Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta miehelle, joka sytytti tulipalon Pieksämäen vastaanottokeskuksessa viime maaliskuussa.
Miehen toimet aiheuttivat vakavaa vaaraa koko vastaanottokeskukselle, mutta muut asukkaat ja vastaanottokeskuksen työntekijät pelastivat nopealla toiminnallaan ihmiset ja rakennuksen vakavilta vahingoilta.
Turvapaikanhakijana Pieksämäellä ollut mies keräsi huoneeseen kasan vaatteita, muovia ja muuta palavaa materiaalia. Hän lukitsi käytössään olleen huoneen oven ja sytytti palavan materiaalin kasan palamaan oven lähellä.
Palo ehti levittää savua ja nokea miehen huoneeseen. Myös muovimatto oli hiiltymässä, mutta ei vielä ehtinyt syttyä huoneessa tuleen. Savu alkoi myös jo haista rappukäytävään.
Keskuksen henkilöstöä tunkeutui huoneeseen ja sammutti tulipalon alkusammutuksella. Paikalle hälytettiin myös palomiehet, mutta heidän tultuaan vastaanottokeskukseen palo oli jo sammutettu.
Tahallinen polttoyritys sattui torstai-iltana. Palon sytyttänyt mies vietiin sairaalaan hoitoon savun hengittämisen vuoksi. Poliisit ottivat hänet kiinni rikoksesta epäiltynä seuraavana päivänä. Hän pääsi kahden päivän kuulustelujen jälkeen vapaaksi.
Sytyttäjä myönsi kuulusteluissa sytyttäneensä palon omien ongelmiensa vuoksi, mutta kiisti halunneensa aiheuttaa vahinkoa muille.
Asiantuntijatodistajan mukaan palo oli aiheuttaa vakavan vaaran useille ihmisille. Sytyttäjän huone sijaitsi keskellä pitkää käytävää, jolla sijaitsi useiden muiden turvapaikanhakijoiden huoneita.
Käräjäoikeus antaa asiassa ratkaisunsa myöhemmin.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Mies-sytytti-tulipalon-vastaanottokeskuksessa-syyte-oikeudessa/884576

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.