Sankaritoimittajat pilaavat Ylen maineen

Harry Harkimo (kok.) katsoo, että Sipilä-kohun syyt ovat ennen muuta Yleisradion sisäisissä sotkuissa.

Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok.) arvostelee kovin sanoin Yleisradion yksittäisten toimittajien toimintaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ympärille syntyneessä sananvapauskohussa.

Harkimo sanoo Sipoon Sanomille, että virheitä on tehty ennen kaikkea Yleisradiossa, jossa olisi nyt syytä miettiä "minne ollaan menossa".

Viesteistä käy ilmi, että pääministeri koki, ettäeihän saanut riittävästi aikaa kommentoida juttua ja oikaista virheitä. Vastoin journalistin ohjeita Ylen juttu julkaistiin ennen kuin Sipilä ehti sitä kommentoida.

Tämän jälkeen toimittaja Vuorikoski sai runsaasti viestejä Sipilältä. Pääministeri ilmoitti muiden muassa toimittajalle, että hän ei luota Yleisradioon.

– Ei siinä ollut minun mielestä mitään painostusta. Tämä on ollut lehdistön itsensä luoma asia, että Sipilä on painostanut. Se (Sipilä) on yrittänyt saada sitä omaa viestiään läpi, että hänen pitää saada kommentoida sellaisia asioita, jotka hänelle kuuluu, Harkimo sanoo Sipoon Sanomille.

Harkimo jatkoi kritiikkiään Iltalehden kolumnissaan perjantaina. Hän antoi huutia toimittajille.

– Jos joku tässä on sössinyt niin Yleisradio sisäisillä kielloillaan ja varoituksillaan. Ymmärrän kyllä toimittajien jonkinlaisen sankari-identiteetin, jossa omaa itsenäisyyttä merkataan kusemalla vaikka oman firman muroihin. Nytkin toimittajien pyhää itsenäisyyttä on varjeltu tavoilla, jotka pilaavat koko yhtiön mainetta, Harkimo tykitti.

– Esimerkiksi on todella kummallista, että Sipilän lähettämiä viestejä julkaistiin, vaikka tämä itse pyysi, ettei niin tehtäisi. Ihan ihmisten väliseen normaalin kanssakäymiseen kuuluisi, että tuollaista toivetta kunnioitettaisiin. Taas kävi selväksi, ettei toimittajiin yksinkertaisesti voi luottaa eikä heille kannata puhua mitään niin sanotusti 'luottamuksella'.

Ylen sisällä kohu on saanut harvinaisen laajat mittasuhteet ja nostattanut tunteita poikkeuksellisella tavalla. Useat Ylen nykyiset ja entiset toimittajat ovat arvostelleet päätoimittaja Atte Jääkeläistä. Toisaalta Jääskeläistä on myös puolustettu yhtiöstä.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoi STT:lle perjantaina, että Jääskeläinen nauttii hallituksen luottamusta. Wilhelssonin mukaan Jääskeläinen on perustellut tekemänsä ratkaisut seikkaperäisesti ja se riittää.

kts Sippoon Sanomat
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ylen syytä, vaikka Sipilä itse sössii? Niin tietysti ja kaikki muu yhteiskunnallinen paha on punikkien ja kommareiden syytä :D

Äänestä
  • Kaikki viittaa siihen, että sai onneton kipinän Yle toimittajista, jotka asettuivat vastakarvaan.
    Vihaa lietsomalla Kupariset ym sai pahaa aikaan.

    Äänestä

  • Kun Sipilä ei sössinyt vaan ylen toimittajat. Eikö mene vihervasurille perille?

    Äänestä

Keneltä maan tyhmin kansanedustaja kysyi oman mielipiteensä. Jätkä jolla ei ole enää muita kavereita kun Putinin rahanpesijät pitäisi vaan turpansa kiinni ja katsoisi peiliin jos edes sen osaa itse.
Saatana nämä koijarit pitää saada vastuuseen tekosistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutamat.sössii.ylen kirjoitti:

Harry Harkimo (kok.) katsoo, että Sipilä-kohun syyt ovat ennen muuta Yleisradion sisäisissä sotkuissa.

Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok.) arvostelee kovin sanoin Yleisradion yksittäisten toimittajien toimintaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ympärille syntyneessä sananvapauskohussa.

Harkimo sanoo Sipoon Sanomille, että virheitä on tehty ennen kaikkea Yleisradiossa, jossa olisi nyt syytä miettiä "minne ollaan menossa".

Viesteistä käy ilmi, että pääministeri koki, ettäeihän saanut riittävästi aikaa kommentoida juttua ja oikaista virheitä. Vastoin journalistin ohjeita Ylen juttu julkaistiin ennen kuin Sipilä ehti sitä kommentoida.

Tämän jälkeen toimittaja Vuorikoski sai runsaasti viestejä Sipilältä. Pääministeri ilmoitti muiden muassa toimittajalle, että hän ei luota Yleisradioon.

– Ei siinä ollut minun mielestä mitään painostusta. Tämä on ollut lehdistön itsensä luoma asia, että Sipilä on painostanut. Se (Sipilä) on yrittänyt saada sitä omaa viestiään läpi, että hänen pitää saada kommentoida sellaisia asioita, jotka hänelle kuuluu, Harkimo sanoo Sipoon Sanomille.

Harkimo jatkoi kritiikkiään Iltalehden kolumnissaan perjantaina. Hän antoi huutia toimittajille.

– Jos joku tässä on sössinyt niin Yleisradio sisäisillä kielloillaan ja varoituksillaan. Ymmärrän kyllä toimittajien jonkinlaisen sankari-identiteetin, jossa omaa itsenäisyyttä merkataan kusemalla vaikka oman firman muroihin. Nytkin toimittajien pyhää itsenäisyyttä on varjeltu tavoilla, jotka pilaavat koko yhtiön mainetta, Harkimo tykitti.

– Esimerkiksi on todella kummallista, että Sipilän lähettämiä viestejä julkaistiin, vaikka tämä itse pyysi, ettei niin tehtäisi. Ihan ihmisten väliseen normaalin kanssakäymiseen kuuluisi, että tuollaista toivetta kunnioitettaisiin. Taas kävi selväksi, ettei toimittajiin yksinkertaisesti voi luottaa eikä heille kannata puhua mitään niin sanotusti 'luottamuksella'.

Ylen sisällä kohu on saanut harvinaisen laajat mittasuhteet ja nostattanut tunteita poikkeuksellisella tavalla. Useat Ylen nykyiset ja entiset toimittajat ovat arvostelleet päätoimittaja Atte Jääkeläistä. Toisaalta Jääskeläistä on myös puolustettu yhtiöstä.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoi STT:lle perjantaina, että Jääskeläinen nauttii hallituksen luottamusta. Wilhelssonin mukaan Jääskeläinen on perustellut tekemänsä ratkaisut seikkaperäisesti ja se riittää.

kts Sippoon Sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu