Mitä kuntoutetaan työttömän työkuntoutuksella

Voisiko joku virkamiehistämme kertoa mitä tarkoittaa työttömän työkuntoutus? Tätä kuntoutusta ei kuntoutuja itse hae vaan sitä ehdottaa TE-toimisto tai sosiaalitoimisto. Työtön on kuitenkin itse henkisesti kuntoutuksen kohde. Jos hän ei ymmärrä mitä hänessä ollaan parantamassa eli kuntouttamassa tai on jopa sitä mieltä että hänellä on oikeus olla sitä mitä on eikä ongelmaa ole, miksi hänelle kuntoutusta ehdotetaan ja jopa velvoitetaan? Mikä on siis se mitä ollaan parantamassa 9 euron päiväpalkalla joka ei kata välttämättä edes työstä johtuvia kustannuksia?

Voisi olettaa, että päinvastoin pitkään työttömänä olleelle kuntouttavaa olisi mahdollisimman normaali työsuhde, työsopimus ja palkka. Normaaliahan tässä kai tavoitellaan. Joissakin tapauksissa työn ammatillisten vaatimusten vuoksi saattaa olla myös korostunut tarve työnohjaukselle.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tiedostaainakiitollinen kirjoitti:

Voisiko joku virkamiehistämme kertoa mitä tarkoittaa työttömän työkuntoutus? Tätä kuntoutusta ei kuntoutuja itse hae vaan sitä ehdottaa TE-toimisto tai sosiaalitoimisto. Työtön on kuitenkin itse henkisesti kuntoutuksen kohde. Jos hän ei ymmärrä mitä hänessä ollaan parantamassa eli kuntouttamassa tai on jopa sitä mieltä että hänellä on oikeus olla sitä mitä on eikä ongelmaa ole, miksi hänelle kuntoutusta ehdotetaan ja jopa velvoitetaan? Mikä on siis se mitä ollaan parantamassa 9 euron päiväpalkalla joka ei kata välttämättä edes työstä johtuvia kustannuksia?

Voisi olettaa, että päinvastoin pitkään työttömänä olleelle kuntouttavaa olisi mahdollisimman normaali työsuhde, työsopimus ja palkka. Normaaliahan tässä kai tavoitellaan. Joissakin tapauksissa työn ammatillisten vaatimusten vuoksi saattaa olla myös korostunut tarve työnohjaukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu