole. Tulin muuten ajatelleeksi, että mahtoiko demarien ykkössatuilija saada tämän nykyisen itsensäedustajan paikkansa kun ihmiset sekoittivat hänet tähän tunnettuun laulajaan, Marita Taavitsaiseen.
Satutädin ja Marita Taavitsaisen ero tietenkin on siinä, että ensimmäinen pyrkii näyttäytymään asiantuntijana, jälkimmäinen ei. Jälkimmäinen tosin osaa tarjota, toisin kuin ensimmäinen, hyvää viihdettä.