Siltikään en tätä miestä oo jättänyt

Vaikka hän on alkoholisti, itse hän tietysti ei sitä myönnä, mutta alkoholia kuluu joka päivä.
Ihan tässä kuukausi sitten jäi kiinni viestittelyistä muitten naisten kanssa, kuin etsisi jo valmiiksi itselleen uutta naista.
Hän ei uskossa ole ja välillä koen voimakkaasti henkivaltojen taistelua kotonamme.

Tämä on niin vaikeaa. Mutta olen päättänyt siitäkin huolimatta odottaa, katsoa mitä Jeesus tulee vielä tekemään.

Mutta meidän mieheni ja minun suhde ei ole kunnossa. Olen Herralle sanonut, että olen tuon miehen suhteen jo luovuttanut.
En edes välitä vaikka tiedän että vieläkin kirjoittelee muitten naisten kanssa.
Olen kokenut jatkuvasti niin pahoja pettymyksiä että tunteeni miestä kohtaan.....no niitä ei oikein taida olla enää.

Jeesusta kyllä rakastan ja olen varma että Hänellä on vielä jotain parempaa kuin tälläinen elämä.
Salaa haaveilen uskovaisesta miehestä jonka kanssa saisi yhdessä elää uskoa todeksi.

En tiedä mitähän muut tämmöisessä tilanteessa olevat uskovat tekevät...aika moni varmaan eroaa? Sitähän tehdään jo pienemmistäkin syistä...
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehkä syyt miksi olen vielä jaksanut tätä, on lapset ja se kun koen niin suurta läheisyyttä Jeesuksen kanssa. Tiedän että Hän kulkee mun rinnalla eikä mikään ole Häneltä jäänyt huomaamatta. En ole yksin ja sen olen monesti saanut kokea.

Olen Herralle sanonut että oon valmis eroamaan jos se on Hänen tahtonsa, mutta olen valmis myös vielä odottamaan.

Paljon virheitä tehneenä tiedän sen, että haluan tehdä ainoastaan Jumalan tahdon mukaan. Vaikka se tie veisi kärsimyksiin niin oon valmis sitten vaikka siihenkin kunhan saan pysyä lähellä Jeesusta. Tietää että kuljen juuri sitä oikeaa tietä.

Äänestä

En halua lannistaa ja masentaa sinua aloittaja ja jokainen saa itse arvioida jaksamisensa ja parisuhteensa. Mieheni ei ollut alkoholisti, mutta hänellä oli taipumus uskottomuuteen ja välinpitämättömyys hoitaa yhteistä pesää.
Kyllä hänen puolesta rukoiltiin ja minua kannustettiin olemaan rinnalla ja voittamaan mies vaimon vaelluksen kautta.

Nykyään näen asian niin, että katsomalla jatkuvasti asioita "sormien läpi" mahdollistan ja annan miehelle luvan jatkaa holtitonta elämää. Onhan se luksuta tarjota täysi hoito ja ylläpito ja saa palata koijarointireisuiltaan kotiin.
Kyllä minunkin miestä Jumala kutsui, antoi selviä merkkejä että häntä kutsutaan. Kyllä hän tavallaan oli jopa herätyksessä ja näki enneunia, ym. Ei hän kuitenkaan tehnyt parannusta.

Tunnen keksi-ikäisen rouvan, joka taisteli avioliiton puolesta monta vuotta, kun miehellä oli toinen koti vieraan naisen kanssa eri paikkakunnalla. Reissumiehenä mies kävi aina kotona ja olisi suostutellut vaimoa eroon ja pesän jakamiseen, mutta vaimo ei luovuttanut. No ero tuli heillekin.
Toivottavasti et sittenkään pety Jumalaan jos sitä muutosta ei tapahdu. Vaikka rukoillaan, niin Jumala ei voi pelastaa sinunkaan meistä väkisin.

Kannattaa myös ajatella omaa elämää ja jaksamista. Raamatun mukaan ei ole synti jättää jos toinen on uskoton ja koko ajan laiminlyö omaa puolisoa. Ja ennen kaikkea ei kannata edesauttaa toisen syntielämää tarjoamalla siihen ulkoiset puitteet.

Äänestä

Kyllä, en ole pettynyt Jumalaan vaikka mieheni ei tuosta muuttuisi. Päinvastoin mun rukoukseni ikävä kyllä on, että pääsisin lopullisesti vapauteen tästä ihmisestä. Meillä on tilanne että on hyvin vaikeaa päästä muuttamaan tästä yhteisestä kodista pois. Henkisesti olen päästänyt irti.
Mitä tämä kertoo ihmisestä? Olen seksiin suostunut yleensä aina vaikka en todellakaan haluaisi että mies edes koskisi minuun. Kerran jäin jopa yksin huoneeseen itkemään kun tuli niin paha mieli....
Mutta eräänä yönä olin jo sängyssä, rukoilemassa ennen nukkumaanmenoa. Mies tuli taas niin humalassa viereeni että seksiä pitäisi saada. Itseeni ärsytti kun toinen keskeytti sen hiljaisen hetken ja annoin ymmärtää että en halua.
Mies suuttui.

Niin, ihminen joka yleensä saa mitä haluaa, suuttuu kun kerrankin kieltäydyin.

En odota että tuo muuttuisi mihinkään. Sanon vain että tapahtukoon Jeesus Sinun tahtosi.
Kuitenkin vielä odotan, että saisin varmuuden siihen mitä pitäisi tehdä.

Äänestä
  • Olen itsekin hyläjätty osapuoli ja siis se uskova osapuoli, joten olen saman tien käynyt pitkälti läpi, kuin sinä tämän ketjun aloittaja.

    Joten ymmärrän erittäin hyvin sinun tuntemuksiasi, kun exäni jopa petti minua avoimesti toisen kanssa, mutta palasi takaisin.

    Jouduin itse kamppailemaan sen kanssa, että toimisin Jumalan tahdon mukaan, enkä toimisi väärin siinä kohtaa, vaikka sattui todella kovaa ja syvältä.

    Kirjoitin tuon vain siksi, että tajuaisit minun olevan vertaisesi, ja että aidosti ymmärrän nuo tunteesi ja tuntemuksesi.

    No, minä tutkin Raamatusta sitä, että miten minun tulisi toimia Jumalan ohjeiden mukaan ja pyysin siihen Herralta apua.

    Siis olisin itsekin samoin halunnut jo eroon sydämessäni, mutta Herra nosti Sanan minulle joka osui ja upposi.

    Jumala vihaa hylkäämistä, eli se ero oli siis viimeinen vaihoehto, ja vaikka toisallaa Raamatussa sanotaan, että jos toinen pettää, on lupa erota, niin sitten tämä Raamatunkohta osui siis todella:

    6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
    7 He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
    8 Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.

    Tämä viimeinen jae siis osui sydämeeni:

    8 Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.

    Minä olin kaikin keinoin pyrkinyt eroon kaikesta kovasydämisyydestä, ja nyt tuo kirpaisi ja tajusin, että minun on alettava tehdä parhaani, jotta liitto yhä eheytyisi.

    Minä nostin kissat pöydälle ja pyysin vaimoani käsittelemään asioita kunnolla kanssani, eli että mistä syvimmin meidän ongelmissamme on kyse.

    No, vaimoni ei suostunut asioita käsittelemään, joten minä käsittelin yksin niitä.

    Löysin paljon korjattavaa itsestäni ja myös vaimostani, ja näin hänen olevan haavainen ja rikkinäinen jo lapsuudestaan asti, ja siksi hän toimi ja käyttäytyi kuten teki, eli hyvin väärin.

    Mutta eihän hän sille väärälle toiminnalleen voinut mitään, vasrinkin kun ei alkanut niitä käsittelemään.

    No, minä löysin itseni lopulta siinä prosessissa ja näin omat virheeni ja Herra siinä käsittelyssä vapauttikin minua paljosta, joka oli minua lapsuudesta asti kiusannut ja omaan toimintaani vaikuttanut.

    Tuon prosessin kautta, jonka tarjoitus oli lähentää meitä, minä lopulta jouduin vain kauemmas vaimostani.

    Siis jos itsetutkisteluun ja henkiseen kasvuun lähtee vain toinen osapuoli, niin silloin ajaudutaan yhä kauemmas vain, eikä enää olla lähellekkään samalla tasolla henkisesti.

    No, lopulta vaimoni ei suostunut enää elämään samassa taloudessa kanssani, kun hän ei kai tunnustamattomien suhteittensa vuoksi, enää kehdannut katsoa minua silmissään.

    Sitten kun asuimme jo erillääme, pyysin häntä tekemään päätöksen suuntaan tai toiseen, eli joko asumme yhdessä tai sitten jos siihen ei ole halua/kykyä, niin ottakoon eron, ja niin hän saman tien tekikin.

    Kertomuksen opetus on se, että uskovana pitää tehdä kaikkensa, jotta eroa ei tulisi, mutta kun siinä on uskollinen, niin asiat lopulta ratkeavat suuntaan tai toiseen.

    Nauvoni on siis nyt se, että alat käsitellä teidän suhdettanne ja pyydät miehesi siihen mukaan, ja jos hän ei siihen suostu, niin ala setviä sitä pohjia myöten, että oppisit teidän molempien tekemät virheet, jotta et itse ainakaan enää toistaisi niitä samoja virheitä.

    Siis itse kasvoin henkisesti ja opin siinä eroprosessissa ymmrtämään itseäni ja ex vaimoani sekä muitakin ihmisiä sekä paljon paljon ihmissuhteista.

    Sain siinä kärsimyksen pätsissä siis erittäin arvokkaan opetuksen Herralta, ja sitä en olisi saanut jos olisin vain luovuttanut liian helposti.

    Älä siis ymmärrä väärin tuota "liian helposti", sillä kova oli kärvennys siinä kohtaa, mutta nyt voin olla hyvillä mielin, että kestin sen Herran avulla ja siten opin aivan valtavasti sen kautta.

    Nyt minä voin kenties olla apuna ja vierellä kulkijana muille kärsiville, kun itse olen kärsinyt.

    Hepr. 2:18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

    Sitten TÄRKEÄ asia, tämä oli minun Tieni, sinun voi olla hyvin aivan toisenlainen !

    Kerroin vain siis oman kokemukseni, mutta Herra johdattaa sinua, tuossakin pimeässä laaksossasi, joten turvaa Häneen ja kysy Hänen neuvojaan ja apuaan, tuosta tilanteestasi läpi pääsyyn.

    Psalmit 23
    3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
    4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.

    Herra sinua siunatkoon ja auttakoon, kuten teki minullekin !

    Äänestä

Niin kauan kuin sinä mahdollistat miehesi tuollaisen elämän ja käytöksen, hän ei saa todellista haluakaan muuttua. Sinä siis haluat pitää miehesi alkoholistina ja olla hänen hyväksikäytettävänään?
Lapsillesi haluat antaa mallin, joka on kaukana siitä perheen ja kodin mallista, jonka he ansaitsisivat. Sinun tulisi todella alkaa ajatella lastesi parasta! Tiedätkö kuinka traumatisoivaa lapsille on elää alkoholistiperheessä? Lapsesi joutuvat käymään aikuisena vuosia terapiassa selvittääkseen syyt aikuisuuden pahaan oloon ja kyvyttömyyteen iloita elämästä ja toteuttaa omia kutsumuksiaan. Tämänkö perinnön haluat jättää lapsillesi?

Olen itse elänyt hyvin traumatisoivan lapsuuden, koska äiti ei uskaltanut erota aikanaan, kun olimme pieniä. Se lapsuus on maksanut minulle tosi paljon, se vei minulta kokonaan nuoruuden ja kannan tuon lapsuuden trauman seurauksia koko elämäni. Vasta 30 tietämissä tajusin oikeasti mistä kaikki paha oloni johtui ja sen jälkeen kävin vuosia terapiassa käyden läpi noita lapsuuteni kokemuksia ja elämää ja silloin vasta ymmärsin sen hirvittävän hinnan, mitä tuo traumatisoiva lapsuus minulle aiheutti. Se myös vaikutti avioliittooni ja omiin lapsiini, hekin maksavat vielä sitä oman isäni jättämää 'helvetin' perintöä ja se näyttäytyy kamalana vielä heidänkin lapsilleen. Se on estänyt minua olemasta se, joksi Jumala minut alunperin tarkoitti. Se on vienyt minulta paljon niitä elämän mahdollisuuksia, joita hyvän lapsuuden kodin ilmapiiristä lähteneenä olisin voinut saada ja kokea. Vaikka itse yritin ja halusin antaa omille lapsilleni hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin, en osannut sitä tehdä - kiitos tuon lapsuuden traumojen.

Nyt olen vanha eläkkeellä oleva mies ja mitään en voi enää korjata, mitään en voi enää alusta aloittaa. Älkää hyvät ihmiset jättäkö lapsianne 'pahan' armoille. He ansaitsevat rakastavan ja turvallisen kodin.

Kauhistuneena seuraan erästä äitiä, joka kantaa alkoholistimiehelleen viinoja kotiin, kun tämä ei enää kykene kauppaan itse menemään - 'tappaa' tuon miehensä viinaan!

Äänestä

Jeesus siunatkoon sinua aloittaja ja antakoon voimaa tehdä oikeita ratkaisuja itsesi, lastesi ja miehesikin parhaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieläjaksaaodottaa kirjoitti:

Vaikka hän on alkoholisti, itse hän tietysti ei sitä myönnä, mutta alkoholia kuluu joka päivä.
Ihan tässä kuukausi sitten jäi kiinni viestittelyistä muitten naisten kanssa, kuin etsisi jo valmiiksi itselleen uutta naista.
Hän ei uskossa ole ja välillä koen voimakkaasti henkivaltojen taistelua kotonamme.

Tämä on niin vaikeaa. Mutta olen päättänyt siitäkin huolimatta odottaa, katsoa mitä Jeesus tulee vielä tekemään.

Mutta meidän mieheni ja minun suhde ei ole kunnossa. Olen Herralle sanonut, että olen tuon miehen suhteen jo luovuttanut.
En edes välitä vaikka tiedän että vieläkin kirjoittelee muitten naisten kanssa.
Olen kokenut jatkuvasti niin pahoja pettymyksiä että tunteeni miestä kohtaan.....no niitä ei oikein taida olla enää.

Jeesusta kyllä rakastan ja olen varma että Hänellä on vielä jotain parempaa kuin tälläinen elämä.
Salaa haaveilen uskovaisesta miehestä jonka kanssa saisi yhdessä elää uskoa todeksi.

En tiedä mitähän muut tämmöisessä tilanteessa olevat uskovat tekevät...aika moni varmaan eroaa? Sitähän tehdään jo pienemmistäkin syistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu