Tämä poliittisen johtajuuden rutiköyhältä kepulta pikkurahalla ostanut lesta-messias ei omien tarinoidensa mukaan omistatakaan juuri mitään. Ei ainakaa verotettavaa... taitaa valehdella kuten kaikki lestat. Toki hän voikin olla vähävarainen päätellen akkansa asusta 6.12.2016 juhlissa. Rahamies saisi kauniin vaimonkin...
-
Pääministerin mukaan hänen omistuksiaan koskevissa keskusteluissa väitetään toistuvasti, ettei Sipilä maksaisi osingoistaan veroja tai olisi ilmoittanut kaikkia tulojaan verottajalle ja piilottanut aiemmat osakkeensa vakuutuskuoriin.
Sipilä kiistää kaikki esiin tuomansa väitteet.
- Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa, hän kirjoittaa.
- Minulla ei ole osinkotuloja, koska minulla ei ole suoria osakeomistuksia, ei suoraan eikä "piilotettuna". Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia. Niin minullakin, hän jatkaa.
Lisäksi Sipilä listaa omistamansa rahasto-osuudet ja sidonnaisuutensa siinä muodossa kuin hän on antanut sidonnaisuuksistaan selvityksen, jota ministeriltä edellytetään.
- Lisäksi merkittävä rahoitusomaisuus talletettuna seuraaviin Nordea pankki Suomi Oyj:n sekä Helsingin OP Pankki Oyj:n yksityishenkilöille tarjoamiin sijoitusinstrumentteihin: Nordea Eläkesijoitus, Nordea säästöhenkivakuutus 2 kpl, Nordea Capital Private (tuottokori) sekä OP Kasvutuottotili, listauksessa sanotaan.
Sipilän mukaan eläkesijoitus ja säästöhenkivakuutus Nordeassa eivät sisällä suoria osakesijoituksia. Nordean tuottokorista Sipilä toteaa, ettei hän voi itse vaikuttaa korissa olevien rahastojen sisältöön.
- Suoria osakeomistuksia ei ole myöskään vakuutussäästöissäni, jotka tein alun perin jo noin 20 vuotta sitten. Niissä ei ole koskaan ollutkaan suoria osakesijoituksia. Myös eläkesäästämisen aloitin jo viime vuosituhannella. Mitään osakeomistusta ei siten ole myöskään "piilotettuna" mihinkään, Sipilä kirjoittaa.
Pääministeri korostaa luopuneensa yritysten osakkeiden omistuksista vuonna 2013 ja sen jälkeen myös hallitustehtävistä yrityksissä.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201612092200038639_uu.shtml

Vastaukset 10
Vanhimmat
Sipilä paljastaa itsensä verokepuliksi eli veronkiertoloiseksi. Samanlaisia kuin maajussit eli tukiloiset.
Rkp on suuresti pettynyt onhan MEILLÄ pääministeri joka tulee toimeen omillaan, ja nyt näyttää siltä , ettei rkp:n säätiörahat kelpaa kenellekkään , kun hurriraha ei kelvannut guggenheimiinkaan. Vinkki näille säätiöille , perustakaa ruotsiin SUOMENKIELISIÄ kouluja koko rahan edestä. Vai onko ehdotus "suomalaisille" täysin mahdoton. Sipilä kertoi juuri uutisesta , pietarin suomalaisesta koulusta. Onko hurreille tullut edes pieneen mieleen , että Venäjällä on Suomenkielisiä kouluja paljon enemmän kuin hurrilassa, mutta siitä huolimatta Suomessa on pakkoruotsi, tästä syystä hurrit on tämän jutun hävinneet , jumalan kiitos.
Valehtelijan "päiväkirjasta"...
http://www.juhasi.fi/blogi.html
http://www.nordea.fi/Images/58-74674/hst200.pdf
Katoppa lukemat ihan lopussa oikealla alhaalla.
Äijä valehtelee parhaillaan Ykkösaamussa. Akkakin sai liki 350 000 pääomatuloja viime vuonna. Muuta se ei saanutkaan...ukolla sydänvika näet...
Ei hänen tarvitse luopua varallisuudesta, katellisten höpinää.
Sipilän sijoituskorin arvo on 147€ ja roposet päälle!
http://www.nordea.fi/Images/58-74674/hst200.pdf
Tuottokorin osuuden arvo ja varat €
Osuuden arvo 147,48675 euroa Varat 3 841,38 miljoonaa euroa
Onko tuo 147,48675 euroa Sipilän osuus. Huomaa pilkun paikka.
ovat auttamattoman typeriä, sille ei voi juuri mitään.
Ehkä seuraavaksi lisäät vielä tappouhkauksen ??
Köyhän ainoa huvi fasistisessa Suomessa on nauraa selkä kekassa kun Sipilät ja sösöttäjä-Rehulat valehtelevat kaali punaisena mustaa valkeaksi.
Kateellinen? Mille? En ikinä olis tässä maassa Sipilä, en edes viranpuolesta, en edes omaisuuden puolesta jos liki puolet kansasta , jotka ovat eläkkeellä,veteraaneja ja köyhiä vihaavat ....
Puhun niin totta kuin osaan...
Eikös tässä ollut jokunen aika sitten väite, että Sipilä on maksanut omasta pussistaan lentojaan n 400 000 euron edestä. Ei sitä pääministerin palkalla tehdä. Rahat lentoihin on tullut joko lahjoituksiana, sukulaislilta tai pimeiltätileiltä. Ukkohan puhuun varattomuudestaan täyttä sontaa eli kepulaista sitä itseään apulantaa. Ihme, ette ei kiekaissut perään hallelujaa. Sipilä kiertää veroja vuosittain miljoonia. Se puhdas "omatunto" taitaa pistää lentoja maksamaan.