Hyvinkään Sairaalan Jauhelihakeitto

YllätystäKerrakseen

Sairaalassa asioidessani 30.11-16 ostin kahviosta keittoruuan 3.80 euroa, joten ei ollut hinnalla pilattu, mutta ei myöskään hintansa väärtti. Keitossa käytetty erittäinkin runsaasti todella huonolaatuista jauhelihaa, joten ei johtune raaka-aineiden kuluissa säästämisestä. Tilannetta ei yhtään parempaan vienyt, että siisti nuori työntekijä toi täydennyksenä vähän lämmintä keittoa astioihin ja rasva lillui pintaan, myöskään keiton maustaminen ei liene ydinfysiikkaa. Henkilökunta kuitenkin oli erittäinkin ystävällistä. En yhtään ihmettele, jos lapset eivät suostu syömään koulussa mikäli ruoka tulee samasta suurkeittiöstä sillä pelkkä ulkonäkö oli hyvinkin luotaan työntävää. Pienenä parannusehdotuksena parempaa lihaa vähemmin maksaa saman, kuin huonoa paljon, lihaliemi ja pippuri eivät hinnoiltaan maata kaada, keittiöhenkilökunnan kannattaisi maistaa ruokaa ja katsoa koostumusta, mikäli tarvetta ilmenee muuttaa reseptiikkaa. Keittiö tarvitsisi varmasti hieman ammattiylpeyttä. Jonkun mielestä varmasti ihan hyvää, mutta mutta, kun samalla rahalla oikeinkin hyvää, jopa edullisemmin, kun lapset syövät koulussa heille kuuluvan ruuan ettei tarvitse laittaa roskiin.

12

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taikaseinään_nojaten

      Eräät olisi kusseet siihen keittoon ja nostaneet porukalla sitten ähläwähbä älämölön ja pistäneet kunnon puuro mielenosoituksen pystyyn puuro luutnantin johdolla ja mielipide lakon.

    • Kiisseli77

      Niin, kyllä sen huomaa, että raaka-aineet on halvinta mahdollista. Ei ole varmaankaan helppo olla tiskin takana, kun moitetta tyrkkää. Tietääkseni heillä on aika paljon laatu ongelmia.

    • Näin___

      Mee vokkiin syömään, niin saat hyvää ruokaa ja niin monta santsi lautasta kun napa kestää ja vielä kaikki tuo ilmaiseksi.

      Ainiin, et taida päästä tuonne vokki täysihoitola hyvinvointikeskus hotelliin syömään, kun olet kuitenkin suomalaisugrilainen etniseltä taustaltasi, pitää olla tietynlainen oikean rotuinen immeinen, jotta tämä hyysäys palvelu aukeaa.

      Sori siitä.

      • mummivaan

        Ja oikean värinen.


    • Pskaasyötetään

      Jos ruoka maksaa 3,80€ niin mitä ihmettä luulette sillä hinnalla saavan? Voin taata ettei yksikään raaka-aine ole suomalainen, vesi korkeintaan... Suomalaiset jauhavat mantraansa; suosi suomalaista valtion johtoa myöten mutta teot ovat erit. Nykypäivän hintakilpailutus on sairas mihinkä sairaalan ruoat tarjoavan tahon sörsselit perustuu.

    • ChrisNewhill

      Uskoisin kuitenkin, että ihmiset maksaa keitosta vitosen, ennen kuin paskasta kolmekahekskyt.

    • eiravintolavaanlaitos

      Sairaala ei ole mikään ravintola. Sairaalan ruoka on sellaista, että ihminen kuolee nälkään hitaasti nääntymällä.
      Itse laihduin sairaalassa pari kuukautta ollessani 10 kiloa kuukaudessa. Sairaalan sapuskat ovat tarkoituksella suolattomia, koska suola kerää nestettä, ja sitä pitää sairaalassa välttää, koska leikatuilla potilailla nestettä kerääntyy muutenkin.
      Sairaalan ruoka on sinne oloihin sopivaa ravintoa.

    • puurofani

      Olin vuosia sitten syöpähoitojen sivuvaikutusten (mm.yleistulehdus) takia muutaman kerran sairaalassa. Ensimmäisen kerran jälkeen opin, että otan vähän sokeria mukaani. Koska ruokahalua ei ollut yhtään, puuro sentään meni alas sen lisätyn sokerin kanssa. En nyt suosittele tätä kaikkin tapauksiin, oma kuntoni kuitenkin oli sellainen, että pieni energialisä oli hyvästä. Laihduin kuitenkin melkein 10 kg sytostaattien aikana. Ei se sairaalaruoka silloin huonossa kunnossa ollut toki hyvää, yritin syödä minkä pystyin. Mutta sen pitäisi olla tarpeeksi kuumaa, hailea ruoka on kamalaa.

    • RaimoRiuska

      Ei täällä sitä näytetä kehuvan sairaalanmäen ruokatouhuja. Varmaankin voin lapselleni jäkättämisen kouluruuan hyvyydestä lopettaa. Siltikin Kouluruoasta maksetaan vuosittain valtavia summia, joten kai kaupungilta tähänkin hommaan löytyy vastaava ihminen, jonka tehtävä olisi vaatia oikean tasoista ruokaa, mutta taas täytyy muistaa, että kyse on kunnantyöntekijästä. Miten kuntiin ajautuukin ammattitaidoiltaan heikkoa tai laiskaa työväkeä? Henkilökohtaisesti en ikinä palkkaisi työntekijää, jolla työhistoria kunnalta.

      • TakTik

        Juurikin noin se osapuilleen menee.


    • hävetkää.suomalaiset

      Ja sitten suomalaiset ulisee köyhyydestä!
      Kouluruoka ei kelpaa, sairaalaruoka on roskaa jne. Mukulat heittää ruoan koulussa roskiin! Ei ole nälkä ei. Turhaa volinaa. Kyllä on olot pullahiirillä liian hyvät!

    • Hienoperse_matut

      Enempi ne kylläkin noi tänne loisimaan tunkeutuneet muslimimatut parkuu ja marisee ruuastaan vokeissa, kuin suomalaiset.

      Ja se heidän ruoka on sentään ihan ok siellä vokeissa, mutta ei kelpaa kaikille hienoperse matuille kuitenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe