Mielenosoituksia on rajoitettava

Suomen lainsäädäntöä on muutettava. On hirveän tyhmää ja vanhoillista, että laki sallii oikeistovoimien ja muiden vanhoillisten osoittaa mieltään. Lakia pitää muuttaa niin, että vain edistyksellisten voimien, siis vihreitten ja vasemmiston mielenosoitukset ovat sallittuja. Silloin ei pääse syntymään mitään nujakointia, kun rauhaa rakastavat ihmiset osoittavat mieltään.
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Provohan tuo oli, mutta tavallaan ymmärrän mielenosoittajia - kaikkia heitä.

Mielenosoitukseen osallistuminen on monelle tapa päästä itse "osallistumaan" itsenäisyyspäivän juhlintaan. Kuten tiedämme, sinä ja minä emme saaneet kutsua Linnaan tänäkään vuonna.

Kansalaisille tulisi osoittaa muita tapoja ja paikkoja osallistumiselle. Itsenäisyyspäivän konsertti tms. voisi olla hyvä sellainen. Harmi että Saara Aallon ajoitus osui juuri itsenäisyyspäivää edeltäneeseen päivään.

Linnan juhlista on myös tullut Tårta på tårta. Joka vuosi kutsutaan samat naamat ja kunniamerkein palkitaan ihmiset, jotka jo muutenkin ovat palkittuja ja menestyneitä. Miten olisi Linnan kansanvaltaistaminen?

Äänestä

Suomen Ruotsiin liittämistä ajava natsijärjestö hipoo jo nyt laillisuuden rajoja. Ainakaan minään Suomen etujen puolustajana sitä jengiä ei voi pitää.

Jotain laajasta kansansuosiosta kertonee sekin, että NordiskaNazien kokoontumiskäppäily keräsi satakunta nuorta nahkapäätä, kun sen vastamielenosoitus ilmeisesti toista tuhatta.

Mielenilmaukset ovat Suomessa sallittuja. Silti en pitäisi demokratian rajoittamisena, jos itsenäisyyspäivä sellaisen ajoitusajankohdaksi olisi pois suljettua.

Äänestä

Muutenkin median ja lehdistön on ruvettava kontrolloimaan mitä esitetään tai julkaistaan? Antaa kansan puristella taskussa nyrkkejään vain, mutta ei pidä julkaista suomikuvan vuoksi mitään kuvia leipäjonoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eioikeistolle kirjoitti:

Suomen lainsäädäntöä on muutettava. On hirveän tyhmää ja vanhoillista, että laki sallii oikeistovoimien ja muiden vanhoillisten osoittaa mieltään. Lakia pitää muuttaa niin, että vain edistyksellisten voimien, siis vihreitten ja vasemmiston mielenosoitukset ovat sallittuja. Silloin ei pääse syntymään mitään nujakointia, kun rauhaa rakastavat ihmiset osoittavat mieltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu