Lucia-televisointi röyhkeää uskonnon suosimista

Lucia-juhlaa voi seurata suorana niin Yle Uutisten nettisivuilla, Yle Areenassa kuin Yle Fem -televisiokanavaltakin. Suora lähetys alkaa Ylen nettisivuilla hieman ennen kello viittä. http://yle.fi/uutiset/3-9349644

Uskonnon näyttäminen TV:ssä on vastaoin KAIKKIA ihmisoikeusperiaatteita. Edes nykyinen ihmisoikeuksia rikkova kansallinen lainsäädäntö ei vaadi tämä ohjelman esittämistä näin MONELLA kanavalla.

Tämä on rikos ihmisyyttä vastaan!
1052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä olen ateisti ja uskonnoton ja myös vapariyhdistyksen jäsen. Siitä huolimatta pidätän itselläni oikeuden katsoa Lucia-ohjelmaa, koska siinä on ainakin yleensä ollut nättejä lauluja, joita on kiva kuunnella, vaikkei niiden sanomaan uskoisikaan, ja tietenkin nättejä tyttöjä, joita on kiva katsella. Aika vähissä siinä se uskonto-puoli on ollut.

Äänestä
  • Kulkeessa kajahtava laulu "Sancta Lucia" kertoo Italissa sijaitsevan Lucia-nimisen satamakaupungin kauneudesta iltatähtien tuikkiessa. Suomeksi kappale on laulettu nimellä "soi ilta kellot". Hyvin kaunis ja henkevä kappale. Itse ruotsalaisen Lucia-kulkueen juuret on pitkällä pohjolan esikristillisellä ajalla mutta 1800-luvulla juhla kristillistettiin ja yhdistettiin 200-luvun lopulla eläneeseen sisilialaiseen Lucia-nimiseen marttyyriin. Yle näet julkaisi Yle Areenassa Lucian juhlasta kertovan opetusvideon vaikka olen tiennyt juhlan taustoista muutenkin. Uutta oli kuitenkin se että Lucia kantaa tarjotinta joka kuvastaa sitä kuinka aikoinaan vaimot/palvelusväki toivat aamupalan puolisolleen vuoteeseen eli toisinsanoen juhla on täysin antifeministinen vaikka itse pyhä Lucia oli aikanaan feminismin ilmentymä. Lucian kerrotaan repineen silmät päästään jottei joutuisi naimisiin ja vaikka kristinusko oli Roomassa kuoleman rangaistuksen uhalla kielletty Lucia lahjoitti luvatta saamansa myötäjäiset köyhille. Sen seurauksena kaikesta vastustuksetaan huolimatta Lucia poltettiin roviolla, koska oli tunnustanut julkisesti kristinuskoa.

    Äänestä

  • JuhlanKaukaisetJuuret kirjoitti:

    Kulkeessa kajahtava laulu "Sancta Lucia" kertoo Italissa sijaitsevan Lucia-nimisen satamakaupungin kauneudesta iltatähtien tuikkiessa. Suomeksi kappale on laulettu nimellä "soi ilta kellot". Hyvin kaunis ja henkevä kappale. Itse ruotsalaisen Lucia-kulkueen juuret on pitkällä pohjolan esikristillisellä ajalla mutta 1800-luvulla juhla kristillistettiin ja yhdistettiin 200-luvun lopulla eläneeseen sisilialaiseen Lucia-nimiseen marttyyriin. Yle näet julkaisi Yle Areenassa Lucian juhlasta kertovan opetusvideon vaikka olen tiennyt juhlan taustoista muutenkin. Uutta oli kuitenkin se että Lucia kantaa tarjotinta joka kuvastaa sitä kuinka aikoinaan vaimot/palvelusväki toivat aamupalan puolisolleen vuoteeseen eli toisinsanoen juhla on täysin antifeministinen vaikka itse pyhä Lucia oli aikanaan feminismin ilmentymä. Lucian kerrotaan repineen silmät päästään jottei joutuisi naimisiin ja vaikka kristinusko oli Roomassa kuoleman rangaistuksen uhalla kielletty Lucia lahjoitti luvatta saamansa myötäjäiset köyhille. Sen seurauksena kaikesta vastustuksetaan huolimatta Lucia poltettiin roviolla, koska oli tunnustanut julkisesti kristinuskoa.

    "Sen seurauksena kaikesta vastustuksetaan huolimatta Lucia poltettiin roviolla, koska oli tunnustanut julkisesti kristinuskoa."

    Onhan tuo julmaa, mutta lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että uskontojen julkinen esittäminen on vastoin Perustuslain 6 § ja 11 §, jotka puolestaan nojaavat ihmisoikeuksiin. Siinä mielessä Lucian kohtalo on ymmärrettävä.

    Äänestä

  • Veikko_Vapari kirjoitti:

    Sinä lienet se pirun pykälätrolli antivapari nikillä "Veikko_Vapari" josta täällä palstalla varoitetaan. Tiedätkö edes mitä noissa lakipykälissä sanotaan vai muutenko piruilet. Lienet ajat samaa kantaa kuin Ranskassa, jossa uskonnolliset tunnukset ja uskontojen harjoittaminen julkisilla paikoilla ja julkisissa tiloissa on lailla kielletty. Ymmärtääkseni Vapaa-Ajattelijoiden kanta on että yle saa lähettää ohjelmaa uskonnollisista tilaisuuksista kuten vaikka kristittyjen jumalan palveluksista ja muslimien rukoushetkistä jos se niin haluaa mutta Yleisradion erillinen velvoite esittää uskonnollisia ohjelmia on puolestaan purettava.

    Mitäs mieltä nikki Veikko_Vapari on sitten ylen esittämästä Joulukalenterista ja Joulupukin kuumasta linjasta joissa uskotellaan lapsille että joulupukki on totta?

    "Mitäs mieltä nikki Veikko_Vapari on sitten ylen esittämästä Joulukalenterista ja Joulupukin kuumasta linjasta joissa uskotellaan lapsille että joulupukki on totta?"

    Rikollista toimintaa.

    Pykälistä sen verran, että tiedän niiden sisältävän oikeuden välttää uskontoa. Eihän se onnistu, jos yle tuuttaa uskontoa koteihinkin. Siksi perustuslaki edellyttää kaiken uskonnon poistamista niin, ettei uskonnonvapaus vaarannu. Ei ole antivapariutta ajaa uskonnonvapautta vai vastustaako vaparit muka uskonnonvapautta?

    Missä minusta muka varoitetaan? Antivaparitko varoittavat terävästä laillisuusvaatimuksestani?

    Äänestä

Suomi on luterilainen maa, joten katolinen pyhimys ei paljon valtaa saa suomalaisen mielissä. Joulukuun alkupäivinä sopii juhlia valon tuojaa, ovathan nämä päivät vuoden pimeimmät. Aloittaja voi suhtautua Lucianeitoon ystävällisesti ja ilman uskonnollista palvontaa, voit uskoa, että häntä ei kukaan muukaan palvo.
Jos nyt kuitenkin olet perehtynyt Lucian palvontaan, niin valaise meitä muita aiheella, niin että voimme ottaa siihen kantaa.
Muista myös, että Lucia on suomenruotsalaisten juhla, joten sinulla ei liene mitään velvollisuutta seurata Lucian juhlintaa mediassa.

Äänestä
  • Suomi on neutraali maa ja se edellyttäisi, että uskontoa ei tule vastaan missään, kaikkein viimeisimmäksi julkisen palvelun kotiolohuoneisiin tuuttaamana. Viitteet: Perustuslaki 6 ja 11 §.

    Äänestä

"Veikko Vaparin" osattoman pelilliiset (VVOP) on aika surkeita, mutta niin on VV itsekin.

Äänestä
  • "pelilliiset"

    Mitä tuo tarkoittaa?

    Äänestä

No on vapaa-ajattelijoilla huolet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veikko_Vapari kirjoitti:

Lucia-juhlaa voi seurata suorana niin Yle Uutisten nettisivuilla, Yle Areenassa kuin Yle Fem -televisiokanavaltakin. Suora lähetys alkaa Ylen nettisivuilla hieman ennen kello viittä. http://yle.fi/uutiset/3-9349644

Uskonnon näyttäminen TV:ssä on vastaoin KAIKKIA ihmisoikeusperiaatteita. Edes nykyinen ihmisoikeuksia rikkova kansallinen lainsäädäntö ei vaadi tämä ohjelman esittämistä näin MONELLA kanavalla.

Tämä on rikos ihmisyyttä vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu