Esitteliköhän Olli vaimonsa Iranin suurlähettiläälle? Taisi Iranin jäbä olla tosi pahassa paikassa linnassa. Mihin vaan käänsi päänsä, näki puolialastomia naisia, kaikenikäisiä, kaikenkokoisia. Mahtoi "oikeauskoinen" ahdistua? Pitäisikö nyt pistää komitea miettimään, miten naiset jatkossa pukeutuvat, ettei tällaista ahdistusta aiheuteta? Edes huivipakko naisille linnankutsuille? Näin feministin kannalta tuollainen vieraan kulttuurin halveksiminen on pöyristyttävää!
1Äänestä
Jfkfkkfldd
Aika kuvottavaa! Se on ok, jos nuori ja nätti nainen pukeutuu noin. Mutta se vaatii kiinteitä tissejä. Riippurinnoilla lopputulos on aina karmea.
Vähän vois ajatella sitä omaa ulkonäköä ja muita ihmisiä. Minusta sekin on ok, että rantakunnossa oleva mies kävelee pihalla ilman paitaa, mutta ei tulisi mieleenkään omaa kaljamahaa lähteä esittelemään.
No entäs ne pukujen avoimet selkämykset, kun läskit pursuivat puvun reunojen yli. Näky oli kun lihakaupan tiskiltä jossa nuo " Balkkanin juhlamakkarat " pursuavat naruköytöksien välistä. Että silleen.
1Äänestä
pringit
vaikka olisi nuorikin niin linnan juhlissa ei tissivakoa pitäisi esitellä. Ne on toiset tilaisuudet missä voi olla vaikka puolialasti.
2Äänestä
Ryökäles
pringit kirjoitti:

Trulleilla ei ole sitä...arvostelukykyä ja itsekritiikkiä :/
0Äänestä
Kfkdnldld

Juu ehkä ei pitäisi. Sitä vaan tarkoitin, että nuori kiinteätissinen nainen ei aiheuta sellaista oksetusreaktiota, kuin vanha riipputissinen ämmä.
1Äänestä
xskdjhgs
Tuli mieleen K-kaupan Väiski kun oli lihaa esillä linnassa.
Mauttomat ja törkeät asut ovat aina loukkaus illan Isäntäparia kohtaan. Että silleen.
1Äänestä
ghklhfddhkl
Oli nuori tai vanha; kaunis tai ruma niin tissejä ei tarvitse mennä presidentille esittämään ja samalla halveerata veteraaneja erityisesti heidän juhlapäivänään.Rehnin eukolta on arvostelu kyky nolla eli ihan sama kuin tyhmällä ukollaan. Pällistelköön kotona tissit paljaana ja esittäköön ukolleen...
2Äänestä
dfswrfwerwerr
Kyllä kuule veteraaneillakin rupesi jöpöttämään kun näki tissit itseään 30 vuotta nuoremmalla naisella :D
0Äänestä
206
Oli täysin mautonta tuo rehnin akan puvun käyttö Ne oli Suomen Itsenäisyydem Juhlat eikä mikään gaala tilaisuus.
Akkojen mielestä heidän tissinsä ovat joitain ihmeellistä jota kaikki haluvat nähdä ja ovat täysin väärässä
2Äänestä
huvittavaa
naaman vääntäjä Ölli haluaa presidentiksi,
1Äänestä
oujeeee
Eli noista tisseistä tulisi suomen ensimmäisen naisen tissit. kaikki pääsee hiplaamaan ...
Huoran ammatti ainoa mitä ne osaa, siksi ne pukeutuukin kuin huorat.
1Äänestä
Ovela.temppu
Tarkoitus pyhittää keinot. Mediahuomio siirrettiin kaivoksesta tisseihin. Vaimo saa palkinnot?
Näin Olli Rehn kommentoi vaimonsa kohupukua Linnan juhlilla Juha-Pekka Tikka eilen klo 12:35 (päivitetty eilen klo 20:25) http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rehn media-58625
"Elinkeinoministerin mielestä huomio on nyt siirretty pois kaivostoiminnasta.
Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) puoliso Merja Rehnin uskaliaaksi sanottu puku herätti huomiota Linnan juhlien vastaanotolla.
Esimerkiksi Iltalehdessä stylisti luonnehti puvun syvään uurrettua kaula-aukkoa toteamalla, että "on vaikea katsoa silmiin".
Merja Rehn kommentoi saatua huomiota Facebookissa.
– Ai, miten meni niinku omasta mielestä. Näin käy kun päästää luotettavan "Peilin" Lontooseen opiskelemaan. Aviomies kuitenkin tyytyväinen: "Mediahuomio siirretty kaivoksesta kumpareisiin." Ja ei kun töihin, Merja Rehn kirjoittaa."
Tällainen liero tekisi siis melkein mitä vaan, jos olisi pressa, vai miten on?
1Äänestä
hyihittomitkäjuhlat
Kyllä oli oksettavaa juuri tuon naisen puku, samoin muutaman muun. Pitää olla sen verran silmää, että tajuaa, mutta rehnit taitaa molemmat olla niin yksinkertaista kansaa, että parempi ettei heitä enää kutsuttaisi linnaan häpäisemään koko maata. Presidenttiparikin varmaan sai hävetä muutamia vieraitaan silmät päästä.
2Äänestä
qkjdhs
Koska he ovat eliittiä ajattelevat olevansa katseenkestäviä.
2Äänestä
fckhgfs
Ehkä hän ajatteli olevansa seksikäs.
1Äänestä
gargo.night
En tiedä mitä ajatteli, mutta tissit linnan juhlissa, vielä kärpäslätkät jotka heilahteli sieltä alasvalahtelevan tötteröiden takaa on vaan ihan saatanan vulgääri.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei minkäänlaista tukea puvussa edes, näkyi kun tissit liikahteli ja heilahteli kätellessä. Yhtä järkyttävä kuin hirvittävä ukkonsa!
Onko tämä uusi trendi?
Ollin oppivuodet vieläkin menossa.
Ollin arvostelukyky, suhteellisuudentaju hukassa.
Ollin järki kateissa.
Esittelee rupsantaneen akkansa tyhjiä ällöjä nahkapusseja......vai halusiko sabotoida, pilata Niinistön juhlat.
Esitteliköhän Olli vaimonsa Iranin suurlähettiläälle? Taisi Iranin jäbä olla tosi pahassa paikassa linnassa. Mihin vaan käänsi päänsä, näki puolialastomia naisia, kaikenikäisiä, kaikenkokoisia. Mahtoi "oikeauskoinen" ahdistua? Pitäisikö nyt pistää komitea miettimään, miten naiset jatkossa pukeutuvat, ettei tällaista ahdistusta aiheuteta? Edes huivipakko naisille linnankutsuille? Näin feministin kannalta tuollainen vieraan kulttuurin halveksiminen on pöyristyttävää!
Aika kuvottavaa! Se on ok, jos nuori ja nätti nainen pukeutuu noin. Mutta se vaatii kiinteitä tissejä. Riippurinnoilla lopputulos on aina karmea.
Vähän vois ajatella sitä omaa ulkonäköä ja muita ihmisiä. Minusta sekin on ok, että rantakunnossa oleva mies kävelee pihalla ilman paitaa, mutta ei tulisi mieleenkään omaa kaljamahaa lähteä esittelemään.
No entäs ne pukujen avoimet selkämykset, kun läskit pursuivat puvun reunojen yli.
Näky oli kun lihakaupan tiskiltä jossa nuo " Balkkanin juhlamakkarat " pursuavat naruköytöksien välistä. Että silleen.
vaikka olisi nuorikin niin linnan juhlissa ei tissivakoa pitäisi esitellä. Ne on toiset tilaisuudet missä voi olla vaikka puolialasti.
Trulleilla ei ole sitä...arvostelukykyä ja itsekritiikkiä :/
Juu ehkä ei pitäisi. Sitä vaan tarkoitin, että nuori kiinteätissinen nainen ei aiheuta sellaista oksetusreaktiota, kuin vanha riipputissinen ämmä.
Tuli mieleen K-kaupan Väiski kun oli lihaa esillä linnassa.
Mauttomat ja törkeät asut ovat aina loukkaus illan Isäntäparia kohtaan.
Että silleen.
Oli nuori tai vanha; kaunis tai ruma niin tissejä ei tarvitse mennä presidentille esittämään ja samalla halveerata veteraaneja erityisesti heidän juhlapäivänään.Rehnin eukolta on arvostelu kyky nolla eli ihan sama kuin tyhmällä ukollaan. Pällistelköön kotona tissit paljaana ja esittäköön ukolleen...
Kyllä kuule veteraaneillakin rupesi jöpöttämään kun näki tissit itseään 30 vuotta nuoremmalla naisella :D
Oli täysin mautonta tuo rehnin akan puvun käyttö
Ne oli Suomen Itsenäisyydem Juhlat eikä mikään gaala tilaisuus.
Akkojen mielestä heidän tissinsä ovat joitain ihmeellistä jota kaikki haluvat nähdä ja ovat täysin väärässä
naaman vääntäjä Ölli haluaa presidentiksi,
Eli noista tisseistä tulisi suomen ensimmäisen naisen tissit.
kaikki pääsee hiplaamaan ...
http://www.iltalehti.fi/linnan-juhlat-2016/201612062200036977_lb.shtml
Iltalehtikin on huomannut miten mauton rehnin akan asustus oli.
Olisi luullut että rehn olisi puuttunut akkansa mekon valintaan.
No ei tuon tökköpuhujan äly riitä moiseen asiaan. Että silleen.
Pahansisuinen ja teräväkielinenkin vielä.
On siinä kestämistä.
Rehnistä on tullut hidas änkyttäjä, joka ei suunvuoroa saa.
Katsokaa aloituksen video mikä puolustusministerin muijaa vaivaa???
Näkyikö Aira Samulinin nännit?
tarvisin runkkumatskua.
Tissit on luonnollinen asia, eikä niitä pidä yliseksualisoida. Näin meitä valistettiin viikko takaperin. Rvs Rhen oli jälki mainingeissa mukana.
Tarja Halonen on esitelyt persettään Putinille.
Ruma ja tyhmä.
Tässä on Linnan kohutuin kaula-aukko: Merja Rehn liki rinnat paljaana
Tiistai 6.12.2016 klo 22.00
http://www.iltalehti.fi/linnan-juhlat-2016/201612062200036955_lb.shtml
"Ministerin rouva hätkähdytti."
Multikulti-eu-donna?
http://photos.travellerspoint.com/396820/Slaves-3.jpg
http://ramdasiyer.travellerspoint.com/96/
Eduskunta on sitten ensi vuonna kenties jo näin vapautunut?
https://breezoom.wordpress.com/2013/11/24/amazing-culture-1000-virgins-dance-naked-for-the-king-in-south-african-king-royal-reed-dance-festival/
Huoran ammatti ainoa mitä ne osaa, siksi ne pukeutuukin kuin huorat.
Tarkoitus pyhittää keinot. Mediahuomio siirrettiin kaivoksesta tisseihin. Vaimo saa palkinnot?
Näin Olli Rehn kommentoi vaimonsa kohupukua Linnan juhlilla
Juha-Pekka Tikka
eilen klo 12:35 (päivitetty eilen klo 20:25)
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rehn media-58625
"Elinkeinoministerin mielestä huomio on nyt siirretty pois kaivostoiminnasta.
Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) puoliso Merja Rehnin uskaliaaksi sanottu puku herätti huomiota Linnan juhlien vastaanotolla.
Esimerkiksi Iltalehdessä stylisti luonnehti puvun syvään uurrettua kaula-aukkoa toteamalla, että "on vaikea katsoa silmiin".
Merja Rehn kommentoi saatua huomiota Facebookissa.
– Ai, miten meni niinku omasta mielestä. Näin käy kun päästää luotettavan "Peilin" Lontooseen opiskelemaan. Aviomies kuitenkin tyytyväinen: "Mediahuomio siirretty kaivoksesta kumpareisiin." Ja ei kun töihin, Merja Rehn kirjoittaa."
Tällainen liero tekisi siis melkein mitä vaan, jos olisi pressa, vai miten on?
Kyllä oli oksettavaa juuri tuon naisen puku, samoin muutaman muun. Pitää olla sen verran silmää, että tajuaa, mutta rehnit taitaa molemmat olla niin yksinkertaista kansaa, että parempi ettei heitä enää kutsuttaisi linnaan häpäisemään koko maata.
Presidenttiparikin varmaan sai hävetä muutamia vieraitaan silmät päästä.
Koska he ovat eliittiä ajattelevat olevansa katseenkestäviä.
Ehkä hän ajatteli olevansa seksikäs.
En tiedä mitä ajatteli, mutta tissit linnan juhlissa, vielä kärpäslätkät jotka heilahteli sieltä alasvalahtelevan tötteröiden takaa on vaan ihan saatanan vulgääri.
No se on sitä " sivistyneistön " hienostelua jota tavalliset tallaajat ei ymmärrä.
Että silleen.
Kivat tisut. Turhaa nillitystä.
HIRVITTÄVÄÄÄ!!!!