Eikä ketään suomalaisista jotka eivät oleet millään tavalla stempaamassa edes saara aalon matkaa huipulle yhdestä niistä. Sain tietää että wittereissä sun muissa on iso joukko keräämässä polittisia pisteitä ja haluamassa kuulua " suom voitti " Ei voittanut vaan Saara ja he kaikki jotka Saaran elämään ovat liittyneet ja ovat olleet koko ilmiösä mukana.
Missään ei lukenut taaskaan että witterissä ei saisi onnitella kenenkään jne. Mutta pelkällä suomalaisuudella ei nytkään pärjätty. Valtava koneisto eikä suinkaan suomalaiset olivat tekemässä tuota spektaakkelia Torilla tavataan sitä vastoin sai britit tuntemaan osan jostain suomalaisuudesta ehkä siivittämään Lapin turismiakin En tunne itseäni millään tavalla voittajaksi sentakia että Saara voitti. Saara meni omalla sitkeydellään ja periksiantautumattomuudellaan jossa ei montakaan suomalaista ollut tukemassa vain läheisensä.
Tietysti Saara kiittää se kuulukin tehdä niin sen tuen olisi pitänyt olla jo alussa kuten jos puhutaan urheilusta niin lapsi / junioriurheilu sitä tukea eniten kaipaavat juuri silloin kun asuntovelat ja yhä kohonneet matka, ruoka, väline, seuramaksut jne vievät perheiltä jopa sen että eivät edes pysty kustantamaan Rikkaan lapsi ei aina ole se voittaja eikä köyhemmän lapsi hävijäjä. Köyhemmät ovatkin voittopuolisesti maksaneet harrastuksensa itse tässä tarkoitan pienituloisten lapsia / junioreita. Siksipä ette heitä nää mummokellareissa ja muissa viihderisteilyillä ja mitä niitä kaikkia onkaan koska sellaiseen ei ole aikaa kiinnittää varojaan / huomiota kun on parempaa ja laadukkampaa tekemistä,

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä tukea?
Vain idiootit tuhlaa rahojaan
puhelinäänestyksiin.Täyttä sontaa ,
posliinikuorihampaisten tekoirvistelykisat.
Kyse on kaupallisesta TV-viihteestä! Ja tämän ohjelman markkinoinnista! Ei kilpailusta! Eivät kilpailijat saa itse päättää mitään mistään. Vain pieni osa ohjelmasta on suoraa lähetystä, suurin osa on editoitua materiaalia. Mitään negatiivistä ei näytetä. Sama juttu sarjafilmeissä.
Eihän Saarakaan saa vieläkään kertoa itse mitään omia mielipiteitään X Factor:n toiminnasta. Yksikin väärä sana, niin konserttikiertueesta luvattu iso palkkio jää saamatta. Kaikki Saaran lähetämät Twitter-, Facebook-, Instagram-viestit ym ovat täysin X Factorin suunnittelemia ja kuvaamia. Hän ei saa vapaasti päivittää omaa Youtube-kanavaa tai kotisivujaan. Kaikki toiminta on tiukasti X Factorin ohjauksessa vielä seuraavat kolme kuukautta.