http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ministeri-risikko-selvitettava-tasan-tarkkaan-oliko-imatran-surmaajalla-poliittista-motiivia-24111474/
Ministeri Risikko: Selvitettävä tasan tarkkaan oliko Imatran surmaajalla poliittista motiivia
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, että Imatran kolmen ihmisen hengen vaatineessa surmassa on selvitettävä tasan tarkkaan oliko surmaajalla poliittista motiivia. 23-vuotiaan imatralaismiehen epäillään ampuneen kolme naista Imatran keskustassa viime yönä.
Yksi surmansa saaneista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen (sd.) ja kaksi muuta uhria olivat paikallisia toimittajia. Uhrit olivat samassa seurueessa.
– Jokaisen ihmishengen menetys on yhtä suuri järkytys, mutta mikäli paljastuu jotakin poliittista, se ei ole enää yksilön, vaan koko yhteiskunnan asia. Se on isku yhteiskuntaa vastaan, ministeri Risikko korostaa.
--------
-Sillä lailla! Imatran surmia tullaan tutkimaan jatkossa poliittisena murhana, eli tapahtumilla on poliittinen luonne ollut alusta asti. Äärioikeistolainen tappaja siis.
Ministeri Risikko: Selvitettävä tasan tarkkaan oliko Imatran surmaajalla poliittista motiivia
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, että Imatran kolmen ihmisen hengen vaatineessa surmassa on selvitettävä tasan tarkkaan oliko surmaajalla poliittista motiivia. 23-vuotiaan imatralaismiehen epäillään ampuneen kolme naista Imatran keskustassa viime yönä.
Yksi surmansa saaneista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen (sd.) ja kaksi muuta uhria olivat paikallisia toimittajia. Uhrit olivat samassa seurueessa.
– Jokaisen ihmishengen menetys on yhtä suuri järkytys, mutta mikäli paljastuu jotakin poliittista, se ei ole enää yksilön, vaan koko yhteiskunnan asia. Se on isku yhteiskuntaa vastaan, ministeri Risikko korostaa.
--------
-Sillä lailla! Imatran surmia tullaan tutkimaan jatkossa poliittisena murhana, eli tapahtumilla on poliittinen luonne ollut alusta asti. Äärioikeistolainen tappaja siis.
Vastaukset 272
Vanhimmat
Onko politiikon henki arvokkaampi kuin tiina tavallisen.
Jokuhan on luvannut muuttaa palaute-käytöstään
Niinhän ne hihhulit, puhuvat mitä sylki suuhun tuo, ajattelematta
Mokutus ja vihervasemmistolaisuus ovat viime aikoina saaneet niin kovia kolauksia imagoilleen (Otamäen ryöstömurha, Puotilan vanhusmurha, lenkkeilijätytön polttomurha jne.) että hörhöimmät suvakit suorastaan rukoilevat, että tässä olisi nyt kerrankin kyseessä äärioikeistolainen teko, vaikka poliisin mukaan uhrit valikoituivat sattumalta, eikä oletetun tappajan sometileiltä tule esiin mitään politiikkaan viittaavaa.
RISIKKO SANOI HETKI SITTEN UUTISISSA, ETTÄ IMATRAN TAPAUKSEN JOHDOSTA LAKEJA RASISMIA JA VIHAPUHETTA TULLAAN TIUKENTAMAAN HUOMATTAVASTI JA ETTÄ NETTIPOLIISILLE TULLAAN LISÄÄMÄÄN RUNSAASTI UUSIA RESURSSEJA.
ÄÄRIOIKEISTOLAISIA JÄRJESTÖJÄ TULLAAN KIELTÄMÄÄN JA HAJOTTAMAAN TEHOKKAASTI, JA PERUSSUOMALAISTEN TOIMINTA OTETAAN ERITYISEN TARKKAILUN ALAISEKSI.
MYÖS POLIISIN KEINOVALIKOIMAA LAAJENNETAAN KOSKEMAAN KAIKENLAISEN TELE- YM. VALVONNAN TÄYSIN VAPAA HARJOITTAMINEN. MYÖS ASELAKEJA TIUKENNETAAN SELVÄSTI.
Toimittajamurhat nousseet tänä vuonna Suomessa satoja prosentteja, sananvapaus vaarantunut.
Suvaitsevaisten kirjoittelusta päätellen tätä(kin) rikosta tullaan käyttämään keppihevosena toisinajattelijoihin kohdistuvassa ajojahdissa, vaikka sillä ei olisikaan minkäälaiseen politiikkaan viittaavaa motiivia.
Ette te mitään toisinajattelijoita ole vaan rikollisia isänmaallisia natseja. Kuulutte vankilaan!
Joku punikkitrolli on näköjään unohtanut ottaa lääkkeensä.
Ei ole mitään suvaitsevaisia eikä toisinajattelijoita, on vain ihmisiä, jotka kunnioittavat demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja sitten on niitä jotka eivät kunnioita. Vaikka kuinka yrittäisit sovittaa toisinjattelijan kruunua päähäsi niin ei se istu, sillä vääryys ei ansaitse marttyyrin gloriaa.
Kukaan normaali ihminen ei toivo muuta kuin että tällaista ei tapahtuisi.
Nyt se saa vankilassa ilmaisi aterioita
Mistä "vääryydestä" höpiset? Olet tainnut taas jättää lääkkeet ottamatta...
miksi sitten vihervasemmistolaiset paasasivat eilen ihan innoissaan, että tämä olisi joku äärioikeistolainen terrori-isku, vaikka poliisin mukaan mitään poliittista motiivia ei ole tullut esille?
Suvakit ja vihervasurit eivät olekaan normaaleja ihmisiä, eivät läheskään.
Pitääkö enään tuossa iässä niin juosta kapakassa kun se paras terassikin jo löytyy kotoa?
Isänmaaallinen ja natsi ovat kaksi ERI asiaa. Täysin eri.
Natsit kuuluu vankilaan varsinkin jos niillä on rikoksia tilillään kuten väkivaltarikoksia kuten Jesse Torniaisella. Myös useilla hänen kaveillaan on samantapaisia tuomioita.
Minä en vastusta mielipiteenvapautta. Jokainen saa omassa päässään ajatella mitä haluaa. Siitä ei joudu vankilaan. Olin_ valmis jopa hyväksymään heille oikeuden osoittaa mieltä. Mutta kun mielenosoituksissa tuli aina väkivaltaisuuksia ja lopulta jopa tappo, silloin he ovat itse toiminnallaan aiheuttaneet sen että tämänhetkisen Suomen lain mukaan heidän järjestönsä saa kieltää lain ja hyvän tavan vastaisena sekä siksi että sen järjestämät tapahtumat ovat aiheuttaneet väkivaltaisiuuksia. Jos ei poliisi ja syyttäjälaitos tätä tee, se ei huolehdi tehtävistään.
On aivan käsittämätöntä että ihminen joka on tappanut kansallissosialistisen ideologian takia saa olla vapaalla ja marssia saman murhaideologian puolesta keskellä pääkaupunkimme katuja. Onko jokin ihme että taas tuli levottomuuksia?
Useissa maissa vankilatuomiota suorittavalta on poistettu kansalaisluottamus. Nämä maat ovat länsimaisen demokratian kulmakivia esim Britannia ja USA. Saman periaatten mukaan ei tappamiseen yllyttävän ideologian edustaja saisi olla kuukausia kuolemanteon jälkeen vapaana ja leuhkimassa teollaan ja jopa marrssimassa tämän tappavan ideologian propagoimistapahtumassa. Ei ainakaan voi sanoa että hän olisi tuntenut minkäänlaista katumusta. Oikeudentule eottaa tämä huomioon tuomiossa jonka tulee olla kovempi koskaon kaikki perustellut syyt olettaa että henkilö tekee aivan smanlaisia tekoja jatkossa. Tällöin on hyvä syy pitää henkilö pysyvästi lukkojen takana.
Jos oikeuslaitoksella olisi jonkilaista ammattiylpeyttä he olisivat edes antaneet Torniaiselle lähestymiskiellon SVL tiloihin ja ja toimintaan siksi aikaa kun päästään oikeuteen. Ja panta jalkaan jolla sitä valvotaan. Tämän ainakin olisi voinut tehdä, jos kerran on niin täysin mahdotonta määrätä useisiin vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneen ja jatkuvasti pahentuneisiin rikoksiiin jatkaneen henkilön vangitsemista.
Oikeuslaitoksemme on - kuten natseilla on tapana sanoa - vitsi. Ja natsit nauraa.
Poliisi on vähän hidas. Odota kun totuus tulee esille.
Ei ole kysymys siitä, onko jonkun henki arvokkaampi kuin jonkun toisen vaan siitä onko kysymyksessä poliittinen murha vai ei.
Tappaja oli takuuvarmasti ateisti !
Tarkoitit selvästi vihervassu natseja. Hehän on uhoilleet tappavansa.
Rusakko ei tutkituttanut murhia ollenkaan? ... paitsi juhlapuheissa...
Rusakon lausuma siirsi heti huomion poliittiseen, persuiluun-
- ja poisti samalla huomion tilanteesta että naiset oli tutkimassa ja julkistamassa Stubbin salaisuuksia?
Risikko ei saanut yhtään mitään aikaiseksi .
Kävi juomassa Imatralla kahvit kaupungintalolla ja lähti stadiin .
Olin paikalla - Voin todistaa valaehtoisesti !
ei-
vaan kyse on salalittosta eikä sattumalta tehdystä surmasta-
eli paljon vakavampi asia-
myös poliitinen väkivalta obn vakava asia koko valtion kannlta.
Kemira-kaupat, Stubbin valehtelu ja Imatran kolmoissurma.
Suomi24 Keskustelut
https://keskustelu.suomi24.fi › ... › Maailman menoa
Maailman menoa. Kemira-kaupat, Stubbin valehtelu ja Imatran kolmoissurma. ... https://keskustelu.suomi24.fi/t/18353420 ... stubb-osallinen-imatran-kolmoissurmaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18262624/kemira-kaupat-stubbin-valehtelu-ja-imatran-kolmoissurma-
Miksi Imatralainen poliisi kuoli samaan aikaan kun Stubbista tulossa pressa- ja samoihin aikoihin Maria Jungner ja kolme muuta naistoimittajaa kuoli yllättäen?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18374728/puolivenalainen-alexander-stubb-allekirjotti-lastenryosto-huostaanotto-lain-suomeen
-
Kokoomus, CIA, presidenttipeli, mediapeli, eliittimafia, satanismi, vapaamuurarit, ....?
Bing-hakukoneessa osoitteessa WWW.BING.COM on TEKOÄLY, jonka nimi on Copilot, ja joka vastaa hakusanoina kirjoitettuun asiaan, klikkamalla kohtaa jossa lukee Copilot.
"" The court sealed health records, crime scene material, and video evidence related to the case ""-
- rikospaikka aineisto ja videotallenteet julistettiIn salaisiksi!!!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18526573/imatran-kolmoismurha--tuleeko-totuus-koskaan-julki
JIIHAA !!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18561571/tekoaly-copilot-onko-stubb-cia--hakucopilotostoksetkuvatvideotkartatuutisetnayta-lisaa-tyokalut
kokkare-Rusakko hurautettiin heti hulikopterilla Imatralle leimaamaan juttu POLIITTISENA terroritekona?...
poliittinen tuo olikin- mutta eri tavalla- syy oli SALALIITTO- että yritettiin estää tiedot jotka olisi paljastaneet ikäviä tietoja Stubbista- jonka vapaamuurarit oli tuolloin jo päättäneet tuleman pressaksi nato-Saukin jälkeen.
kokoomus julisti murhat politiikaksi... kun todellinen syy oli USA-CIA-eliittien lapsikaupan salaaminen?
Saataninen pedofiili Marina Abramovic tulee Ukrainan adrenokromi-teosten johtajaksi.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenski on nimittänyt saatanallisen pedofiili Marina Abramovićin toimimaan Ukrainan suurlähettiläänä ja auttamaan maan lasten koulujen jälleenrakentamisessa.
https://pbs.twimg.com/media/F6pmfS_XkAATM45?format=jpg&name=small
Zelenski pyytää saatanallista Marina Abramovicia olemaan Ukrainan suurlähettiläs
https://i0.wp.com/robscholtemuseum.nl/wp-content/uploads/2023/10/Satanic-Pedophile-Marina-Abramovic-becomes-Head-of-Ukrainian-Adrenochrome-Factories-foto-Front-Nieuws-scaled.jpg?resize=650,276&ssl=1
Totuus
Ukrainan presidentti Vladimir Zelenski on kysynyt Serbian satanistilta keskellä loputtomaa sotaa Venäjän kanssa. Marina Abramovicista tulee “suurlähettiläs ” sodan runtelemalle maalle kuten UK Telegraph ilmoitti.
Ukrainan uusi “suurlähettiläs ”
https://i0.wp.com/robscholtemuseum.nl/wp-content/uploads/2023/10/Satanic-Pedophile-Marina-Abramovic-becomes-Head-of-Ukrainian-Adrenochrome-Factories-foto-Front-Nieuws-scaled.jpg?resize=650,276&ssl=1
Nyt ilmeisesti sotaponnistus lepää 76-vuotiaan itsensä kuvaaman ‘taiteilijan ’ käsissä, joka on tunnetuin katkaistujen, veristen, vuohenpäiden pitämisestä. "
Kuvassa oleva Abramovic on sanonut olevansa “ei satanisti ”
Abramovic on kiisti olevansa satanisti, väittäen olevansa vain taiteilija. Tämä ei kuitenkaan ehkä tarkoita paljon siitä lähtien kun Kristityt väittävät, että saatana ja satanistit ovat kroonisia valehtelijoita.
Hän oli lyhyesti Microsoftin esillä oleva taiteilija vuonna 2020, kunnes hänen siteet saatanaan tulivat liikaa jopa yritykselle, joka vastaa Windowsista.
Abramovic on on kuvattu maalauksen edessä nimeltä “Saatana kutsui legioonansa” kiistanalaisen vasemmistolaisen miljardööri Jacob Rothschildin kanssa.
Abramovichilla oli myös taidetta, joita hän kutsui “Hengen keittäminen” 1996 joidenkin mukaan ovat saatanallisia.
Vuonna 2016, kun Wikileaks julkaisi Podesta-sähköpostien arkiston, Clintonin neuvonantaja ja voimakas vasemmistolainen operaattori John Podesta paljastettiin osallistuvan “Hengen keittäminen” ateriat Abramovicin kanssa jo vuonna 2015.
Abramovic: ""Zelensky pyysi “auttamaan lapsia ”
https://www.thegatewaypundit.com/2023/09/zelensky-asks-satanist-marina-abramovic-be-ukrainian-ambassador/
https://i0.wp.com/robscholtemuseum.nl/wp-content/uploads/2023/10/Satanic-Pedophile-Marina-Abramovic-becomes-Head-of-Ukrainian-Adrenochrome-Factories-foto-Front-Nieuws-scaled.jpg?resize=650,276&ssl=1
https://robscholtemuseum.nl/front-nieuws-satanic-pedophile-marina-abramovic-becomes-head-of-ukrainian-adrenochrome-factories/
Vallaton kansa iskee takaisin, kuten 1918, vai mitä? Nyt on vain erivärinen nauha hihassa - jos on.
murhaaja oli vähävarainen auton perusteella?
Vähävaraisuus ei tee kenestäkään tappajaa. Ei siis selitä teon motiivia, että sattui olemaan syrjäytynyt vähävarainen.
23 vuotias tuskin uuteen autoon panostaa.
Jos tutkinnassa paljastuu, että motiivi oli poliittinen salataanko se tieto kansalta ?
Sen perusteella, että homma voi karata käsistä ja niitä alkaa tapahtua lisää.
Että silleen.
Salataan jos poliisi katsoo salaamisen olevan perusteltua yhteiskuntarauhan kannalta. Oikeastaan se on hyväkin jos tällainen totuus ei pääse kansan reposteltavaksi.
Ei salata, laitetaan vaan kirjekuoreen
No sehän selviää pian alkaako Suomen päättäjät kuunnella kansan vaatimuksia paremmin jatkossa vai mitä tapahtuu ? Että silleen.
Salaaminen on suomessa harjoitettavan sorron elinehto,itse kaivan jo poppareita tuohon itsenäisyyspäivään.
Vasemmistolaiset YLE ja iltapäivälehdet tulevat yhdistämään Imatran ampumisen Helsingin Asema-aukion tapahtumaan.
Miksi yhdistäisivät jos ei ole mitään syytä?
Uutiset eivät kerro uhrien todellista lukumäärää,sillä 3 kuollutta on kyllä selvinnyt,mutta että 23 vuotias nuori mies tuhosi oman elämänsä täydellisesti ei ole saavuttanut uutiskynnystä.
Joo vähäpojista ei ole mihinkään
Asekkaan ei kuulemma ollut sen oma?
Kumma juttu
Ei salata. niin tehdään vain, kun muslimit öykkäröi.
Vapaamuurari Rusakko teki vapaamuurari-satanistista työtään ja leimasi heti jutun politikka-leimalla...?
onhan tuo tavallaan politiikkaan liittyvä jos kokoomuksen ihmiskaupparikoksia suojellaan murhaamalla?
mutta vapaamuurarien tavoite on salata tuo imatra ja Stubb ihmiskauppa ja lasten salakuljetus lapsikauppabisnes?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18279008/tallainen-on-uusi-suomen-presidentti-alexander-stubb
stubin valinnan aikaan imatralainen poliisi kuoli-
liittyikö asian- tiesikö tuon jutun taustat....?
huhuja että surmat olisi tehty kun toimittajat aikoivat paljastaa Stubbin- jonka valinta pressaksi oli jo tuolloin tehty korkeimmissa piireissä+
Asiaan siis littyi CIA, TAPAAMINEN hILLARYcLINTONIN KANSSA., TIEDUSTELUTIEO VENÄJÄLTÄ, LAPSIKAUPPA, IHMISSALAKULJETUS, JNE...
= " ... huhuja että surmat olisi tehty kun toimittajat aikoivat paljastaa Stubbin- jonka valinta pressaksi oli jo tuolloin tehty korkeimmissa piireissä?
Asiaan siis littyi CIA, TAPAAMINEN HILLARY CLINTONIN KANSSA., TIEDUSTELUTIEO VENÄJÄLTÄ, LAPSIKAUPPA, IHMISSALAKULJETUS, JNE...? "
STUBB JÄRKÄNNYT SUOMEN LAPSIA JA TEINEJÄ AMERIKAN SATANISTI-KULTTI rikollisille eliittipedofiileille jne?
am,puja Lasosta oli uhkailtu pistoolilla ennen tekoaan, pakotettiin paikalle?
HUHU: Salaliittoteroia sanoi että Stubb saattoi olla murhaaja, koska on Lasosen kaksoisolento, ja naiset oli paljastamassa ihmiskauppaa siis lapsikaupaa suomessa, joka on kokoomus bisnes?... koska mm Ulvilan tapetut puputti ja JS Lahti oli myös plajastamassa kokoomus-pedofiliaa?...??
POhjanamaalla kuollut itsemurhissa nyt 3 poliisia...?
ja lisäksi siis ne 4 stubbin vartiaa ... itsemurhat...?
Siis SALALIITTOTEORIA
Yksittäistapaus, sitäpaitsi ampuihan Väinämöinenkin Ainon.
Ampui Ainon? Onkohan minulla jäänyt Kalevala hieman huonolle lukemiselle.
Aivan varmasti ampui, vannon sen kautta nenäni!
No sitten uskon parahin Pinokkio...:)
Hyvä. Kostoksi sisarensa murhasta Joukahainen ampui Väinämöistä rynnäkkökiväärillä selkään. Samaan aikaan Ilmarinen kuulemma takoi jotain Sampoa turpaan.
Se kyl vaan nusasi Ainoaan
Hehheh.. Murha ei ole vitsi, eikä varsinkaan kolmoismurha.
Vähän tilannetajua!
Onneton oli äänestänyt demareita ja etsi ulospääsyä onnettomuudesta.
Olikin ihan tavallinen kokoomuselainen?
MV-lehtihän on jatkuvasti ulkomailta käsin yllyttänyt väkivaltaan "valtamediaa" ja sosialidemokraatteja, vihreitä ym. vastaan.
Sitä satoa nyt korjataan sopivasti itsenäisyyspäivän alla.
Ymmärrättekö, että herjaatte - tunnetaan nykyään kunnianloukkauksena ja se on TYYPILLISTÄ valtako1neistolle.
Ei se ole herjaamista kertoa karu totuus joka on se, että MV-lehti on yllyttänyt väkivaltaan, jopa poliittisiin murhiin jo kauan.
Osoitatte sen sitten täällä tai lakituvassa.
Hyvä pointti!
Onhan se ryssä ilja uhkaillut "lehdessään" ja varmaan yllyttänyt muitakin, jatkuvaa kiihotusta muita kuin ryssiä kohtaan.
Jos olisi poliittinen murha niin olisi tappanut vain demarin, ei näitä muita.
Punaviherlepakkofeministitoimittajat ovat yhteiskunnalle paljon tuhoisempia kuin yksi kunnallispoliitikko.
Oli varmaan ne toimittajat kyllä siinä kohteena enemmin,kaikki ei ole Sipilöitä.
Miksi poliitikko siskoili toimittajien kanssa, lahjoiko vai oliko yhteiset intressit?
No kaikkihan tämän tietää, että hyvä toimittaja on poliitikon kanssa kuin paita ja perse
Hyvä kysymys.
Lukekaa yltä niin tiedetään kuka teki ja miksi teki. Ne paljastavat omalla kommentoinnillaan itsensä. Samaa poppoota nämä äärioikeistolaiset natsit trollit naisvihaajat. Ne haluavat kontrolloida kaikkia estää kaikki muut mielipiteet ja ovat valmiita tappamaan sen takia. Näkyy näistäkin komenteista niiden asenteet - todistavat oikeiksi kaikki epäilyt.
Salaliittoteorian mukaan- oli saanut Venäjältä tiedustelutietoa tuosta Stubb-CIA-ihmiskauppa-Imatran lapsikauppa-ihmissalakuljetukset USAhan, KUN STUBB OLI TAVANNUT Hillary Clintonin salassa? - ja oli julkaisemassa toimittajien kanssa tuota tietoa? ... - ja vapaamuurari-piireistä huhu että Stubbin presidenttiys oli päätetty jo kauan aikaa sitten?... eli 1+1=2...?
-lisätieto: Ampujaksi tuomittua reserviupseeria oli aiemmin uhkailtu aseella ja oli ollut kauan tuon jälkeen hermostunut ja huolestunut... eli huhu että olisi ollut pakotettu tekoonsa...?
Tähän tämä mamutus on mennyt. Kyllähän sen arvasi, että joku kohta tekee jotain konkreettista. Kiitos suvakit mamuista ja heidän hyysämisestä, saitte mitä tilasitte.
Kolmikannan vuosikymmeniä harjoittama järjestelmällinen kaikkein heikoimpien sortaminen ei ole yhteiskunnallinen ongelma?
Hallitus leikkaa jo toista vuotta köyhimpien toimeentuloa ja julkisia käytännön palveluja. Koko EU-ajan Suomea on ajettu luokkayhteiskunnaksi kaikkien eduskuntapuolueiden toimesta. Rahan vapauttaminen 80-luvulla oli alkupaukku silmittömälle omistavan luokan suosimiselle.
Nyt Suomen ovat miehittäneet vierastyöläiset, joita omistava luokka käyttää säälimättä hyväkseen voitonteossa. Suomen nuoret on ajettu toimettomuuteen ja pakkotöihin kaenssin uhalla.
Karenssin uhalla!
Kyllä Timo lupaa hoitaa
Ja lisäksi tämä voittoa tekevä porukka yrittää kärrätä ksiken liikenevän voiton Suomen hallituksen ulottumattomiin ulkomaille.
Ja sitten vain ihmetellään kun syrjäytyneitä tulee lisää ja lisää.
Se on ihme ettei ole jo sitä sisällissotaa tästä aiheesta.
Silloin kuolonuhreja ei olis vain muutamia vaan tuhansia.
Kyllä päättäjien pitäis miettiä vähän enemmän,mitä toiminnoillaan aiheuttavat
Sun kirjoituksessasi ei mikään pidä paikkaansa. Ainoa mitä Suomi tarvitsee on vientiä ja lisää veronmaksajia. Jos niitä saadaan niin myös riittää rahaa tuille. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Timppa mielipiteineen jämäkkä persu!
Soini on kipeenä, nyt voi tehä mitä vaan.
Soini-Sipilä-Stubb oli vallassa tuolloin- eli CIA....?
Aivan yksi lysti salataanko vai ei, osa kansasta pitää tapauksia joka tapauksessa poliittisina.
Yhtä varmaa on että lauma kaheleita aktivoituu kuka minkäkin syyn perusteella.
Jos sensuurilla ryhdytään tapauksia tavan mukaisesti peittelemään se painuu maan alle jatkuakseen edelleen.
Syitä en lähde arvailemaan koska en niitä tiedä.
Minusta on väärin että meillä on alettu salaamaan vähän kaikkia oikeudenkäyntejä. Lain käytön pitää olla julkista. En keksi mitään hyvää syytä oikeudenkäynnin salaamiseen. Tekijä on täysikäinen ja ei tarvitse erityistä suojelua. Miksi oikeuslaitos suojelee rikollisia ja viis välittää samaan aikaan uhreista?
Epäilen että pääsyy näihin salaamisiin on että tuomioistuimet eivät halua että heidän toimintaansa tarkasteltaisiin kriittisesti julkisuudessa.
Meillä on tyypillistä että oikeuslaitos asettuu ikäänkuin kaiken tarkastelun yläpuolelle ja julistautuu erehtymättömäksi kuin paavi. Ei se niin kuulu mennä. Keskustelu kuuluu asiaan ja on kansalaisten oikeus.Tämä on demokraattinen maa ja jos kansa ei tykkää siitä miten asiat menee sehän muuttaa myös oikeuslaitoksen.
sivullisia listimään jos poliitikot kurjistavat elämän. Nyt on poliitikonrunkuilla hätä ja kilpaa huutavat että asia on selvitettävä mutta jos olisi tapettu joku työtön tai sairaseläkeläinen ni ei Rusakkoakaan kiinnostas paskan_vertaa.-
Joskus osuu naulankantaankin
näin se vaan menee oliko työvoimatoimiston antama aiheeton karenssi viimeinen niitti murhaajalle?
uskoisin näin.
Ei niin ja ymmärrän ,että on hätä.Kyllä tuota istten on odotetukkin,että koska pinan katkeaa jollain. Kammottavaa jotekin,että tuohon asti piti päästää sillä lisää tulee,ihmiset on niin köyhiä.
Vai+sossun+-40+%+toimeentulotukeen?
Risikko ottanut millään tavalla kantaa Sdp:n varapappa Asa Korhosen pedofiilitekoihin.
Luultavasti mielenterveystapaus, kun eihän tuolle teolle mitään järjellistä selitystä ole. Toki rusakko ja muut poliitikot tästä poliittisia irtopisteitä haluaa kerätä. Ja päivi räsänen kieltää jotain.
Minusta tuo teko on loogisin moneen aikaan,en myöskään usko sattumaan. Ikävä juttu että sen pitä äaina mennä näin pitkälle ja pidemälle.
rusakko ei ottanut kantaa Arton julmaan murhaankaan.Lakkas vaan varpaankynsiään.Eliitti alkaa pelkäämään kun osuu satunnainen hullu omalle kohdalle.
pahoin pelkään että nämä tapaukset tulevat lisääntymään suomessa ellei eriarvoisuuden kasvua saada pysähtymään?
Asiaa pohtimaan on asetettu työryhmä - irvokkaasti maan tapaan. Näin torjutaan parhaiden veljien putoamista tuloloukkuun.
Päättäjät joutuvat pestaamaan entisten 10 apinan lisäksi toiset 10 apinaa ympärilleen ja taas talousarviot nousee
Kyllä se osuu kun menoa katsoo,tämä oli odotettua mutta todella outoa että se tapahtui näin myöhään. Nyt yhteiskunnan ratkaisu on kieltää, rangaista ja syyttää, mikä taas lisää tekoja ja näin ollaan noidan kehässä joka ei pääty ikinä. Seuraavaksi aletaan kirsitmään aselakeja taas mikä aiheuttaa lisää veritekoja.
Niin tyypillistä..Työryhmän ratkaisu on kiristää aselakeja ja lisätä leikkauksia köyhiltä.
Sehän on selvä, että näitä tulee. Mitenkä muuten kansa pystyy vaikuttamaan? Äänestäminen on pelkkää paskaa. Valitut päättäjät pettävät aina lupauksensa.
Kerro mitä itse tekisit työllisyyden parantamiseksi? Eikös meillä kaikilla ole velvollisuus tehdä asialle jotain, esimerkiksi äänestämällä päättäville paikoille päteviä ihimisiä. Itse kyllä pelkään että Suomi Oy on liian iso näin pieni porukan ylläpidettäväksi.
Mene itse ehdolle ja katso mitä voit tehdä, miten onnistuu Suomen kokoisen valtion ohjaaminen neljän vuoden pestillä 200 muun enemmän tai vähemmän osaavan hemmon kanssa? Olisikohan aika herätä tajuamaan että poliitikot eivät ole vanhempiamme jotka hoitavat meitä eivätkä myöskään kaikkivoipia jumalia jotka voivat tehdä mitä vain.
Ampuja lienee mielenvikainen tai huumehörhö, poliittisen teosta tekee vasta se jos todetaan että hän on altistunut propagandalle.
tässä kohtaa sopii ehkä mainita että lähes kaikki nämä Imatra-surmajutut joissa Stubb-yhteys mainittiin- sensuroitiin suomi24stä... ja varmaan muualtakin.
Jokaisella reaktiolla on vastareaktio. Vai luuletteko että tuollainen maanpetturuus ohitetaan olankohautuksella?
⁉️📣
Yksinäiset sudet heräävät.
Mikä maanpetturuus? Maanpetturi oli lähinnä se joka kävi laillista kunnallishallinnon vapaasti valittua johtajaa vastaan ja vapaata lehdistöä , kolmatta valtiomahtia ja demokratian kulmakiveä vastaan.
Haluaisi ilmeisesti diktatuurin ja herätää Hitlerin henkiin.
En usko että oli mikään yksinäinen susi, vaan jonkun äärioikeistolaisryhmän lähettämä murha -- ne ovat uhkailleet naisia ja kaikkia pakolaisten puolesta puhuneita jo pitkään. Tässä on joku ryhmä takana. Muistakaa että eräät suomalaiset äärioikeiston edustajat liputtivat innoissaan Breivikille ja ovat työllistäneet poliisia uhkailuin mm netissä. Sen verran on jo selvääettei Breivik ollut yksin. Suomessa oli Breivik yhteys.
Breivikin massamurha oli juuri samanlainen tekotavaltaan : siinä tapettiin sos .dem.- väkeä vain koska ei kestetä että jollakulla on erilainen mielipide vaikkapa pakolaisista. Ovat siis valmiit murhaamaan omaa kansaansa pakolaisten takia. Siinä sinulle tosi maanpettureita jotka murhaavat omaa kansaansa, jopa lapsia.
Eivät ole miehiä nämä , vaan raukkoja. Aseilla aseettomia vastaan. Tosi soturi ei ede sylkäise tuollaiseen päin.
Paleface - Emme suostu pelkäämään
https://www.youtube.com/watch?v=-0lht7PZLac
Kyllä ne pelkäämään oppii..Itse ainakin oppisin.
Saara Aalto
NO FEAR!
https://www.youtube.com/watch?v=4OKrIRVUEGQ
"aseetonkin toisinaan voi rohkeutt'osoittaa.."
Risikko on pahasti sekaisin sillä tuo ampuja ymmärtääkseni oli yhteiskunana tuote.
Olet tasan oikeassa. Samaa mieltä!
Mutta huomaa että me kaikki ihmiset olemme yhteiskunta, ei vain Risikko.
Ei omista teoista voi vastuuta sälyttää toisten niskoille noin.
Ampuja vastaa teoistaan.
älä tuuba huutele paskaa tää ei ole sen enempää oikeston kun vasemmiston tekemisiä!! eiköhän ihan omia hulluja ole riittämiin jokaisessa kaupungissa.......
..tuli mieleen heti Pariisin katu murhaaminen, kun lähes 200 ihmistä murhattiin, KUN poliisi sanoi, että murhat tehtiin "sattumanvaraisesti".
Uhreina olikin kaksi toimittajaa ja kunnanvaltuuston johtaja, ovat murhat varmasti tarkoituksellisia.
Kolmen ihmisen murhaaminen on käsittämätön kauhu työ, pikkukaupungissa. Heti myös tuli mielen, että tekijä venäläinen tai joku muslimi.
Totuus taitaa suomessa olla, että mielisairaat ihmiset alkavat oireilemaan nykyajan kova tempoista elämän menoa. Ja jotenkin nähdään oman elämän asioiden ratkaisun olevan mahdollisimman suuri terrori toisille ihmisille .
Kuten Vihdissä viimeksi, kun jopa rynnäkkökiväärein aseistautunut mies ampui poliisin.
23 vuotias saanut kenties ohjeita murhatyölleen? ....
nurkkaan ajettu rottakin tulee päälle kannattaisko lopettaa köyhien kyykytys ennenko riistäytyy käsistä?
Saat nähdä että lisäävät sitä.
Suomi tulee olemaan tosi kusessa vielä, kun kansan kyykyttäminen jatkuu. Ei mene kenenkän päähän se, että mamut saavat kaiken!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos oikeasti seuraisit maan tilannetta niin tietäisit että maahanmuutto ei ole Suomen talouden ongelma, vaan se että ei ole työpaikkoja. Sosiaalitukien riittävyys ei ole maamme pelastus vaan työ ja yritystoiminta. Maahanmuuttajat tekevät töitä joita suomalaiset eivät tee ja perustavat myös yrityksiä. Suomi tarvitsee lisää veronmaksajia jos elintaso halutaan säilyttää. Tällä hetkellä väkiluku vähenisi ilman maahanmuuttoa.
Mielenterveys- ja päihdeongelmaisille pitäisi olla enemmän hoitopaikkoja. Terve ihminen ei ole rotta eikä köyhyys tee ihmisestä tappajaa etenkään Suomessa jossa kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää.
Monesti raatavat yötä myöten rikollisissa hommissan kun ei kestä päivänvaloa. Pari vrk sitten vasta katsoin ikkunasta kun yrittivät 3 aikaan yöllä päästä huoltoasemaan sisälle, ulkoakin tutkivat joka paikan löytyisikö jotain varastettavaa.
Kyllä, moni osaa seurata maan tilannetta ilman sensurointia ja tietää maahan muuton olevan ISO ongelma Suomessa ja muualla! Silmien sulkeminen totuudelta ei auta!
Myös onnettomat poliitikot ovat iso ongelma esim: Saksassa, Merkel ja Suomessa Sipilä! Nämä, tulevat erittäin kalliiksi kansalle!!!!
No viitomakielissä uutisissa vakuuteltiin moneen kertaan ei ole poliittinen murha.
Että silleen.
Sitä voi pitää varsmituksena.
Oli vissiin selvinnäkijä kun tiesi nyt tällä hetkellä kapakasta tulee ulos politiikko ja kaksi toimittajaa?
Eihän siinä tarvitse olla kuin kännykkäkätyri ravintolassa kertomassa milloin määrätyt henkilöt poistuvat ravintolasta.
Oli vain ajan kysymys koska näitä alkaa tapahtumaan...
Todellinen syyllinen näkynee Sipilän omasta peilistä.
Tosin hallitus ei tule koskaan tätä tunnustamaan.
Pahoin pelkään että tämä on vasta alkua...
Tuota kätyrijuttua minäkin olen ajatellut. Haluankin lähiaikoina kuulla, että poliisi on tutkinut kaikki ravintolasta puolen tunnin sisällä lähteneet puhelut.
Oli muka sattumanvaraista kun alkoi ampua heti kun tuli autosta, mutta silminnäkijät kertoivat ajaneen monta kertaa edestakaisin.
Jostain syystä ajattelin aivan samaa että baarissa ollu "informantti" joka kertoo että NYT! Sama kaava mutta ihmisen sijaan räjähde on taas lähi-idässä tunnettu helppo ja halpa väline oman agendan ajamiseen.
Niin ja inhoan väkivaltaa ja ääritekoja mutta "suomen kovimmassa kuntokoulussa" näytettiin tämä pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=AqmD1zuTcxE
ja sanottiin että "tuossa näette tehokasta toimintaa".
Muuten, heti kun mainitsin ammuttujen aseman imatralla asuvalle tyttöystävälleni, kuului kommentti: "Aijaa? Ammutut muka sattumanvaraisia?!"
Älä valehtele! Ampuja valitsi uhrit sattumanvaraisesti ravintolasta poistuvien joukosta.
Siis teki raittiustyötä kiväärillä.
Älä kiihdy ei sitä kukaan vielä voi tietää?
Älä valehtele! Ei valinnut sattumanvaraisesti! Sen osoittaa jo ampuma aseen valinta, joka ei ole sattuma sekään!!
Ei todellakaan vaikuta siltä että oli sattumanvaraista. Liian monta yksityiskohtaa puhuu sitä vastaan. Ampui suoraan päähän ja ylävartaloon tappavasti ja hänellä oli vain tietty määrä panoksia. Ei siis esim räiskinyt ympäriinsä raivoissaan. Ei ollut humalassa. Eikä kunnanvaltuuston puheenjohtajaan osuminen ole kovin todennäköistä sattumalta. Ja siihen mukaan "sattumalta" kaksi journalistia.
Nope!
Teon jälkeen myöskin ei käyttäytynyt kuin hullu. Laittoi aseen kiltisti pois ja totteli poliisia kiltisti ei ammuttanut itseään ( ikävä kyllä) vaan teki niinkuin poliisi käski, pani aseen pois. Ei siis mikään itsemurhakandidaatti.
Aikaisemmassakin teossa oli todettu syyntakeiseksi. Minua kiinnostaisi saada tietää kuka oli tämä aikaisempi uhri ja oliko sekin lähetetty tapon yritys.
Uskon että kuva selkenee kun saamme tietää tämän.
lapsikauppiailla kävi sitten hyvä tuuri jos sattumalta heistä juttua julkisuuteen tekevä kolmikko sattumalta kuoli ja sattumalta kaikki tiedostotkin katosi samalla kummallisesti...
Olivat juuri palanneet Venäjältä, jossa saaneet aiheesta tiedot, kun joku suomalainen lapsikauppias oli jäänyt miliisille kiinni.
Miksi poliisi meni laukomaan heti että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti? Vaikka kaikki viittaa muuhun? Lisäksi poliisi EI OLE KUULUSTELLUT vielä tappajaa ollenkaan.
Heti pisti silmään tämä poliisin typeryys.
Sitten toinen juttu mikä tuli itselle heti mieleen, mitä olisi heti kysynyt tai ainakin yrittänyt kysyä tältä tappajalta, ihan yksinkertainen kysymys:
"Miksi teit sen?"
- - - - - - - - - - -
Miksei poliisi voi kysyä näin simppeliä kysymystä rikoksentekijältä, jos kerran motiivi on täysin pimennossa? Selvittäisi paljon koko asian kokonaiskuvaa.
Mikä kaikki viittaa muuhun?
tuskinpa joku syrjäytynyt edes politiikkoja tunnistaa saatikka toimittajia talvikamppeissa.
No Poliisi juuri TV1 uutisissa sanoi, että ampujaa ei ole vielä kuulusteltu ja uhreilta ei voi enää kysyä mitään. Että silleen.
Ai että mikä kaikki? Yksi tapettu kaupunginvaltuuston PJ, kaksi muuta toimittajia. Lisäksi kaikki naisia.
Tietenkin poliisi on niin sanonut, onko sinulla lukihäiriö? Simppelin kysymyksen kysyminen rikosepäillyltä ei paljon vaivaa maksa.
"Miksi teit sen?"
Se on tuota eliitin epätoivoa,seuraava jättää kirjeen medialle.
Eli sinä käytät rauhoittavia lääkkeitä säännöllisesti?
Siisti palkkamurha?
Paitsi jos kyseessä on "yksittäinen hullu" ( * ) jonka motiivina esim: "Tiina Wilén-Jäppinen toivoo, että osa turvapaikanhakijoista jäisi Suomeen. – Jo perimän kannalta toivon näin, että Suomi saa uutta verta."
Tai: "...hänet tuomittiin Venäjällä Itä-Ukrainan konfliktia seuranneiden toimittajien murhista."
*: John Wilkes Booth (Etelävaltioiden kannattaja, Abraham Lincolnin salamurhaaja) Arthur Bremer (rikollinen joka joutui pidätetyksi ja alkoi vankeudessa suunnitella poliittista salamurhaa)
Sirhan Sirhan (Robert Kennedyn ampuja joka ei muistanut tapahtumia)
John Hinckley jr (yritti ampua Ronald Reaganin koska yritti tehdä vaikutuksen näyttelijätär Jodie Fosteriin)
Ampujan poikkeava facebook tykkäys: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nadija_Savtšenko
http://www.imatralainen.fi/artikkeli/330216-tiina-wilen-jappinen-valtuustokeskustelun-taso-ei-ole-noussut-14-vuoteen
Koska poliisi on tyhmä.
Keystone cops.
Äärioikeisto on jo kauan uhkaillut tekevänsä näitä. Nyt ovat siirtyneet sanoista tekoihin. Kukaan ei vaan ole halunnut uskoa että he ovat tosissaan.
Minä sen sijaan olen koko ajan ottanut heidät tosissaan.
Kato vaan, kohta saadaan tietää että tääkin tyypähdys on uhkaillut jotakuta. Sitten hirveesti ihmetellään että miksei mitään ole tehty. Kerronko mitä? Se on tavallista. Poliisi ei ota naisiin kohdistuvia uhkauksia tosissaan.
"Pojat on poikia - ei ne mitään tee !" Oho, upsista nyt joku tapettiin -- ei me voitu tietää....
Vinkki : poliisit on miehiä.
Ja ei, en luota heihin.
En tosin luota kehenkään. Automaattisesti.
Miksei myös missään ole tietoa miten joutui kiinni?
Todistajat kai kertoi että nimenomaan oli odotellut ravintolan edessä ja kun uhrit tuli
ulos otti aseen auton takaa ja mahdollisesti jopa tarkasti katsonut vaatetuksen - eli olisi ollut tiedotettu uhrien ulkonäkö hänelle?
Kokoomuslaisen ampujan ihanne: Nadija_Savtšenko
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nadija_Savtšenko
toimiva nettiosoite: Nadija_Savtšenko
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nadija_Savtsenko
TÄÄKIN SAATTAA OLLA VAIN SEKOITUSTA MEDIAAN ja osa peitetarinaa, jolla luodaan poliittista syytä murhille?
imatran ampujaahan oli uhkailtu pistoolilla jonkin aikaa ennen murhia, ja perheen mukaan ampuja oli ollut hermostunut noiden uhkailujen jälkeen... eli oli painostettu noihin murhiin?... tai syntipukiksi...?
Kokoomus
Onko 1930 luku palannut Suomen politiikkaan. Olemmeko saaneet Onni Happonen 2?
Jos tällaisen teon tekee suunnitellusti, pitää ensiksi tietää että uhri on ravintolassa. Lisäksi pitää arvata, milloin hän tulee ulos sieltä, jotta ei tarvitse odotella pakkasessa kovin kauan.
Ja kuinka moni syrjäytynyt edes tietää kuka on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja? Tai tuntee hänet ravintola-asiakkaiden joukosta?
Valtiojohto on kiirehtinyt valittelemaan ja osaa ottamaan. Otanmäen tapauksessa ei valiteltu.
No tietysti ne valittelevat asia viran puolesta. Juuri Risikko sanoi " Jokainen ihmishenki on yhtä arvokas ". Näinköhän pitää tuo paikkansa ? Kysymykseen mitä hallitus on tehnyt asian johdosta vastaus osan oton uhrien omaisille. Että silleen.
esittikö hallitus surunvalittelut elävänä poltetulle, viattomalle 17v. tytölle.
Ja mikä logiikka on siinä että tapetaan viattomia naisia kolme --ihan yhtä paha?
Kaksi väärää ei =oikea.
Lapuan liike
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edvard_Kuvaja
Kosola
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Kosola
Kyllähän siellä kovaa hinkua tuntuisi olevan joillakin saada tämä poliittiseksi teoksi, niin saataisiin taas marsseja aikaiseksi ja viedä loppukin sananvapaus pois.
Joku väkivaltainen psykopaatti tämä nyt kuitenkin varmaan on, olipa sitten sympatiat missä tahansa aatteessa, eikä tämmöisiä tekoja saa hyväksyä missään tapauksessa.
totta, mutta tässä on saavutettu jokin murtumispiste
kansan kurittamisessa
ja mikä sen kurittamisen oikea pointti on ollut?
Mitkä teot olet valmis hyväksymään? Talvivaarat,siniset kirat,leikkaukset vammaisilta..Missä kaatuu sinun kuppisi? Ehkä häntä ei kuunneltu? Ehkä hän koki tämän ainoaksi teoksi,ehkä yhteiskunta kohteli häntä väärin ja hän puri yhteiskuntaa..Ymmärrä nyt ettei kaikilal ole tuuriasi,eikä älyäsi käsitellä asioita.
äitini sanoi aikoinaan, että
köyhän kurittaminen ei vielä nosta kapinaa,
keskiluokan kurittaminen saattaa nostaa kapinan
mutta vasta sitten kun rikas menettää jotain henkilökohtaista
nousee kapina
ja niin maksaa soroskin taviksille
että ne nousisivat kapinaan -
koska on itse menettämässä jotain
Oma kuppi - vaikea sanoa,
meno on sydäntä särkevää ja siplilöiden meno on todella noyryyttävää
ja alentavaa - tiedän että ne ovat tekemässä täystuhoa -
oksentaisin jos se ukko tulisi vastaan.
Miten sen saa ulos ja demokratian takaisin maahan?
eikä ongelma ole pelkästään zipi vaan
maahan kylvetyt "miinat" ja suvakkien sokeus
pitääkö vain lakata välittämästä ja paeta uppoavaa laivaa
vai mitä?
Asenneongelma on ihan ensin hallinnossa
niin se on yrityksessäkin - johdon asenne näkyy koko toiminnassa
Sillä sananvapauden viemiselläkö nää tälläset teot loppuvat?
Nimenomaan nyt sitä sanan vapautta rajoitetaan! YLE ensimmäisenä! Johtaja myönsi asian. Etkö osaa lukea lehtiä?
Sulla viisas äiti.
Imatralla tapettiin 3 kun estettiin tietoja Stubbista tulemaan julkisuuteen?
oikeesti? poliittinen motiivi?
Mikä siitä tekee poliittisen noin niinku lopulta?
Se että tekijä myöntää sen poliittiseksi
vai olisiko hän tehnyt jotain vastaavaa jokatapauksessa
- ja etsinyt syyn jostain muualta?
Surullista ja minusta
tässä on wakeUp - call
jokatapauksessa
saakeli jos tässä heiluu taas viikate vain kansaan päin
Se on ainut mitä Sipilät osaavat..Vastata väkivaltaan khata kamalammalla väkivallalla. Uusia lakeja,oikeuksien supistamista..Laittomia pysäytyksiä ja televalvontaa sekä urkintalakeja. Tiedät kyllä miten nuo reagoivat..Ja miten seuraav seko reagoi. Sisällisosta alkoi samalla tavalla..Kukaan ei kuunnellut ketään.
olen tutkinut suomen sisällissotaa
ja kyseenalaistin jo aikaa sitten
termin "punikit"
Oikeasti, mitä jos ne olivat tavan köyhiä ja torppareita
jotka kyllästyivät loputtomaan rikkaiden ja porvareiden mielivaltaan
ja loputtomaan ottamiseen ja syyllistämiseen?
Eihän se voinut yksi heterogeeninen ryhmä jota saattoi syyllistää
"punikeiksi".
Tämä nykyinen kehitys muistuttaa pelottavasti
historiaa
vallankahva lakkaa kuuntelemasta
ja pelastaa vain omat kenkänsä kastumiselta
köyhien ja rikkauden ero vain kasvaa ja kasvaa
mielipide-ero syistä loittonee toisistaan yhä kauemmaksi
johdosta tulee yhä välinpitämättömämpi oikeille syille
Täällä JUHLITAAN Imatran tapahtumia, "koska naisia kuoli". http://keskustelu.suomi24.fi/t/14606799/uhrit-satunnaisia---motiivi-naisviha
Voisiko joku edes vähän älähtää, poliisi ei voi noille mitään -olen kysynyt. Erityisesti tuo Naisasiasialooseri1 on jo pidemmän aikaa yllyttänyt syrjäytyneitä nuoria tekemään jotain vastaavaa.
Femakot haluaisi tappaa kaikki miehet ja tehneet suuren osan miehistä elämän helvetiksi viemällä lapset ja omaisuuden. En tunne iloa naisten kuolemista, mutta en surekaan. Puolistelevat kiihkoissaan pedofiilimurhaaja auerskaakin, vähemmän miehissä tuollaisia sekopäitä on.
Flaggaa se. Niin minä teen.
Joo "femakot haluaa tappaa kaikki miehet" -- ihan varmasti! Kuinka joku päästää suustaan, kirjaimistoltaan tuollaista sontaa? Siis ei mitään järjen häivää! Harhainen! Ja selittää vielä että miehissä on _vähemmän_ sekopäitä!
Ja tiedoksi : oikeus totesi Auerin syyttömäksi. Mitä tästä tulee jos kaikki ryhdymme itse tuomareiksi?
Ainakin Yle on nostanut tapauksesta hirmuisen metelin. Vaikka ei vielä tiedetä mitään, niin kaikkea mahdolista vatvotaan kyllästymiseen saakka. Tällainen koohotus on omiaan yllyttämään puolihulluja tekemään vastaavia tekoja, koska se tuo niin suuren kuuluisuuden.
Media voisi panna hieman jäitä hattuun ja odottaa muutaman päivän kunnes tilanne on ehkä selvinnyt.
Yle paukuttaa viidakkorumpujaan täysillä,
kun SDP-poliitikko ja 2 p.............toimittajaa sattuivat tulemaan kapakasta väärään aikaan.
"Yle paukuttaa viidakkorumpujaan täysillä, "
Ai missä ? Tänään kun katsoin ei siellä ollut muuta kuin Linnan juhlia.
Saulia sitten juhlitutti kovasti verikekkerien jälkeen?
Onkohan CIA-Stubb jo hommannut oman " lennunsa "?
Täysin sairaita kommentteja joissa iloitaan murhista!! Osasta suomalaisia on näköjään tullut yhtä pahoja ihmisiä kuin vihaamansa isis on.
Viha luo vihaa, tuliko yllätyksenä?
Mua ihmetyttää tuo että murhista puhutaan.
Eikö nuo ole yleensä tappoja tai kuolemantuottamuksia. Oisko nyt kaikilla ihan syytä rauhoittua. Yleensä suomessa murha vaatii vakaata harkintaa ja erityistä julmuutta. Lainsäädäntöä tuskin muutetaan yksittäistapauksen vuoksi. Yleensä kai tulee murha vain jos sattuma ampumisessa on poliisi tms virkamies sattumalta valikoitunut uhriksi.
Kauhea tapaus mutta ei varmaan murha kuitenkaan joten tarkkuutta termeihin. Yleensä taposta ensikertalainen tuomitaan 8-9 vuotta josta vankilassa kolmisen vuotta ja mahdollisesti lisäksi puolisen vuotta avovankilassa harjoittelemassa paluuta yhteiskuntaan. Miten jos just siihen ajanut niin vois olla murha?
Sehän kävi hakemassa aseen ja odotteli uhreja eli harkittu ja siten kolmoismurha. Tosin varsinkin naiset tuomitaan aina lievemmän kaavan mukaan ja vaihtelee miehilläkin.
Ei suomalaiset ole. Nämä hörhöpäät on. Ne on niitä samoja uusnatseja jotka löytyy tän murhan takaa. Ne on vähemmistössä.
Älä anna hetkeäkään niiden huijata ittees. Niitä on ehkä pari.
Nää uusnatsit on just ihan samanlaisia kuin ISIS. Sen takia ne vihaa toisiaan katkerasti - koska ovat niin samanlaisia. Harhainen hullu karjuu omalle peilikuvalleen.
kuin kaksi marjaa
Suomen köyhän kansan katkeruus tuottaa jo rumaa ja järkyttävää satoa. Milloin poliittiset päättäjät heräävät.
- kela saatava kuriin ja tekemään oikeudenmukaisia ratkaisuja hakijoiden eduksi
- työttömien kyykyttäminen on lopetettava, kaikille mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan
- asumisolot saatava inhimilliseksi, pääkaupunkiseudun vuokrat ovat karanneet käsistä
- köyhistä, heikoista ja sairaista on pidettävä huolta, se on hallituksen tehtävä - rikkaat pärjäävät omilla rahoillaan kyllä, ei heillä ole pulaa mistään
Kansakunnan katkeruus kasaa tummia pilviä Suomen taivaalle ja nämä 'kauheat ukoniskut' voivat silloin iskeä missä tahansa maata.
Osaltaan asia korjaantuu äänestämällä, meillä on nyt sellainen hallitus minkä kansa on vaaleissa valinnut ja sen polittiikkaan on tyytyminen
itseasiassa vallassa on hallinto
jota EI OLE ÄÄNESTETTY sinne
äänestämättä jättäneet antoivat tuolle ilmiölle mahdollisuuden
Siksi ne pelasi siellä tuolileikkiä ja valitsivat toinen toisensa
keskenään
Sitä EI VOI SANOA IHANTEELLISEKSI EDUSTUKSELLISEKSI DEMOKRATIAKSI
Wittu mikä idiootti yllä.
Suomalaiset eivät varmasti tällaista maanpettureiden Kepuli-Katainen-Konnien Sipilä-Berner politiikkaa kannattaneet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Äänestäminen ei auta mitään. Heti kun ehdokas saa mandaatin niin alkaa omien etujen ajaminen. Äänestäjät petetään kerta toisensa jälkeen. Mitä jää jäljelle? Kapina ja tällaiset teot. Tästä ei hyvä seuraa!
Tätä ao. idioottia tarkoitin..............Wittu mikä idiootti ....alla kirjoittelee
Osaltaan asia korjaantuu äänestämällä, meillä on nyt sellainen hallitus minkä kansa on vaaleissa valinnut ja sen polittiikkaan on tyytyminen
ei tässä "pidä" tyytyä mihinkään petturuuteen!
jos hallinto ei hoida hommiaan, ne pitää voida irtisanoa
EI SELLAISTA SOPIMUSTA OLEKAAN JOTA EI VOI PURKAA
TAI IRTISANOA - varsinkaan julkishallinnossa.
SITÄHÄN NE TOITOTTAA KANSALLE (helpotettua irtisanomista) - hallinnon saneeraus ja YT neuvottelut HETI.
Liikaa tuottamattomia ja taidottomia johtajia.
äänestäminen auttaa, jokainen annettu ääni on pois kokoomus ja kepu mädättäjiltä. nämä suomen syöjät suosii veronkiertäjiä. jakelevat porho eliitille 5000€ tukiaisia valtion varoilla sähkö autojen ostoon. jos köyhikset eivät äänestä. he joutuu porho eliitin ja matujen ilmais orjiksi 24/7. vailla mitään ihmis oikeuksia.
SSS-hallitus olisi pitäny panna katkolle jo KIKYn ja koulutusleikkausten jälkeen! SOS-hallitus ihan yhtä paha. Sipilä & co on sannut ryöstää Suomea jo ihan liian kauan.
Eihän tässä voi kuitenkaan toivoa,kun sitä,että myös muut poliitikot alkaisivat ottamaan tosissaan mm mamu kysymyksen,tämäkin nyt surmansa saanut kyläpoliitikko oli muslimien äänenkannattaja,joka nyt kuolemansa jälkeen on muuttunut ns "hyväksi tyypiksi".
Naiset pilaavat kaiken suvaitsevaisuudellaan! Ei tämä ole yllätys! Tulee tapahtumaan varmasti vastaavia juttuja, jos ei asioita muuteta kansalle paremmaksi. Mamutus vain on karannut jo käsistä.......prkl....
Onkohan tällä yhteyttä asiaan?
"Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvailee Imatran ampumistapausta järkyttäväksi. Hän esittää syvän osanottonsa omasta ja koko valtioneuvoston puolesta uhrien omaisille ja läheisille.
Sipilä on ollut sisäministeri Paula Risikon (kok.) kanssa yhteydessä pitkin päivää asiaan liittyen. Pääministerin mukaan nyt odotetaan poliisitutkinnan tuloksia ja sen jälkeen pohditaan, tarvitaanko muutoksia esimerkiksi käytäntöihin, resursseihin tai lakeihin.
Tämänhetkisten tietojen mukaan uhrit olisi valittu sattumanvaraisesti. Yksi surmatuista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi muuta toimittajia. Sipilä kertoo tavanneensa uhriksi joutuneen valtuuston puheenjohtajan hiljattain.
– Kävin kaksi viikkoa sitten Imatralla ja valtuuston puheenjohtaja emännöi vierailuani erittäin valoisana, elämänmyönteisenä ja energisenä ihmisenä. Hyvin vaikea kuvitella, että kenellään olisi jotain häntä, saati sitten toimittajia vastaan. Vaikea kuvitella, että tässä olisi muusta kuin summittaisesta uhrien valinnasta kysymys, mutta toki poliisi tutkii myös tämän (poliittisen motiivin) vaihtoehdon, sanoo Sipilä MTV Uutisten haastattelussa.
Sipilä toteaa, että Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, mutta silti tällaiset teot ovat valitettavasti meilläkin mahdollisia."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sipila-tapasi-imatralla-surmatun-hiljattain-vaikea-kuvitella-etta-kenellakaan-olisi-jotain-hanta-vastaan/6198478
"Sipilä toteaa, että Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, mutta silti tällaiset teot ovat valitettavasti meilläkin mahdollisia."
Sipilä on tehnyt Suomen turvattomaksi! Kaikki syyt ovat hallituksessa ja tuossa suurimmassa riistäjässä SIPILÄSSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Just ihan Sipilän ajatusmaalimasta : oli niin kiva nainen, kaikkihan tykkää kivoista naisista! Herätys, hullu, yksinkertainen äijä! Eikä tykkää! Kivat naiset joutuvat uhreiksi jos ovat jämäkkiä toimijoita, kuten ennen Brexitiä Britanniassa tapettu Joe Cox -- ei olisi voinut olla kivempi nainen! Paljon hyväntekeväisyystoimia mm pakolaislasten kanssa. Pienten lasten äiti. Mutta vaikutusvaltainen henkilö, puolueensa nouseva tähti.
Tai entä Anna Lind? Kiva nainen hänkin, liian kiva pitääkseen turvamiestä.
Jotkut miehet eivät vain ota naisia vakavasti. On naisten vähättelyä väittää etteivät he olis voineet joutua poliittisen murhan kohteeksi. Se on heidän elämäntyönsä ja toimintansa mitätöintiä.
Minua ärsytti myös suunnattomasti että erinäisten "asiantuntijoiden" piti alkaa heti Ylellä ja hesarissa selitellä kuinka harvinaisia tapauksia nämä olivat!
Harvinaisia siis sitten kun kaikki ne "tavalliset" naisten murhat oli poistettu valikoivasti! Se oli ihan surkuhupaista selittelyä! Ja niissä "tavallisissa" naistenparisuhdemurhissa Suomi on vain Länsi-Euroopan kärkeä!
Olisiko ehkä niin että joku ei halua nähdä naisiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa kulttuurissamme?
Kyllähän tämäntyyppiset tapaukset tulevat olemaan jatkossa, jos eivät jokapäivää niin ainakin viikottaisia. Suomessa tippuu vuoden 2017 aikana 100000 ihmistä lisää toimeentulorajan alapuolelle,jossa he eivät ole koskaan olleet. Heidän vihansa yhteiskuntaa kohtaan tulee purkautumaan tavalla, jota ei kukaan pysty ennustamaan. Varmaa on ainoastaan se, että täysin viattomat suomen kansalaiset tulevat osallisiksi tästä turhautumisesta. Lisäksi lääkkeiden omavastuiden korotukset estävät ihmisiä saamasta sitä lääkitystä jonka he tarvitsevat, myös näistä osa joutuu sairautensa vuoksi tilaan jonka purkautumista ei voi kukaan ennustaa.
Yllättäen meillä suomalaisilla on sellainen sisäinen uhka, jota meillä ei ole vielä koskaan tässä maassa ollut. Ennenkuin tähän uuteen tilanteeseen pytytään reagoimaan menee aikaa jonka aikana taas täysin viattomat ihmiset tulevat kärsimään.
Toisaalta tämä kaikkihan on vain valinta, jonka hallitus on päätöksillään tehnyt.
Johdonmukainen huono-osaisten kurittaminen ja kurjistaminen johtaa tämänkaltaisiin ongelmiin ja hallituksen on nyt kannettava vastuu tekemänsä politiikan aiheuttamista ongelmista. Kaikkein pahinta tässä on se, että jos teko osoittautuu poliittiseksi, nämä syrjäytyneet tuskin jättävät kostamatta tätä tapausta ja tämä voi olla alku laajalle yhteiskunnalliselle väkivallalle, joka pahimmillaan johtaa satojen ihmisten menehtymiseen.
Toivottavasti hallituksen näköalattomuus päätöksenteossa saa nyt suuremman painoarvon ja tehtyjen päätösten seurauksia aletaan tutkia tarkemmin ennenkuin lakeja laaditaan ja pannaan täytäntöön.
aamen! Totuus tuli siinä!
Ylen lässytys alkaa jo mennä overiksi.
Yle tanssii jo haudoilla.....Yle miettii miten saada omaa aivopesuaan esille ko. tapauksessa.
Hyvä asia, että tappaja joutui linnaan.
Poliittinen tappo vai oliko?
Jokatapauksessa hyvä asia.
Ei tommosia hulluja saisi pitää vapaana.
Sama pätee oikeastaan Suomikeskustelusivuilla kommentoiviin äärioikeistolaisiin, joiden asioihin pitäisi mun mielestä virkvallan puuttua, jos on jotain hälyyttävää merkkiä ja mitä oon lukenu monien kommentteja, niissä on paljon VIHAA.
Mm sitä pakolaisvihaa.
Ei tarvi kuin jollain proppu palaa kallossa, niin tulee pahaa jälkeä.
Se voi olla periaatteessa melkein kuka tahansa, joka vain sekoaa.
Huolestuttava asia.
Tämä tietty sataa vasemmiston laariin.
Persut ja oikeisto häviää tän pelin.
Suomessa tapetaan ihmisiä, ovatko nekin poliittisiä kaikki,
Kapakassa käyviä huvittelijoita ei saa ampua
Se joka tappaa aseettoman väijyksistä on raukka. Oli syy mikä tahansa.
Tuotahan viherpunikit juuri toivovat. "Poliittisella" motiivilla voidaan sitten oikeuttaa lukematon määrä anarkistien ja matujen rikoksia tulevaisuudessa. Onkohan Risikko huolissaan siitä oliko Otamäen raa'an murhan motiivi poliittinen tai uskonnollinen?
"Tyypin olisi ehdottomasti kannattanut raiskata huorat ensin kaikki ja tappaa vasta sitten allahu akbaria kirkuen. Ei tarvitsisi lukea nimeään lehdestä. Koko asiasta tuskin edes kirjoitettaisiin tai jos niin lähinnä mädättäjät nyyhkyttäisivät mikä meitä vaivaa kun pienokainen on rasismin takia ajautunut epätoivoiseen hätähuutoon."
Ehkäpä viellä Suomessa opitaan käyttämään tätä kulttuurinrikastumisen unelmaa hyväksi.
Kenkälankkia vaan päähän ja raiskuilla sekä tunnin kestävillä kidutusmurhilla Allahua huudellen välttyy hyvinkin helposti suvakkihuoramedian viikkotolkkuisilta myllytyksiltä ja voivotteluilta.
Poliitikotkaan eivät osallistu uhrien muistamiseen kun käyttää "matu-korttia" hyväkseen:
https://www.youtube.com/watch?v=emkpiYqQnY8
Kokemäellä tapahtunut koulutytön raaka pahoinpitely/törkeä raiskaus/elävältäpoltto tai Oulussa somalin tekemät kirvessurmat eivät saaneet tälläistä kohua aikaan. Ei presidentti, kukaan ministeri tai muukaan politiikko pöyristynyt sekä ottanut kantaa tapauksiin. Johtuiko se siitä ettei niissä uhrit eivät olleet yhteiskunnallisesti valveutuneita, uhriluku ei ollut kolmea vaan vähemmän vaiko siitä että tekijät olivat ulkomaalaistaustaisia ja uhrit vain suomalaisia.
Kun tekijä on ulkomaalainen ei siitä voida tietenkään puhua, kun se pilaisi hyvän matutuksen. Suomalaisen tekemästä murhasta voidaan taas jeesustella vuosiakin ja ulista kuinka perseestä meidän perimämme onkaan. Mutta on se sentään hienoa että me saamme pimeästä afrikasta tänne älyn jättiläisiä perimäämme rikastamaan.
montako suomalaista matut murhanneet. ei jää kolmeen. onko heille valtio esittänyt surun valitteluja.
Aijai, en olis näinä aikoina Suvaitsevainen Mädättäjä Poliitikko tai edes Poliitikko...
Annetaaks tällekki joku Mannerheim Mitali ja kutsu Linnaan juhliin?
Poliisi ei mainitse sanaa"maahanmuutto" ja vokki kertaakaan...miksei?
Risikko on oksettava sairas kusipäinen ämmä.
Kusipäällä on pää täynnä kusta. Aivan täynnä kusta.
Russakka - Orpo Paska - Stubido - Katalainen........siinä paskaKOKareiden tämänpäivän taso.
Alemmas ei voi enää vajota.
"...alemmas ei voi enää vajota"--paitsi ehkä natsi? :)
Stubb samaa sakkia...
Hirveä haloo parista tapetusta poliitikosta ja toimittajasta. Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuten Saara Aallon menestys X-factorissa tai Italian vaalit.
Eihän noista suvakkiämmistä tiedä vaikka olisivat soittaneet suutaan väärälle henkilölle väärässä paikassa.
Suvakkihuorathan ovat tyypillisesti sangen ilkeän rääväsuisia ja hanakoita puolustamaan matujaan muutaman viinilasisillisen nautittuaan.
Niin, tarkoitat siis, että rääväsuus oikeuttaa kuolemantuomioon.
Suvakkien kohdalla kyllä, koska ne kuvittelevat olevansa maailman omistajia ja voivat omasta mielestään tehdä muiden rahoilla ihan mitä vaan haluavat.
Sitten soittavat viellä suutaan siihen päälle.
Tai sanoitaan notta räkätävät kuin harakat...
Ei . Se tarkoittaa että jos _nainen_ puhuu_ se ansaitsee kuolemantuomion. Natsi= ISIS. Ei se ole turhaan kun islamilaista radikalismia kutsutaan islamofasimiksi.
sokea reettakin tietää mikä on motiivi. ei ollut sattuman varainen teko.
Jos sama tapahtuisi muslimaassa motiivi olisi selvä. Tapahtumapaikka ja -aika asiaan vinkkinä.
Jos sama tapahtuisi muslimimaassa asia ei olisi sen selvempi.
myös muslimimaissa tapetaan naisia poliittisista syistä.
Surmatut poliitikko ja toimittajat olivat suuria vaikuttajia siinä, että Imatralle tuli VOK 2015. Sen jälkeen matut ovat raiskanneet ja ahdistelleet naisia ja lapsia, todella suurina pelottavina laumoina. Raiskaajaelukoiden elättäminen syö miljardeja, minkä vuoksi ala-arvoinen vanhusten hoito heikkenee entisestään ja kaikesta välttämättömästä leikataan, jotta kymmeniä tuhansia raiskaajaelukoita elätetään kuin kuninkaallisia Ruotsissa. Päättäjien on korkea aika tajuta, että kansan mitta on täynnä jatkuvasta raiskaajaelukoiden pelosta ja siitä, että pahimman syövän elättämisestä pitää maksaa miljardeja.
Vai oikein"raiskaajaelukat". Taisi jäädä ne lääkkeet taas ottamatta..
On todella törkeää eläinten panettelua verrata niitä raiskaajaolioihin.
https://www.youtube.com/watch?v=gMGQAbEA23Q
Kylläpä taas kantasuomalaisen tekoa paisutellaan, puhutaan kriisiavusta, osansa saa oikeisto, isänmaalliset, syrjäytyneet ym ja mamujen tekemät murhat ja tapot lähes vaietaan. Syrjäytyminen näiden kohdalla katsotaan lähes hyväksytyksi syyksi tehdä milloin mitäkin.
Näin epätasainen uutisointi on aikamoista myyräntyötä suvaitsevuuden edistämiselle.
Nimenomaan,vasemmistopuolpuolueiden pitäisi nyt tätäkin tapausta käyttää täysillä hyväksi,jotta saataisiin köyhempien asiat paremmalle tolalle ja maan talous kuntoon.
Oikeisto ihmiset nimenomaan eivät tätä juuri halua tehdä,haluavat jättää köyhät ja reppanat omilleen kuolemaan ja se jos mikä on valtiomiehiltä väärin.
Miksi yleensä sitten on koko valtio,jos suuri osa halutaan tahallaan syrjiä sen ulkopuolelle?
Kummallinen lähtökohta tuollaisille päättäjille edes haluta olla tuolloin valtion päämiehiä.
Ovatko he jotain sadomasokisteja jotka saa kiksejä tavallisen kansan kurjistamisesta ja kiristämisestä?
En ole seurannut uutisvirtaa miten ampujan kävi saiko poliisin luodista vai antautuiko itse
Teki Breiviikin.
Vähäpojat on vaarallisi kun niiltä viedään viimeisetkin elinmahdollisuudet
Kun äärioikeistolaiset "kriitikot" alkavat tappaa journalisteja ja poliitikkoja, on aika puristaa nämä natsistiset kiihkoilijat rautanyrkkiin. Ote kiristyy jo.
Sillä tästä päästään kun erotaan EUsta,rajat suljetaan,matut palautetaan kotimaihinsa,vierasmaalainen työvoima palautetaan takaisin eurooppaan,jotka
nykyisin ovat varastaneet suomalaisten työpaikat.Näin suomalaiset saavat työpaikkansa takaisin,aletaan kunjoittaa suomessa tuotettua ja ostamaan sitä ,kaiken
ulkoatuotetun rojun sijaan.Maanviljelys kunniaan,sillä kotimaassa tuotettu ruoka
on aina parempaa,kun keenimuuneltu ruoka ulkomailta.Läskit tippuvat ja
suomalaiset alkavat taas olemaan ihmisen näköisiä.Lopetetaan tuottavat yritykset
myymästä ulkolaisten käsiin ,maa-alueineen ,kultineen,vesineen.
Palautetaan Suomi suomalaisille,jotka rakastavat isänmaataan,eivätkä ihannoi
vierasmaalaista sontaa.Vastuu ja järjestys kunniaan.
Hyvä hyvä, oivallinen kommentti, juuri tuostahan Suomessa on kysymys.
Mutta muistakaa suomalaiset nämä asiat myös silloin, kun seuraavan kerran äänestätte edustajianne kansanedustuslaitokseen.
Risikko ei ole uskottava. Tuskin ministeri avustaa puoluetoveriensa tilaaman palkkamurhan selvittämisessä.
Nyt kun Imatran ampuja on saanut julkisuutta ja nimikin on mainittu tulee se ottaa huomioon tuomiota alentavana seikkana
Koko valtakunnan suvakit ovat nyt kumartuneena rukouksiin, että tappajasta löytyisi jokin kytkentä perussuomalaisiin. Mitä tahansa, vaikka perussuomalainen kummisetä.
Vanhemmat ovat yrittäneet saada pojalle apua pitkään. Välillä hänellä meni jo paremmin ja oli parempia kausia, mutta viime aikoina asiat menivät huonompaan suuntaan. Häntä yritettiin kyllä auttaa ja aikanaan hän kävi terapiassakin pitkään, tuttavat kertovat.APUA; Annettava
eli siis sille syötetty psykiatrian SSRI-pillereitä, jotka olleet kaikilla tappajilla sama lääkitys....
"Sopii.vain.kysyä
5.12.2016 9:18
Nimenomaan,vasemmistopuolpuolueiden pitäisi nyt tätäkin tapausta käyttää täysillä hyväksi,jotta saataisiin köyhempien asiat paremmalle tolalle ja maan talous kuntoon.
Oikeisto ihmiset nimenomaan eivät tätä juuri halua tehdä,haluavat jättää köyhät ja reppanat omilleen kuolemaa.."
Imatran SUURIN valtuustoryhmä on iät ja ajat ollut DEMUKKAMÄDÄTTÄJÄT
Kaupunginvaltuusto on YLIN päättäjä
hah, hah
Missä rahat mielenterveyteen..kuka ne nyysi?....vastaus=punikit
Eiköhän KELA saa valtiolta rahat ja nythän niitä on supistettu ja supistetaan. Soten myötä yksityistetään ja taas menee rahaa ulkomaille eikä tänne jää kohta mitään.
Murhaaja sairas ja olisi pitänyt olla laitoshoidossa. Kuitenkin jos ihaili Itä-Ukrainassa tapahtunutta journalistimurhaa herää kysymyksiä kun Suomessa Stiller ja Harakka demaritoimittajia ja uskaltautuneet mediassa arvostelemaan kepuleita. Lisäksi: kuulusteliko poliisi kaikki ravintolassa olleet? En usko, kun kyseessä ei ole mikään Poirot-elokuva ja yleensä hoitelevat vain juoppoja. Onkohan edes nimet ylhäällä?
Hänen mieltään oli hoidettu ja sen tähden oli siinä tilassa kuin oli, lääkitysten seurauksena. Masentunut ihminen ei yleensä tapa muita kuin korkeintaan itsensä, kun taas terveydenhoidon lääkitsemä tappaa sivulliset ja toisinaan myös itsensä.
Lainsäädäntöä tulee muuttaa ja saattaa julkisuuteen sairaan syytetyn lääkehistoria. Näin sivuoirehöpinöiden sijaan päästään selvittämään lääkkeiden varsinaisia vaikutustapoja käytännön tasolla.
Psykiatrian mielenhoidon SSRI-pillerit (melkein) kaikilla murhaajilla ja joukkosurmaajilla...!
Imatran murhaaja selvästi on Vladimir Putinin kannattaja, selvästi
Venäläismielinen kaikkine osa-alueineen. Kukaan muu nykyaikana
ei käytä Lada-Samaraa nykyaikana, kuin Venäjän uskollinen kannattaja, tai
kovasti Venäläismielinen. Putin oli myös pahamaineinen KGP mies, joten
Venäjän tyyli on tyypillistä diktatuuria ja fasismiakin pahempaa.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ministeri-risikko-selvitettava-tasan-tarkkaan-oliko-imatran-surmaajalla-poliittista-motiivia-24111474/
Ministerin pitäisi selvitää miksi suojelupoliisi ei suojellut demaripoliitikkoa. Mikäli asiaa ei haluta selvittää, ministeri pitäisi vaihtaa. Hän on ollut aikaisemmin sosiaali- ja terveysministerinä eli tietänee miten supo toimii.
Kerroppa miksi nuorisoamme ei suojella terveydenhoidolta. Muutkin saavat kertoa.
EKSOTE on pilannut koko alueensa mielenterveyshoidon.
> Kerroppa miksi nuorisoamme ei suojella terveydenhoidolta. Muutkin saavat kertoa.
Sosiaali- ja terveydenhuolto on poliittisen juonen ytimessä. Eivät ne palvelut ole suinkaan "ilmaisia" - jokin tarvitaan vastikkeeksi. Se vastike voit olla sinä.
Alkaako kuullostaa "valkoiselta orjakaupalta"?
SOTE on nykyään pelkkää kokoomuksen RKPn ihmiskauppa-bisnestä...
> EKSOTE on pilannut koko alueensa mielenterveyshoidon.
Kokeilkaa kääntyä Jeesus Kristuksen puoleen ennemmin kuin jonkin pääpyövelin.
Pääpyöveli on kivikovaa tekoa. Mielialalääkkeistä eroon pääseminen tutkimustenkin mukaan paljon vaikeampaa kuin päästä eroon heroiini- tai amfetamiiniriippuvuudesta. Suuresta Kirjasta Jeesuksen kyllä tuntee, mutta mistään kirjoista ei käy selville, kuinka käy, kun terveydenhoidon rattaisiin joutuu ja sen mömmöistä tajuntansa menettää.
Alkavat paljastua vai aletaan myöntää että ne olivat? Näkihän tuon nyt jo sokeekin otsallaan : kunnallispoliitikko ja kaksi lehtinaista.
Tuskin mitään "yhteensattumaa".
Tuntuu niin kylmältä ja tunteettomalta että jotkut vain on kiinnostuneita iltapuvuistaan ja mitä herkkuja Linnassa nyt tarjotaan kun tälläistä tapahtuu...
Joku hullu natsi se kuitenkin on. Vaikenee ettei yhteyksiä saatais selville. Poliisi on aivan hukassa. Ne olettelee taas sitä sun tätä... Koska ovat naisia, heidän murhansa ei tietenkään voi liittyä mihinkään muuhun kuin pikkuleipien leipomiseen. Varmaan mies oli kateellinen heidän hyvistä leipomisresepteistään!
Se että nainen voi olla poliittinen toimija ja vaikuttaja ei tule poliisimiesten pikkuiseen päähänkään.
Mut hei, ei pilata isenäisyyspäivän juhlia tällä. Poliitikkojen pitää saada 15 min parrasvaloissa. Sitten voidaan huomenna ehkä alkaa puhua vähemmän tärkeistä asioista kuten murhista. Siis sitten kun kaikkien iltapuvut ja tissit ja läpikuultavuus ja vilautukset on ruodittu à la Erkon media.
Alan tässä kohta uskoa että oli sellainen asia kuin Erkon sota.
Hei, kuka välittää meidän omasta Joe Coxista -- nyt on Linnan juhlat! It's selfie time!
Tosissasko veistelet. Aineissa tehdään kaikenlaista tyhmää ja tuskinpa nuorukainen tajunnut tilanteesta sen enempää kuin naisista ja itsestäänkään mitään. Lääketieteellistä problematiikkaa koko juttu, psyykenlääkeongelma. Näitä ne on aina, ja jahka ongelman saa nostaa esille, terveydenhoidossa tulee tosi tiukkaa. Usko pois, lääkkeitä ei haluta julkisuuteen ja tehdään kaikki voitava, jottei totuus vain paljastuisi.
Kuka nyysi Suomen rahat ? Iltalehti 7.4. 2012 "Eduksunnassa muhii miljardikaappaus." Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata ( suomeksi varastaa).
Varkaus toteutettiin "lailla 444/2012" ja se varasti 1,3 - 3 miljardia pienyritysten omaisuutta pankeille .
Tämän miljardivarkauden; investointivarojen puute pienyrityksissä takia Suomeen "saatiin" 10 000 - 20 000 työtöntä LISÄÄ tällä yhdellä "lailla".
No miksi tätä miljardivarkautta EI tutkita ?
Sen suojaksi tehtiin VALTIOPETOS; Suomen "perustuslain" 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa."
Tämä valtiopetos piti VARMISTAA Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNALLA; ettei kaikki senkaltaiset asit mene suoraan "kansainväliseen".
Tämä tehtiin valtiopetokseen PL 118 § littyvällä lainsäädäntöpetoksella; He 55/2007 esiteltiin eduksunnalle tahallaan väärillä asiakirjoilla ja 2008 oikeusministeri allekirjoitti "sopimuksen"; Suomi MAKSAA ja pitää Ruanada-"oikeudenkäynnin" ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa "yksittäistapauksissa".
Muttapetoksen asiasta tekee valehtelu; sekä kansanedustajille, että "kansainväliselle " kerrottiin : "Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksia".
Pl 118 § TODISTAA; että näin ei todellakaan ollut; niimpä 9. 12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon jättämälleni SYYTEILMOITUKSELLE ei ole käsittelypaikkaa koko Euroopassa; jopa EIT tuhosi sinne lähetetyt asiakirjat ( EIT 24221/06 Leino versus Suomi) EOA päätöksen 876/2/05 kaltaisessa asiassa; ( ..."poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa." ( vertaa PL 118 §).
Se kuinka "seulonta" EIT:ssä tapahtui on JULKAISTU MV-julkaisun keksustelupalstalla EOA kanslaiapäätös 1350/4/08 ..."jääviyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei voida käsitellä, vaikka kysymyksessä olisi Suomen valtion valitsema henkilö".
Koko Euroopan "oikeusjärjestelmä" on siis LAHJOTTU toimivallattomaksi käsittelemään VALTIOPETOKSEN PL 118 § taustoja ja vaikutuksia Suomen ihmisoikeuksiin !
Olen koska tahansa valmis TODISTAMAAN asoista Valtakunnanoikeudessa 9. 12. 2005 tehdyn SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti ... uudemmat asiat kuten MILJARDIVARKAUS ( laki 444/2012 ja PL 118 §) ja VALTIOPETOS !
Suomessa on 3 IHMISRYHMÄÄ ilman ihmisoikeuksia ; LAPSET; hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät ( näistä TODISTEET ); saattaa olla muiytakin; kuten eläkeläiset, joiden eläkerahastoja on VARASTETTU !
Suomen perustulakia ei vaan tulkita mielivaltaisesti vaan rikotaan säälimättömästi vaikka ennakkotapauksia on vaikka kuinka paljon, kaikenmuunlisäksi perustuslain Suomessa pitäisi mennä kaikkien muitten lakien yläpuolella vaikkei tota noudateta taikka osata/haluta noudattaa edes lainsäädännössä vai mitä tekee muuten joku "perustuslakivaliokunta"työkseen ikäänkuin muuta kun miettii noudattaako hallitus perustuslakia uusissa aina vaan aiempaa mielettömissä laki ehdotus ideoissaan? Vaarassa ei ole vain kansalaisten yhdenvertaisuus kaiken edessä vaan koko tasavallan olemassa olo eriarvoistumisen vuoksi
AY-liikkeen liian suuresta vallasta johtuva teko. AY-väki säätää SOTEa liikaa, ja verottaa kepuleita.
itse tapot eivät olleet poliittisia.
Mutta niistä tehdään hyötymistarkoituksessa poliittisia murhia, eli asia lavastetaan niin kuin valtaeliitti tahtoo. Tässä paljastuu tiettyjen tahojen poliittinen tavoitteellisuus.
Se joka hakee poliittista hyötyä murhaamalla, taikka värittämällä epäpoliittista veritekoa poliittisesti haluamaansa suuntaan, on terroristi.
Risikko on luonnollisesti sellaisen koneiston lenkki, joka pyrkii lietsomaan pahoinvointia ja hätää suomalaisten keskuuteen. Siksi hänen opportunistinen tanssinsa surmattujen haudoilla on tietystä vinkkelistä "normaalia".
Bullshittiä!
Ei muuta!!!
ei ole mitään tekemistä minkään kanssa.
Lisäksi on muistettava, että ampujakin on uhri.
Suomessa välillisen välittömiä vaikutuksia ei tunnisteta eikä tunnusteta ja kokonaisuuden hahmottamis kyky puutuu usein tyystin ja syy/seuraus yhteyksien tajuaminen . Lisäksi ymmärrys ja käsitys kyky on rajallinen eikä asema koulutus ja osaaminen vastaa yleensä palkkaa omakohtaista aikaansaamisista puhumattakaan. Puheet eivät vastaa tekoja ja aikaansaannokset ovat usein aivan soopapuheitten asteella tai muuten vaan "asijantuntevaan" äänensävyyn kerrottua jostain muualta omaksuttua suttupuhetta rajusti jonkun muun kun minä itten keksimän pohjalta vailla omakohtalollista käytännön kokemusta juuri mistään aidosta ja oikeasta.
Mitä näistäkin koplauksista jälleen opimme,ihminen todellakin on kyltymätön,ahne piru. Ei ihme että taviskansa alkaa seota yksi toisensa jälkeen ja tappaa ketä pystyy.
Se jos mikä on poliittinen motiivi,tavis kansa ei enää ymmärrä missä päättäjät menee ja mitä tekee jolloinka ainoa reaktio on alkaa hyökkäämään kaikkien kimppuun joka nyt vaan sattuu olemaan lähimpänä.
Vaarallisia aikoja elämme.
Kaikki syy on yhteiskunnassa ampuja vapaaksi jolkottelemaan ja jatkamaan ammuskelua valtoimenaan...,,,,
omituista ettei poika perustele millään tekoaan ehkä vasta tuomion jälkeen avautuu?
Ei se niin omituista ole. Eihän se nainenkaan koskaan puhunut eikä pukahtanut teostaan ja sen motiiveistaan mitään, joka Hesassa aikoinaan Albertinkadun ampumaradalla tappoi ihmisiä, ja yritti paeta Lontooseen, mutta jäi kiinni - onneksi.
No joku syyhän kilahtamiseenkin pitää olla ? Että silleen.
Kaikkihan sen kilahtamisen syyn tietävät. Hän on ollut hoidettavana ja saanut lääkitystä. Syy vielä moninkertaistunut, jos erehtynyt kaljottelemaan. Ihmisen pään sekoittaminen kemiallisesti on maailman yksinkertaisin juttu. Onnistuu lääkäriltä kuin lääkäriltä.
Eikö yhtään hävetä tehdä tällaista valheellista aloitusta? Ilmeisesti ei kun sen kerran teit, katso peiliin, mutta varo ettet pelästy! Vaikka tuskin siitä pelkoa - ihailua vain tunnet kun peiliin katsot?
Ei ainakaan vielä ole mitään perusteita väittää teon motiiveja poliittisiksi.
Jos tulee autolla paikalle ja ampuu 3 ravintolasta juuri ulos tullutta, niin ei vaikuta tod.näk, että tiesi keitä ampui.
No jos tuosta politiikkojen ammuskelusta tuleekin uusi matkimis trendi kuten tuli kouluammuskeluista ? Että silleen.
Oikeistolainen???? Kommunistit suurimpia murhaajia, Stalin ja Mao Zedong, eikö historia opeta mitään. Äärioikeisto ei yllä vasureiden maailman murha uhrilukuun mitenkään.
cia räppäs taas selaimen poikki kun imatran toimittajasurmat tuli aiheeksi...?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14607052/imatran-surmat-alkavat-paljastua-poliittiseksi!
Älä. Enää. Ikinä. Nosta. 8. Vuotta. Vanhoja. Aloituksia.