Ruotsissa herääminen ruususen unesta jatkuu

maahanmuuton epäonnistumisen suhteen.

”Hyvät tarkoitusperät ja tuhon tie, jolle ei ole paluuta”, sanoo Mikael Sandström joka Ruotsin Kokoomuspuoleessa vuosina 2003 – 2006. Vuosina 2015 – 2016 hän oli Kokoomuksen koordinaatiopäällikkö ja osallistui muun muassa maahanmuuttopolitiikkaa käsitteleviin neuvotteluihin feministihallituksen kanssa.

Paluuta entiseen ei ole. Teemme mitä hyvänsä, monille tulee käymään kurjasti. Monissa piireissä on suruaika vielä kesken ja toivo elää – päättäjät, toimittelijat ja yhteiskunnalliset keskustelijat kuvittelevat, että tilapäinen, vuoteen 2019 ulottuva uusi ulkomaalaislaki ratkaisee ongelmat. Totuus kuitenkin on, että akuutti tulijakriisi ei ole ohi, eikä paluuta entiseen sydämenavailuun ja unelmointiin ole. Nykyisistäkin tulijoista koituvien ongelmien ratkaisu tulee viemään vuosikymmeniä.

Virheiden myöntäminen on vaikeaa, varsinkin kun niiden seuraamukset ovat vakavat. Näiden seuraamuksien käsittelyn kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että minä ja muut, joilla on ollut vastuullinen asema nykyisessä tai aikaisemmissa hallituksissa tai oppositiossa, tajuavat, että maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen on meidän syymme ja meidän vastuullamme. Tähän samaan porukkaan kuuluvat myös median tiedostelevat toimittajat ja kaikenkarvaiset kansalaisjärjestöt.

Vain aniharvalla riitti rohkeutta asettua vastavirtaan ja varoittaa tilaantesta, mihin olemme nyt ajautuneet. Me emme kuunnelleet heitä, vaan niputimme heidät samaan sakkiin rasistien, populistien ja muiden hämäräheikkien kanssa. Minä häpeän sitä, että osallistuin heidän julkiseen teilaamiseen.

Suuri ongelma on se kooltaan merkittävä ryhmä, jolla ei ole minkäänlaista tai hyvin alhainen koulutus, jolla ei edes merkittävien koulutustoimien kautta ole mitään annettavaa ruotsalaisilla työmarkkinoilla.

Monet viime vuosina Ruotsiin saapuneista ovat lähtöisin klaaniyhteiskunnista. Sen varaan ei ehkä kannata laskea, että klaaniyhteiskunnan arvot karisevat sillä hetkellä, kun oleskelulupa Ruotsiin lätkäistään käteen.

http://kvartal.se/artiklar/de-goda-foresatserna
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Heja Heja svedupetterit! Homma kusee nyt oikein kunnolla omille kintuille.

Äänestä

"Me emme kuunnelleet heitä, vaan niputimme heidät samaan sakkiin rasistien, populistien ja muiden hämäräheikkien kanssa. Minä häpeän sitä, että osallistuin heidän julkiseen teilaamiseen."

Ihan kuin Suomessakin: kaikki ne, jotka ovat yrittäneet puhua järkeä, on haluttu vaientaa viherpunikkien toimesta. Nämä samat viherpunikit eivät vain itse ymmärrä reaalimailman asioista mitään, ei talous- eikä turvallisuusasioista. Silti Suomen kohtalokin pitäisi antaa heidän käsiinsä.

Äänestä
  • Kyllä!

    Samaa mielipiteiden rajoitusta tapahtuu myös tällä keskustelupalstalla.

    Maahanmuuttokriittisyys leimataan heti rasismiksi, vaikka kulttuurien yhteensopimattomuus on räikeän selvää, esim. naisten asema ja oikeudet vain yhden mainitakseni.

    Äänestä

  • Sitä se on ollut, totuuden puhujat ovat heti rasisteja.

    Äänestä

Suomen pahimmat matuttajat ovat emmakari, liandesson setahalonen, marttiahtisaari ja tyttituppurainen. Heidän tulisi tajuta tilanne ennekuin se on lian myöhäistä. Ruotsissa se on jo liian myöhäistä.

Äänestä

Kyllä kannattaisi veljespuolueen Stubidon ja Urponkin kuunnella mitä veli meren takana sanoo.

Äänestä
  • Kyllä, tajutkaa jo hölmöt että ruotsalaiset joutuu katumaan katkerasti sitä omahyväistä maailmanparantajan rooliaan jota ne opettivat meillekkin. Stubb ja Orpo olivat ihan parhaita oppilaita.

    Suomi ei ole vielä ihan kokonaan pilattu vaikka nämä hyväkkäät sopivat ruotsalaisten kanssa että lähettäkää niitä tänne, mekin osallistumme "taakan jakoon".

    Suurin osa on migrinkin tutkimuksissa osoittautunut olevan onnenonkijoita ilman mitään tarvetta turvapaikalle, tämän meistä moni tajusi jo heti alkuvaiheessa. Media sulki kommentointipastansa ja aloitti kauhean suvaitsevaisuuskampanjan. Suurin osa alkuvaiheen päänaukojista on jo tajunnut virheensä ja on hiljaa. Valtiovallan siunauksella kuitenkin hölmöily jatkuu, viimeisimpänä tapaus kaarnalaiva. Yle ja hesari ja maakuntalehdet jatkavat väsyneenä, nyt on kampanjoinnin aiheena, ketään ei saa palauttaa Irakiin.

    Miljardeja on palanut ja palaa edelleen ja vain että nämä ihmisarvo on kaikille sama -hölmöt saavat toteuttaa unelmiaan. Kristillinen kirkko on piispojensa johdolla ihan pihalla.

    Äänestä

Ruotsalaiset nukkuivat Ruususen unta niin pitkään, että heräsivät painajaiseen.

Ei anneta Suomelle käydä samoin!

Äänestä
  • Ruotsi on menetetty! Saivat mitä itse tilasivat. Suomi voi vielä pelastua, ei anneta, ei!

    Äänestä

Näkisipä tämänkin aloituksen jossain valtalehdessä.

Äänestä
  • Samma på svenska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


realismi-voittaa kirjoitti:

maahanmuuton epäonnistumisen suhteen.

”Hyvät tarkoitusperät ja tuhon tie, jolle ei ole paluuta”, sanoo Mikael Sandström joka Ruotsin Kokoomuspuoleessa vuosina 2003 – 2006. Vuosina 2015 – 2016 hän oli Kokoomuksen koordinaatiopäällikkö ja osallistui muun muassa maahanmuuttopolitiikkaa käsitteleviin neuvotteluihin feministihallituksen kanssa.

Paluuta entiseen ei ole. Teemme mitä hyvänsä, monille tulee käymään kurjasti. Monissa piireissä on suruaika vielä kesken ja toivo elää – päättäjät, toimittelijat ja yhteiskunnalliset keskustelijat kuvittelevat, että tilapäinen, vuoteen 2019 ulottuva uusi ulkomaalaislaki ratkaisee ongelmat. Totuus kuitenkin on, että akuutti tulijakriisi ei ole ohi, eikä paluuta entiseen sydämenavailuun ja unelmointiin ole. Nykyisistäkin tulijoista koituvien ongelmien ratkaisu tulee viemään vuosikymmeniä.

Virheiden myöntäminen on vaikeaa, varsinkin kun niiden seuraamukset ovat vakavat. Näiden seuraamuksien käsittelyn kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että minä ja muut, joilla on ollut vastuullinen asema nykyisessä tai aikaisemmissa hallituksissa tai oppositiossa, tajuavat, että maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen on meidän syymme ja meidän vastuullamme. Tähän samaan porukkaan kuuluvat myös median tiedostelevat toimittajat ja kaikenkarvaiset kansalaisjärjestöt.

Vain aniharvalla riitti rohkeutta asettua vastavirtaan ja varoittaa tilaantesta, mihin olemme nyt ajautuneet. Me emme kuunnelleet heitä, vaan niputimme heidät samaan sakkiin rasistien, populistien ja muiden hämäräheikkien kanssa. Minä häpeän sitä, että osallistuin heidän julkiseen teilaamiseen.

Suuri ongelma on se kooltaan merkittävä ryhmä, jolla ei ole minkäänlaista tai hyvin alhainen koulutus, jolla ei edes merkittävien koulutustoimien kautta ole mitään annettavaa ruotsalaisilla työmarkkinoilla.

Monet viime vuosina Ruotsiin saapuneista ovat lähtöisin klaaniyhteiskunnista. Sen varaan ei ehkä kannata laskea, että klaaniyhteiskunnan arvot karisevat sillä hetkellä, kun oleskelulupa Ruotsiin lätkäistään käteen.

http://kvartal.se/artiklar/de-goda-foresatserna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu