"Tiistaina 6.12. 2016 vietämme Suomen itsenäisyyspäivää, joka on järjestyksessään 99. Nyt, kun elämme suurten maailmanlaajuisten ja joka tapauksessa Suomeakin tavalla jos toisella koskettavien murrosten aikaa, on itsenäisyyspäivämme juhlistamiseen valmistautuessamme syytä palauttaa mieliin se profeetallinen eli Jumalan tahtoa väkevästi julistava sanoma, jota Suomen kirkon papisto ja etenkin sotilaspapisto raamatullisesti ja isänmaallis-kansallisesti julisti sota-aikana.
Jyväskylän yliopistossa toimiva valtio-opin tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Jouni Tilli on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Suomen pyhä sota: papit jatkosodan julistajina (Atena, 2014). Kirja perustuu Tillin tohtorinväitöskirjaan, jossa hän analysoi jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 vaikuttaneiden suomalaisten luterilaisten sotilaspappien julistuksen teologis-aatteellista ja eettis-yhteiskunnallista sisältöä.
Tillin kirjan parasta antia on sen tarjoama runsas dokumentaatioaineisto siitä, mitä sotilaspapistomme tosiasiallisesti tuolloin sota-aikana uskoi, opetti ja minkä puolesta kehotti taistelemaan.
Tilli itse ei tällaisia arvoarvostelmallisia johtopäätöksiä käsittelemästään aineistostaan tee – päinvastoin, Tilli suhtautuu viittaamaansa aikalaisaineistoon ja sen edustamiin näkökulmiin paikoitellen varsin kriittisestikin – mutta tämän blogin kirjoittajan näkökulmasta ja raamatullis-teologisesti arvioitaessa kyseiseen jatkosodan aikaiseen papistomme julistukseen sisältyy selkeä ja vahva profeetallinen ydin, joka taatusti oli silloin ja on edelleen, yli 70 vuotta myöhemmin, rajun raamatullinen ja osuu vakavana lain saarnana Suomen kansan hengellis-henkisen tilan todellisiin kipupisteisiin varsinkin nyt, vuoden 2016 edetessä loppuaan kohti ja itsenäisyytemme juhlavuoden 2017 alkaessa.
Millainen tuo yhä edelleenkin velvoittava ja raamatullisesti ajankohtainen profeetallinen ydinsanoma oli ja on? Tämä ilmenee kirkkaasti seuraavista suorista lainauksista Tillin kirjasta:
”Tampereen piispa Aleksi Lehtonen käytti Johannes Kastajaa esikuvana ja kutsui suomalaisia parannukseen…Lehtonen ylisti juhannussaarnassaan kesällä 1942 Johannes Kastajan suorapuheisuutta. Johannes oli kuulunut niihin historian suuriin henkilöihin, jotka olivat vaatineet rohkeasti muutosta. Johannes Kastaja oli uskaltanut nostattaa myrskyn nimeämällä kansan keskuudessa rehottavat synnit ja moittia jopa kuningasta, Lehtonen totesi. Tuloksena oli ollut pisto ihmisten sydämissä ja ’siveellinen ja uskonnollinen puhdistus kansanelämän keskuudessa’. Samalla olivat kuitenkin pahuuden voimat ryhtyneet vastahyökkäykseen tunnetuin tuloksin.”
”Lehtosen mukaan Johannes Kastajan kohtalo oli esimerkki siitä, miten pahuuden valta tekee hävitystyötään huumaavia menetelmiä käyttäen: poikkeavassa tilassa ihmiset tekevät tekoja, joista he muutoin ehdottomasti kieltäytyisivät. Pääkeinoja olivat aina piispan mukaan olleet ’hurjat huvittelut ja väkijuomien käyttö’. Lehtonen saarnasi, että sota-aikana moraali oli rappeutunut erityisesti kaupungeissa – ’Tätä ei uskoisi, ellei kuulisi pelottavia tosiasioita esimerkiksi oloja läheltä näkeviltä lääkäreiltä’, hän totesi viitaten sukupuolitautien yleistymiseen.”
”Kun jo varhaisnuoriso oli ’temmattu villiin, huumaavaan huvitteluun, jossa mennään mahdollisimman pitkälle rikkoen kaikki säädyllisyyden rajat’, Suomi oli synnin huumassa syöksymässä kohti onnettomuutta. Holtittoman seksuaalikäyttäytymisen lisäksi alkoholinkäyttö oli piispan mukaan toinen silta turmelukseen…Piispa julisti, että silta helvettiin oli kaunistettu lumoavilla mutta myrkyllisillä kukkasilla, ja suomalaisten tuli nousta taisteluun:
’Pitääkö meidän kansamme, jotka on seissyt kuin muuri valtavaa, ylivoimaista vihollista vastaan ja sankaruudellaan ja kestävyydellään ollut esimerkkinä kaikille vapautta rakastaville kansoille, olemaan heikko, kun vihollinen paloviinalla rakentaa sillanpääasemaansa keskuuteemme? Suomen kansa on karkoittanut bolshevismin ruton rajoiltaan. Yhteinen kansallinen elämämme osoittaa monia tervehtymisen merkkejä. Saadaanko tämä kansa aistinhuumausta käyttämällä horjumaan? […] Vuosi sitten saimme, lippumme näyttäessä tietä, kutsun ristiretkelle, pyhään sotaan kotiemme, uskontomme ja vapautemme puolesta, ja koko kansalla oli sielussaan ristiretkeläisen varmuus: Jumala sen tahtoo. Mutta meillä on jäljellä toinen sota ja ristiretki: tämän kansan on karkoitettava elämästään sen mikä vie sitä turmioon, ja entistä syvemmällä tavalla tultava kristityksi kansaksi.’”"
Jyväskylän yliopistossa toimiva valtio-opin tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Jouni Tilli on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Suomen pyhä sota: papit jatkosodan julistajina (Atena, 2014). Kirja perustuu Tillin tohtorinväitöskirjaan, jossa hän analysoi jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 vaikuttaneiden suomalaisten luterilaisten sotilaspappien julistuksen teologis-aatteellista ja eettis-yhteiskunnallista sisältöä.
Tillin kirjan parasta antia on sen tarjoama runsas dokumentaatioaineisto siitä, mitä sotilaspapistomme tosiasiallisesti tuolloin sota-aikana uskoi, opetti ja minkä puolesta kehotti taistelemaan.
Tilli itse ei tällaisia arvoarvostelmallisia johtopäätöksiä käsittelemästään aineistostaan tee – päinvastoin, Tilli suhtautuu viittaamaansa aikalaisaineistoon ja sen edustamiin näkökulmiin paikoitellen varsin kriittisestikin – mutta tämän blogin kirjoittajan näkökulmasta ja raamatullis-teologisesti arvioitaessa kyseiseen jatkosodan aikaiseen papistomme julistukseen sisältyy selkeä ja vahva profeetallinen ydin, joka taatusti oli silloin ja on edelleen, yli 70 vuotta myöhemmin, rajun raamatullinen ja osuu vakavana lain saarnana Suomen kansan hengellis-henkisen tilan todellisiin kipupisteisiin varsinkin nyt, vuoden 2016 edetessä loppuaan kohti ja itsenäisyytemme juhlavuoden 2017 alkaessa.
Millainen tuo yhä edelleenkin velvoittava ja raamatullisesti ajankohtainen profeetallinen ydinsanoma oli ja on? Tämä ilmenee kirkkaasti seuraavista suorista lainauksista Tillin kirjasta:
”Tampereen piispa Aleksi Lehtonen käytti Johannes Kastajaa esikuvana ja kutsui suomalaisia parannukseen…Lehtonen ylisti juhannussaarnassaan kesällä 1942 Johannes Kastajan suorapuheisuutta. Johannes oli kuulunut niihin historian suuriin henkilöihin, jotka olivat vaatineet rohkeasti muutosta. Johannes Kastaja oli uskaltanut nostattaa myrskyn nimeämällä kansan keskuudessa rehottavat synnit ja moittia jopa kuningasta, Lehtonen totesi. Tuloksena oli ollut pisto ihmisten sydämissä ja ’siveellinen ja uskonnollinen puhdistus kansanelämän keskuudessa’. Samalla olivat kuitenkin pahuuden voimat ryhtyneet vastahyökkäykseen tunnetuin tuloksin.”
”Lehtosen mukaan Johannes Kastajan kohtalo oli esimerkki siitä, miten pahuuden valta tekee hävitystyötään huumaavia menetelmiä käyttäen: poikkeavassa tilassa ihmiset tekevät tekoja, joista he muutoin ehdottomasti kieltäytyisivät. Pääkeinoja olivat aina piispan mukaan olleet ’hurjat huvittelut ja väkijuomien käyttö’. Lehtonen saarnasi, että sota-aikana moraali oli rappeutunut erityisesti kaupungeissa – ’Tätä ei uskoisi, ellei kuulisi pelottavia tosiasioita esimerkiksi oloja läheltä näkeviltä lääkäreiltä’, hän totesi viitaten sukupuolitautien yleistymiseen.”
”Kun jo varhaisnuoriso oli ’temmattu villiin, huumaavaan huvitteluun, jossa mennään mahdollisimman pitkälle rikkoen kaikki säädyllisyyden rajat’, Suomi oli synnin huumassa syöksymässä kohti onnettomuutta. Holtittoman seksuaalikäyttäytymisen lisäksi alkoholinkäyttö oli piispan mukaan toinen silta turmelukseen…Piispa julisti, että silta helvettiin oli kaunistettu lumoavilla mutta myrkyllisillä kukkasilla, ja suomalaisten tuli nousta taisteluun:
’Pitääkö meidän kansamme, jotka on seissyt kuin muuri valtavaa, ylivoimaista vihollista vastaan ja sankaruudellaan ja kestävyydellään ollut esimerkkinä kaikille vapautta rakastaville kansoille, olemaan heikko, kun vihollinen paloviinalla rakentaa sillanpääasemaansa keskuuteemme? Suomen kansa on karkoittanut bolshevismin ruton rajoiltaan. Yhteinen kansallinen elämämme osoittaa monia tervehtymisen merkkejä. Saadaanko tämä kansa aistinhuumausta käyttämällä horjumaan? […] Vuosi sitten saimme, lippumme näyttäessä tietä, kutsun ristiretkelle, pyhään sotaan kotiemme, uskontomme ja vapautemme puolesta, ja koko kansalla oli sielussaan ristiretkeläisen varmuus: Jumala sen tahtoo. Mutta meillä on jäljellä toinen sota ja ristiretki: tämän kansan on karkoitettava elämästään sen mikä vie sitä turmioon, ja entistä syvemmällä tavalla tultava kristityksi kansaksi.’”"
Vastaukset 7
Vanhimmat
”Näin Aleksi Lehtonen käänsi ristiretken kohti omaa kansaa. Sen tunnuslauseeksi piispa ehdotti ’Suomen kansa Jumalan kansaksi’. Mikä suomalaisia esti ryhtymästä tälle ristiretkelle Suomen kansan suurena etsikkoaikana? Lehtonen kysyi.”
Teoksensa sivuilla 208–209 Tilli kirjoittaa näin:
”Piispa Eino Sormunen sovelsi Viidettä Mooseksen kirjaa puheessaan Kuopion hiippakunnan ensimmäisillä hiippakuntapäivillä maaliskuussa 1943. Avajaispuhetta oli kuuntelemassa arvovaltainen yleisö, muun muassa tasavallan presidentti Risto Ryti, maaherra P. V. Heikkinen sekä professori Yrjö J. E. Alanen…Sormunen korosti niin ikään kansallista etsikkoaikaa ja kirkon merkitystä ratkaisevan hetken ymmärtämisessä. Hän otti tunnussanakseen tekstin: ’Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.’ (5. Moos. 30:19.).”
”Piispa varoitti, ettei Suomen kansan olemassaoloa uhannut ainoastaan ulkoinen vihollinen, vaan myös sisäiset vaarat, lähinnä ’elämänuskon ja siveellisen voiman murtuminen’. Suomi oli aina kestänyt uskonsa varassa, koska ’täysiääninen julistus synnistä ja armosta on pitänyt auki hyvän ja pahan välistä juopaa ja estänyt kansaa tekemästä syntiä hyvällä omallatunnolla.’ Tämä tehtävä, Sormusen sanoin kansan elinjuurien hoitaminen, oli nyt piispan mukaan erityisen tärkeää: ’Kansamme on yhä elämän ja kuoleman ratkaisun edessä. Kaikki voidaan pelastaa, mutta kaikki voidaan myös menettää…’”
”Myös Juho Mannermaata Oulun piispana seurannut Yrjö Wallinmaa käytti Jeesusta esimerkkinä kiusausten vastustamisesta…Myöhemmin keväällä 1942 Oulun tuomiokirkossa pitämässään puolipäiväsaarnassaan Yrjö Wallinmaa kuvaili suomalaisia tutun psalmin avulla…Aleksi Lehtosen tapaan Wallinmaa näki pyhän sodan ulottuvan myös suomalaisten sisäisiä vihollisia vastaan. Niin sanotun sisäisen pyhän sodan suhteen tilanne ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin taistelussa ulkoista vihollista vastaan. Nimenomaan sisäiseen sotaan kansan jokaisen jäsenen tuli uhrata kaikki voimansa, koska se ratkaisi viime kädessä kaiken muunkin. Wallinmaa nuhteli suomalaisia saarnaten:
’Kunpa meillä olisi tässä sodassa, jota kristitty ihminen käy perkelettä, maailmaa ja omaa lihaamme vastaan, yhtä suuri alttius kuin ulkonaisessakin sodassa.’ Jos näin olisi, hän paheksui, silloin eivät ’syntielämän merkit olisi meidän kansamme kohdalla niin ilmeiset kuin ne tänäkin aikana ovat.’”
”Wallinmaasta näytti siltä, että Suomen kansan korvat olivat kuurot. Kotirintamalla oli tapahtumassa ’synnin suurhyökkäys’, mutta suomalaiset eivät olleet halunneet kuulla Herran ääntä. Hän murehti, että juoppous ja epäsiveellisyys heikensivät kansan puolustuskuntoa ja jäytivät sen elinvoimaa: ’Avioliiton ja kodin loukkaamattomuus on vaarassa. Meidän seurakuntammekin keskuudessa on paljon niitä, jotka ovat turmelleet tiensä Herran edessä.’ Wallinmaa jatkoi julistaen, että papit eivät voineet enää vaieta tästä, vaan heidän täytyi antaa ’Jumalan sanan varoittavan äänen kuulua syntiä harjoittavan kansamme osan yli.’ Jos tällainen ’syntijuoksu’ ei pysähtynyt, Suomen kansa tulisi hukkumaan. Oli turha luulla, että toistaiseksi menestyksellinen sota Neuvostoliittoa eli ihmiskunnan pahinta vihollista vastaan auttaisi, jos suomalaiset eivät kuulleet Herraa ja pitäneet hänen liittoaan.”
"Neuvostoliitto oli karmaisevin esimerkki siitä, mitä seurasi tappiosta sisäisessä kamppailussa. Jumalan kosto oli kohdannut venäläisiä. Monet papit korostivatkin, että oli tarkkaan tutkittava syitä, joiden vuoksi tuho oli langennut bolsevismin osaksi. Kristillisen elämän hylkääminen oli syy, jonka vuoksi myös Suomi saattoi vetää päällensä Jumalan vihan. Näin ollen oli vaarallista ’huutaa keuhkonsa pihalle’ bolsevikkien synneistä, jos samaan aikaan ei tarkkailtu omaa sielunelämää. Katumus ja parannus koskivat jokaista suomalaista, mutta erityisesti sotilaita, jotka joutuivat olemaan kosketuksissa sekä sisäisen että ulkoisen vihollisen kanssa samanaikaisesti. Välirauha synnin kanssa oli mahdotonta, koska hetkellinenkin neuvottelu tai aselepo tarkoitti sodanjulistusta Jumalaa vastaan. Se puolestaan johtaisi sekä karmivaan kohtaloon Neuvostoliiton esimerkin mukaisesti että olisi kristityn luontoa vastaan.”
”Vilho Närhen saarna kenttäjumalanpalveluksessa Rukajärvellä rajajääkäreille kuvastaa hyvin sisäiselle kamppailulle ja oikealle ajalle annettua merkitystä sekä toisaalta kohtaloa, jos ’oikea aika’ ohitettiin:
’Sanotaan, että olemme rajan teossa: saatanan valta on idässä. Se on helppo sanoa. Ja kyllä se näkyy. Mutta vaikea on myöntää, että saatanan valta on myös lännessä. Se on myös meissä. Raja on käytävä: omassatunnossamme. Rajaa on siirrettävä. Jumalan tarkoitus on että siirrämme, että käymme oikealle puolelle rajaa. Hän antaa sitä varten ihmiselle etsikkoajan, kutsunsa ajan. "
"”Neuvostoliitto oli karmaisevin esimerkki siitä, mitä seurasi tappiosta sisäisessä kamppailussa. Jumalan kosto oli kohdannut venäläisiä. Monet papit korostivatkin, että oli tarkkaan tutkittava syitä, joiden vuoksi tuho oli langennut bolsevismin osaksi. Kristillisen elämän hylkääminen oli syy, jonka vuoksi myös Suomi saattoi vetää päällensä Jumalan vihan. Näin ollen oli vaarallista ’huutaa keuhkonsa pihalle’ bolsevikkien synneistä, jos samaan aikaan ei tarkkailtu omaa sielunelämää. Katumus ja parannus koskivat jokaista suomalaista, mutta erityisesti sotilaita, jotka joutuivat olemaan kosketuksissa sekä sisäisen että ulkoisen vihollisen kanssa samanaikaisesti. Välirauha synnin kanssa oli mahdotonta, koska hetkellinenkin neuvottelu tai aselepo tarkoitti sodanjulistusta Jumalaa vastaan. Se puolestaan johtaisi sekä karmivaan kohtaloon Neuvostoliiton esimerkin mukaisesti että olisi kristityn luontoa vastaan.”
”Vilho Närhen saarna kenttäjumalanpalveluksessa Rukajärvellä rajajääkäreille kuvastaa hyvin sisäiselle kamppailulle ja oikealle ajalle annettua merkitystä sekä toisaalta kohtaloa, jos ’oikea aika’ ohitettiin:
’Sanotaan, että olemme rajan teossa: saatanan valta on idässä. Se on helppo sanoa. Ja kyllä se näkyy. Mutta vaikea on myöntää, että saatanan valta on myös lännessä. Se on myös meissä. Raja on käytävä: omassatunnossamme. Rajaa on siirrettävä. Jumalan tarkoitus on että siirrämme, että käymme oikealle puolelle rajaa. Hän antaa sitä varten ihmiselle etsikkoajan, kutsunsa ajan. […] Nyt käydään tuomioita ilmeistä jumalattomuutta ja rienausta vastaan. Mutta tulee aika, jolloin täällä lännessä käy Jumalan tuomio. Veljeni! Nyt on etsikon aika. Jumala kutsuu meitä vielä armon sanalla.’”
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/928/profeetallinen_sanoma_sota-ajalta
Jokainen miettiköön tykönään miten maamme tilanne on nyt!
Suomi on myyty moraalisesti ja taloudellisesti!
Valitettavasti!
Olisi hirveä työ itse etsiä tuo kaikki tieto.
Kiitos kun Ahvio tekee sen puolestani!
Hieno isänmaallinen blogi!